Tiistaina tullut YLE:n ajankohtaisohjelma Silminnäkijä otti suurennuslasin alle Nuorisosäätiön, joka nousi viime viikolla vaalirahakohun keskipisteeksi. Kovia väitteitä sisältänyt ohjelma antoi kuvan siitä, että säätiöstä on tullut omanlaisensa raha-automaatti, josta hyötyvät niin rakennusliikkeet kuin säätiötä lähellä olevat keskustalaiset poliitikot.
Silminnäkijän mukaan Nuorisosäätiö keinottelee tonttien hinnoilla rakennusliikkeiden kanssa. Lopullisen laskun jopa nelinkertaisiksi kohonneista hinnoista maksavat veronmaksajat ARA:n korkotuen muodossa sekä vuokralaiset.
Samaan aikaan Nuorisosäätiö nostaa vuosittain mittavan määrän RAY:n tukia.
Säätiön väitettiin myös rikkovan hankintojen kilpailuttamiseen velvoittavaa hankintalakia, kun uusien vuokratalojen urakoita jaetaan gryndereille.
Nuorisosäätiön perustivat eräät keskustalaiset poliitikot 1960-luvun alussa nykyrahassa 10.000 euron pääomalla. Nykyisin säätiön omaisuus on noin 200 miljoonaa euroa. RAY:n avustuksia se on nostanut yhteensä 40 miljoonaa euroa. Vuosina 2005-08 säätiö sai vuosittain lähes miljoonan RAY:n tukia, vaikka sen kassassa oli joka vuosi useiden satojen tuhansien ylijäämä.
Yksityinen säätiö pitää kokouksiaan säännöllisesti eduskunnassa. Erään kerran pidettiin hätäkokous, kun Nuorisosäätiö oli RAY:n lisätuen tarpeessa. Säätiön toimitusjohtaja Jorma Heikkinen, Matti Vanhanen ja RAY:n entinen puheenjohtaja Jukka Vihriälä (kesk) sanelivat päätöksen lisätuesta RAY:n virkailijalle.
Auttavatko RAY:n avustusten saannissa hyvät, toimivat henkilösuhteet, ohjelmassa kysyttiin RAY:n varatoimitusjohtaja Hannu Salokorvelta. - Eivät ne ainakaan huonoksi ole, Salokorpi vastasi.
Eduskunnan tiloista pidettävistä 10 minuutin kokouksista säätiön hallituksen jäsenet nostavat vuodessa tuhansien eurojen palkkiot.
Ohjelman kovin väite liittyi säätiön entiseen puheenjohtajaan Matti Vanhaseen, jonka sanottiin saaneen lahjoituksena kalliita rakennusmateriaaleja Nurmijärvelle rakentamaansa omakotitaloon.
Lahjoituksen takana oli rakennusliike, joka urakoi vuokrataloja Nuorisosäätiölle.
Ohjelman voi katsoa YLE Areenassa täällä (kesto noin 28 min.).
- Kirjaudu sisään tai rekisteröidy lisätäksesi kommentin.


Rekisteröidy
Salasana hukassa?











