Vierasjoukkueiden viikonloppu

Valioliigan kolmannella kierroksella vierasjoukkueet juhlivat oikein urakalla, sillä kierroksen kymmenestä ottelusta peräti seitsemän päättyi vierasvoittoon! Shokkihoitoa saivat etenkin Manchester United ja Tottenham, jotka eivät saaneet pistettäkään etukäteen helpoilta näyttäneistä kotiotteluistaan.

Kierrosraportti

Aston Villa – Everton 2-0

Kierros käynnistyi jo perjantai-iltana Aston Villan ja Evertonin välisellä kohtaamiselle. Everton dominoi ottelussa pallollista peliä etenkin avausjaksolla, mutta sai silti luotua hyvin vähän mitään vaarallista. Villa puolusti laadukkaasti läpi ottelun ja iski kaksi kertaa tuloksekkaasti vastahyökkäyksistä. Evertonin kohdalla voidaan alkaa olemaan hiljalleen hieman huolissaan, sillä joukkueen maalinteko-ongelmat ovat jatkuneet jo harjoitusotteluista lähtien. Maalipaikat tasattiin tässä ottelussa 4-4.

Norwich – Chelsea 2-3

Chelsea oli vahvasti niskan päällä Norwichia vastaan läpi ottelun ja nappasikin lopulta täysin ansaitun avausvoiton, joka helpotti varmasti Frank Lampardin paineita. Teemu Pukki jatkoi hienosti maalitehtailuaan ja muodostaa yhdessä Todd Cantwellin kanssa oivan tutkaparin hyökkäyspäässä. Norwichin puolustuspeli jätti kuitenkin jälleen todella paljon toivomisen varaa. Chelsea marssi helpolla tavalla loistaville tekopaikoille ja voittikin ottelun maalipaikat selvästi 7-3.

Manchester United – Crystal Palace 1-2

Crystal Palace erikoistui viime kaudella isojen kaatamiseen ja sama tahti näyttää jatkuvan myös tällä sesongilla. ManU oli Palacea vastaan pelillisesti niskan päällä, mutta maalinteko tuotti sille suurta tuskaa. Kotijoukkue antoi vastustajalle myös kaksi osumaa todella löysän puolustamisen seurauksena. Niistä jälkimmäinen syntyi ottelun lisäajalla Patrick van Aanholtin toimesta ja toi lontoolaisjoukkueelle kauden ensimmäisen voiton. ManUn rankkariongelmat jatkuivat, kun Marcus Rashford tykitti nyt pilkun sisätolppaan. Tappiostaan huolimatta ManU vei ottelun maalipaikat nimiinsä peräti 8-3.

Sheffield United – Leicester 1-2

Sheffield United on ollut ehdottomasti alkukauden positiivisin yllättäjä ja myös sarjan kärkipäähän povattu Leicester sai tehdä Unitedin kanssa täyden päivätyön. Kotijoukkue taisteli jälleen kovalla asenteella ja heitteli palloa suoraviivaisesti boksiin. Lopulta vaihtopelaaja Harvey Barnesin hirmuinen pommi puolivolleysta toi kuitenkin vierasvoiton Leicesterille. Maalipaikat tasattiin ottelussa 3-3.

Watford – West Ham 1-3

Watford ja West Ham järjestivät vauhdikkaan ja viihdyttävän lauantai-iltapäivän Vicarage Roadilla. Maalitilanteita nähtiin mukavaan tahtiin molemmissa päissä kenttää ja lopulta hieman kotijoukkuetta pelillisestikin edellä ollut West Ham nappasi 1-3 vierasvoiton. Hammersin kesän isoin hankinta Sebastian Haller alkoi lunastella häneen kohdistuneita odotuksia kahdella osumallaan. Watfordin ylle on sen sijaan kasaantumassa synkkiä pilviä. Yleensä aina kautensa erittäin vahvasti aloittava joukkue ei ole kolmen ensimmäisen sarjakierroksen aikana saalistanut vielä ainoatakaan sarjapistettä. West Ham voitti ottelun maalipaikat 8-5.

Brighton – Southampton 0-2

Brighton hallitsi pelitapahtumia aina siihen saakka kunnes romanialainen Florin Andone sai suihkukomennuksen rujosta taklauksestaan. Kotijoukkue taisteli hyvin vajaallakin miehistöllä ja sai pallon kertaalleen maaliinkin ensimmäisellä jaksolla. VAR hylkäsi osuman kuitenkin paitsiona. Toisella jaksolla Southampton iski lopulta voittoon riittäneet osumat, mutta ei erityisemmin vakuuttanut pelillisesti. Maalipaikat vierailijat voittivat 6-3 lähinnä Brightonin ottelun lopun riskinoton seurauksena.

Liverpool – Arsenal 3-1

Arsenal oli pitkään hyvin mukana tässä ottelussa ja Nicolas Pepellä oli läpiajosta loistava tilaisuus viedä vierailijat johtoon. Sitten kuvaan astuivat kuitenkin ne Arsenalin tuttuakin tutummat puolustusongelmat. Liverpoolin avausmaali syntyi kulmapotkusta ja puolustuksen johtohahmoksi hankittu David Luiz järjesti toilailuillaan kotijoukkueelle kaksi seuraavaa. Liverpool pelasi omassa päässä virheettömämmin ja voitti ottelun maalipaikat 5-3. Arsenalilla näyttää yhä edelleen olevan matkaa sarjan absoluuttiselle huipulle.

Bournemouth – Manchester City 1-3

Manchester City haki Bournemouthista rutiininomaisen vierasvoiton. Esitys ei ollut ehkä sitä parasta Cityä, sillä puolustuspäässä joukkue hapuili tavallista enemmän. Hyökkäys järjesti kuitenkin Sergio Agueron, David Silvan ja Raheem Sterlingin johdolla voittoon tarvittavat osumat vierailijoille. Maalipaikat kirjattiin Cityn eduksi ottelussa 7-4.

Tottenham – Newcastle 0-1

Tottenhamilta odotettiin vain ja ainoastaan voittoa, kun Newcastle saapui vierailulle Pohjois-Lontooseen. Kotijoukkueen peliesitys oli kuitenkin todella heikko ja paljon parjattu Newcastle antoi todellista shokkihoitoa Spursille, kun Joelintonin ensimmäisen jakson osuma riitti jopa täyteen pottiin. Tottenham piti ottelussa palloa hallussaan peräti 81%, mutta loi siitä huolimatta hyvin vähän laadukkaita tekopaikkoja voittaen kamppailun maalipaikat ainoastaan 3-2. Todellinen puolustuksen voitto Newcastlelle.

Wolverhampton – Burnley 1-1

Wolverhampton jatkoi kierroksen kuvaa eli esiintyi erittäin vaisusti kotistadionillaan. Burnley dominoi ottelua etenkin avausjaksolla ja Chris Woodilla oli loistava tilaisuus siirtää läpiajosta vierasjoukkue jo kahden maalin karkumatkalle. Woodin ruuti on ollut kuitenkin alkukaudesta märkää toisin kuin huippuvireisellä kärkiparilla Ashley Barnesilla, jonka hurja tykki oli lähellä tuoda kaikki kolme sarjapistettä Burnleylle. Ottelun lisäajalla Erik Pieters rikkoi kuitenkin Raul Jimeneziä hölmösti rangaistusalueella ja Wolves nousi sen myötä tasapeliin. Burnleylle 1-1 tulos erinomaisen vierasesityksen jälkeen maistui varmasti miltei tappiolta. Wolves sai ottelun ensimmäisen maalipaikkansa vasta 90 peliminuutin kohdalla! Maalipaikat menivät ottelussa Burnleylle 4-2.

Viikon suosikki

Vaikka Teemu Pukki tykittääkin maaleja hurjalla tahdilla ei Norwichin peli kokonaisuutena ole kovin hyvin tasapainossa. Puolustus vuotaa huolestuttavalla tavalla, minkä myötä pisteiden kerääminen ei tule olemaan helppoa. West Ham pelasi varsin hyvän vierasottelun viime viikonloppuna Watfordissa ja on kotonaan Norwichia vastaan lauantaina selvä suosikki voittamaan. Unibet tarjoaa ihan kelpo kertoimen 1.90 kotivoitolle.

Viikon yllättäjä

Liverpool on aloittanut kauden kolmella voitolla, mutta mitään huippuvakuuttavia eivät peliesitykset ole olleet. Burnley on pelannut toistaiseksi kolme hyvää ottelua ja on ehdottoman yllätysvalmis kotistadionillaan. 1X:lle saa Unibetiltä kovan 3.60 kertoimen ja se vaikuttaakin tulevan Valioliiga-kierroksen maistuvimmalta pelikohteelta.

Viikon overi

Jos haluaa painottaa vedon osuvuutta niin viikon overi on ehdottomasti West Ham-Norwichin yli 2,5 maalia (Unibetin kerroin 1.50). Norwichin peleissä verkko venyy molemmissa päissä kenttää ja myös West Ham pelasi viime viikolla yllättävän viihdyttävällä tyylillä Watfordissa. Toinen overiin painottuva ottelu viikonlopulta on sunnuntain Arsenal-Tottenham. Pohjois-Lontoon derbyt ovat vuosien saatossa olleet aina hyvin runsasmaalisia. Arsenalin puolustus osoitti viime viikonloppuna jälleen haavoittuvuutensa. Tottenham on ollut toistaiseksi sarjan selvästi suurin pettymys, mutta josko paikallisvihollinen sytyttäisi Spursin hyökkäävän kaluston viimein hereille tähän kauteen. Unibetiltä saa yli 2,5 maalille kertoimen 1.60.

Uudemmat ja aiemmat kolumnit
Kommentit