Ivey ja Borgata sopivat baccarat-oikeusjuttunsa

Phil Iveyn ja New Jerseyssä sijaitsevan Borgata-kasinon välinen, eeppisiä mittasuhteita saanut oikeustaistelu on vihdoin tullut päätökseensä. Medialähteiden mukaan Ivey ja Borgata ovat päässeet sopimukseen Iveyn surullisenkuuluisassa Baccarat-sessiossa voittaman noin 10 miljoonan dollarin kohtalosta.

Saaga sai alkunsa, kun Ivey ja tämän Cheung Yin Sun -niminen ystävätär voittivat 9,6 miljoonaa dollaria Borgatassa vuonna 2012 pelaamassaan baccarat-sessiossa käyttämällä niin sanottua edge sorting -tekniikkaa, jonka avulla kaksikon oli mahdollista saada hiuksenhieno etulyöntiasema taloa vastaan korttipakoissa olleita pieniä eroavaisuuksia tunnistamalla. Huomattuaan tapahtuneen Borgata alkoi periä rahojaan takaisin Iveylta oikeusteitse, ja pitkän oikeustaistelun jälkeen Ivey tuomittiin maksamaan takaisin voittamansa 10,1 miljoonaa dollaria (sisältäen puoli miljoonaa dollaria craps-voittoja, jotka Ivey saavutti pelaten baccaratissa voitetuilla rahoilla).

Vaikka tuomio tuli jo vuonna 2016, rahojen periminen takaisin on osoittautunut Borgatalle lievästi sanottuna haastavaksi. Ensin Borgatan lakimiehet eivät onnistuneet löytämään Iveyn kotiosavaltioonsa New Jerseyyn rekisteröidyiltä pankkitileiltä minkäänlaisia varoja, ja Borgatan lakimiehet väittivät Iveyn ja Sunin siirtäneen voittorahansa turvaan meksikolaiselle pankkitilille. Viime kesäkuussa Borgata sai oikeuden vastaaviin perintätoimenpiteisiin myös Nevadassa, jossa Ivey nykyään asuu suurimman osan vuodesta. Borgata oli vetämässä tälläkin kertaa vesiperän ulosmittauksessaan, kunnes Borgatan lakimiehiin lukeutuva Jeremy M. Klausner keksi vaatia Iveyn Rio-kasinolla sijaitsevan tallelokeron sisällön ja tälle maksettavien mahdollisten WSOP-rahastusten käyttämistä suoraan velkojen lyhentämiseen. Klausner sai operaatiolle luvan nevadalaiselta oikeusistuimelta, ja kun Ivey oli varmistanut rahasijansa 50,000 dollarin Poker Players Championshipissa, Klausner toimitti Rioon kiireisen täytäntöönpanokirjeen. Iveyn 8. sijastaan rahastamat 124,410 dollaria päätyivät Borgatan hyppysiin.

Toisaalta myös Borgatalla on ollut saagassa koko ajan menetettävää. Ivey lakimiehineen on tehnyt tapauksesta jatkuvasti uusia valituksia, ja esimerkiksi viime syksynä Philadelphiassa pidetyssä istunnossa paikallinen tuomari asettui Iveyn puolelle. Istunnossa selvisi, että osapuolet olivat sopineet poikkeavista peliehdoista yhdessä, ja peliehdot mahdollistivat edge sorting -tekniikan käyttämisen. Tarkkaan ottaen Sun oli ohjeistanut jakajia sijoittamaan kortit niin, että Ivey ja Sun saisivat ”ensimmäisen kortin edun” tulevilla sekoituskerroilla. Iveyn puolustusasianajaja Louis Barbonen mukaan ”jokainen Borgatan työntekijä oli kysyttäessä vahvistanut Iveylle, että edge sorting -tekniikan käyttäminen on sallittua”. Iveyn kumppaneineen sallittiin myös panostaa peräti 100 000 dollaria kättä kohden.

Borgatan asianajaja Jonathan Massey taas väitti, ettei Borgata ollut edes kuullut koko edge sorting -käsitteestä ennen Iveyn tapausta. Masseyn mukaan pitäisi myös olla itsestäänselvää, ettei edge sorting ole sallittua.

Tuomarina istunnossa toiminut Marjorie Rendell suomi Borgatan toimintaa yllättävänkin suorasanaisesti. Rendellin mukaan Borgata oli itse vastuussa Iveylle ja Sunille suotuisiin peliehtoihin suostumisesta.

”Mitään ei ollut teiltä piilossa. Kortteja ei oltu merkattu, vaan kaikki osapuolet olivat samalla viivalla.”

Valitusprosessi oli sopimukseen pääsemisen hetkellä edelleen käynnissä, mutta Iveyn mahdollisuuksia tuomion kääntämiseksi pidettiin melko hyvinä. Esimerkiksi tapausta seurannut newjerseyläinen verkkosivusto antoi Iveylle 50-60 prosentin mahdollisuudet. Vaikka Ivey onkin uhkapeluri, tapauksen sopiminen on varmasti ollut silti myös tämän intresseissä — high stakes -pokerinpelaajan ammatin harjoittaminen kun oli Iveylle varsin vaikeaa ilman mahdollisuutta pelata Las Vegasissa (jossa Borgata voisi takavarikoida tämän voittoja koska tahansa).

Sopimuksen sisältö ei valitettavasti ole julkista tietoa. Joka tapauksessa saagan päättyminen tietää hyvää myös pokerifaneille, sillä Ivey voi nyt kunnioittaa huoletta esimerkiksi WSOP-turnauksia läsnäolollaan — kunhan niitä joskus päästään Las Vegasissa taas pelaamaan.

Oheisesta twiittiketjusta voit lukea Ivey vs. Borgata -saagan käänteet hetki hetkeltä.

 

Lähde: Pokernews.