Elämä ilman urheilua on tylsää

Korona-kevät on aiheuttanut muutoksia melkein kaikkien kansalaisten elämään. Omalla kohdallani yksi suurimmista muutoksista on ollut urheilun puuttuminen.

Ensimmäistä kertaa elämässä ilman urheilua

Urheilu on ollut erottamaton osa elämääni ihan aina. Minut on viety paikan päälle jääkiekko-otteluihin jo alle vuoden ikäisenä legendaariselle Tampereen Koulukadun tekojääradalle. Niin nuoresta kuin vain itselläni muistikuvia on, muistan katsoneeni niin paljon urheilua kuin mahdollista. Lapsena katsomista rajoittivat ainoastaan TV:n nykyistä merkittävästi vähäisempi urheilutarjonta ja se kuinka usein vanhemmat jaksoivat minua kiikuttaa paikan päälle urheilutapahtumiin. Toki harrastin myös itse urheilua enkä ainoastaan katsonut sitä. Jalkapallojoukkueeseen liityin jo 4-vuotiaana ja sain lähinnä naureskelua osakseni 2-4 vuotta minua vanhemmilta joukkuekavereiltani. Intohimo urheilua kohtaan oli kuitenkin niin kova, etten antanut sen häiritä. Minua ei haitannut sekään, että sain huomattavasti muita vähemmän peliaikaa ensimmäisellä pelikaudellani. Minut päästettiin yleensä pelaamaan vain ehkä kymmeneksi minuutiksi jossain sopivassa kohdassa ottelua.

Paikan päällä kävimme isän kanssa katsomassa pääosin jääkiekkoa ja jalkapalloa. Satunnaisesti ohjelmaan kuului kuitenkin myös muita lajeja kuten esimerkiksi koripallo Pyynikin palloiluhallissa ja speedway Eteläpuiston moottoriradalla. TV:stä katsoin käytännössä ihan kaiken urheilun mitä vain tarjonnassa oli. Jääkiekko oli lapsesta saakka ykkössuosikkini, mutta vallan mainiosti upposi tuolloin myös hiihdot, mäkihypyt, yleisurheilut, painit tai vaikka keilailut.

Vanhemmalla iällä opiskelu, työt ja elämän muut velvoitteet ovat asettaneet raamit urheilun seuraamiselle. Edelleen olen kuitenkin katsonut urheilua niin paljon kuin vain mahdollista. Lajikirjoa on toki ollut pakko supistaa lapsuusajoista. Urheilutarjonta on nykyisin niin massiivista, että kaikkea ei millään ole mahdollista seurata. Niinpä olen joutunut priorisoimaan lajit ja sarjat eri kategorioihin. A-kategoriaa katsotaan aina jos sitä on tarjolla. Jos ei, niin sitten mennään B-kategoriaan ja välillä joutuu tyytymään jopa C-kategoriaan. C:kin on kuitenkin ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin ei mitään urheilua.

Arvioisin, että katselen urheilua normaalisti 40-50 tuntia viikossa. Ainakin syyskuusta toukokuuhun kun tarjonta on suurimmillaan. Noin puolet tästä ajasta katson kahta ottelua/urheilutapahtumaa yhtä aikaa. Tämän lisäksi aikaa kuluu paljon myös välillisesti urheilun parissa. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi urheilujuttujen lukeminen internetissä, vedonlyöntiharrastus ja erilaiset Fantasy-kisat kavereiden kanssa. Eipä ole siis ihme, että elämäni mullistui totaalisesti, kun urheilu pysähtyi maaliskuussa Koronan takia käytännössä kuin seinään miltei koko maailmassa. Vieläpä juuri urheilukauden huipennuksen kynnyksellä. Liigassa pudotuspelit olivat jo ovella ja luonnollisesti intohimoisesti kannattamallani seuralla Ilveksellä oli paremmat menestymismahdollisuudet kuin kertaakaan aikaisemmin 2000-luvulla. Jalkapallosarjoissa lopulliset ratkaisut alkoivat lähestymään. Golfin Major-kausi oli alkamassa. Jääkiekon MM-kisat ja Suomen kannalta historialliset jalkapallon EM-kisatkin siintivät jo näköpiirissä.

Kun elämästä katoaa kertarysäyksellä harrastus ja intohimon kohde, joka normaalisti vie hereilläoloajasta käytännössä puolet, on muutos erittäin suuri. Kunnon korvaajaa urheilulle en ole yrityksestä huolimatta löytänyt. Elämäni on huomattavasti tylsempää kuin aikaisemmin. On paljon vähemmän intohimoa herättäviä asioita, joita odottaa kun herää aamuisin. TV:ssä näytetään nyt paljon vanhoja klassikkomatseja. Vaikka ne ovatkin tuoneet pienenpientä lohtua tilanteeseen, alkavat ne nopeasti toistaa itseään. Oli esimerkiksi ihan mielenkiintoista katsoa ensimmäisellä kerralla 1980-luvun NHL-ottelua. Mutta kun katsot viidettä ottelua samalta aikakaudelta, alkaa homma maistumaan jo puulta. Urheilun hienous piilee yllättävyydessä. Käsikirjoitusta ei koskaan voi tietää varmuudella etukäteen. Vanhoista matseista tämä tarvittava yllätyselementti puuttuu. Klassikkomatseihin ei voi myöskään vedonlyönnin kautta hakea lisämielenkiintoa ja -jännitystä.

Urheilunkin kohdalla tilanne on talous vs terveys

En ole ongelmani kanssa yksin. Lukuisat muutkin henkilöt ovat ilmaisseet internetissä turhautumistaan urheilutarjonnan puuttumiseen. Asiaa ei pidetä täysin vähäpätöisenä myöskään korkeilla tahoilla. Donald Trump heitti viime viikolla kommentin: ”Meidän on saatava urheilusarjat pyörimään. Olen jo kyllästynyt katselemaan vanhoja baseballotteluja”. Saksassa on väläytelty mahdollisuutta jatkaa Bundesliiga-kautta tyhjille katsomoille jo niinkin aikaisin kuin 9. toukokuuta ”kansan moraalin kohottamiseksi”. Englannissa Valioliigan jatkamiselle on myös yritetty keksiä mitä mielikuvituksellisempia suunnitelmia. Euroopan jalkapalloliitto UEFA antoi tällä viikolla vahvan suosituksen sille, että Euroopassa kesken jääneet kansalliset sarjat pelattaisiin kesän aikana loppuun.

Vaikka urheilunkaipuuni onkin kova niin en toivo jalkapallosarjojen avaamista isolla riskillä. Erittäin tiukoilla toimenpiteillä kuten karanteeneilla ennen ottelujen alkua, otteluiden keskittämisellä yhdelle stadionille ja tiheällä pelaajien testaamisella se voisi kuitenkin olla teoriassa mahdollista toteuttaa suhteellisen pienillä riskeillä. Eri asia on sitten kannattaisiko yhteiskunnan voimavarat tästä huolimatta keskittää ihan muihin asioihin. Aivan kuten muissakin koronatoimissa, terveys ja talous ovat vastakkaisina punnuksina päätöksiä tehtäessä. Varsinkin Euroopan jalkapallosarjoissa TV-oikeuksista on maksettu hurjia summia seuroille. Merkittävän osan menettäminen niistäkin yleisötulojen lisäksi asettaisi lukuisten seurojen ylle konkurssiuhan. Seurojen omistajat haluaisivat totta kai sarjojen jatkuvan. Heidän ei kuitenkaan tarvitse ottaa pelien jatkuessa terveydellisiä riskejä toisin kuin esimerkiksi pelaajien. Päätösten pitäisi mielestäni perustua ennen kaikkea terveydellistä riskiä ottavien tahojen mielipiteille.

Urheilu ei ole maailman tärkein asia. Joku on kuitenkin todennut viisaasti, että se on kuitenkin maailman tärkein turha asia. Kyllähän tässä puoli vuotta kärvistelee ilman urheilua vaikka väkisin. Hemmetin paljon tylsempää se elo vaan tuppaa olemaan ainakin minunkaltaiselleni urheilufriikille. Paljon pahemminkin asiat tosin voisivat olla. Tylsistyminen on vain pieni murhe isossa kuvassa. Tärkeintä on pysyä terveenä ja se, että pandemia saadaan globaalisti hallintaan. Urheilun pysäyttämisellä ja penkkiurheilijoiden tylsistyttämisellä on tässä oma merkittävä roolinsa. Itse haaveilen ennen kaikkea siitä, että pandemiatilanne saadaan ratkaistua niin nopeasti, että pääsisin jo tulevana syksynä kakkoskotiini Hakametsän jäähalliin katsomaan rakastamani urheiluseuran otteluita paikan päältä. Vasta kun se päivä koittaa, olen jälleen kokonainen, onnellinen mies.