Karala ja Salonen vievät lukijan mukanaan lavasteiden taakse. Blogissa julkaistaan kuvamateriaalia sekä tarinoita työreissuilta supertähtien koteihin ja kasinoille ympäri maailmaa.
Doyle Brunson – legenda aurinkoisessa Vegasin sunnuntaissa
Se oli kaunis aurinkoinen sunnuntai Las Vegasissa huhtikuun 26. päivänä vuonna 2009. Pokerin elävä legenda, 76-vuotias Doyle ”Texas Dolly” Brunson oli kutsunut meidät kotiinsa.
”Mitäpä, jos tulisitte kylään sunnuntaina”, Brunson oli esittänyt kutsunsa minulle muutamaa päivää aiemmin, kun soitin hänen matkapuhelimeensa Miragen hotellihuoneestani. 1950-luvulta lähtien pokeria pelanneen Brunsonin tuttu matala ääni oli ystävällinen. Harvan alan supertähteen saa yhtä vilpittömän kontaktin
Vegasin Strip oli sunnuntain puolipäivän pistävässä auringonpaisteessa unelias ja hiljainen. Minä ja valokuvaaja Samuli Karala olimme pakanneet kuvaus- ja haastattelukamat taksiin ja olimme matkalla noin kymmenen mailin päähän Vegasin ydinkeskustasta. Viikonlopun juhlijat viettivät varmasti aikaansa vielä raukeasti aamubrunsseillaan tai vällyjen välissä.
Sunnuntaipäivän raukeus avautui tulvilleen, kun saavuimme lopulta lähelle Brunsonin kotia. Taksimme körötteli pitkin amerikkalaista omakotitaloidylliä. Lapset pyöräilivät siellä täällä, ja sadettimet kastelivat pihoilla Vegasin autiomaan kuumuudessa janoisia nurmikoita.
”Wou! Tämä on siis Doyle Brunsonin talo”, kuski hihkaisi onnellisena, kun pysäytti taksin ja näki pihan autoissa nettipokerihuone Doyle´s Roomin mainokset. ”Hitsi, mä sain viedä ihmisiä legendan kotiin”, keski-ikäinen taksikuski hekumoi
Ja sitten talon ovien sisällä hän oli. Pienet koirat Cutie ja Casper haukkuivat ilosta. Kaupungista muutaman viikon terveyssyistä Havaijilla ollutta vaimoaan hän kaipasi. Hänellä oli tuttu leveä hymy kasvoilla. Doyle Brunson – legenda.
Alkoi kaksituntinen tapaaminen Brunsonien yllättävänkin modernissa omakotitalossa. Tapaamisemme aikana halusimme tehdä tästä nuoresta koripalloilijalupauksesta uhkapeluriksi päätyneestä ja todella koviakin elämässään kokeneesta Doyle Brunsonista syvän haastattelun. Se oli myös ennakkojuttu syksyllä 2009 ilmestyneestä Doyle Brunsonin elämäkertakirjasta ”The Godfather of Poker”.
Ajankohtaiseksi aiheeksi oli noussut Cinema Blendin kohua herättänyt lista. Se oli top 100 -lista ihmisistä, jotka ”todennäköisimmin kuolevat vuonna 2009”. Doyle Brunson oli listan sijalla 16. Se oli korkea sijoitus, sillä Fidel Castro oli vasta sijalla 32 ja Englannin kuningatar Elizabeth sijalla 36.
Oli listasta mitä mieltä hyvänsä, se kertoi kuitenkin Brunsonin olevan kokeneiden maailmantähtien joukossa. Siksi oli kiinnostavaa tietää myös, mitä tämän legendan pitkässä elämässä on tarkoittanut hänen ohjenuoransa: ”Burn brightly, but don´t burn out”. Sehän on kuin antiteesi Nirvana-yhtyeen nuorena menestyneelle Kurt Cobainille.
Halusimme pokerin Johnny Cashista myös uljaat henkilövalokuvat, jotka kuvastaisivat tekstiä tukien tätä seitsemän vuosikymmenen saatossa lähes kaiken kokenutta peluria. Nämä kuvat on myöhemmin myös palkittu kansainvälisesti. Kymmensivuisen juttumme otsikoksi valikoitui ”Good old man”.
Juttu julkaistiin Pokerisivut.com lehden numerossa 3/09.
Teksti
Pokerisivut.com lehden toimituspäällikkö Tero Salonen
Kuvat
Valokuvaaja Samuli Karala
- Karala ja Salonen blogi
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.

Rekisteröidy
Salasana hukassa?








