Niinhän siinä kävi, että edellinen blogipäivitys jinxasi pelit kunnolla ja siitä lähtien on tultu kohtisuoraa alamäkeä. Kahteen viikkoon en ole saanut yhtään kunnolla voitollista sessiota. Persnetto näkyy yltäneen kolmeenkymmeneen buyiniin. Ei ole kivaa.
Nyt on tuohon pariin viimeiseen viikkoon taulussa 43k kättä, jonka aikana bb/100 näyttää raikasta -6.05. Paljon.
Ensimmäiset 35k hanskaa ei ollut mitään paniikkia. Turpaan tuli jatkuvasti, mutta peli pysyi hanskassa ja menin huomattavasti useamman edellä sisään kuin perässä. Tunsin edelleen pelaavani swingiin nähden lähelle parasta peliäni, vaikka muutama yksiouttinen ynnä muuta pitikin siinä matkalla niellä. Ihan nikottelematta meni alas, eikä tullut lämpöä.
Sitten viime viikon loppupuolella kamelin selkä katkesi, kun jäbät painoivat kylkeen joka saatanan pottiin ja aina kun kävin tarkistamassa, niin nutseja vastaan sitä joko puskettiin tai maksettiin. Sen jälkeen olen pelannut kolme sessiota, eikä peli ole tällä hetkellä lähelläkään sitä mitä pitäisi. Syö miestä vähän vitusti, kun koko ajan tulee näköön tekee mitä hyvänsä.
Tässä swingin (toivottavasti) loppuvaiheessa olen ehkä löysännyt hieman liikaa, mutta ennen sitä pidin ihan kohtuullisesti peruspelini kasassa ja pystyin minimoimaan tappiot melko tehokkaasti. Pitäisi varmaan vaihtaa jollekin maksikyylälle tms, kun ihan liikaa valueta mun lyönneillä ei tällä hetkellä ole. Ja miksipä olisikaan.
Pidin nyt viikonlopun taukoa ja tuumasin että sillä lähtisi aukeamaan, mutta ei kyllä ollut juuri mitään siihen viittaavaa tänäpäisessä sessiossa. Tuntuu että kaikki huomio on pakko kohdistaa oman pelin ja pään koossa pysymiseen, jolloin vastustajat lokeroi automaattisesti samaan nippuun eikä yhtään ajattele mitenkä vastustajat vetää. Voisi käydä ainakin halvemmaksi, jos edes ihan alkeellisia eroja kävisi tekemään vihulaisten pelityyleihin.
Swingi on saatanan raskas varsinkin siltä kantilta, kun rolli on nyt tehokkaasti puolitettu kahdessa viikossa ja loppua ei varsinaisesti ole näkyvissä. Onneksi en stressaa tällaisista asioista vaan otan päivän kerrallaan, niin ei mitenkään sen erityisemmin kurista kaulasta tai mistään muualtakaan.
Siitä olen ihan tyytyväinen, että olen jäbänä kehittynyt tässä uran aikana sen verran, että swingit ei enää vaikuta käsittääkseni mitenkään normaaliin elämään. Aikanaan vitutti miltei jatkuvasti jos oli kauheassa kuopassa, mutta nyt sen aikalailla unohtaa samantien kun lähtee pöydästä. Tiedä sitten kuinka hyvä asia se on näin pokerin kannalta, mutta keskimäärin on hassumpaa olla "siviilissä" hyvää kuin huonoa mieltä swingeistä riippumatta.
En ole ikinä ottanut näin pitkää swingiä no limitissä, mikä olisi kestänyt yli 40k kättä ja olisi numeroissa noin rankka. Kai se lähinnä pelimuodosta johtuu ja siitä, kun edge ei ole läheskään yhtä iso tänäpäivänä omahassa kuin se oli takavuosina no limitissä. On kuitenkin kaksi eri asiaa murskata pelit kuin pärjätä niissä, jos nyt edes mitenkään kaksisesti pärjään. Aika vaikea oikeastaan tehdä vielä mitään kovin suvereeneja johtopäätöksiä, vaikka 150k jakoa on jo jonkinlainen otos. Mun mielestä kuitenkin vielä aika pieni tässä pelissä... tai sitten vain toivon niin.
Olen myös kuullut huhua että nykymaailmassa winratet eivät olisi samaa luokkaa kuin vanhoina hyvinä aikoina, mutta en suostu sitä ihan vielä uskomaan jos pelin saa hyvään kuosiin. Ehdin olla jo miltei viiden ptbb:n vauhdissa, mutta nyt lukema on laskenut rajusti ja eiköhän se tässä lähiaikoina selviä kumpi lukema on lähempänä totuutta. Kai se jossain siellä välissä piilee, mutta huolisin mielummin lukeman lähempänä neljää kuin kahta.
Realiteethan tässä hommassa hukkuu tietysti aivan ensimmäisenä, mutta ei omaha vielä niin hyvällä tasolla netissäkään ole mitenkään, etteikö siinä pystyisi hyvin peliä ymmärtävä jäbä laittamaan ylös ihan tuntuvasti. Pitää tässä vahvalla perstuntumalla tutkia asiaa ja vetää jonkinlainen johtopäätös, että kannattaako tätä puuhaa jatkaa vai mennä kiltisti koulun penkille.
Tietysti paskassa swingissä on aina se hyvä asia, että alkaa ajatella kriittisemmin omaa peliään. Olen tässä aika monta kiveä käännellyt, mutta on kyllä täysin sama mitä tekee kun 3-betatuissa poteissa flopit ei osu sinnepäinkään. Kun 3-bettaan melko kevein perustein, niin tohtisi välillä olla flopitkin rahalla ja mielellään vielä maaliin asti. Olen huomannut, että se on aika paljon pyydetty.
- noose blogi
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.

Rekisteröidy
Salasana hukassa?







