High stakes -pelien miljardööripaistin Guy Laliberten suuri unelma toteutui, kun hänet laukaistiin viime yönä avaruuteen Baikonurin avaruuskeskuksesta Sojuz-huoltoraketin mukana. Matka kansainväliselle avaruusasemalle ja takaisin kestää 12 päivää.

Cirque du Soleilin omistaja oli julistanut haluavansa olla ensimmäinen klovni avaruudessa, ja hän saapuikin lähtöpaikalle punaiseen klovnin tekonenään sonnustautuneena. Katsojat olivat juonessa mukana, sillä monilla oli yleisön joukossa samanlaiset klovninnenät.

Riehakas tunnelma tarttui myös lennon miehistöön, amerikkalaiseen Jeffrey Williamsiin ja venäläiseen Maxim Surajeviin. Kiivetessään rakettiin kolmikko alkoi yhdessä laulaa 70-luvun hittiä Mamy Blue.

Laliberte pulittaa avaruusmatkastaan yli 20 miljoonaa euroa, suurin piirtein saman summan jonka hän on hävinnyt Full Tilt Pokerin high stakes -pöydissä.

Lähde: YLE.