Helsingin Sanomat kertoo, että keskustataustainen Nuorisosäätiö ja samaan säätiöön kuuluva Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy antoivat pääministeri Matti Vanhaselle (kesk) yli 23 000 euroa vaalitukea presidentinvaalissa 2006.
Nuorisosäätiö on voittoa tavoittelematon järjestö, joka tarjoaa nuorille edullisia vuokra-asuntoja. Se elää valtion tukien varassa ja saa rahoitusta RAY:lta. Toinen merkittävä tukija on Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus, entiseltä nimeltään Valtion asuntorahasto.
RAY on valtion rahapelimonopoli, jonka toiminnasta päättää viime kädessä maan hallitus ja pääministeri.
Nuorisosäätiön tj Seppo Pyykkönen myöntää Helsingin Sanomille, että käytännössä valtion rahaa on virrannut Nuorisosäätiön kautta pääministerin omaan vaalikampanjaan.
Pyykkönen kuitenkin puolustaa vaalitukea, koska kyseessä olivat tavarahankinnat, joita Nuorisosäätiö olisi muutenkin tehnyt. Nuorisosäätiö osti Vanhasen vaalikassan hyväksi myytyjä kirjoja, tauluja ja seminaarilippuja. Kirjat hankittiin liikelahjoiksi ja taulut piristävät nyt vuokratalojen kerhohuoneita.
Tukipäätöksiä oli tekemässä Nuorisosäätiön hallituksen pj Antti Kaikkonen (kesk). Hänen mukaansa tuki oli luontevaa, koska Vanhanen on hänen edeltäjänsä säätiön puheenjohtajan pallilla. Lisäksi tukisumma oli hänen mukaansa pieni suhteessa säätiön toimintaan.
RAY on lyhenne sanoista Raha-automaattiyhdistys.
Lähde: HS:
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.


Rekisteröidy
Salasana hukassa?











