Blogit

Pokeriblogit – kirjoituksia pokerista


One night at Sirdie's

Tulipahan oltua pitkästä aikaa ihan kahtena päivänä peräjälkeen liikenteessä. Perjantaina käytiin päihteiden yössä katsomassa tyttöystävän serkun osaksi käsikirjoittama näytelmä "Free hugs" Studio Pasilassa. En ole teatterikriitikko niin en koske tuon puimiseen pitkällä tikullakaan. Sitten käytiin toteamassa keskustassa, että pussikaljakausi taitaa vihdoin olla ohi.

SM-rouhaisu

Tästä lähin esittelen itseni näin: "Hei, olen Ville Wahlbeck, Pot Limit Omahan Suomen Mestari." (Aikaisemmin esittelin itseni vaatimattomasti vain Pokerin Maailmanmestarina, mutta ne ajat ovat siis takana.)

Lusikallinen julkisuutta

Morooo!

Ohiveto-Olli

Voikohan se olla tottakaan, että olkoon edellä flopin jälkee vaikka 51 tai 98 prosenttisesti ni häviää yhtä suurella todennäköisyydellä?

Oli vissiiii taas semmonen sessio että oksat pois. Vissii se johtuu siitä että ite on lähes aina eellä ni ei voi vetää ohi.

EPT sekoilua ja SM-kisat

EPT Tallinnan voisi summata näin: Kaksi isoa turnausta, kaksi sekoamista. Pääturnausta vetelin sentään vakuuttavasti puolitoista päivää, ennen kuin vintti pimeni, mutta Highrollerissa sekosin jo puolessa tunnissa.

Golfia lisää..

On muuten eri hyvä tapa tulla julkisemmin mehustaan ekaa golfrundiaan. Kasata itelle vapaaehtoisesti paineta. Ottaen tosiaan huomioon, että harjoituskertoja on puolitusinaa, niin tää on hiukka sama kuin kävis ostamassa K-lähimarketista semielähtäneitä tomaatteja ja jakelisi niitä suoraan käteen tutuille ja kavereille katsomon eturiviin.

rebelliuous palpitations.

Tänään sitten alkaisi valioliiga. Pientä startteria oon koettanut tässä järjestellä, mutta surkeaan ajankohtaan osuin, kun kaikki tuttavat on menossa juuri tänä viikonloppuna Imatralle (?????), tai Flow festareille. Mitä vittua sielläkin on? Iljettäviä elitistisiä hipstereitä. Nooh, onneksi sain edes yhden tuttavan houkuteltua tähän alottelemaan futiksen parissa.

Tallinna - Ti 10.8.2010. Terve taas

Edellisestä blogimerkinnästäni on yli puolitoista vuotta. Otsikko oli silloin "Sometimes it's time to say goodbye". Olin silloin sitä mieltä, että ammattimainen pelaaminen saisi nyt jäädä, eikä minulla ollut aikeita jatkaa blogittamistakaan, sillä kyllä pokeriblogin kirjoittajan pitää mielestäni ainakin satunnaisesti lyödä vähän korttiakin.

It's been the worse day since yesterday

Plaahplaah ja plaah. Muutaman päivän pitänyt pokerista taukoa kun on vaan ahdistanut. Oon vaan laiska tyhmä ja saamaton. Piste. Tietysti tälle täytyy tulla muutos, koska emmää jaksais näitä ihan pienimpiä pelejä jauhaa kovinkaan kauaan. Ainakaan noin mielenterveyden kannalta. Tiedän tasan tarkasti syyn miksi vaan kuoppaan: en pelaa tarpeeksi solidisti tasoa nostaessa.

Golf Invitation

Lomat ohi ja toimistossa.. paha, paha.

Kääntelen vuorotellen vasurin ja oikean peukaloita ja mietin kuinka kauan orastavat rakot kestävät parantua. Ostin sen golfhanskan, mutta ei sekään takautuvasti asioita paranna. En nyt malta pysyä poissa golf-keskuksesta montaa päivää, joten sitten rakoilla jollei ilman.

"NL50 shortista SnG mestariksi pohjalta lähtien"

Hihhulihei!

Eli niinkuin otsikkokin antaa sanoa, niin vuoden pelasin 5 käden nl50 voitollisesti, kunnes kotiutin (HUOM. kotiutuin enkä mennyt katki) kaikki motivaation hävittyä peliin tyystin Cry

Take me home.

http://www.guardian.co.uk/football/2010/jul/28/mark-hughes-fulham-manager

Golf - uusi harrastus

Mooorjens,

Endtroducing

Oon löytänyt ilon pelata pokeria taas, ja se ilo löytyi RushPokerin muodossa. Depotin ihan minimaalisen summan ajantappo mielessä FTP:lle, mutta innostuin hakkaamaan oman mittapuun mukaan helvetin paljon käsiä kasaan nyt muutamaan päivään ja tulostakin on tullut. Jotenkin tuo vaan sopii meikäläiselle.

MM-huumaa Roomassa

Olanda e Spagna!

Formula 1 spesiaali

Kauden 10. kisan kunniaksi ajattelin kirjoittaa muutaman vinkin viikonlopun aika-ajoihin ja kisaan. Kisapaikkana toimii uudistettu Silverstonen rata usein niin sateisessa Englannissa. Kausihan on ollut todella tasainen, mutta aika-ajot ovat kyllä olleet Red Bullin täydellisistä hallintaa. Paalupaikka on irronut kahdeksassa kisassa yhdeksästä.

Need lucky to get higher...!!!!

Oman blogini käynnistän nyt...

Pienenä informaationa, että olen pelannu pokeria 4 vuotta harrastuspohjalla, 20 vuotias Etelä-savosta.

Armeija on ohi tuota pikaa, joka antaa minulle enemmän aikaa pokerille/harrastuksille.

Pokeria pelaan FTP:llä ja pelimuotona toimii HU sng 6d...

I wake up in the morning and drink from the fountain

Oon katki ekan kerran sitten tammikuun kun deposin noin 200 dollaria. Nyt vähän on katkera olo, mutta tiedän että depotan heti kuun alussa uuden pikkurollin jolla alotan taa grindaamisen. Pitäisi vaan löytää se microjen grindauksen salainen motivaatio.

roll right

Pikainen päivitys vaan kun tuskin tulen pelaamaan paljoakaan pokeria tulevina viikkoina. Syynä siis potkupallon MM-kisat. Heitin 80€ edestä vetoja lohkovaiheen peleihin. Katsotaan sitten lohkovaiheen jälkeen paljonko on sijoituksesta jäljellä. Toivotaan Hollannille ja Englannille hyvää runia kisoihin!

Liitekuvana meidän minimies lempijoukkueen yökkärissä :)

LOW ROLLER TO HIGH ROLLER!

Olen jo muutaman kerran ajattelut laittavani tänne pystyyn tälläsen köyhän miehen blogin ja tästä se lähtää..

Leinolle historiaa?

Moro,

Long time no seen. Dino Ciccarelli v 1981 21p pleiareissa rookiekaudellaan. Meneekö Villeltä rikki? Ville tarvii käytännössä kolme pistettä (nyt 19), jotta joku suomalainen jääkiekkoilija jossainpäin maailmaa sais jotain näkyvää aikaan. Ei aina niitä vitun joukkuepelaajastooreja. Kansa haluaa yksilöitä, yksilöitä... sitä virtuositeettia!

You look like I need a drink

Pistetääs kuukausi pakettiin. Toukokuu oli pelillisesti ja rahansiirrollisesti sekavaa. Kotiutin suurimman osan masseista ja siirsin pienen pesämunan ongamelle jossa nyt pelailen ihan pohjamudissa. Muutama turnaudepo FTP:lle josta tuloksena miinusta. HEM:n kanssa sekoilin, mutta senkin sain toimimaan kun tein jotain niinkin yksinkertaista kuin päivitin sen.

Coinflippin'

Nyt ei nappaa. Ei vaan nappaa pelaaminen oikein millään tapaa. Kotiutin ennen Hampurin reissua kaikki rollit ja viime viikolla sitten yritin sijoitella rahaa taas "järkevästi" ympäri nettiä. Laitoin muutaman kympin FTP:lle turnauksia varten ja noin sata dollaria Ongamelle kun sain sinne 40% diilin.

Kohti MNS:ia

Moro,

We all went to Hamburg

Helsinki - Riga - Hamburg

Kick out the jams

http://www.youtube.com/watch?v=dn8ZKA5zDgY

We dont sleep at night

Ei helvetti saan kohta sydärin. Just suljin telkkarin ja lopetin katsomasta kauden tähän mennessä toisiksi upeinta peliä. Jumalauta niin meni vaan Fulham marssimaan eurooppaliigan finaaliin. Täytyy kyllä mennä 12. päivä katsomaan tuota finaalia johonkin isompaan sporttipubiin ylpeesti mökkiläisten paita päällä.

Lahnana Isossa Lammessa.

Hyvä vs Paha, Jing vs Jang, Valkoinen vs Musta, Onni vs Taito, Iso vs Pieni, Musta vs Punainen, Oikein vs Väärin. Vastakkaisuudet nuo elämääkin suuremmat asiat... Kohti ääretöntä ja sen yli...

 

Haazi Fit Challenge

Moi,

Haastan kaikki foorumilaiset seuraavaan haasteeseen:

Ajankohta: MNS-viikko

Paikka: PK-seutu

Sisältö: Samana päivänä penkki 130kg + 3km Cooperin testissä.

Panos: 100e

Otetaan haasteita vastaan tähän ketjuun ja neuvotteluvaraa on jos rajat tuntuu liian kovilta. Itse en rajoista tingi.

 

TUHKANA TUULEEN

Istumme ovaalinmuotoisen pöydän ympärillä hieman sekavin miettein. On perjantaiaamu. Tasaan fisupullon kaikille kristillisesti ja olen ensimmäistä kertaa onnekas pitkään aikaan, sillä liemi menee juuri tasan yhdeksään shottiastiaan.

Waste it on

Eilen oli mukava päivä. Päivän meinas pilata se kun digiboksi alotti taas tuon kanavien sekottamisen ja missattiin ManC-Manu pelistä eka puoliaika kokonaan, mutta toista puoliaikaa päästiin katsomaan jo. Eipä jäänyt lapsille kerrottavaa tuosta pelistä, eikö Fulham - Wolves pelistä. Tottenham näyttäis olevan helvetinmoisessa iskussa. Viikon sisään Arsenal ja Chelsea. Nice!

Kiinan GP - Kisa

Iltaa.

Kiinan GP - Aika-ajot

Hyvää perjantaita kaikille.

Taas on Formuloiden aika. Tänä viikonloppuna pörrätään Kiinan Shanghaissa. Tylsästä radasta huolimatta voidaan saada oikein mukava kilpailu, koska sunnuntaille on luvattu sadetta.

Red Bull on suosikki. Pahin kilpailija tulee olemaan Mclaren, joka on saanut auton hyvään iskuun. Myös rata tuntuu suosivan heitä.

Egoilusta viis.

Alkukuu lähti erittäinki huonosti käyntiin, egoilin varmaankin 300 $ 50PLO pöydissä, niitä ei vaan näy kuvaajassa kun on eri alias käytössä. Kyseisessä kuvaajassa on 25 ja 50 PLO pelejä sekaisin, tosin ~4000 käden jälkeen olen pelannut vain 25 PLO:ta ja pelaan sitä niin kauan kunnes pelaan kuten järkeni sanoo, enkä lähde egoilemaan.

Now you're one of us

Helvetin stressaava huhtikuu. Koko kuukausi menee työharjoittelussa ja viimoisella viikolla on näyttötutkinto. Joutuu täyttämään helvetisti lippuja ja lappuja, tekemään henkilökohtaisia oppimissuunnitelmia ja tavoitteita. Kirjottamaan opiskelupäiväkirjaa ja itsearviointia ja kaikkea missä oon ehkä eiten kujalla.

Sideways in reverse

Kylläpäs on lähtenyt kuukausi mukavasti käyntiin. Kerkesin jo manata kuukauden alut kun ensin montutan GCH:lla elektroniseen pöytään 150€ ja sitten kun kotiin pääsen niin netiin -5 biniä. Eipä siinä sitten kuin omille standardeille iso tilttiveto Fulhamille tuohon eurooppaliigan peliin.

Life tilt

Haaskasin tunnin ajastani lukemalla paska blogeja.

 

Life tilt.

Malesian GP - Kisa

No iltaa taas kaikille.

Malesian GP - Aika-ajot

Hyvää aamua kaikille.

Closure

Joo-o, eli kirjotin helvetin pitkän blogientryn ennenku kone sekos ja kaikki kuvakkeet jäi paikalleen joita avas. Sain ne lopulta kiinni ja meni sitten tämäkin siinä. Lisää vitutusmomenttia entisestään alkaa kirjottamaan kun melkein sivullinen tekstiä katosi bittiavaruuteen. Referoin ehkä hieman kun haluan jo nukkumaan.

Käyttäjien blogit
Copyright © Pokerisivut.com - Suomen Suurin Pokeriyhteisö.   Sivukartta | Yhteystiedot | Casino | Pokeri