Liverpoolin kevät Mestarien liigassa?

Jalkapallon Mestarien liiga on edennyt semifinaalivaiheeseen. Englantilaisjoukkueella on pitkästä aikaa hyvä mahdollisuus kirjoittaa nimensä Euroopan himoituimpaan futispystiin.                                                    

Viihdettä kerrakseen

Mestarien liigan pudotuspelit ovat jälleen tänäkin keväänä tarjonneet huikeaa viihdettä katsojille. Barcelona hukkasi Roomassa sensaatiomaisesti kotiottelussa hankkimansa 4-1 -johtoaseman ja tippui jatkosta. Sama oli lähellä toistua seuraavana päivänä, kun Juventus kuroi 0-3 -kotitappionsa jo umpeen Real Madridin kotiluolassa. Lisäajan hieman kyseenalainen rankkarituomio päästi madridilaiset kuitenkin pälkähästä.

Europelien vierasmaalisääntö on viime vuosina saanut monen toimesta osakseen suurta kritiikkiä. Itse en kuulu tähän kritisoijien ryhmään. Mielestäni vierasmaalisääntö on suuri syy siihen miksi näemme huikean viihdyttäviä trillereitä pudotuspeleissä vuodesta toiseen. Toisessa osaottelussa tilanne on nyt todella usein se, että toisen joukkueen on pakko tehdä maali. Tämän myötä toinen joukkue joutuu ottamaan pelissä riskejä, mikä luo intensiteettiä ja viihdyttävyyttä otteluun. Mikäli vierasmaalisääntöä ei olisi, tilanne olisi paljon useammin toisessa osaottelussa se, että ratkaisu siirtyisi ilman lisämaaleja jatkoajalle. Tämä passivoisi ja hidastaisi peliä, kun molemmat joukkueet pyrkisivät vain välttämään virheitä. Joten vierasmaalisääntö kunniaan!

Liverpoolilla toimii sekä hyökkäys että puolustus

Neljästä Mestarien liigan jäljellä olevasta joukkueesta Liverpool on ollut minun näkemykseni mukaan toistaiseksi vakuuttavin joukkue europeleissä. Liverpool on iskenyt jo hurjat 33 maalia kymmenessä Mestarien liigan ottelussaan! Philippe Coutinhon lähtö on näkynyt hämmästyttävän vähän joukkueen hyökkäyspelissä. Vanha luotettava sotaratsu James Milner on täyttänyt Coutinhon paikan ja johtaa ylivoimaisesti Mestarien liigan tämän kauden syöttöpörssiä! Tätä olisi tuskin kovin moni ennustanut ennen kauden alkua.

Pidän Liverpoolin puolustuspeliä myös aliarvostettuna. Puolustus hapuili vielä syyskaudella, mutta loppukautta kohden homma on alkanut silläkin osa-alueella toimimaan erittäin hyvin. Porto ei saanut pudotuspelien avauskierroksella kahdessa ottelussa kertaakaan palloa Liverpoolin maaliin ja hurjan hyökkäysvoiman omaava Manchester Citykin puolivälierissä vain kertaalleen. Kun muut jäljellä olevat joukkueet eivät ole kaikilta osin vakuuttaneet, on Liverpoolilla loistava sauma napata Mestarien liigan pytty tänä keväänä. Jurgen Kloppin pelityyli tuntuu istuvan europeleihin loistavasti.

Liverpoolin tietä mestaruuteen tasoitti arvonta, jossa semifinaalivastustajaksi arvottiin nelikon selvästi heikoimmaksi arvioitu AS Roma. Ikuisen kaupungin joukkue teki pienoisen ihmeen nousemalla kolmen maalin takaa jatkoon Barcelonaa vastaan. Roma pelasi erittäin hyvin jo Camp Noulla, vaikka lopputulos ei sitä kertonutkaan eikä joukkuetta kannata liikaa aliarvioida. Liverpoolin hyökkäsvoima taitaa silti olla hieman liian kova pala purtavaksi ja finaalipaikka jäänee siten roomalaisilta haaveeksi.

Entäs sitten suurimmat suosikit Real Madrid ja Bayern Munchen? Toinen suurista jää ilman finaalipaikkaa, sillä kaksikko kohtaa toisensa jo välierissä. Real Madridilta odotettiin ennen kauden alkua silkkaa dominointia, mutta kaikkea muuta kuin sitä on nähty. La Ligan mestaruus karkasi jo syyskaudella, kun joukkueen peli ei tahtonut lähteä millään kulkemaan. Suunta on ollut loppukautta kohden ylöspäin, mutta vieläkään suoritustaso ei pysy vakaana ottelusta toiseen. Loistavaa Juventus-vierasottelua seurasi sekainen ja epävarma kotiottelu, jossa Madrid oli lopulta jopa hieman onnekas, että selvitti tiensä jatkoon. Cristiano Ronaldo on jälleen huippuvireessä, mutta kunnon kärkipelaajan puuttuminen on edelleen iso ongelma Realille. Karim Benzeman kausi on ollut suorastaan legendaarisen huono.

Bayern Munchen on minulle jäljellä olevasta nelikosta tuntemattomin joukkue, koska Bundesliiga ei kuulu omalle seurantalistalleni. Tulosten valossa Bayern on ollut omassa sarjassaan vakuuttava, mutta Mestarien liigan puolivälierissä se oli yllättävän ahtaalla Sevillan kanssa. Sevilla oli jopa pelillisesti hieman niskan päällä ja loi kahdessa ottelussa enemmän tekopaikkoja. Munchen oli kuitenkin tuttuun tyyliinsä vastustajaa kliinisempi joukkue.

Real Madrid ja Bayern Munchen ovat kokeneita ja rutinoituneita joukkueita, joiden voitto Mestarien liigassa ei tietenkään yllättäisi millään tavalla. Itse veikkaan kuitenkin, että kevät on Jurgen Kloppin ja Mestarien liigan voittoa juhlitaan 13 vuoden tauon jälkeen Liverpoolissa!

Uudemmat ja aiemmat kolumnit
Kommentit