Tapparan menestyskulku sen kuin jatkuu

Tappara selvitti eilen tiensä kuudetta kertaa peräkkäin Liigan finaaleihin. Jopa Ilveksen kannattajan on pakko myöntää, että kyseessä on huikea suoritus. Mutta mihin asioihin Tapparan ylivoimaisuus 2010-luvulla oikein perustuu?                                               

Kateellisten panettelua

Viime viikon lopussa Patrik Laineen ehkä hieman väärinkin tulkitut kommentit nostivat esiin tutun jokakeväisen puheenaiheen. Moni on sitä mieltä, että Tappara pelaa umpitylsää antilätkää eikä ansaitsisi mestaruuksiaan. Pitkään menestyneitä joukkueita on aina kadehdittu muiden joukkueiden kannattajien toimesta. Dynastian luoneita joukkueita on aina yritetty haukkua ja painaa alaspäin kaikin mahdollisin keinoin. Tylsä/epäreilu pelityyli on usein toiminut haukkujien lyömäaseena. Silloin kun pelataan mestaruuksista päätarkoituksena ei ole kuitenkaan katsojien viihdyttäminen vaan voittaminen. Huippu-urheilussa tähdätään aina voittamiseen. Ei ehkä keinolla millä hyvänsä, mutta kuitenkin sääntöjen sallimilla keinoilla. Puolustusvoittoisessa trap-jääkiekossa ei ole mitään sääntöjen vastaista. Itsekin toivoisin, että Liigan mestaruus voitettaisiin hyökkäävällä ja viihdyttävällä pelityylillä. Yleensä mestaruudet on kuitenkin voitettu puolustaminen edellä eikä siinä ole mitään väärää. Taktinen puoli on ollut 2000-luvulla erittäin isossa roolissa Liigassa. Tappara on löytänyt kerta toisensa jälkeen keinot voittavaan jääkiekkoon. Se on kunnioitettavaa eikä halveksittavaa. Mikäli halutaan hyökkäävämmän pelityylin menestyvän, katseet kannattaa suunnata mestaruuksia voittaneiden joukkueiden haukkumisen sijasta sääntöjä laativiin tahoihin. Esimerkiksi muutamia vuosia sitten tehty hyökkäysalueiden suurentaminen on vain entisestään passivoittanut oman alueen puolustuspeliä. Samoin mailahäirintää sallitaan Suomessa edelleen aivan liikaa. Tappara on osittain nykyisten sääntöjen ja tulkintojen tuotos. Kaikilla muilla joukkueilla on kuitenkin ollut aivan samat mahdollisuudet voittavan jääkiekon toteuttamiseen.

Intohimoisena Ilveksen kannattajana olen joutunut seuraamaan lähietäisyydeltä Tapparan menestyskulkua. Usein tuntuu, että liiankin läheltä. Voin rehellisesti myöntää, että minäkin olen kateellinen ja katkera Tapparan ainaisesta menestyksestä. Otteluiden aiheuttamissa tunnekuohuissa saatan itsekin päästellä suustani jos jonkinlaista katkeraa tilitystä Tapparaan liittyen. Urheilu kun herättää suuria tunteita puoleen ja toiseen siihen intohimoisesti suhtautuvissa ihmisissä, mikä lienee juuri se syy urheilun globaaliin menestyskulkuun. Objektiivisesti tarkasteltuna ja tunnekuohujen ulkopuolella pystyn silti myöntämään, että Tapparan tekeminen on organisaationa ollut lähestulkoon omaa luokkaansa Liigassa 2010-luvulla. Mistä sitten johtuu se, että toiset tulee kaukaa perästä? Näkemykseni mukaan kirvesrintojen menestyskulku perustuu ainakin seuraaviin asioihin:

1. Joukkueen rakentaminen

Joukkueurheilussa pelaajamateriaalin rooli on totta kai erittäin iso. Tappara on yhdessä JYPin kanssa osannut 2010-luvulla rakentaa resursseihin suhteutettuna ne parhaat joukkueet paperilla. Tapparan junioritoiminta ei ole ollut erityisen hyvällä tasolla. Omista junioreista on toki noussut Aleksander Barkovin ja Patrik Laineen tapaisia yksittäisiä supertähtiä, mutta ne ovat olleet ennemminkin poikkeuksia sääntöihin. Esimerkiksi Kärppiin verrattuna Tapparan liigamiehistöön on noussut hyvin vähän omia kasvatteja isoihin rooleihin. Tämän myötä Tappara on ollut pakotettu hankkimaan potentiaalisia, nousevia tähtiä muista joukkueista. Tässä se on onnistunut loistavasti jo Jori Lehterän ajoista lähtien. Nykyisestäkään joukkueesta esimerkiksi Mikko Lehtonen, Valtteri Kemiläinen, Jere Karjalainen ja Sebastian Repo eivät olleet tehneet vielä isoa läpimurtoaan sillä hetkellä, kun Tappara teki sopimukset heidän kanssaan. Potentiaalisten läpimurtopelaajien lisäksi kirvesrinnat ovat toki hankkineet myös paljon kokeneita, jo meriittejä hankkineita pelaajia. Vaikka hutejakin on joukkoon mahtunut niin myös niiden osalta onnistumisprosentti on ollut hyvä. Tapparan johtavat pelaajat ovat yleensä aina olleet myös koko Liigan johtavia pelaajia. Tappara on osannut myös roolittaa joukkueensa hyvin. Hyviä kahden suunnan pelaajia on aina osattu arvostaa seurassa.

2. Voittamisen kulttuuri

Tapparan organisaatio tietää historiansa kautta mitä voittaminen vaatii. 1990-luku on oikeastaan ainoa ajanjakso, jolloin Tappara ei ole ollut voittava organisaatio. Menestys ruokkii usein menestystä. Se tuo itseluottamusta, rauhaa ja varmuutta koko organisaatioon. Pienten asioiden takia ei lähdetä panikoimaan, vaan heikommillakin hetkillä luotetaan siihen omaan, menestyksekkääksi osoittautuneeseen sapluunaan. Tämä koskee toimintaa sekä kaukalossa, että toimistolla. Tapparassa ei hätkähdetä eikä suunnitelmia lähdetä muuttamaan sen paremmin ulkopuolisten kuin omien kannattajienkaan kritiikkivyöryn takia. Silloin kun pelaajat vaihtuvat, mutta voittaminen sen kuin jatkuu, on onnistuttu luomaan todellista voittamisen kulttuuria. Muualta Tapparaan tulleen pelaajan ryhti ja itseluottamus tuntuu usein nousevan parin pykälän verran kirvesrintoihin päästyään. Tapparan organisaatiossa tehdään vuosi vuodelta voittavia asioita. Luottamus omaan tekemiseen huokuu kaikissa asioissa.

3. Betonipuolustus

Mestaruudet voitetaan yleensä puolustamalla. Tappara on ollut kiistatta 2010-luvun paras joukkue puolustussuuntaan Liigassa. Omalla alueella virheitä tehdään äärimmäisen vähän. Kovankin paineen alla Tappara pystyy usein puolustamaan kriittisintä maalintekoaluetta laadukkaasti. Pitävä puolustus on vuodesta toiseen iso selkäranka, johon Tappara voi nojata niinäkin päivinä kun luistin ei liiku riittävällä tavalla. Vastustaja joutuu tekemään usein hirvittävän työmäärän yhden maalin eteen. Tapparan tapa puolustaa säästää energiaa siinä missä se taas kuluttaa vastustajaa sekä fyysisesti että henkisesti. Tämä näkyy usein otteluiden loppuhetkillä ja tiiviissä ottelusarjoissa. Tappara on yleensä vastustajiaan tuoreempi ja terävämpi silloin kun ottelut ja sarjat ratkaistaaan.

4. Valmennus

Ilman huippuvalmentajaa ei nimekkäinkään joukkue menesty. Tapparan menestysvuodet henkilöityvät osaltaan Rauno Korpeen, Jukka Rautakorpeen ja Jussi Tapolaan. Heitä kaikkia yhdistävät kova vaatimustaso, pelin organisointikyky ja taito virittää joukkue parhaimmilleen kevään ratkaisuotteluihin. Myös fyysisen puolen valmennus on aina osattu Tapparassa. Kirvesrintojen kone ei käytännössä koskaan hyydy fysiikan ja energioiden loppumiseen. Kriittisiä loukkaantumisiakaan ei Tapparassa juurikaan koeta. Pelaajat laitetaan koville, mutta seurassa osataan selkeästi myös rasituksen ja levon oikea suhde.

5. Parhaimmillaan keväällä ja kovissa paikoissa

Tapparan menestyskaudetkin ovat yleensä aina sisältäneet heikon suorittamisen ajanjaksoja. Harvoin kirvesrinnat ovat jyränneet koko kauden tasaisen varmasti. Siihen on voinut kuitenkin luottaa, että sitä myötä kun panokset kovenevat, paranee myös Tapparan peli. Mitä tiukempi paikka, sitä kovempi on Tappara. Runkosarjassa on nähty lukuisia kertoja viime vuosina kuinka Tappara kahden ensimmäisen vaisun erän jälkeen laittaa päätöserässä uuden vaihteen silmään ja hoitaa sen voiton kotiin. Runkosarjasuorittaminen ei usein häikäise, mutta mitä pidemmälle kevään pudotuspelit etenevät, sen vahvempi Tappara yleensä on. Selkä seinää vasten kirvesrinnat suorittavat yleensä hämmästyttävän hyvin. Perinteisesti Tappara on osannut jäädyttää pelin johtoasemassa ja esittää huimia kirejä tappioasemassa. Tuo on melko lyömätön yhdistelmä. Tällä kaudella Tapparalla on tosin pelin jäädyttämisen osalta ollut toistaiseksi yllättäviä ongelmia. Joka tapauksessa silloin kun otteluiden voitot lopullisesti ratkaistaan, on Tappara tälläkin kaudella ollut armottoman kova joukkue.

6. ”Suotuisat runit”

Parhainkin joukkue tarvitsee yleensä ripauksen onnea menestymiseen. Tapparan kohdalla pienet marginaalit tuntuvat kerta toisensa jälkeen tiukassa paikassa kääntyvän suotuisiksi. Onko tämä pelkästään hyvää tuuria? Ei varmastikaan. Onko tämä pelkästään Tapparan hyvyyttä? En usko. Totuus lienee jossain välimaastossa. Tappara on Suomen kovin joukkue tiukassa paikassa ja ajoittain myös jonkin verran onnekas. Hyvä joukkuehan ansaitsee oman tuurinsa. Se on joka tapauksessa takuuvarmaa, että tuurilla ei mikään joukkue etene kuutta kertaa peräkkäin Liigan finaaleihin!

Tapparan tulevaisuudennäkymät

Näkyykö Tapparan osalta sitten horisontissa tummempia pilviä? Ainakaan vielä tällä hetkellä niitä on vaikea nähdä. Kaikki dynastiat päättyvät kuitenkin aikanaan. Suurin haaste on pitää voittamisen nälkä riittävän korkealla tasolla vuodesta toiseen. Menestysputken myötä kaikki joukkueet himoitsevat Tapparan päänahkaa. Motivaatiopuolella ei ole jääkiekon tapaisessa kamppailulajissa yleensä varaa antaa tasoitusta kovimmille vastustajille. Kannattajien kohdalla pientä menestyskyllästymistä on jo ollut havaittavissa, mutta kaukalon puolella Tappara on vielä toistaiseksi löytänyt voitonhimon aina keväisin. Joukkueen rakentamiselle menestyskulku asettaa kuitenkin koko ajan isompia ja isompia haasteita. Seurajohto joutuu koko ajan taiteilemaan joukkueen riittävän uusiutumisen osalta sopivan tasapainon kanssa. Uudet hankinnat eivät voi aina onnistua ja jossain vaiheessa myös omien tuttujen kokeneiden pelaajien suoritustaso hiipuu. Tapparankin menestysputki päättyy jossain vaiheessa. Kovin nopeaan ja syvään romahdukseen on silti tällä hetkellä vaikea uskoa. Kateelliset ja heitterit joutunevat vielä jonkin aikaa seuraamaan katkerana kirvesrintojen voittokulkua. Allekirjoittanut mukaan lukien. 

Uudemmat ja aiemmat kolumnit
Kommentit