Lotto-tyttö antoi potkua suomalaisten pelihulluudelle

Jos paheksuu loton markkinoimista harmittomana unelmointipelinä, saa Suomessa enimmäkseen osakseen sääliviä katseita – tai tulee leimatuksi ulkomaisten rahapeliyhtiöiden agentiksi. Tämä on ihan ymmärrettävää, koska yli puoli vuosisataa suomalaisille on valtiovallan toimesta vakuutettu lottoamisen olevan isänmaallinen tapa tehdä hyväntekeväisyyttä tai päästä ryysyistä rikkauksiin.

Numeroveikkaukseksi alun perin kutsutun loton myynti alkoi joulukuussa 1970 ja ensimmäinen lottoarvonta televisioitiin 3. tammikuuta 1971. Loton tarjoamisen mahdollistaneessa arpajaislakimuutoksessa lotosta – ja taannehtivasti myös vakio- ja tasapeliveikkauksesta (1969-82 R.I.P) – oli häivytetty kaikki uhkapelaamiseen viittaava, minkä myötä pelit näyttäytyivät hauskoina ja entistä harmittomimpina hyväntekeväisyyden muotoina. ”Vedonlyönti” korvattiin arpajaislaissa ”veikkaustoiminnalla”. Tuohon aikaan vedonlyönti käsitettiin nimittäin vielä paljon syntisempänä kuin nykyisin.

Syksyllä 1970 käynnistyneessä loton mainoskampanjassa uusi peli pyrittiin tavalla tai toisella saattamaan kaikkien suomalaisten tietoisuuteen. Ainakin kaupungeissa asuvat suomalaiset törmäsivät lottoon, vaikka eivät olisi seuranneet tiedotusvälineitä lainkaan. Lottoa mainostettiin loppuvuodesta isolla ryminällä niin lehdissä, elokuvateattereissa kuin televisiossakin ulkomainoksiakaan unohtamatta. Esimerkiksi joulukuun jälkimmäisellä puoliskolla Helsingin seudulla ajeli 290 bussia, joiden pitkiin ulkosivuihin oli liimattu lottomainokset.

Eniten suomalaisia tavoitti kuitenkin loton televisiomainonta. Parin ensimmäisen viikon aikana mainokset sisälsivät lähinnä kupongin täyttämiseen liittyneitä ohjeita. Ensimmäisen pelikierroksen myynnin alkamisen myötä loton TV-mainonta muuttui täysin. Mainoksiin ilmestyi hyvin lyhyessä minihameessa esiintynyt Lotto-tyttö, joka oli keksitty Veikkaustoimisto Oy:n (myöh. Veikkaus) herrojen tuumailun seurauksena syksyllä 1970. Ensimmäinen TV-mainoksensa alkoi lähikuvalla Lotto-tytön alavatsalla riippuvasta logosta, jonka kautta siirryttiin uuden rahapelin jännittävään maailmaan.

Lotto-tytön hahmo oli pitkälti Veikkauksen johdon varttuneen miesporukan valinta. He etsivät tarkoituksella Lotto-tytöksi sopivaa henkilöä Helsingin diskojen ja yökerhojen esiintyjien joukosta. Näissä piireissä vähissä vaatteissa tai jopa alastomana esiintyminen oli 1960–1970-lukujen taitteessa jokaöistä puuhaa.

Alun perin eräänlaista yliluonnollista henkiolentoa esittäväksi mainoshahmoksi suunniteltu Lotto-tyttö – tai paremminkin Lotto-tyttöä esittänyt mannekiini Hilkka Kotamäki – ilmestyi helmikuussa 1971 ilmielävänä Stockmannin tavarataloon esittelemään lottopeliä. Veikkauksen tiedotuspäällikkö oli löytänyt Kotamäen Helsingin Ratakadulla sijainneesta ”samettisesta diskosta” ja puhui hänen puolestaan Veikkaustoimiston muille herroille. Hilkka Kotamäellä olikin seksikkäisiin esiintymisasuihin sonnustautuneen laulajattaren tehtävien ohella kokemusta myös vähäpukeisen valokuvamallin töistä, joten hän sopi Lotto-tytöksi erinomaisesti.

Monet aikalaiset muistavat Lotto-tytön nimenomaan eri paikkakunnille tehdyistä ”lottorynnäköistä”, joiden yhteydessä Lotto-tyttö esitteli eri paikkakunnilla lottoa vieraillen tavarataloissa ja muissa loton myyntipisteissä. Lotto-tyttö sai minihameensa alle mikroshortsit maaliskuussa 1971, mutta vasta tavarataloihin suuntautuneen kiertueen jälkeen.

Kiertueella esiintyminen oli ollut aavistuksen jäykkää sen takia, ettei Lotto-tyttö voinut lainkaan kumartua lyhyessä minimekossa esiintyessään. Mikroshortsit lisättiin Lottotytön asuun vasta Kotamäen niitä muutaman kerran vaadittua.

Keskeisintä Lotto-tytön kampanjatyössä oli kansalaisten opettaminen lottoamaan ”kädestä pitäen” neuvontapöydän ääressä. Samalla muistutettiin myös vakioveikkauksen olemassaolosta, sillä erityisesti pääkaupunkiseudun ulkopuolella veikkaamisen pelättiin jäävän liiaksi loton varjoon.

Lotto-tyttö kaupitteli myös valmiiksi täytettyjä lotto- ja veikkauskuponkeja niille, joiden rohkeus ei täysin riittänyt itsenäisten valintojen tekemiseen. Lotto-tyttö toki tapasi kampanjoiden yhteydessä yleensä myös kaupunkien ja kuntien johtoa sekä paikallisten tiedotusvälineiden edustajia.

Loton myynnin edistämisen kannalta tarkasteltuna hahmo ylitti kaikki liikevaihdon ja pelaajakunnan kasvattamiseen liittyvät tavoitteet varsin nopeasti. Vuonna 1973 Lotto-tyttö sai kuitenkin asenteiden kiristyessä pitkät housut jalkaansa. Hilkka Kotamäki sen sijaan esiintyi ilman mitään housuja seuraavan vuoden Hymyssä ja tämä lienee ollut liikaa Veikkaukselle ja Kotamäki siirrettiin hallinnollisiin tehtäviin, joista kuitenkin kieltäytyi.

Uudeksi Lotto-tytöksi valittiin syksyllä 1975 ”neuvoa-antavan yleisöäänestyksen” perusteella Ritva Kuitunen, joka puettiin hyvin asiallisesti ja peittävästi. Työsopimuksessa luki, ettei Lotto-tyttö saanut esiintyä julkaisuissa ”vähemmissä vaatteissa kuin lottoasu”. Kotamäkeä seuranneet Lotto-tytöt eivät pystyneet enää saavuttamaan samanlaista suosiota.

Lotto toi jättipotit

Jättipotit tulivat lailliseen rahapelaamiseen vasta loton myötä.

Pienviljelijäperheen 35-vuotiaasta emännästä tulikin kesäkuussa 1973 Suomen ensimmäinen yli miljoonan markan lottovoiton saanut henkilö. Perhe sai kokea Veikkaus Oy:n kustantamana ensimmäisen lentomatkansa Helsinkiin, jossa heidät sijoitettiin hotelli Intercontinentalin vip-huoneistoon. Seura-lehti hehkutti:

Kenellä Suomessa mahtaa olla nykymiljoona käyttövaroja? Onko Donnerilla, Serlachiuksella, Haarlalla, Raadella tai Kekkosella? Tuskinpa vain.

Veikkauksen omassa Veikkaus-Lotto -lehdessä julkaistiin voittajahaastatteluita, joissa yleensä köyhä voittaja aikoi jatkaa töitään, mutta voitolla vähän helpottaa elämäänsä. Vuonna 1974 lehden levikki oli 70.000. 1970-luvun alkuvuosien Veikkaus-Lotto-lehdellä vaikutti olevan selkeä intressi painottaa lottovoiton merkitystä erityisesti kehitysalueilla asustaneiden pieneläjien elämässä.

Kierroksen 46 toinen suurvoittajista asuu Ranuan Saariharjussa ja viettää aikaansa sairaseläkkeellä kuten niin monet muutkin suomalaiset raatajat. Ikää on vasta 51 vuotta, mutta terveys on mennyt lopullisesti.”

Tällaisia tarinoita lehdestä julkaistiin paljon muitakin. Rahapeleihin liittyvät unelmat ovatkin hyvin käyttökelpoisia, koska ne vähentävät turhia matemaattisia pohdintoja.

Selvästi suuremman lukijakunnan voittajatarinoille Veikkaus tavoitti kuitenkin lähettämällä niitä julkaistaviksi sekä valtakunnallisiin että paikallisiin sanomalehtiin. Lehdet julkaisivatkin valmiita artikkeleita yleisesti joko sellaisenaan tai lyhenneltyinä. Suomalainen mediamaailma ei lottojuttujen suhteen ole paljon puolessa vuosisadassa muuttunut.

Veikkauksen välittämää lottovoittajien yleiskuvaa rikkoivat toki jossakin määrin sensaatiohakuisten aikakausilehtien vähemmän mairittelevat jutut tuhlailevista ja päättömiin tekoihin ajautuneista voittajista. Veikkaus kävi useaan otteeseen päättäväiseen vastaiskuun ja kielsi julkisuudessa ”turmiollisten” lottovoittajien olemassaolon. Aivan viime vuosiin asti onkin Veikkaus voittanut liki kaikki mediasotansa, vaikka aseveliajoista onkin siirrytty Hyvät Veljet ja Siskot -aikaan.

Veikkaus osui jättipottiin

Jo vuonna 1971 lotto suurin piirtein kaksinkertaisti Veikkauksen vuosivaihdon. Todellinen läpimurto tapahtui kuitenkin seuraavana vuonna, jolloin televisioidut arvonnat siirtyivät sunnuntailta lauantai-iltaan, ja loton voittoluokkien määrä nostettiin kolmesta neljään. Kuponkien täyttämisen ohella myös televisioitujen lottoarvontojen ympärille muodostui kansakuntaa laajasti koskettaneita viikoittaisia kokoontumisia. Koti-Lauritsalassakin katsottiin 70-80-luvuilla joka lauantai-ilta lottoa, vaikka ei ollut yleensä edes kuponkia vetämässä.

Jukka Ahosen väitöskirjan mukaan yleinen ja varsin perusteltu näkemys on, että juuri loton aloittaminen teki suomalaisista poikkeuksellisen innokkaan rahapelikansan. Tämä vaikuttaa oikealta analyysiltä. Samoihin aikoihin alkanut peruskoulu ei ainakaan ollut syynä.

”Mielikuvat ”valtiovallasta” rahapelaamiseen liittyvän mielihyvän (onnellisuushormonien) takaajana mutta samalla myös sen säätelijänä ja valvojana liittyivät voimakkaasti sekä Veikkauksen että Raha-automaattiyhdistyksen historiallisesti muotoutuneeseen toimintaan ja yhtiöiden propagandaan. ”

Tutkimuksen perusteella kuponkipelaamiseen liittyvät irrationaaliset ajatukset ja virhearviot yleistyivät loton aloittamisen myötä. Tähän löytyi ainakin yksi selvä syy: Monet eivät täysin ymmärtäneet loton luonnetta puhtaana onnenpelinä, jossa arvottavat numerot valikoituvat täysin sattumanvaraisesti.

Virhearviointeja konkreettisimmillaan esiintyi lottovoittajista tehdyissä lehtiartikkeleissa. Mikäli oli tullut valittua oikeat numerot, valinnan tekijä saattoi olla täysin vakuuttunut nerokkaan päättelynsä ja arvottujen numeroiden välisestä yhteydestä.

Rahasta on lotossakin kysymys

Hyvinvointivaltiokehityksen näkökulmasta loton kaltaisen, suurilla päävoitoilla houkuttelevan onnenpelin käyttöön ottaminen näyttää useimmissa länsimaissa liittyneen hyvinvointivaltion kriisiin. Laajoja väestöryhmiä houkuttelevaa pelimuotoa on alettu suunnitella tai käyttää ylimääräisenä ”veronkantomuotona”, kun valtioiden kassassa olevat varat ovat alkaneet näyttää riittämättömiltä takaamaan saavutettujen hyvinvointipalvelujen taso.”

Tämä ei täysin päde Suomeen, sillä suurimpana huolena ”numeroveikkausta” suunniteltaessa oli, pelataanko sitä tarpeeksi. Mutta kun lotto osoittautui eurojackpotiksi, on se muodostunut regressiiviseksi veroksi, jota tosin ei ole onneksi pakko maksaa. Mutta jonka tuotot kohdistetaan samoille järjestöille vuodesta toiseen, oli niillä sitten jäseniä tai ei.

Peliammattilaiselle on itsestään selvää, että rahapeleissä porttiteoria toimii hyvin. Tosin sisäänheittohuumeena lotto on siitä näppärä, että ei välttämättä edes tarvitse kokeilla kovempia aineita. Kaikki rahansa saa menemään jo siihenkin.

Niille, jotka väittävät loton olevan täysin harmitonta, suosittelen lämpimästi Essi Sarkakari-Kosamon haastattelua ”Lottoonkin voi hävitä koko omaisuutensa”.

P.S. Hilpeänä yksityiskohtana mainittakoon, että veikkaushäviövarat meinasivat lipsahtaa valtion budjettiin jo vuonna 1970. Tällaista esittivät Koiviston I hallituksen (1968-70) valtiovarainministeri Eino Raunio ja valtiosihteeri Paul Paavela, jotka olivat silloisia demareiden raskassarjalaisia. Veikkaustoimistossa eli urheilujärjestöissä ei yllättäen tykätty, ja lyhytikäinen Auran I virkamieshallitus (1970) säilytti arpajaislain muutosesityksessään urheilun, tieteen ja kulttuurielämän rahoituksen riippuvuuden veikkaushäviövaroista. Eduskunta vahvisti lain kummemmitta mukinoitta Karjalaisen II (1970-71) hallituksen aikaan.

P.P.S. Olen taas plagioinut Ahosen väitöskirjaa vaikka kuinka paljon. Pääsääntöisesti 1970-luvun tapahtumat ovat väittäristä ja vertailu nykypäivään omaani.

Jukka Ahonen 2019: Kolme kriisiä ja kansalliset rahapelit: Yhteiskunnallisten murroskausien vaikutus suomalaisen rahapelijärjestelmän muotoutumiseen

Sijoitustieto 19.1.2020: Lottoonkin voi hävitä koko omaisuutensa

Pokerisivut 31.3.2021: Simo Häyhä on tottunut täysosumiin

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokerisivut seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokerisivujen virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.