Tämän päivän aikaisemmassa uutisessa kerrottiin RAY:n tukea nauttivan Nuorisosäätiön rahoittaneen pääministeri Matti Vanhasen kampanjaa presidentinvaalissa 2006.

Helsingin Sanomat uutisoi tänään edelleen, että RAY aloittaa maanantaina tarkastuksen Nuorisosäätiössä.

Viestintäjohtaja Matti Hokkanen RAY:stä kertoo, että rutiinitarkastusten lisäksi tarkastuksiin ryhdytään, jos RAY:n maksamien avustusten oikeasta käytöstä on syntynyt epäilyjä.

Myös Nuorisosäätiön puheenjohtaja, keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen (kuvassa) on saanut vaalitukea itse johtamaltaan järjestöltä. Kaikkosen mukaan hän on saanut kunnallisvaaleissa alle 1000 euroa, eduskunta- ja eurovaaleissa hieman enemmän.

Lähde: HS.