City ja Arsenal nousussa

Mollivoittoisesti kautensa aloittaneet Manchester City ja Arsenal ovat nyt selvässä nousuvireessä Valioliigassa. Molemmat esittivät viime viikonloppuna koko lailla kauden parastaan ja hakivat vakuuttavat vierasvoitot tililleen. Liverpool tuskaili sen sijaan viime viikolla aika yllättäen tehottomuuden kanssa ja jäi Southamptonin vieraana toista kertaa peräkkäin maaleitta.

Kierrosraportti

Everton – West Ham 0-1

Vuosi 2021 ei käynnistynyt Valioliigan osalta kovinkaan viihdyttävällä tavalla. Evertonin ja West Hamin välinen kamppailu oli hidastempoinen ja pääosin erittäin puuduttavaa katseltavaa. Vierasjoukkue oli hienokseltaan niskan päällä ja saikin ottelun lopussa värkättyä voittomaalin, kun Aaron Cresswellin laukaus ohjautui sopivasti Tomas Soucekin jalkaan ja tällä oli helppo työ siirtää pallo tyhjään rysään. Everton ei luonut ottelussa ainoatakaan hyvää maalipaikkaa häviten tekopaikat 0-3.

Manchester United – Aston Villa 2-1

Uudenvuodenpäivän toisessa ottelussa tempoa ja päästä päähän meininkiä oli sitten jo huomattavasti enemmän. ManU ja Aston Villa väänsivät tasatahtiin ottelussa, joka olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa. Villa nousi toisella jaksolla tasoihin, mutta ainoastaan hetkeä myöhemmin kotijoukkue sai rangaistuspotkun, kun David Luiz osui juuri ratkaisevan verran Paul Pogban jalkaan. Bruno Fernandes laittoi pilkun varmasti verkon perukoille ja tämä jäi ottelun voittomaaliksi. Tiukassa taistossa maalipaikat tasattiin 5-5.

Tottenham – Leeds 3-0

Leedsin aktiivinen pelityyli sopi aika odotetustikin erinomaisesti tiiviiseen puolustuspeliin ja vastahyökkäyksiin pelinsä perustavalle Tottenhamille. Spurs puhkoi Leedsin puolustuksen helponnäköisesti varsinkin sen jälkeen kun pääsi johtoasemaan ja lasketteli lopulta vaivattomaan kotivoittoon. Maalipaikat Jose Mourinhon miehistö vei ottelussa nimiinsä 7-2. Leeds ei huonoista kokemuksistaan huolimatta edelleenkään säädä pelityyliään passiivisemmaksi parhaita vastahyökkäysjoukkueita vastaan.

Crystal Palace – Sheffield United 2-0

Sheffield United on vahvasti matkalla sarjaporrasta alemmas. Joukkueen pelaajien taso ei vain yksinkertaisesti riitä Valioliigassa nyt kun viime kauden alun hurmos on kadonnut. Crystal Palacea vastaan vierasjoukkue ei luonut yhtään hyvää maalipaikkaa, vaikka oli takaa-ajoasemassa jo neljännestä peliminuutista lähtien. Crystal Palace vei ottelun maalipaikat nimiinsä 4-0 ja nappasi ansaitun kotivoiton.

Brighton – Wolverhampton 3-3

Kierroksen runsasmaalisin taisto nähtiin hieman yllättäen Falmer Stadiumilla. Wolvesin jokainen vähänkin vaarallinen hyökkäys johti avausjaksolla maaliin ja vierasjoukkue johti tauolla ottelua 3-1. Toisella jaksolla pelitapahtumia hallinnut ja 5-3 ottelun maalipaikat voittanut Brighton nousi kuitenkin ansaitusti tasapeliin Neal Maupayn ja Lewis Dunkin osumilla. Wolvesin peli ei edelleenkään näytä yhtä laadukkaalta kun kahdella edellisellä kaudella.

West Bromwich – Arsenal 0-4

West Bromwich sai arkikierroksella kovan kylvetyksen Leedsiltä ja sama oli tahti myös viikonloppuna Arsenalia vastaan. Tykkimiehet olivat selvästi parempi joukkue eikä voittajasta ollut epäselvyyttä missään vaiheessa ottelua. Mikel Artetan miehistö otti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa ja on nyt selvästi parantanut otteitaan. Sam Allerdycen startti West Bromwichin peräsimessa on sen sijaan ollut Liverpool-tasapeliä lukuun ottamatta surullinen. Arsenal vei tämän kamppailun maalipaikat selkein 7-2 numeroin nimiinsä.

Newcastle – Leicester 1-2

Leicester haki rutiininomaisen vierasvoiton St James’ Parkilta. Pelitapahtumia hallinnut vierasjoukkue värkkäsi toisella jaksolla osumat kahdella komealla sommitelmalla ja ne riittivät voittoon, vaikka Newcastle kohtuullisen loppukirin saikin aikaiseksi. Andy Carroll osui pitkästä aikaa Valioliigassa, mutta kavennusmaali jäi lopulta sarjapisteiden kannalta merkityksettömäksi. 5-1 maalipaikat nimiinsä vieneelle Leicesterille ansaittu vierasvoitto.

Chelsea – Manchester City 1-3

Kierroksen huippukamppailussa Manchester City pelasi ehdottomasti kauden parhaan ottelunsa. Cityn hyökkäyspeli toimi upeasti etenkin avausjaksolla ja vierailijat latoivatkin näyttävillä suorituksilla tylyt 0-3 numerot taululle. Toisella jaksolla City laski hieman pelitempoaan, mutta voitto ei silti ollut uhattuna missään vaiheessa. Chelsea elää erittäin vaikeaa ajanjaksoa, sillä viime aikojen peliesitykset ovat olleet erittäin heikkoja. Cityä vastaan Frank Lampardin miehistö hävisi maalipaikat 3-7.

Southampton – Liverpool 1-0

Viime viikolla Valioliigassa nähtiin melkoinen harvinaisuus. Liverpool jäi nimittäin maaleitta kahdessa peräkkäisessä ottelussaan! Southamptonia vastaan Pool onnistui luomaan toisella jaksolla kovaa painetta Southamptonin puolustuspäähän. Selkeät maalipaikat jäivät silti kovin vähiin. Niinpä Soton nappasi Danny Ingsin jo toisella peliminuutilla nähdyllä komealla nostolla takaylänurkkaan täydet kolme sarjapistettä. Liverpoolin ”runit” eivät tällä kaudella ole olleet lainkaan samaa luokkaa kuin viime kaudella. Maalipaikat Jurgen Kloppin miehistö voitti tässä ottelussa niukasti 4-3.

Viikon pelikohdeanalyysi

Tulevan arkiviikon tynkäkierroksella kertoimet vaikuttaisivat olevan harmittavan hyvin kohdallaan ja maistuvia pelikohteita on erittäin vaikea löytää. Nousuvireistä Arsenalia voisi periaatteessa tarjota viikon suosikiksi. Unibetin kotikerroin 1.53 on kuitenkin niin pieni, ettei siitä millään saa ylikerrointa.

Viikon yllättäjäksi on tarjolla lähinnä Aston Villa. Toisaalta Tottenhamia vastaan tiedossa on todennäköisesti hyvin vähämaalinen taisto, jossa tasapeli voi olla lähellä. Kotikerroin 2.68 ei mielestäni aivan yllä pelikelpoiseksi. Burnleyllä on selkeä lepoetu Manchester Unitedia vastaan, mutta toisaalta Sean Dychen miehistö ei yleensä pärjää kovin hyvin taitavimpia miehistöjä vastaan.

Viikon overikohde voisi olla Manchester City-Brighton. Kyseessä on mielenkiintoinen taisto, sillä molemmat joukkueet perustavat pelinsä pallonhallintaan. Nyt Brighton joutunee luovuttamaan pallon Citylle, joten on mielenkiintoista nähdä mitä siitä seuraa. Brightonilla on eväitä hyvään vastahyökkäyspeliin, jota se ei yleensä pääse harrastamaan, koska on nimenomaan itse se palloa pitävä osapuoli. City vaikuttaisi saaneen nyt hiottua hyökkäyspelinsä parempaan kuosiin kuin alkukaudesta. Vaikka Pep Guardiolan miehistön puolustus on edelleen ollut pitävä, näen ottelussa potentiaalia runsasmaalisuuteen. Pelillisesti erittäin köyhä arkikierros luvassa, mutta jos johonkin euroja sijoittaisin niin se olisi yli 3.5 maalia otteluun City-Brighton Unibetin kertoimella 2.23.