Huippuottelu jäi pelaamatta

Viime viikonlopun ehdottomasti puhuttavin asia Valioliigassa oli ManU-fanien kovat protestit ja stadionin valtaus, minkä takia huippuottelu ManU-Liverpool jouduttiin siirtämään tulevan viikon torstaille. Pelikentän puolella nähtiin melko yllätyksetön kierros. Kärkijoukkueista ainoastaan Leicester kompastui Southamptonin vieraana tasapeliin, vaikka pääsi pelaamaan lähes koko ottelun miehen ylivoimalla.

Kierrosraportti

Southampton – Leicester 1-1

Southamptonin ja Leicesterin välisestä ottelusta oli lupa odottaa viihdyttävää ”päästä päähän” -futista, mutta oletettu käsikirjoitus muuttui heti ottelun alussa Jannik Vestergaardin osuttua nappulat edellä suoraan Jamie Vardyn nilkkaan. Tanskalainen sai tekosestaan ansaitun punaisen kortin ja vajaalla pelatessaan kotijoukkue keskittyi luonnollisesti lähinnä vain puolustamiseen. Soton sai kuitenkin toisella jaksolla pilkun Kelechi Iheanachon syyllistyttyä käsivirheeseen rangaistusalueella. James Ward-Prowse ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan siirsi isännät johtoon. Iheanacho paikkaili myöhemmin erhettään jakamalla Jonny Evansin tasoitusmaaliin nappikeskityksen. Leicesterillä oli ottelussa aivan riittävästi tekopaikkoja napata täydet sarjapisteet, mutta yleensä niin kovin kliinisen Jamie Vardyn ruuti on tällä hetkellä yllättävän märkää ja Iheanachon maaliputkikin katkesi viimein. Ketut veivät ottelun maalipaikat nimiinsä 7-1, mutta joutui silti tyytymään vain tasapelipisteeseen.

Crystal Palace – Manchester City 0-2

Crystal Palace haastoi jälleen kerran ykkösmiehiään lepuuttanutta Manchester Cityä miehekkäästi ottelun avausjaksolla, jonka aikana kotijoukkue oli jopa vieraita lähempänä maalintekoa. Toiselle jaksolle City laittoi kuitenkin ihan uuden vaihteen silmään ja kotkat tippuivat totaalisesti kyydistä. Voitto varmistui kahden minuutin tehohetken aikana, jolloin ensin Sergio Aguero osui pitkästä aikaa maalipuiden väliin ja Ferran Torres säesti argentiinalaista pian tämän perään. City dominoi täysin toista jaksoa ja olisi voinut iskeä enemmänkin osumia, mutta Pep Guardiolan miehistö tyytyi tällä kertaa kahteen häkkiin. Maalipaikat City voitti vakuuttavan toisen jaksonsa ansiosta 7-2.

Brighton – Leeds 2-0

Brighton nappasi sarjapaikan kannalta helpottavan kotivoiton Leedsistä. Graham Potterin poppoo oli selvästi parempi joukkue ottelussa ja tällä kertaa se näkyi taiston tauottua myös tulostaululla. Pascal Gross vei isännät avausjaksolla pilkulta johtoon ja Danny Welbeck varmisti voiton 79. peliminuutilla hyödynnettyään vieraiden pahan pallonmenetyksen. Leedsin hyökkäyspeli oli ottelussa erittäin vaisua ja se jäi toista kertaa peräkkäin maaleitta. Joukkue kaipaa kipeästi edelleen loukkaantumisen jäljiltä sivussa ollutta hyökkäyspään kapellimestariaan Raphinhaa. Brighton voitti ottelun maalipaikat 6-1 ja saalisti ansaitut kolme sarjapistettä.

Chelsea – Fulham 2-0

Chelsean puolustus pitää viikonlopusta toiseen maalinsa puhtaana Valioliigassa. Edouard Mendy joutui nyt avausjaksolla tekemään jopa jonkin verran torjuntatöitä palkkansa eteen, mutta toisella jaksolla mökkiläisten eväät jäivät erittäin köykäisiksi. Kai Havertz on vihdoin kevätkaudella väläytellyt sellaisia otteita, joiden takia Chelsea hänet hankki isolla rahalla Bayer Leverkusenista. Havertzin kaksi tyylikästä viimeistelyä toi 4-1 maalipaikat voittaneelle Chelsealle täydet sarjapisteet tästä Länsi-Lontoon paikallistaistelusta.

Everton – Aston Villa 1-2

Lauantai-illan myöhäisottelussa nähtiin yksi kauden viihdyttävimmistä avausjaksoista! Everton ja Aston Villa painoivat hurjalla intensiteetillä päästä päähän ja maalipaikkoja syntyi roppakaupalla. Etenkin vierasjoukkueella oli kaikki mahdollisuudet iskeä useampikin osuma, sillä Evertonin puolustuksesta löytyi paljon aukkoja. Tauolle mentiin 1-1 tasanumeroista, vaikka huomattavasti isompi maalimäärä olisi kuvannut paremmin pelitapahtumia. Tauolla joukkueiden managerit saivat ilmeisesti taottua perusasiat pelaajien pääkoppiin, sillä toiselle jaksolle puolustukset tiivistyivät selvästi ja tempo pysyi paljon rauhallisempana. Jälkimmäisellä nelivitosella molempien joukkueiden maalipaikat olivat vähissä, mutta Anwar El Ghazi sijoitti kuitenkin kertaalleen pallon komeasti takaylänurkkaan ja tämä osuma toi ansaitun voiton 6-3 maalipaikat nimiinsä vieneelle vierasjoukkueelle. Aston Villa näytti ottelussa Evertonia paremmalta joukkueelta ja esitti parasta hyökkäyspeliään sen jälkeen kun Jack Grealish loukkaantui.

Newcastle – Arsenal 0-2

Arsenal sai vihdoin palkinnon viime viikkojen hyvästä pelivireestään. Tykkimiehet dominoivat Newcastlea vastaan pallollista peliä täysin eikä kotijoukkue saanut rakennettua juuri lainkaan kontrolloituja hyökkäyksiä. Mohamed Elneny vei vieraat johtoon jo kuudennella peliminuutilla ja toisella jaksolla malariasta pelikuntoon toipunut Pierre-Emerick Aubameyang taituroi akrobaattisella viimeistelyllään 0-2 loppunumerot. Newcastle ei saanut minkäänlaista loppukiriä aikaiseksi ja niinpä 5-0 maalipaikat nimiinsä vieneille tykkimiehille täysin ansaittu vierasvoitto.

Manchester United – Liverpool siirretty

Viikonlopun huippukamppailu jouduttiin siirtämään ManU-fanien protestien takia. Osa seuran omistajien toimintaan kyllästyneistä faneista pääsi murtautumaan sisälle stadionin uumeniin eikä ottelun turvallisuutta pystytty lopulta varmistamaan senkään jälkeen, kun fanit saatiin ajettua pois stadionalueelta. Ottelu pelataan torstaina 13.5.

Tottenham – Sheffield United 4-0

Yksi pelaaja, joka otti ainakin takuulla mieluusti vastaan Jose Mourinhon potkut, oli Walesin suurin jalkapallotähti Gareth Bale. Mourinhon koirankoppiin joutunut Bale on nyt löytänyt taas peli-ilonsa ja se näkyy myös tulostaululla. Sheffield Unitedia vastaan walesilainen iski tyylipuhtaan hattutempun todella komeilla viimeistelyillä. Sarjajumbo Sheffield United oli odotetusti pelkkä vastaantulija Tottenhamin käsittelyssä. Spurs voitti maalipaikat 7-1 ja ottelun puhtaasti maalein 4-0.

West Bromwich – Wolverhampton 1-1

West Bromwich ja Wolves väänsivät tasaisen maanantai-illan Valioliiga-taiston. Vierasjoukkue oli hieman niskan päällä avausjaksolla ja saikin juuri ennen taukovihellystä johto-osuman. Maalissa oli tuuriakin matkassa mukana, sillä Kyle Bartleyn purkuyritys kilpistyi Fabio Silvaan ja otti juuri sopivan kimmokkeen leijaillen Sam Johnstonen ylitse verkon perukoille. West Bromwich paransi hyökkäyspeliään toiselle jaksolle ja 54. peliminuutilla Conor Gallagher missasi täydellisen avopaikan. Kahdeksan minuuttia myöhemmin Mbaye Diagne puski kuitenkin isännät tasoihin. Weba olisi tarvinnut ottelusta ehdottomasti voiton, mutta 1-1 numerot jäivät lopulta lopputulokseksi. Maalipaikatkin tasattiin ottelussa lukemin 5-5, joten pelillisesti tulos meni varsin hyvin kohdalleen.

Burnley – West Ham 1-2

West Ham palasi kahden peräkkäisen tappion jälkeen takaisin voittojen tielle ja jatkaa taisteluaan tulevan kauden Mestarien liigan paikasta. Chris Wood vei isännät pilkulta johtoon, mutta West Ham käänsi ottelun edukseen jo ensimmäisellä jaksolla. Loukkaantuneiden kirjoista takaisin pelikuntoon toipunut Michail Antonio oli heti pelivireessä viimeistellen lontoolaisten molemmat osumat. Burnley ei toisella jaksolla saanut kunnon kirivaihdetta silmään, vaan hieman niskan päällä läpi ottelun ollut Hammers piti johtonsa loppuun saakka. Maalipaikat vierasjoukkue vei kamppailussa nimiinsä lukemin 5-3.

Viikon suosikki

West Ham haki viime viikonloppuna kahden tappion jälkeen huipputärkeän voiton Burnleystä ja on sen myötä vain kolmen pisteen päässä himoitusta nelospaikasta. Evertonin puolustus vuoti sen sijaan pahasti ensimmäisellä jaksolla Aston Villaa vastaan ja joukkue koki lopulta ansaitun tappion. Michail Antonion paluu on todella iso asia West Hamille, sillä hänelle ei joukkueesta korvaajaa löydy. Evertonin keskinkertainen puolustus tulee olemaan helisemässä, kun huippuvireinen Jesse Lingard saa nyt hyökkäystukea Antoniosta. West Hamin suoritustaso on tällä kaudella ollut huomattavasti vakaampi kuin Evertonilla, joten Unibetin kotikerroin 2.33 Hammersille kelpaa mainiosti viikon suosikin valintaan.

Viikon yllättäjä

Kovin maistuvaa yllättäjäehdokasta ei tulevalta kierrokselta löydy. Pienellä panoksella voi kuitenkin kokeilla Burnleyn vierasvoittoa maanantai-illan kamppailussa Fulhamia vastaan. Mökkiläisillä oli kauden keskivaiheilla pitkä hyvä jaksonsa, mutta viime aikoina se on ollut taas pelillisesti heikko. Scott Parkerin miehistö on saanut ainoastaan yhden sarjapisteen kuudesta viime ottelustaan ja senkin pelitapahtumien perusteella ansaitsemattomasti Arsenalin vieraana. Fulhamilla on vielä ohuen ohuet saumat säilyä sarjassa, mutta se vaatisi käytännössä kaikkien loppujen ottelujen voittamista ja lisäksi apuja muilta joukkueilta. Mökkiläisten on haettava maanantaina riskilläkin voittoa, mikä laskee jonkin verran tasapelin todennäköisyyttä. Sen myötä Unibetin kerroin 3.50 Burnleylle on ainakin lähellä pelikelpoista.

Viikon overi

Haetaan viikon overikohde tällä viikolla hieman normaalista poikkeavalla taktiikalla. Tässä vaiheessa kautta overikohteita kiinnostaa hakea otteluista, joissa kummallakaan joukkueella ei ole enää suuria panoksia jäljellä. Tulevana viikonloppuna tällaisena otteluna voi pitää ainakin Sheffield Unitedin ja Crystal Palacen kohtaamista. United on jo varma tippuja ja Palace puolestaan lähes vuorenvarma säilyjä. Normaalisti näiden joukkueiden välisen ottelun maaliodotusarvo olisi hyvin matalalla. Tässä tilanteessa kummallakaan joukkueella tuskin on kuitenkaan tarvetta pelata erityisen varovaisesti puolustuksen kautta. Etenkin Sheffield United halunnee tarjota surkean kauden päätteeksi vielä maalien muodossa edes pientä balsamia kannattajiensa haavoihin. Yli 2.5 maalille Unibet tarjoaa hyvää kerrointa 2.30, joten yritetään tällä kertaa hakea hieman erilaisen psyykin kautta isompaa overikerrointa.