Liiga-kausi pakettiin osa 1

Liiga-kausi jäi Korona-viruksen takia kesken kuten niin moni muukin urheilusarja tällä kaudella. Runkosarjaottelut ehdittiin sentään pelata viimeistä ottelukierrosta lukuun ottamatta alta pois. Liiga-kauden yhteenvedon ensimmäisessä osassa keskitytään joukkueisiin, jotka onnistuivat ja epäonnistuivat runkosarjan aikana.

Mitä meiltä jäi näkemättä?

Liiga-kausi 2019-2020 oli monellakin tapaa poikkeuksellinen. Tyypillisesti Liigassa on viime aikoina erottunut kärki ja häntä, mutta keskikasti on sen sijaan ollut äärimmäisen tasainen. Tällä kaudella sarja jakautui kuitenkin poikkeuksellisen selkeästi kahtia. Top 8 joukkueet olivat pitkään täysin omaa luokkaansa verrattuna bottom 7 joukkueisiin. Top joukkueista tosin JYP hyytyi erittäin pahasti joulun jälkeen.

Liigassa oli runkosarjan perusteella kerrankin laaja ja tasainen kärkijoukko. Pudotuspelit olisivat olleet äärimmäisen mielenkiintoiset. Runkosarjan viisi parasta joukkuetta olivat nähdyn perusteella kaikki potentiaalisia mestariehdokkaita eikä laskuista olisi voinut jättää pois myöskään pelaajamateriaaliinsa nähden runkosarjassa alisuorittanutta HIFK:ta eikä viime kauden mestaria HPK:ta. Pudotuspeleihin olisi lähdetty herkullisimmista asetelmista pitkään aikaan. Erityisen paljon kauden jääminen kesken harmitti varmastikin Lukon, Ilveksen ja KooKoon leirissä. Kaikilla näillä seuroilla oli mahdollisuus saavuttaa nyt pitkästä aikaa suurta menestystä.

Miten pudotuspeleissä olisi sitten käynyt? Mitään varmaa on luonnollisesti mahdotonta sanoa. Marginaalit kärkijoukkueiden välillä olivat pienet. Itse olisin joka tapauksessa lyönyt roponi Lukon puolesta likoon. Lukko oli runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla kiistatta sarjan paras joukkue. Se nippu, joka on saanut homman rullaamaan kevätkaudella, on usein ollut vahvoilla myös pudotuspeleissä.

Kauden onnistujat

KooKoo

Kauden sensaatiojoukkue oli epäilemättä KooKoo. Ennen kauden alkua esimerkiksi Unibet tarjosi kouvolalaisten mestaruudesta peräti kertoimen 126! Kauden loppupuolella mestaruuskerroin oli kuitenkin tipahtanut jo alle kymmeneen. KooKoo vaikutti ennen kauden alkua melkoiselta muukalaislegioonalta ja itsekin totesin kausiennakossani, että se on yhdessä JYPin kanssa sarjan vaikeimmin arvioitava joukkue etukäteen.

Yksi suurimmista kysymysmerkeistä oli Liigassa debyyttinsä tehnyt päävalmentaja Jussi Ahokas. Hyvin nopeasti selvisi kuitenkin se asia, että valmentajavalinta oli Kouvolassa osunut nappiin. Ahokas onnistui rakentamaan lyhyessä ajassa voittavan pelityylin, jossa pelejä pyrittiin voittamaan nimenomaan kiekollisen pelin kautta. KooKoo hallitsi sarjan odotusarvoisia tilastoja oikeastaan kierroksesta yksi lähtien. Heti alkukaudesta tulokset eivät vielä seuranneet aivan pelillisiä otteita, mutta kauden edetessä KooKoo nousi niille sijoituksille, joille se peliesitystensä puolesta kuuluikin.

Yksi KooKoon ehdottomista vahvuuksista oli ylivoimapeli. Kauden päätyttyä kouvolalaisten ylivoimaprosentti oli sarjan paras. Ulkomaalaisvahvistuksilla kuten Matthew Caitolla, Trevor Mingoialla, Libor Sulakilla ja Vilmos Gallolla oli iso rooli näin tehokkaan ylivoiman rakentumisessa. Kaiken kaikkiaan KooKoossa pelasi peräti kahdeksan ulkomaalaispelaajaa. Silti Jussi Ahokas sai joukkueen pelaamaan hämmästyttävän sitoutuneesti ja yhtenäisesti. Perinteisillä suomalaisilla vahvuuksilla siis.

Kouvolassa mietitään varmasti tällä hetkellä, saako seura koskaan enää yhtä hyvää mahdollisuutta saavuttaa suurta menestystä? Resurssit ovat edelleen sarjan häntäpäätä ja ulkomaalaisvahvistusten osuminen yhtä nappiin kuin tällä kaudella vaatii taidon lisäksi aina myös ripauksen tuuria. Toki Ahokkaan jatkaminen peräsimessä pitää toiveita edelleen yllä. Jos hän on pidemmässäkin juoksussa sellainen valmentajaguru kuin miltä tällä kaudella näytti, voidaan Kouvolassa hyvillä mielin haaveilla edelleen menestyksestä.

Lukko

Lukon resurssit ovat olleet pitkään sarjan kärkipäätä ja paperilla joukkue on näyttänyt usein erittäin vahvalta. Jotain on kuitenkin aina jäänyt uupumaan eikä Raumalla ole nähty 1980-luvun lopun jälkeen edes finaalikiekkoa. Tällä kaudella kaikki vaikutti kuitenkin loksahtavan kohdalleen. Hyvää kauden alkua seurasi pienoinen notkahdus, mutta joulun jälkeen raumalaisten meno oli suorastaan hurjaa. Joukkueelle ei näyttänyt löytyvän pysäyttäjää. Lopulta sellainen lähti kuitenkin liikkeelle toiselta puolelta maailmaa…

Päävalmentaja Pekka Virta ei ole tahtonut saada hommaa toimimaan missään muualla kuin Kuopiossa. Tämä kausi osoitti kuitenkin sen, ettei Virta ole vain yhden seuran valmentaja. Ville Heinolan ja Tarmo Reunasen paluut NHL-ympyröistä + Ilkka Heikkisen värvääminen sekoittivat pakan hetkeksi. Kivikovalta paperilla näyttäneessä puolustuksessa oikeiden roolitusten löytäminen vei oman aikansa. Kärsivällisyys kuitenkin palkittiin lopulta ja palaset loksahtivat kevätkaudella täydellisesti jengoilleen. Lukko liikkui ilta toisensa jälkeen paremmin kuin vastustajansa ja hallitsi pelien virtausta sarjan parhaan pelaaajan Justin Danforthin johdolla. Puolustus- ja maalivahtipeli toimivat myös erinomaisesti. Ainoa hieman takunnut osa-alue oli ylivoima, jossa raumalaiset olivat vasta sarjan yhdeksänneksi tehokkain joukkue. Viimeisessä 26 ottelussa Lukko keräsi joka tapauksessa pisteitä lähes uskomattomalla 2.54:n ottelukeskiarvolla!

Menetetty suuri mahdollisuus. Miten muutoinkaan kesken jäänyttä Liiga-kautta voisi raumalaisesta näkökulmasta kuvata? Kuten jo totesinkin niin omissa papereissani Lukko nousi kevään aikana ykkössuosikiksi voittamaan mestaruuden. Mikäli suuri menestys kiertää jatkossakin Äijänsuon, tullaan tätä kautta muistelemaan Raumalla katkeruudella vielä pitkään.

Ilves

Ilveksen hehkuttaminen nousi juuri kauden alla jopa hieman överiksi. Kausi käynnistyi katastrofaalisesti, kun seitsemään ensimmäiseen otteluun tupsukorvat ottivat vain yhden ainoan voiton. Nuori joukkue teki paljon karmaisevia puolustusvirheitä ja vaikutti välinpitämättömältä. Kuuleman mukaan pukukopin menettänyt Karri Kivi sai nopeasti kenkää ja tilalle nousi suurelle yleisölle täysin tuntematon kaveri nimeltä Jouko Myrrä. Median lyttäämisestä välittämättä Myrrä puki työrukkaset käsiinsä ja laittoi perusasiat eli työnteon ja oman maalin puolustamisen nopeasti kuntoon. Tulosta alkoi tulemaan jopa hämmästyttävän kovalla tahdilla. Myrrän alaisuudessa Ilves keräsi runkosarjassa pisteitä komealla tahdilla 2.12 per ottelu!

Medialle oli aikaisemmista kausista muodostunut vahva mielikuva Ilveksestä. Niinpä Tampereen petolaumaa kuvattiin Myrrän aikanakin yleisesti hyvin liikkuvaksi ja aktiivista hyökkäyspeliä pelaavaksi joukkueeksi. Todellisuudessa Myrrän Ilves nojasi aivan toisenlaisiin vahvuuksiin. Joukkueen ehdottomia selkänojia olivat oman alueen puolustuspeli, maalivahtipeli ja erikoistilanteet. Ilves oli sarjan neljänneksi paras joukkue sekä ylivoimassa että alivoimassa. Tasavoimin Ilveksen peli oli jopa yllättävän passiivista. Vastustajien annettiin pääosin hallita pelitapahtumia ja tupsukorvat tyytyivät lähinnä kyttäämään omia tilaisuuksiaan. Kevätkaudella Ilveksen tasavoimamaalit olivat miltei keräilyharvinaisuuksia. Joukkueen tehot lepäsivät ylivoimapelin varassa. Pistetahti säilyi kuitenkin koko ajan hyvänä. Joukkue puolusti sitkeästi omaa maaliaan ja toki muuri nimeltä Lukas Dostal auttoi merkittävästi tätä tehtävää.

Myrrän Ilves näytti sen, että Liigassa voi menestyä monenlaisella joukkueprofiililla. Jos oli KooKoolla peräti kahdeksan ulkomaalaispelaajaa niin Ilveksessä niitä ei ollut kuin Dostal. Kenttäpelaajien osalta Ilves oli täysin kotimainen nippu. Ilveksellä oli kasassa myös sarjan nuorin joukkue, mihin nähden runkosarjan neljättä sijaa voidaan pitää loistavana suorituksena etenkin katastrofaalisen kauden aloituksen jälkeen. Kokemattomuus olisi kuitenkin saattanut muodostua pudotuspeleissä menestyksen esteeksi. Sitkeytensä ja Dostalin ansiosta mikään vastustaja ei toki helpolla olisi Ilveksen kanssa pleijareissa päässyt, mutta mestaruutta Korona ei todennäköisesti Mansen uudelleen nousevalta jättiläiseltä kuitenkaan vienyt.

Kauden pettymykset

Pelicans

Pelicansin täydellinen romahdus viime kauden loistavan runkosarjan jälkeen oli tämän kauden suurimpia yllätyksiä. Lahtelaisten hyökkäyskalusto vaikutti varsin kilpailukykyiseltä ennen kauden alkua. Puolustuspäätä pidettiin toki kysymysmerkkinä, koska viime kauden ehdottomat talismaanit Oliwer Kaski ja Mikko Kousa olivat poistuneet joukkueesta. Kolmas kova isku oli Casimir Jurgensin paha loukkaantuminen heti alkukaudesta. Yksi suurimmista syistä Pelicansin floppaamiseen olikin se, ettei joukkueen puolustuksesta löytynyt nyt riittävästi kiekollista osaamista.

Valmennuspuolen levottomuus saattoi olla toinen floppaamiseen johtanut asia. Jostain kitkoista huhuiltiin jo vuosi sitten keväällä, kun Ville Niemisen jatkoilmoitusta venytettiin yllättävän pitkään. Tämän kauden kuluessa huhut Niemisen ja kakkosvalmentaja Pasi Nurmisen välisen yhteistyön takkuamisesta voimistuivat. Surkeiden tulosten myötä Nurminen veti ensimmäisenä omat johtopäätöksensä ja irtautui valmentajaryhmästä. Tulokset eivät kuitenkaan tästä parantuneet ja myös Nieminen sai lopulta kenkää. Loppukauden päävalmentaja Jesse Welling ei hänkään saanut kurssia käännettyä. Pelicans ei vain löytänyt koko kauden aikana sitä sydäntä tekemiseensä, mikä herätti ihastusta vielä viime kaudella. Oliko Ville Niemisen valmennustyyli pidemmän päälle turhan kuluttava vai päsmäröikö Pasi Nurminen liikaa kukkona tunkiolla? Vaikea sanoa asian taustoja tarkemmin tietämättä. Joukkueen johtamisongelmiin lahtelaisten tämän kauden rimanalitus kuitenkin todennäköisesti tavalla tai toisella vahvasti liittyy.

TPS

TPS:n osalta varsinkin alkukausi oli farssimaista menoa. Jonne Virtasen potkut käynnistivät mediamylläkän jo ennen varsinaista kauden alkua. Äärimmäisen heikon alkukauden jälkeen urheilutoimenjohtaja Antero Niittymäen ei annettu hoitaa tehtäväänsä, vaan hallitus torppasi hänen yrityksensä antaa potkut Kalle Kaskiselle. Niittymäki irtisanoutui lopulta vain huomatakseen, että Kaskinen sai kuitenkin myöhemmin lähtöpassit.

Kun seuran johtaminen on sekasortoista, heijastuu se väistämättä myös kentän puolelle. TPS virui pitkään sarjan hännillä. Kaskisen tilalle palkattu Marko Virtanen sai loppukautta kohden homman toimimaan hieman paremmin ja turkulaiset nousivat sentään taistelemaan kymmenennestä sijasta. Pudotuspelipaikalle saakka kirivaihde ei kuitenkaan riittänyt.

TPS:n tämän kauden joukkueessa oli jonkinlaisia kaikuja viime kauden JYPistä. Nimekkäät ja kalliit, mutta verkkaiset johtavat pelaajat eivät tahtoneet pysyä enää tasavoimin pelattaessa vastustajien kyydissä mukana. Joukkueen johtotähdeksi nousikin lopulta läpimurron tehnyt huippulupaus Lauri Pajuniemi, jonka ”bretthullmainen” onetimer herätti kauhua vastustajien maalivahdeissa. Kotiottelut olivat yksi TPS:n kauden suurimmista murheenkryyneistä. Joukkue voitti ainoastaan seitsemän 29:stä kotiottelustaan!

TPS:n suunnanmuutos pitää lähteä ylhäältä käsin. Seuraa pitää pystyä jatkossa johtamaan ammattimaisella ja inhimillisellä tavalla siten, että kaikkien henkilöiden roolit ovat selkeät. Pelkät taloudelliset resurssit eivät riitä tuottamaan kuin korkeintaan satunnaista menestystä. Ylin johto ei voi olla se heikoin lenkki missään urheiluseurassa.

Sport

Ennen kauden alkua vedonlyöntiyhtiöt pitivät Sportia muun muassa KooKoota vahvempana joukkueena. Kauden loputtua joukkueet löytyivät kuitenkin ihan eri puolilta sarjataulukkoa. Sport oli jonkinlainen kummajainen tämän kauden Liigassa. Siinä missä esimerkiksi Pelicansin ja SaiPan peliesitykset näyttivät pääosin erittäin heikoilta ja valjuilta, oli Sportin pelissä sen sijaan paljon myös hyvältä näyttäviä elementtejä. Taistelusta homma ei jäänyt kiinni ja joukkue hallitsi lukuisia otteluitaan ainakin näennäisesti. Tulos jäi kuitenkin jatkuvasti uupumaan.

On melkoisen erikoista, että sarjan selvähköksi jumboksi jäänyt joukkue keikkuu odotusarvoisessa sarjataulukossa peräti sijalla kahdeksan. Näin oli asian laita tämän kauden Sportin kohdalla! Kun oikean sarjataulukon ja odotusarvoisen sarjataulukon välillä on näin suuri epäsuhta, kääntyvät katseet kolmeen seikkaan: maalinteon tehokkuuteen, maalivahtipeliin ja onneen. Sportin riveistä ei löytynyt riittävästi pelaajia, jotka olisivat osanneet laittaa kiekkoa paikoista pussiin. Asia korostui vielä sen jälkeen kun joukkueen ylivoimaisesti paras pelaaja Chris DeSousa myytiin Ruotsiin. Myös Sportin maalivahtipeli petti, voisi sanoa jälleen kerran. Sen paremmin Niko Hovisesta kuin Stefan Steenistäkään ei ollut voittavaksi maalivahdiksi. Kolmantena vaasalaisilla oli todennäköisesti myös hieman huonoa runia kauden aikana. Peliesitykset olisivat oikeuttaneet hieman lihavampaan pistepussiin.

Sportin tulevan kauden ylivoimaisesti tärkein värväys on maalivahti. Nykyisellä pääsarjastintillään vaasalaisilla ei ole vielä kertaakaan ollut sarjan paremman puoliskon maalivahtipeliä. Maalivahtiosastolla ei ole jääkiekossa varaa antaa muille joukkueille tasoitusta. Muilla osa-alueilla kun on äärimmäisen vaikea paikata sarjan heikoimpiin kuuluvaa maalivahtipeliä.