Amerikkalainen jalkapallo: NCAA Playoffs 2017

On taas se aika vuodesta, kun jenkkifutiksen college-sarjoissa NCAA:ssa pelataan playoffeja. Samaan aikaan voidaan kirota täysin toimimatonta NCAA:n playoff-systeemiä ja Associated Press (AP Poll) korruptoneisuutta. Monella joukkueella on vielä edessä Bowl-ottelut, mutta vain neljä joukkueeta selvisi taaskin kerran playoffeihin. Mukana on kolme oikeutetta joukkuetta ja yksi joukkue, jolla näihin karkeloihin ei todellisuudessa olisi ollut mitään asiaa.

Karkeloissa on viime vuoden finaalin hävinnyt Clemson, jolla oli naurettavan helppo otteluohjelma tällä kaudella ja silti se ei pystynyt voittamaan kaikkia otteluitaan. Vaikka voittoa Louisvillestä voidaan pitää alkukaudesta hyvänä suorituksena, olisi joukkueen pitänyt pystyä voittamaan North Carolina State tai Florida State selkeästi. Lisäksi joukkue onnistui häviämään Pittsburghille pisteellä neljänneksi viimeisellä viikolla.

Vastaavasti tähän playoff-kastiin olisi kuulunut koko kauden parhaalla puolustuksella varustettu Michigan. Joukkue onnistui entisen 49ersin valmentajan Jim Harbaughin alaisuudessa kuitenkin häviämään tällä kaudella kaksi ottelua, joista toinen oli juurikin Ohio Statea vastaan. Kyseisen ottelun päätös oli yksi karmeimpia päätöksiä, mitä college-jefussa on hetkeen nähty. Michiganin olisi pitänyt voittaa ottelu virallisella peliajalla kolmella pisteellä, mutta tuomarivirheen takia Ohio State sai uudet yritykset ja voitti ottelun jatkoajalla. 4th&1-tilanteessa Ohio State ei ylittänyt linjaa, mutta tuomarit spottasivat palljon väärin ja päättivät olla mittaamatta tuota kohtaa. Tästä syystä OSU sai uudet yritykset ja tasoitti pelin potkumaalilla ja voitti jatkoajalla.

Kyseessä ei tosin ole ensimmäinen kerta, kun oikeasti kärkinelikon joukkueita jää näiden otteluiden ulkopuolelle ja ei tule myöskään olemaan viimeinen ennen kuin NCAA:n playoff-systeemi muuttuu.

Alabama #1 (#1)

Nick Sabanin suojatit ovat taas kerran, yllätys yllätys, playoffeissa ja mestarisuosikkina. Alabama on ollut jo vuosikaudet menestyjäsuosikki ja on järjestään kauden alusta asti kärkirankattyja joukkueita. Saban on nyt kymmenettä vuotta Alabaman peräsimessä ja ainoastaa kolme kertaa joukkue ei ole voittanut edes divisioonatitteliä.

Tänä vuonna Alabaman puolustus oli koko NCAA:n toiseksi parasta, heti Michiganin jälkeen. Alabama kohtasi kaudella kuitenkin kahdeksan sijoitettua joukkuetta, joten tulosta voidaan pitää loistavana. Varsinkin Texas A&M pitäminen neljässätoista pisteessä oli keskikaudella kova saavutus, vaikka joukkueilla onkin historiaa ja ottelu pelattiin kotikentällä.

QB Jalen Hurtsin johtama puolustus on kuitenkin Alabaman tuonut tällä kaudella 16. kokonaishyökkäyksessä. Tosin RB-osasto on tuottanut suurimman osan joukkueen jaardeista. Alabama on ehdottomia mestarisuosikkeja, mutta kompastuskiviä on tässä porukassa tarjolla.

Clemson #2 (#2)

QB Deshaun Watsonin johtama Clemson tulee saamaan Ohio Statelta sellaisen selkäsaunan, ettei NCAA:ssa ole hetkeen nähtyä. Clemsonin pelaaminen on näissä playoffeissa täysi naurettavuus ja ilman alkukauden rankingia, joukkue ei olisi täällä. AP Poll osoitti taas, että asioista päättää suomalaisen kiekkomedian tasoinen jengi ja Clemsonin pelejä kukaan ei ole katsonut.

Vaikka joukkueen heittohyökkäys on yks maan parhaista, on sen puolustus päästänyt tällä kaudella yli 1000 jaardia enemmän kuin esimerkiksi Michigan päästi. Sillä erotuksella toki, että Clemsonin ohjelma oli aivan naurettavan helppo tälle kaudelle. Joukkue kohtasi kaksi rankattyä joukkuetta koko kaudella, jos Virginia Techiä ei lasketa (ei sijoitusta enne kautta). Lisäksi joukkue onnistui pelaamaan täysin ala-arvoisia otteluita läpi kauden.

Ohio State #3 (#6)

Toissa vuonna mestaruuden voittanut OSU nousi kuin nousikin neljän sakkiin. Valmentaja Urban Meyer on saanut joukkueestaan taas kerran kaiken irti. Tällä kertaa joukkueessa ei ole vuoden NFL-tulokkaan palkinnon voittavaa Ezekiel Elliottia, mutta Mike Weber ei kauas RB-suorituksillaan putoa. 2014 mestaruuden takuumiehinä pyörinyt QB J.T. Barrett on tällä kaudella ollut lähes täydellinen.

OSU on voinut koko kauden luottaa myös puolustukseensa, joka löytyy rankingista sijalta neljä. Toki joukkueella on ollut helppojakin pelejä, mutta varsinkin kahdessa viimeisessä ottelussa joukkueen puolustus osoitti mihin kaikkeen se pystyy. Tästä syystä varsinkin Clemsonin heittopuolustuksella tulee todella vaikeaa puolivälierissä.

OSU on jo tottunut Meyer aikana playoffeihin, joten joukkueelta voi odottaa jopa mestaruutta finaalissa. Kohtasi se sitten Washingtonin tai Alabaman.

Washington #4 (#14)

Kauteen 14. sijoitettuna lähtenyt Washington nousi Michiganin kömmähdyksen ansiosta neljänneksi ja ei syyttä. Joukkue antoi jo alkukaudesta myrskyvaroituksia, mutta viimeistään sillä hetkellä #7 Stanfordin niputtaminen kotikentällä 44-6 nosti joukkueen osakkeet taivaaseen. Tämän jälkeen joukkue kyykytti vieraissa Oregonin täysin. Joukkue oli jo seilaamassa täydelliseen kauteen, mutta neljä viikkoa ennen loppua, joukkue onnistui kotikentällä romahtamaan USC:tä vastaan. Playoff-unelmat näyttivät seilanneen jo kauas. Michigan kuitenkin päätti lahjoittaa AP Pollin avustuksella paikkansa Washingtonille.

Joukkueen hyökkäys majailee #11 yli 6200 jaardilla ja puolustus vastaavasti #16 päästetyllä 4110 jaardilla. Washington omaa yhden sarjan parhaita heittopuolustuksia, mutta sen on pystyttävä Alabamaa vastaan myös juoksupuolustuksessa. Alabamalla on yksi maan parhaita juoksuhyökkäyksiä ja jos Washington saa tilkittyä tämän osa-alueen, pystyy se jopa haastamaan Alabaman voitosta. Ei olisi ensimmäinen kerta, kun Alabama pyllähtää näissä otteluissa. QB Jake Browning tulee kuitenkin pitämään huolen siitä, että Washington tulee saamaan pisteitä Alabamaa vastaan taululle.

Aikataulu

31.12.2016
Alabama – Washington
Clemson – Ohio State

9.1.2017
Finaaliennuste:
Washington – Ohio State

 

Uudemmat ja aiemmat kolumnit
Kommentit