Lamassa opetettiin lapsetkin pelaamaan

Suomen valtiontalous oli vuonna 1992 ajautumassa maksukyvyttömäksi. Lainsäädäntöä tilanteeseen, jossa pelimerkit loppuisivat ei ollut. Valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Raimo Sailas joutui omissa nimissään tekemään leikkauslistan, koska johtamansa työryhmän ay-, työnantaja ja MTK-väellä ei ollut munaa nimeään sellaiseen paperiin laittaa.

Listassa oli mukana myös veikkaus- ja raha-arpajaisvoittovarojen muuttaminen valtion yleiskatteellisiksi tuloiksi vuoden 1994 alusta lukien. Näin radikaaliin toimenpiteeseen eivät sentään lama-ajankaan poliitikot suostuneet. Miljardilla markalla (=168 miljoonaa euroa) valtion menoja kuitenkin siirrettiin vuoteen 1999 mennessä veikkaushäviövaroista kustannettaviksi. Raportin tekstistä saattoi päätellä, että valtiovarainministeriössä veikkaushäviövarojen miellettiin olevan vain osa valtionkirstun erittelemätöntä sisältöä. Rahapelimonopolin edunsaajilla toki oli silloinkin eriäviä näkemyksiä.

Urheiluvedonlyönti lakkasi olemasta syntiä

Suomen Keskusta saavutti vuoden 1991 eduskuntavaaleissa ”veret seisauttaneen” voiton, jonka tuloksena muodostettiin Esko Ahon hallitus. Hallituksen vaihduttua keväällä paineet myös Veikkaus Oy:tä kohtaan kasvoivat. Jo samana vuonna jouduttiin toteamaan, ettei valtiovallan Veikkaukselta penäämää tuoton kasvua pystyttäisi takaamaan ilman tuotekehittelyn voimakasta suuntaamista uusien rahapelien käyttöönottoon ja markkinointiin. Toimeen tartuttiinkin sitten sellaisella määrätietoisuudella, että vuoden 1990 lopussa tarjolla olleet kuusi Veikkauksen peliä saivat kolmen seuraavan vuoden aikana rinnalleen seitsemän uutta peliä.

Uudet pelit puristettiin markkinoille ahdistuksesta, jota Veikkauksen johdossa koettiin valtiovallan painostuksen johdosta.

Veikkauksen vuoden 1992 toimintakertomuksesta:

Eduskunta on valtion talousarviossa korottanut Oy Veikkaus Ab:n tuotto-odotusta viime vuoden toteutumaan verrattuna noin kuudella prosentilla. Se on äärimmäisen vaativa tavoite tilanteessa, jossa kansalaisten ostovoima selvästi laskee. Kasvuodotukset pyritään täyttämään uudella tarjonnalla.”

Veikkauksessa alettiinkin vuonna 1991 suunnitella kahta pelimuotoa, joista urheiluvedonlyönnillä oli ratkaiseva ja Vikinglotollakin merkittävä vaikutus Veikkauksen tuottojen kasvussa 1990-luvun puolivälissä. Vikingloton pelaaminen aloitettiin maaliskuussa 1993 ja urheiluvedonlyönti seuraavana syksynä.

Ensimmäiset Pitkävedot lyötiin marraskuussa 1993 ja se sai alkuvuodesta 1994 rinnalleen vielä Tulosvedon ja Voittajavedon. Pitkävedossa piti painaa vähintään kolmea kohdetta, joskin enemmänkin sai lapulle laittaa. Tunsin aika paljon väkeä, jotka mielellään painoivat kuudenkin kohteen rekkoja. Tämä ei välttämättä muuten ole tie voitolliseen urheiluvedonlyöntiin.

Enää ei kukaan saarnannut urheiluvedonlyönnin turmiollisesta vaikutuksesta kansaan, kuten aikana ennen Pitkävetoa. Sekä vedonlyönnin että kansainvälisen lottopelin aloittaminen oli edellyttänyt arpajaislakiin tehtäviä muutoksia. Veikkaus Oy:n ehdotuksen pohjalta laadittu hallituksen esitys annettiin eduskunnalle 1992. Lakiesityksen perusteluissa todettiin vedonlyöntitoiminnan olevan ulkomailla laajaa ja monipuolista. Myös suomalaisten todettiin voineen osallistua ulkomaiseen vedonlyöntiin jo muutaman vuoden ajan valuuttasäännösten vapautumisen myötä. Tähän toimintaan mainittiin ”eräiden arvioiden” mukaan suuntautuneen vuosittain noin 40–50 miljoonaa markkaa, joiden valuminen ulkomaille tuli lakiesityksen mukaan pyrkiä estämään.

Arpajaislakiprosesseissa ulkomaille valuminen ja hihasta ravistetut arviot ovat säilyttäneet roolinsa sinnikkäästi tähän päivään asti. Samaten työnjako, jossa Veikkaus valmistelee esityksen ja hallitus sitten sen siunaa.

Uudet pelimuodot nostivat Veikkauksen vuoden 1994 liikevaihdon yli neljän miljardin markan. Vedonlyöntipelien suosio oli niin suuri, että niiden ansiosta myös Veikkauksen liikevaihdon rakenne muuttui oleellisella tavalla. Vuonna 1995 ylivoimaisesti suosituimman pelin, lauantailoton, liikevaihto oli hieman yli 2 miljardia markkaa, mutta urheiluvedonlyöntipelit olivat nousseet yhtä selkeälle kakkossijalle noin 800 miljoonan markan liikevaihdolla. Pari vuotta myöhemmin Veikkaus esitti arvion, että suomalaisista oli jo tullut maailman aktiivisin kansa pesäpallon lisäksi urheiluvedonlyönnissä.

Suomalaisen rahapelien järjestämisosaamisen päälle onkin aivan turha räkiä. Meillä on paljon osaavaa väkeä, ja heitä oli rahapelimonopolin leivissä jo 1990-luvun alussa.

Veikkaus teki kovaa tulosta nimenomaan pahimpien lamavuosien aikana, jolloin vuotuiseen tuottoon saatiin tuohon aikaan huikea miljardin markan lisäys. Nykyisinhän miljardi euroakaan (=6 Mrd FIM) ei enää oikein tunnu olevan summa eikä mikään. Ainakaan Marinin hallitukselle. Hilpeänä yksityiskohtana mainittakoon, että tuloksen nousussa apuna ollut lupa vuonna 1992 tapahtuneeseen loton sarakemaksun korotukseen jouduttiin pyytämään budjettipäällikkö Raimo Sailakselta.

Yhtenä merkittävä syynä Veikkauksen uusien pelien suosioon oli Jukka Ahosen väitöskirjan mukaan suomalaisten kokema luottamus kotimaista rahapelijärjestelmää kohtaan:

Luottamus pohjautui pitkään historialliseen prosessiin, jonka puitteissa suomalaisia on opetettu vastuullisiksi kunnon kansalaisiksi muun muassa isänmaallisia rahapelejä pelaamalla. Kun kansalliset peliyhtiöt huolehtivat pelaamisen vastuullisuudesta, pelintarjoajan pelaajille aiheuttamasta muuttuneen tietoisuuden tilasta ei tarvitse huolissaan, sillä se toimii ”yhteiskunnan kokonaisedun nimissä ja puolesta”.

Mummorullat korvasivat pajatsot

1980-luvun puolivälistä lähtien Raha-automaattiyhdistyksen peliautomaattikannassa suoritettiin kymmenisen vuotta kestänyt uudistusprosessi, joka lopulta toi mummorullat kaikkiin kauppoihin ja kioskeihin. Prosessin aikana pajatsot korvattiin hedelmä- ja pokeripeleillä.

Tässä yhteydessä pokerikolumnistin on pakko huomauttaa, että automaattipokerin pelaamisella ei ole mitään tekemistä toisia ihmisiä vastaan pelattavan pokerin kanssa. Tosin ensimmäisen nettipokerisodan aikoihin (2007-2008) muistan lehtiotsikoita tyyliin ”Pokerissa hävinnyt kavalsi yhdistyksen rahat”. Ja jutusta selvisi, että hero oli painanut rahansa Veijo Esson pokeriautomaattiin. Kaikki toimittajat eivät ehkä olleet täysin kartalla, mitä pelimuotoa eli nettipokeria oli silloin Veikkausperhe opastanut mustamaalaamaan.

Erityisen tehokasta automaattikannan uudistaminen oli lamavuosina. Samalla automaattien kokonaislukumäärää lisättiin ja hajasijoittelua tehostettiin. Työttömien määrän rajusta kasvusta ja kotitalouksien käytettävissä olleiden tulojen romahtamisesta huolimatta RAY:n tuotto oli automaattikannan uudistamisen ansiosta vuonna 1995 lähes 40 prosenttia suurempi kuin viisi vuotta aikaisemmin.

Lapsetkin pääsivät Täyspotteihin

RAY:n alkoi vuonna 1989 kokeilla kansainvälisen esikuvan mukaisia pelisaleja, jotka oli yksinomaan tarkoitettu rahapelien pelaamista varten. Kokeilu voitiin aloittaa uutena tuoteideana ilman muutoksia lainsäädännössä tai raha-automaattiasetuksessa. RAY avasi tässä tarkoituksessa ensimmäiset Täyspotit Jyväskylässä ja Tampereella. Ne olivat vain täysi-ikäisille tarkoitettuja tiloja, joihin oli tavanomaisten peliautomaattien ohella sijoitettu myös muutamia pöytäpelejä. Jotta täysi-ikäisiä pelaajia olisi saatu tuvan täydeltä, joissakin Täyspoteissa sallittiin lasten oleskelu pelaavien vanhempiensa seurana.

Lamavuosista huolimatta Täyspoteissa riitti vilinää. Vuosina 1990–1992 perustettiinkin kolmetoista uutta Täyspottia. RAY:n vuosikertomuksissa korostettiin ”pelisalien loistavaa sijaintia isohkojen taajamien kauppakeskuksissa tai muutoin helposti saavutettavissa paikoissa”. Vuoden 1996 lopussa Täyspotteja oli 22, RAY-Potteja 16 ja Club Ray -nimisiä pelisaleja kaksi.

Laman aikana saatiin köyhät ja nuoretkin koukutettua

1990-luvun alun laman vaikutuksesta osa automaattipelaajista lopetti pelaamisen kokonaan. Sen seurauksena automaattien pelaaminen keskittyi entistä selvemmin yhtäältä nuorten ikäluokkien ja toisaalta muiden vähätuloisten kontolle. Kehitys oli pitkälti RAY:n tietoisen strategian tulosta. 1980-luvun lopulla peliautomaatteja alettiin kehittää nimenomaan niitä runsaasti pelanneiden nuorten ikäluokkien mieltymysten mukaisesti.

Samaan aikaan kuitenkin oltiin hyvin tietoisia automaattipelaamiseen liittyvistä ongelmista sekä ulkomaisen tutkimuskirjallisuuden että niiden pohjalta tehtyjen kotimaisten selvitysten perusteella. Psykiatri Matti O. Huttusen jo vuonna 1989 RAY:lle tekemässä selvityksessä todettiin raha-automaattien saatavuuden olevan Suomessa poikkeuksellisen hyvän. Lisäksi todettiin automaatteihin mahdollisesti syntyvän pelihimon olevan suurin riski vähävaraisille väestöryhmille kuten eläkeläisille, työttömille ja nuorisolle.

Vaikka laman aikana RAY:n yhteiskunnallisen merkityksen melko varmasti tiedettiin yhä laajemmin lepäävän vähävaraisten ja jopa alaikäisten kapeahkoilla harteilla, asiasta vaiettiin päättäjätasolla lähes kokonaan.

Tämä oli taas yksi lukuisista suorista lainoistani Jukka Ahosen tekstiä. Puolustelen poliitikkojamme sen verran, että eivät nyt tuonkaan ajan poliitikot mitään rahapeli- tai peliongelmatutkimuksia olleet lukeneet. Ja vaikka joku olisikin lukenut, olisi luultavasti arvellut peliongelmaisten tuskin ehtivän hedelmäpeliensä äärestä äänestämään.

Jukka Ahonen 2019: Kolme kriisiä ja kansalliset rahapelit: Yhteiskunnallisten murroskausien vaikutus suomalaisen rahapelijärjestelmän muotoutumiseen

Pokeritieto 7.10.2020: Arpajaislain säätää Veikkauksen hallintoneuvosto

Pokerisivut 31.3.2021: Simo Häyhä on tottunut täysosumiin

Pokerisivut 7.4.2021: Lotto-tyttö antoi potkua suomalaisten pelihulluudelle

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokerisivut seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokerisivujen virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.