Bad beat on pokeriammattilaiselle lahja

Eräs viisaana pitämäni ystävä totesi kerran, että pokeri saattaisi olla parempi laji, jos pelaajat jakaisivat all-in-tilanteissa potit equitynsa mukaan boardin jakamisen sijaan.

Jos vaikkapa Alice (AA) ja Bob (KK) menisivät all-in ennen floppia muodostaen 100 dollarin potin, jakaja antaisi automaattisesti tasan $82 Alicelle ja $18 Bobille. Sitten jaettaisiin seuraava käsi. (Näitä summia kutsutaan Sklansky-taaloiksi tai all-in EV:ksi.)

Mikä täydellinen maailma se olisikaan, eikö totta? Ei enää bad beateja!
Kysymys: Olisiko edellämainittu mielestäsi hyvä idea?

A) Kyllä, se poistaisi kokonaan all-in EV:hen liittyvän varianssin!

B) Kohtalainen idea, mutta vaikea toteuttaa käytännössä.

C) Et voi olla tosissasi! Bad beatit ovat pokerin parhaita puolia!

Saatoin jo spoilata vastauksen otsikossa, mutta mietitäänpä: Mikä oikein tekee bad beateista niin ikäviä?

Hyvä, paha bad beat

Alice on yleensä pöytänsä paras pelaaja. Siksi ei ole yllättävää, että hän kohtaa enemmän bad beateja kuin vastustajansa, koska rahojen mennessä sisään Alice on yleensä vahvoilla.

Kun Alice häviää all-inin, se johtuu usein siitä, että tällä kävi huono tuuri ja hänen vastustansa osui epätodennäköiseen korttiin turnilla tai riverillä. Se on yhtä kuin bad beatin määritelmä.

Alice jaksaa silti aina muistuttaa, että bad beatit ovat äärimmäisen tärkeitä pokeriekosysteemille. Ilman niitä heikommat pelaajat eivät viitsisi pelata paljon itseään parempia pelaajia vastaan, mikä tappaisi pelit ja pakottaisi Alicen kaltaiset pelaajat etsimään uuden ammatin. Onnen osuus on juuri se aspekti pokerissa, joka tuo peliin aina vain uusia pelaajia ja joka tekee pokerista niin kiehtovan lajin.

Pokerin kaltaiset pelit – sellaiset, joiden fundamentaaleihin onnen osuus kuuluu – kuuluvat harvoihin lajeihin, joissa ihmisen on mahdollista oppia säännöt ja peitota maailmanmestari ensimmäisessä kädessä. Mestarin peittoaminen 10, 100 tai 1000 käden jälkeen muuttuu toki eksponentiaalisesti vaikeammaksi – jopa siinä määrin, että jossain kohtaa voitolle jääminen on käytännössä mahdotonta.

Onnen osuus lyhyessä juoksussa on kuitenkin kiistämätön. Vastaava aspekti puuttuu kokonaan puhtaista taitopeleistä (esim. shakki) joissa paras pelaaja voittaa lähes aina, etenkin jos taitoero on merkittävä.


[Kehitä pokerifundamentaalejasi ja kasvata bankrolliasi vain 7 dollaria maksavan Postflop Game Plan -työkalun avulla!]
Jokainen häviämäsi käsi on ”bad beat”

Termi “bad beat” (bad=paha, suom.huom.) on hyvin harhaanjohtava. Suurimmassa osassa tilanteita, joissa merkit ovat menneet sisään ennen riveriä jokaisella pelaajalla on jonkinlaista equityä. Se tarkoittaa, että jokainen hävitty käsi on käytännöllisesti katsottuna ”bad beat”, koska potin hävinnyt sai potista vähemmän merkkejä kuin mihin tämän equity olisi oikeuttanut.

Vastaavasti potin voittaminen alle 100 prosentin equitylla tarkoittaa, että pelaaja sai enemmän kuin tämä olisi ansainnut. Toisin sanoen potin häviäminen huonoimmalla kädellä on käytännössä aina epäonnekasta ja voittaminen parhaalla kädellä vastaavasti onnekasta.

Sanotaan, että Alicella on 2♠ 2♣ flopilla K♦ Q♥ 2♦ ja muutamien lyöntien ja reissujen jälkeen Alice saa merkkinsä sisään Bobin A♥ K♥:ta vastaan.

Potissa on $2000. Nopean Equilab-simulaation mukaan Alice on lähes 93-prosenttinen suosikki voittamaan potin.

Teknisestä näkökulmasta Alicen käden arvo on siis 93 prosenttia 2000 dollarista eli $1860, ja Bobin käden arvo on loput 7 prosenttia eli $140.

Huomaa, että kumpikaan pelaaja ei ansaitse koko 2000 dollarin pottia. Silti toinen pelaajista tulee saamaan tasan sen verran! Ja vastaavasti kumpikaan pelaajista ei ansaitse jäädä tyhjin käsin, mutta niin vain toiselle heistä kuitenkin tapahtuu.

Jos Alice voittaa, hän tienaa $140 enemmän kuin olisi ansainnut. Jos hän voittaa, hän on siis ”onnekas”, koska hän saa potista ansaitsemaansa enemmän rahaa. Vastaavasti Bob on potin hävitessään epäonnekas juuri tuon summan edestä. Jos vaihdamme tulokset päittäin ja Alice häviää, hänen epäonnekkuutensa ”arvo” on $1860, ja Bobilla taas käy onni vastaavan summan edestä.

Onnen osuus jälkimmäisessä tapauksessa on toki noin 13,3 kertaa ensinmainittua suurempi (1860:n suhde 140:een), mikä vähemmän yllättäen on yhtä kuin 93:n suhde seitsemään. Toisin sanoen Alice voittaa potin 13 kertaa useammin kuin Bob, mutta kompensointina voittaessaan potin Bob voittaa 13 kertaa enemmän ”lisä”rahaa. Tämän reilumpaa pelistä ei saa mitenkään, mutta silti jokaisen ennen riveriä nähtävän all-inin lopputulos on aina epäreilu.

Se tarkoittaa, että yksikään hävitty käsi ei ole ikinä reilu, olit sitten suosikki tai et.

Joka kerta kun Alice kärsii ns. bad beatin, tämä maksaa takaisin kaikista niistä kerroista, kun hän voitti ”liikaa” suosikkina. Tämä auttaa Alicea laittamaan asiat perspektiiviin. Hän ymmärtää, että useimmat hänen voittosessionsa sisältävät tilanteita, joissa hän on ollut onnekas (tähän kuuluu myös epäonnekkuuksien välttely), mikä taas oikeuttaa hävittyjen sessioiden matemaattisen väistämättömyyden.

Pähkinänkuoressa

Joka kerta kun Alice kokee bad beatin, hän maksaa takaisin niistä kerroista, kun hän voitti ”liikaa” suosikkina. Bad beatit eivät siis ole pelkästään välttämättömiä itse pelin kannalta (ja syy, miksi voittavat pelaajat saavat silti vastustajia pokeripöydissä), vaan myös eräänlainen illuusio. Illuusio liittyy termin negatiiviseen kaikuun: bad beatit ovat hävttyjä potteja ja saattavat sattua syvälle sieluun, mutta mitään epäreilua niissä ei ole.

Suosittelen ajattelemaan näin: Pitkä juoksu hoitaa itsestään winratemme ja varmistaa, että teemme lopulta voittoa heikompia pelaajia vastaan. Kuinka voisimme olettaa, ettemme joutuisi myös maksamaan kaikista voittamistamme poteista kertynyttä ylijäämää? Kaikessa on kyse samasta periaatteesta: Pokeripöydissä kaikki saavat pitkässä juoksussa ansionsa mukaan.

Teksti: Konstantinos “Duncan” Palamourdas
Alkuperäinen artikkeli

Kaikki Pokerisivujen Mental game -artikkelit

[UpswingPokerin Post Flop Game Plan -työkalun ($7) avulla kehityt pokerinpelaajana vain 45 minuutissa!]