Oma vastineeni Ilarin blogiin:

Otan lähes yhtä pahasti kuoppaa kassulla kuin Pikku-Ilperi, kunnes pilkun aikaan lähden taskut tyhjinä taksilla kotiin. Kotona avaan netin ja alan veivaamaan 4 pöytää (ei siis kahdeksaa) ja fiilis on aika lähellä tyyliä "omat takaisin tai katki, muuta vaihtoehtoa ei ole, ja nyt ei sitten kippailla".

Yllättäen puolen tunnin kuluttua olen yhä about omillani, vaikka svingiä on havaittavissa. Sitten humalainen Pikku-Ilperi pärähtää luokseni ja alkaa mankua kinkkiä. Aluksi en suostu, mutta Ilperi jatkaa puhisemistaan ja nurisemistaan, joten lopulta hellyn.

Pelaamme "kriskrossia" (2 kättä vastaan 2 kättä ristiin) ja peli etenee tasaisin merkein puolisen tuntia. Pääosan dramatiikasta tuo Ilperin jatkuva aivarien räkiminen tyhjiin teekuppeihini, joka saa minut harkitsemaan kuppien heittämistä roskiin eikä astianpesukoneeseen. Samoin Zahamies jatkuvasti pyytää minua näyttämään, miten hänen korttinsa kannattaisi järjestää, johon kerron aina muutaman eri vaihtoehdon ja sanon sen, joka minusta on rehellisesti sanoen paras (tyyliin: "Tästä saisi suora-suora-hai tai suora-ratas-pari, ja minä laittaisin sen parin eteen").

Lyhyin väliajoin Ilperi käy varastamassa kokista jääkaapistani ja räkimässä aivareita teekuppien sijasta keittiön lavuaariin. Mikä saa minut harkitsemaan kokonaan uutta keittiökalustoa.

Sitten Ilperi pääsee pelissä niskan päälle ja samalla alkavat puheet lopettamisesta. "Vittu kun toi kello on jo niin paljon ja mä olen niin kännissä." Ja minä ajattelen, että vittu kun ei se känni tai kello haitannut kun Ilperi oli pienesti kuopassa.

Saan rutisemalla kinuttua Ilarin jatkamaan, mutta hän ei edes suostu sopimaan, että pelataan vähintään kolme viimeistä jakoa. "Ei käy, saa lopettaa koska haluaa", tulee vastaukseksi. Ja samalla Ilari alkaa valitella mahanpuruja ja painuu vessaan tekemään ties mitä, mikä saa minut ajattelemaan uutta kylpyhuonetta tai ehkä jopa kokonaan uutta asuntoa.

Jonkin ajan kuluttua Ilari palaa huusista ja samat lopetuspuheet jatkuvat. "Enää pari jakoa." Tuplaamme panokset ja sovimme, että pelin loppuessa häviäjällä on oikeus vaatia voittajalta yhtä tupla-tai-kuitti arvontaa, josta voittaja ei saa kieltäytyä. Näen jo valmiiksi silmissäni, kuinka kohta peli loppuu ja sitten häviän sadan kilon arvonnan ja Ilari lähtee virnistäen hoipertelmaan kotiinsa ja minulle jää iso velka, limaisia teekuppeja, saastunut lavuaari ja veski, johon en enää halua mennä.

Mutta sitten saan pari nättiä kättä ja pääsen melkein omilleni. Olen ekstaasissa. Visio karmeasta montusta ja ovensuussa virnistävästä Sahamiehestä katoaa aivoistani ja olen lähellä lopettaa. (Tietenkään en silti lopeta.)

Ilari katoaa jälleen pytylle, mutta sitä ennen pohdimme hetken sitä, miten Ilari voisi järjestää korttinsa samalla kun paskaa, jottemme hukkaisi kallista peliaikaa. Hetken keskustelun jälkeen tulee selväksi, ettei kumpikaan luota toiseen sillä hetkellä riittävästi (kaksi kinkkikättä voisi sekoittaa toisiinsa tai jos pelaamme vain yhdellä kädellä, niin loppuosaa pakasta ei voi laittaa mihinkään turvaan. Ilari ehdottaa ottavansa lopun pakan mukaansa suihkun lattialle, mihin en tietenkään suostu. Enkä myöskään ole niin pahassa montussa, että olisin vielä valmis menemään veskiin valvomaan tilannetta).

Taas kuluu aikaa ja olen yhä varmempi kylpyhuoneen remontista.

Ilarin palatessa muutamia jakoja tilanne säilyy tasaisena, kunnes Ilperi ennustaa, että "kohta äijä rykäisee royalin ja lopettaa pelit". Ja kun avaan korttini, koen liki uskonnollisen elämyksen. Kuningasvärisuoran väliveto napsahtaa ihanasti pihistäen, kun punainen kuningatar hitaasti paljastuu sanoinkuvaamattoman kauniiksi ruutu-kuningattareksi. There is a God! Bonukset kahteen kertaan ja päälle vielä skuuppi, kun Ilperi on toiseen käteensä satsannut kaikki ammuksensa pohjapelin rouvatäyskäteen, joka on luonnollisesti paperia värisuoran edessä. Yhteensä plussaa tulee 29 pistettä.

Payback! Alan venytellä ja valitella väsymystä. "Vittu kun toi kello on jo niin paljon ja mua väsyttää ihan törkeästi. Voisi alkaa lopettaa..." Yllättäen Ilarin väsymys sen sijaan on kadonnut ja samoin näyttää humalatilakin poistuneen, kun hän peipposen pirteydellä vaatii minua jatkamaan.

Pelaamme vielä muutaman jaon, kunnes Ilari halua nostaa panoksia. En suostu, mutta olen valmis jatkamaan peliä samoilla panoksilla. Se ei enää käy Ilarille. Sen sijaan hän haluaa ottaa flipin 33k panoksesta, jonka olen päällä. Minua ei houkuta ajatus 66k arvonnasta, fiilis on liian loistava nousun jäljiltä, joten kysyn Ilarilta paljonko hän haluaa velkoja anteeksi siitä, että jätämme flipin väliin.

Ilari pohtii tilannetta jonkun aikaa. Sitten hän sanoo vakavana: "Kolmetoistatuhatta." Tähän en tietenkään suostu, vaan tarjoan kolmea tonnia. Siihen Ilari taas ei suostu. Väittelyn jälkeen sovimme armiksiksi hiukan alle 7k, mikä sekin on luonnollisesti aivan liikaa ja minua vituttaa miltei heti, että suostun. Se on sama kuin jos kieltäytyisi 60-40 flipistä. Mutta olen yksinkertaisesti liian iloinen noususta ja erityisesti siitä, että visio humalassa ovensuussa virnistävästä Sahamiehestä, joka kyselee maksanko käteisellä vai pistänkö tilille, on lopullisesti kadonnut aivoistani enkä halua painajaisen palaavan enää takaisin.

Ilari alkaa tehdä lähtöä. Ovensuussa hän ilmoittaa, että haluaisi sittenkin vielä jatkaa peliä. Se sopii minulle, mutta sitten armikset tietenkin perutaan. Tämä ei kuitenkaan käy Ilarille, joka haluaisi nyt jatkaa peliä, mutta lopetusarmikset pysyisivät voimassa (?!). Lähes suutun tilanteesta ja selitän Ilarille, etten tietenkään olisi antanut hänelle 7k armiksia, jos pelit yhä jatkuvat. Ilarikin tuntuu ymmärtävän sen, vaikka jotain nurinaa olenkin kuulevinani.

Sitten Ilari lähtee. Katson tarkkaan, mutta en näe virnistystä. Nukun onnellisena.

Kommentit