En ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään vapaamuotoisempaa, joten painetaanpa menneen reissun inspiroimana matkailua ainakin etäisesti sivuavaa stooria. Viittaukset oikean elämän henkilöihin ovat tuttuun tapaan tahattomia ja kaikki tapahtumat ovat täysin fiktiivisiä.
SelviytyjätTallinnan raikkaan lentokentän ilmapiiriä makeutti kahden isokokoisen miehen sunnuntaiaamulle tuoksahtanut hengitys. Arderi ja Beetasalpaaja olivat viettäneet viikonlopun Tallinnassa sielunveljiensä kanssa Uno-turnauksessa, jossa mittailtiin suomalaisten korttipelifoorumien välisiä voimasuhteita.
Kaksikko oli matkalla Venetsiaan raportoimaan gondolikiihdytysajojen maailmankiertueen osakilpailusta, mutta ennen metalliputkeen astumista heillä oli tapettavanaan vihamiesten lisäksi kuusikymmentä virolaista minuuttia. Virolaiset minuutit ovat pituudeltaan suoraan verrannollisia edellisenä iltana nautittujen drinkkien määrään, joten urakka oli vähintäänkin haastava. Tuskallisen pitkiä minuutteja oli kuitenkin mahdollista lyhentää kansallisperinteitä vaalimalla. Beetasalpaaja kaivoi esiin korttipakan ja kaksikko uppoutui narnioituneena kiinanpokerin ihmeelliseen maailmaan.
Peli eteni rivakasti, eikä aikaakaan kun arderi oli saanut seiskaparin kärkeen. Seuraavaan jakoon hän pääsi pelaamaan kätensä umpikinkkinä, mikä useimmiten tarkoittaa varsin hedelmäistä pistepottia.
-Mitäs sulla on? Beetasalpaaja kysyi.
-Rapula, Arderi vastasi nopeammin kuin muuan jamaikalaisen pikajuoksijan askel.
-Joo, mä tiedän. Mutta jos nyt keskityttäis tähän peliin? Avaa sun takapeli, Beeta käskytti
Arderi käänsi esiin kortin kerrallaan. Kolmonen, kolmonen, kolmonen ja neljäs kolmonen.
Beetalpaajan huulille kipitti vikkeläjalkainen elohiiri.
-Ja mitähän herralta löytyy keski- ja etupeleistä?
Arderi käänsi esiin tripsit ja kurkoparin. Juustoinen tilanne sai elohiiren Beetan kasvoilla tihentämään askeliaan.
Samalla hetkellä virkailija pyysi matkustajia nousemaan koneeseen. Aparaatti kyllä muistutti etäisesti lentokonetta, mutta muutama propelleista puuttunut lapa ei herättänyt liiallista luottamusta kummankaan miehen hermokeskuksessa.
-Jälä hjuoli, sje kjyllä tulee alas, ennemmin tai myöhemmin, virkailijamies rauhoitteli kalpeaksi valahtanutta Arderia.
Virolaisin värein visualisoitu lentokone rullasi kohti kiitotietä. Sieraimiin kantautunut käry sai Arderin kasvot muistuttamaan kevytmaitotölkin sisältöä.
-Jälä hjuoli, mjeillä ljihapullat uunissa, lentoemäntä rauhoitteli.
Sanoilla ei juurikaan ollut rauhoittavaa vaikutusta, mutta lentoemännän hyvin muotoutuneet maitolaitokset saivat Arderin ajatukset kuitenkin hetkeksi toisaalle.
Lentokone aloitti lähtökiihdytyksen ja saavuttikin nopeasti lentoonlähtönopeuden. Vastoin kaikkia fysiikan lakeja peltipurkki irtosi kiitoradasta ja jatkoi nousua kohtalaisen jyrkässä kulmassa.
Kone saavutti pian lopullisen lentokorkeutensa ja henkilökunta valmistautui tarjoilun aloittamiseen. Aiemmin kaksikon havaitsemat utareet eivät vielä olleet joutuneet gravitaatiovoimien riepottelemaksi, joten ehkä konekin pysyisi pilvien päällä pari tuntia. Toisaalta, utarettareella oli kilometrejä takana vähintään kaksikymmentä vuotta vähemmän kuin venäläisvalmisteisella lentokoneella.
Lentoemäntä saapui Arderin ja Beetan istuimien välittömään läheisyyteen. Juuri kun neiti oli ojentamassa kahvilla täytettyä pahvimukia, kaikki irtotavarat lensivät kiinni kattoon. Kone menetti korkeutta kiihtyvällä tahdilla. G-voimat myllersivät valmiiksi huonovointisen kaksikon oloa entisestään. Ikkunasta pystyi jo havaitsemaan uhkaavasti lähestyvän maanpinnan. Turvatyynyt eivät auttaisi tässä törmäyksessä, etenkin kun ne olivat kattoon liimautuneen lentoemännän hallussa.
Vapaapudotus ei ottanut loppuakseen. Korkeutta oli maksimissaan enää puolen kilometrin verran. Hätääntyneet ihmiset näpyttelivät viimeisiä viestejä matkapuhelimiinsa. Arderi oli juuri kaivamassa esiin omaa puhelintaan, kun Beetasalpaaja keskeytti toimenpiteen.
-Ota tämä, avaa hätäuloskäynti ja hyppää, Beeta komensi.
Beetasalpaaja oli kokeneena matkailijana varautunut lähes kaikkeen mahdolliseen. Korttipakan, kryptoniitin ja puolijoukkuteltan ohella hänellä oli mukanaan kaksi laskuvarjoa. Arderi avasi hätäuloskäynnin ja syöksyi kohti tuntematonta.
Onko kaksikon pelit pelattu? Kuinka kovaa gondolilla pääsee? Onko rapula? Kaikki tämä selviää seuraavassa osassa.

- Kaksikkoa seuranneen paparazzin valokuvamateriaalia lentokentältä.
- Kone.png (382.21 ) Katsottu 2630 kertaa