Ruotsin pokerinpelaajien yhdistykselle sopisi erinomaisesti järjestää oma Ruotsin mestaruusturnauksensa Ahvenanmaalla PAF:in isännöimänä, mutta vaikuttaa siltä että PAF on tänäkin vuonna kämmännyt tilaisuutensa ja turnaus on menetetty Maltalle.
Viime vuonna turnaus jouduttiin siirtämään Maarianhaminasta Tallinnaan, koska PAF oli varannut pelaajia varten liian vähän hotellihuoneita. Tällä kertaa vaikuttaa siltä, että yhtiön sisäinen tiedonkulku on kangerrellut pahasti.
Ruotsin pokeriyhdistyksen pj Aaron Axelsson kertoo, että PAF tarjosi turnauspaikaksi risteilyä. - Olisi ollut rasittavaa matkata Tukholma-Helsinki-väliä neljä kertaa viikon sisällä, ja risteily on liiaksi kiinni säästä. Huonolla kelillä ei ole kiva olla laivassa, Axelsson toteaa.
Ålandstidningenin mukaan PAF:in johtoporras ei kuitenkaan lainkaan tiennyt, että koko turnauksesta oli keskusteltu. Tieto risteilytarjouksesta tulee täytenä uutisena niin PR-päällikkö Krille Matssonille kuin PAF:in Ruotsin maajohtajalle Börje Lundénille.
- Haluamme ehdottomasti Ruotsin mestaruusturnauksen Ahvenanmaalle. Jos asia olisi tullut minun pöydälleni, turnaus pidettäisiin täällä, Lundén sanoo.
Lundén selittää kömmähdystä sillä, että keskustelut on nähtävästi käyty viime syksynä, mutta hän aloitti PAF:illa vasta marraskuussa.
PAF vakuuttaa, että ensi vuonna se haluaa jälleen neuvotella turnauksesta, eikä kisan pitäminen kovalla maalla ole mikään ongelma.
Lähde: Ålandstidningen.
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.


Rekisteröidy
Salasana hukassa?











