Joulukuussa Prahan EPT:n ja 720 000 euroa voittanut saksalainen Martin "0Piggybank" Finger on ansioitunut kyseenalaisesti myös pelipöytien ulkopuolella. Tällä kertaa otsikoita päästiin repimään PCA:n pelaajabileistä, joiden jälkeen Finger löi Jonathan Duhamelia yökerhon ulkopuolella. Liveturnausreissujen pelaajabileet ovat koituneet Fingerin kohtaloksi myös aiemmin.

PCA:n $5 000 Heads Up-eventissä neljänneksi sijoittunut Finger juhli tuttuun tapaan ilman jarruja lauantaina järjestetyissä pelaajabileissä Bahamalla ja väliköhtaukselta ei pystytty välttymään.

Saksalaisen heads up Sit & Go -ammattilaisen "PlauZee":n blogista kantautuneiden tietojen mukaan Duhamel olisi juhlinut pelaajabileissä todella rankasti ja käynyt lopulta Fingerin hermoille. Saksalaisen omien sanojen mukaan Duhamelin verbaaliselle hyökkäykselle ei ollut mitään syytä ja välikohtaus päättyi turvamiesten poistaessa Fingerin yökerhon tiloista.

Saksalainen jäi yökerhon ulkopuolelle odottamaan loistavan turnausviikon pelannutta kanadalaista ja löi Duhamelia naamaan tämän poistuessa yökerhosta. Finger oli antanyt "PlauZee":lle luvan julkaista tiedot lauantaiyön tapahtumista.

Bahaman välikohtaus oli kuitenkin mittakaavaltaan huomattavasti pienempi kuin EPT Lontoon yhteydessä viime vuoden lokakuussa tapahtunut ylilyönti. Finger oli jälleen nauttinut pelaajabileiden antimista olan takaa vaikka seuraavana päivänä saksalaisella oli edessään toinen pelipäivä tuhannen punnan heads up -turnauksessa.

Finger oli kuitenkin onnistunut sekoilemaan itsensä putkaan pelaajabileiden jälkeen ja hänet blindattiin ulos rahasijoilla heads up -turnauksen jatkuessa. Finger oli yöllä ruokaa hankkiessaan kyllästynyt kiinni olevaan ravintolaan ja päättänyt etsiä ruokaa tunkeutumalla ravintolan oven läpi. Finger oli päässyt putkasta vasta "PlauZee":n ja "JackOrsen72":n maksaessa ravintolan tuhojen korvaukset, sillä Fingerin £800 taskurahat eivät olleet riittäneet aiheutettujen vahinkojen kattamiseen.

European Poker Tourin seuraava pysäkki on Deauvillessa helmikuun alussa ja Finger tulee oletettavasti virkistämään myös ranskalaisen pikkukaupungin kuivaksi kuvailtua yöelämää.