Don´t worry, I´m just bluffing

Pokerisivut.comin käyttäjien omat blogit

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 09.04.2012 20:40

Olihan eilen viihdyttävä matsi tuo Arsenal - Shitty. Arsenalille lopulta ansaittu voitto, ja saihan se Balotellikin lopulta haluamansa, vaikka yllättävän pitkään tuomaristo antoikin miehen kentällä heilua. Ei voi kyllä ymmärtää tuo sankarin kusipäisyyttä. No, Cityn kaltaiseen joukkueeseen mies kyllä sopii. Mancinin epätoivoinen huitominen kentän laidalla oli myös miellyttävää katsottavaa =D>

Tänäänkin on pelattu jo neljä kierrosta Valioliigaa, mutta ehdin tarttua vasta tuohon kymmeneltä alkavaan Fulham - Chelsea -vääntöön, johon on mielestäni saatavilla Chelsealle ihan pelattava kerroin. Otin kohteen jo eilen kiinni (2.10). Tänään näyttäisi olleen tarjolla vielä parempaakin kerrointa, mutta tuolla nyt mennään.

Chelsean peli ei ole häikäissyt Di Matteonkaan alaisuudessa, mutta tuloksia joukkue on silti onnistunut jauhamaan. Fulhamia vastaan Chelsealla on hyvä head to head record Craven Cottagella: 2000-luvulla joukkueet ovat kohdanneet Fulhamin kotikentällä 12 kertaa, näistä otteluista Chelsea on voittanut 7, 4 on pelattu tasan, ja Fulham on kirjannut ainoastaan yhden voiton. Myös se seikka, että molemmilla joukkueilla oli peli lauantaina, kallistaa vaakaa laajemman materiaalin omaavan Chelsean suuntaan. Chelsealla on lisäksi ottelussa enemmän pelissä, kun se jahtaa Mestarien liigan karsintaan oikeuttavaa Valioliigan nelospaikkaa. Tottenhamille tuli tänään yllätystappio, joten Chelsealla on tilaisuus päästä tasapisteisiin Tottenhamin ja Newcastlen kanssa. Tiukka peli kuitenkin luvassa - ennustan Chelsealle maalin voittoa.

P.S. Torres osuu tänään.
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja Paisti88 » 09.04.2012 20:57

Aika paska avaus Chelskillä, Mata penkillä ja tuhnu-Torres, Kalou piikissä :lol: Veikkaanpa 2-2 tasuria :wink:
Better to be lucky than good.
Paisti88
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 2381
Paikkakunta: Tampere
Liittynyt:
28.09.2011

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 10.04.2012 20:49

Paisti88 kirjoitti:Aika paska avaus Chelskillä, Mata penkillä ja tuhnu-Torres, Kalou piikissä :lol: Veikkaanpa 2-2 tasuria :wink:


Juu, eihän siitä Chelseasta ollut voittoon asti venymään. Tasapeli oli ihan reilu tulos.

Tänään illan Valioliiga-pelinä on Blackburn - Liverpool. Ajattelin aluksi, että tasapeli voisi olla aika lähellä, mutta joukkueiden tämän kauden tilastot saivat minut toisiin aatoksiin: Blackburnilla on tilillään vain yksi kotitasuri, samaten kuin Poolin vieraspeleistä vain yksi on päättynyt tasan. Liverpoolilla on viikonloppuna edessä kiihkeä FA-cup -ottelu Evertonia vastaan, mikä saattaa heikentää focusta tähän iltaan (näemmä ainakin Gerrardia ja Suarezia lepuutetaan tänään). Blackburnille puolestaan ottelu on elintärkeä. 100e Blackburnille (3.40).


Ollut niin kiireistä pari viime päivää, että ei ole ehtinyt pokeria juuri pelaamaan.
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 11.04.2012 20:44

Tentti painaa pahasti päälle - onneksi huomenna helpottaa, ja ehtii taas varmasti pelaamaan pokeriakin. Tänään on vedoissa pankkipäivä. Tällaiset talletukset erääntyvät tänään:

Olympique Marseille - (To Qualify) - FC Bayern München 2
Manchester United - Fulham 1
Manchester City - West Bromwich Albion 1

Panos 100e, kerroin 1,89

Munchen ja ManU on siis pelattu jo tuossa jokin aika taaksepäin. Paljon ovat tilanteet muuttuneet tässä parin viikon aikana - jos olisin tänään miettimässä tuota Cityn peliä, en ainakaan kotijoukkueen puolesta vetoa löisi :lol:

Wolverhampton Wanderers - Arsenal 2
Wigan Athletic - Manchester United 2

Panos 100e, kerroin 1,90

Wolves on vaan niin kertakaikkisen paska, että on todella vaikea nähdä mitään muuta lopputulosta kuin Arsenalin voitto. Minulla on jo muutaman päivän ollut kutina, että Wigan voisi tänään yllättää ManU:n. Historiankirjat kertovat kuitenkin niin yksiselitteistä tarinaa, että päädyin painamaan tällä kertaa intuition vastaisesti: ManU ja Wigan ovat kohdanneet yhteensä 14 kertaa ja ManU on voittanut aina. Viimeisen 5 ottelun maaliero on 21-0. Aika kovaa dataa.

Tänään olisi kyllä mielenkiintoinen Madridin paikallispeli, sekä Juventus - Lazio, mutta eipä taida ehtiä tänään futista katselemaan.
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 17.04.2012 20:47

Bayernille painettu tänään pari lappua, come on [-o<
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 18.04.2012 15:52

Tänään ollaankin sitten Chelsean leirissä. Painoin pari päivää sitten laittamani 1X-lapun (2,15) kaveriksi Chelsealle Draw no bet 3,65. Molempiin sata euriboria. Olen alkuviikon aikana urakoinut jo 10k jakoa. Pöytäkoneelleni on kertynyt nyt yli 100k NL100 kättä winratella 6,5bb/100. Pääsisi melko mukaviin ansioihin, jos pystyisi painamaan tuolla ratella 100k kättä / kk. Ei olisi mikään mahdottomuus, jos ei olisi mitään muita kiireitä, mutta aika äärirajoille saa venyä, jos meinaa yrittää kouluhommia tuossa ohessa suorittaa.
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 01.05.2012 17:13

Huhtikuu oli kelpo kuukausi. Vedot jäivät 1.1k egeä ja pokeri kutakuinkin 3.5k plussalle. Pokerisaldoa kasvatti hyvä runi 5-5 omahan shorttaamisessa, mitä harjoitin pääsääntöisesti kuukauden viimeisen neljänneksen ajan. Käsimäärät tippuivat dramaattisesti kuun lopussa, kun muut kiireet veivät paljon peliaikaa. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus pelata taas enemmän seuraavat pari viikkoa. Viimeisimmän postauksen jälkeen löin vetojakin äärimmäisen laiskasti - mieleen tulevat äkkiseltään ainoastaan pieleen menneet Barcan ja Realin jatkoonpääsyä Mestarien liigassa puoltaneet vedot.

Illan single-poiminnat:

Chievo - AS Roma 2 (2.10)
ja
Liverpool - Fulham 1 (1.60)

Eilen oli kyllä synkkä derby Manchesterissa. :no:
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 01.05.2012 23:04

Sai kyllä hyvät naurut taas tuota Liverpoolin peliä katsellessa. Toivottavasti ManU ei pienestä tason notkahduksestaan huolimatta koskaan taannu tuolle tasolle. Onhan Liverpool toki jo vuosia ollut Englannin paskin " suurseura-statuksen " omaava joukkue, mutta kyllä tämän kauden Pool on suorastaan hämmentävän huono. No ei siinä, huumoriarvoltaan Pool kuuluu kyllä aivan Valioliigan kärkikastiin =D>

Ja mitä tuosta Chievo - Roma -pelistä nyt voi edes sanoa. En tiedä, olenko koskaan nähnyt mitään matsia pelattavan noin karmeissa olosuhteissa. En voi ymmärtää, miksi ottelua ei siirretty, sillä eihän tuolla kentällä jalkapalloa voitu pelata.
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 02.05.2012 19:50

Päivän vedot:

Chelsea - Newcastle Draw No Bet 2 (6.00)

Valencia - Osasuna Draw No Bet 2 (5.30)

Catania - Bologna Draw No Bet 2 (3.40)

Parma - Inter Draw No Bet 1 (2.50)

Genoa - Cagliari Draw No Bet 2 (2.62)
Viimeksi muokannut JustBluff päivämäärä 11.05.2012 12:36, muokattu yhteensä 1 kerran
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 05.05.2012 13:25

Kuukausi pyörähtänyt mukavasti käyntiin. 5600 jakoa painettu NL100 ja 1035d ylhäällä. Vedotkin about 400 euroa plussalla, kun viime kierroksella osuivat nuo Newcastle, Bologna ja Parma.

Saitin vaihto on pian ajankohtainen tuon Bet24:n myynnin jälkeen, täytyy tuumailla mihin sitä siirtyisi. Ongamelle on kuitenkin aikomus pääasiallisesti pelit keskittää.

Tänään on tarkoitus mennä katselemaan vähän Suomi-potkupalloa AC Oulu - Jippo -ottelun muodossa. Tasaisia näyttävät nuo viime aikojen keskinäiset matsit olleen: viidestä viime kohtaamisesta kaksi viimeisintä peliä päättynyt 1-1 ja aiemmat 1-0 lukemiin (Jipolla 2 ja Oululla 1 voitto). Tänään on Oulussa tuuli puhaltanut myrskylukemissa, joten ei mitkään optimaaliset kelit pallon potkimiseen. Ristin aineksia ilmassa? Kaveri oli kyllä ollut viime viikonloppuna katsomassa ROPS - Oulu -pelin ja sanoi Oulun tappion olleen suuri vääryys kenttätapahtumiin nähden. Täytyy tässä vielä puntaroida hakeeko ykköstä vai ristiä - jotain pitää tietysti lyödä, että jaksaa vääntyä paikan päälle katsomaan :-k

Paljon mielenkiintoisia pelejä muutenkin tämän viikonlopun aikana. Toistaiseksi olen lyönyt sisään tällaiset laput:

Siena - Parma Draw No Bet 2 (2.10)
Newcastle - City Draw No Bet 1 (3.40)
QPR - Stoke 1 (1.91)
Viimeksi muokannut JustBluff päivämäärä 11.05.2012 12:35, muokattu yhteensä 1 kerran
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 06.05.2012 12:34

Nice, ristihän (3.95) sieltä Oulun pelistä napsui ja löin eilen vielä Chelsea to lift trophyn (1.70). Tälle päivälle heitin vielä ainakin yhden vedon lisää edellisessä viestissä mainittujen kohteiden lisäksi:

Palermo - Chievo Draw No Bet 2 (2.50)

Toivottavasti Papiss Demba Cisse nöyryyttää tänään Cityn limakasoja \:D/
Viimeksi muokannut JustBluff päivämäärä 11.05.2012 12:34, muokattu yhteensä 1 kerran
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 06.05.2012 21:52

Draw No Bet Interin puolesta (3.00) sisällä. Come on [-o<
Viimeksi muokannut JustBluff päivämäärä 11.05.2012 12:33, muokattu yhteensä 1 kerran
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 08.05.2012 19:42

Liverpool - Chelsea DNB 2 (2.50)
Viimeksi muokannut JustBluff päivämäärä 11.05.2012 12:34, muokattu yhteensä 1 kerran
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 09.05.2012 17:58

Valtaosa pokerirollista vielä Bet24:lla tai kotiutumassa, joten grindit jäissä. Vetoa pystyy kuitenkin lyömään:

Atletico Madrid v Athletic Bilbao – Draw No Bet Athletic Bilbao @ 2.20

Atletico Madrid v Athletic Bilbao – Total Match Goals Under/Over Over 2.5 @ 1.95

Birmingham v Blackpool – Double Chance Blackpool Or Draw @ 1.91
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

Re: Grindit mielessä

ViestiKirjoittaja JustBluff » 11.05.2012 12:55

Teki mieli päästä pelamaan pokeria taas vaihteeksi euroilla, joten tein depon pitkästä aikaa bossille. Lisäksi ajattelin depota myös entractionille. Ongamellekin on tarkoitus sijoittaa osa rollista - siellä kuitenkin pyörii NL100-NL200 rinkejä mihin kellonaikaan hyvänsä. Sunnuntaina todennäköisesti ehtii pitkästä aikaa ottaa kunnon session. Sitä odotellessa.

Poimin tänään aamulla ennen tenttikirjaan tarttumista vetoja tälle illalle ja huomiselle. Hieman eksoottisempia kohteita, joten päätin laskea panostason viidennekseen siitä, millä olen viime aikoina Valioliigaa, chämppäriä ja Serie A:ta pelannut. Puhtaasti sarjatilastojen ja H2H-recordien varassa näissä kohteissa mennään:

English League 1:

Stevenage v Sheff Utd – Draw No Bet Stevenage @ 1.73

MK Dons v Huddersfield – Draw No Bet Huddersfield @ 2.30

Crewe v Southend – Draw No Bet Southend @ 2.05

Italian Serie B:

Bari v Brescia – Draw No Bet Brescia @ 2.37

Ireland First Division:

Waterford v Longford – Draw No Bet Longford @ 1.80

Athlone v Mervue – Match Betting Athlone @ 1.80

Ireland Premier Division:


Bohemians v Drogheda – Draw No Bet Bohemians @ 1.70

St Patricks v Cork City – Draw No Bet Cork City @ 3.50


Swedish Allsvenskan:

Syrianska v GAIS – Draw No Bet Syrianska @ 2.75

Swedish Superettan:

Brommapojkarna v Trelleborg – Draw No Bet Trelleborg @ 2.75

French Ligue 2:

Monaco v Troyes – Draw No Bet Troyes @ 2.10

Sedan v Chateauroux – Draw No Bet Chateauroux @ 3.75



Sunnuntaina on runsaasti kohteita, kun ainakin Valioliigassa ja Serie A:ssa pelataan päätöskierrokset. Pari poimintaa ehdin ottaa myös sunnuntaille jo, mutta lisää on varmaankin vielä tulossa:

Catania v Udinese – Match Betting Udinese @ 2.87

Norwich v Aston Villa – Draw No Bet Norwich @ 1.65


Laitoin muutamaan viimeisimpää postaukseen muuten lukumukavuuden lisäämiseksi, menikö veto oikein vai väärin. Vaaleansininen olkoon DNB:ssä refund.
JustBluff
 
Viestit: 175
Liittynyt:
26.08.2007

EdellinenSeuraava

Palaa alueelle Blogit