ManU konttaa yhä edelleen

Viikonlopun dramaattisimmat hetket Valioliigassa koettiin Emirates Stadiumilla, jossa hienosti pelannut Arsenal hölmöili lopulta itse voiton Manchester Citylle. Manchesterin punaisella puolella eletään sen sijaan synkkiä aikoja. Valmentajan vaihtuminen ei ole parantanut joukkueen otteita ja tällä kertaa ManU nöyrtyi kotistadionillaan tappioon Wolvesille.

Kierrosraportti

Arsenal – Manchester City 1-2

Arsenal oli pitkään ehdottomasti parempi joukkue sarjakärki Manchester Cityä vastaan. Bukayo Saka vei ensimmäisellä jaksolla isännät ansaittuun johtoon, mutta ennen tunnin täyttymistä ottelussa nähtiin isoja, ratkaisevia käänteitä. Citylle vihellettiin ensin rangaistuspotku, jota Arsenal ei sulattanut. Bernardo Silvan heittäytyminen nurmen pintaan oli tilanteessa lähinnä koominen, mutta toisaalta Granit Xhaka repi kiistatta häntä paidasta ja jalatkin osuivat kevyesti yhteen. Riyad Mahrez tykitti pilkun varmasti verkkoon ja tasoitti ottelun. Heti perään Arsenal oli äärimmäisen lähellä ottaa johtoaseman uudelleen haltuunsa. Nathan Ake pelasti kuitenkin ensimmäisen tilanteen maaliviivalta ja tämän jälkeen Gabriel Martinelli tykitti puolityhjän maalin edessä pallon ulkotolppaan. Muutaman minuutin hurjan jakson kruunuksi rankkarin purnaamisesta keltaisen saanut Gabriel teki vielä hölmön rikkeen ja lensi toisen varoituksen myötä ulos ottelusta. Vaisusti kentällä esiintynyt City ei miesylivoimallakaan kummoisia aikaiseksi saanut ennen kuin lisäajan viime hetkillä hieman onnekkaiden pomppujen jälkeen Rodri pääsi sijoittamaan pallon alanurkkaan. Kirvelempää tappiota tykkimiehille on vaikea kuvitella. 4-3 maalipaikat ottelussa voittanut Arsenal todisti joka tapauksessa olevansa tällä hetkellä yksi sarjan parhaista joukkueista silloin kun vain keskittyy olennaiseen.

Watford – Tottenham 0-1

Watfordin ja Tottenhamin ottelu näytti pitkään päättyvän maalittomaan tasapeliin. Spurs hallitsi kyllä pelitapahtumia, mutta maalipaikkoihin murtautuminen oli huomattavasti tuskaisempaa kuin vaikkapa West Hamilla samalla stadionilla muutamaa päivää aikaisemmin. Vieraiden sinnikäs yritys palkittiin kuitenkin lopulta kuudennella lisäaikaminuutilla, kun Davinson Sanchez puski Heung-Min Sonin vapaapotkun nappitarjoilun verkkoon. Tottenhamin hyökkäyspeli jätti ottelussa toivomisen varaa, vaikka se maalipaikat nimiinsä 4-2 veikin.

Crystal Palace – West Ham 2-3

Crystal Palace pelasi ilman kahta hyökkäyspään kirkkainta tähteään eli Wilfred Zahaa ja Conor Gallagheria. Tilanteiden rakentelussa tämä näkyi hämmästyttävän vähän, mutta viimeistelyrintamalla kotijoukkueella sen sijaan sakkasi pahemman kerran. Avausjaksolla kotkat loivat maalipaikkoja siinä missä West Hamkin. Tästä huolimatta tauolla valotaululla loistivat tylyt 0-3 numerot. Isännistä lähimmäksi maalintekoa pääsi Edouard, jonka viimeistely-yritys puolen tunnin kohdalla kimposi ylärimasta takaisin kentän puolelle. Palace alkoi osumaan paikoistaan vasta viimeisellä kympillä ja kiri vielä maalin päähän. Hammersin avausjaksolla hankkima etumatka riitti kuitenkin lopulta niukin naukin. Palace voitti ottelun maalipaikat 8-4 ja olisi ehdottomasti ansainnut kamppailusta ainakin jotain pistepussinsa täytteeksi.

Leeds – Burnley 3-1

Huipputärkeässä putoamistaistelussa kahden viikon pelitauolta kehiin palannut Leeds oli energiaa täynnä ja hallitsi pelitapahtumia. Kotijoukkue siirtyi Jack Harrisonin kauden ensimmäisellä osumalla johtoon, mutta Maxwell Cornetin vastustamaton vapari ylänurkkaan tasoitti toisella jaksolla puntit. Lopulta kotijoukkue jyräsi kuitenkin vääjäämättä 3-1 voittoon. Leedsin osalta gorillat tipahtelivat urakalla tässä ottelussa, sillä Harrisonin lisäksi myös viime kauden sensaatio Stuart Dallas iski kauden ensimmäisen maalinsa. Leeds voitti ottelun maalipaikat 6-2 ja piti täysin ansaitusti kaikki kolme sarjapistettä Elland Roadilla.

Brentford – Aston Villa 2-1

Hienoudet olivat erittäin vähissä Brentfordin ja Aston Villan välisessä kohtaamisessa. Ottelu oli lähes pelkkää hidastempoista keskialueen palloilua. Tilanteisiin nähden kamppailussa nähtiin yllättävän monta maalia. 0-0 tasapeli olisi kuvannut ottelua parhaiten, mutta kotijoukkue käytti sataprosenttisesti omat paikkansa hyödykseen ja nappasi arvokkaan voiton. Maalipaikat menivät kierroksen tylsimmässä kamppailussa tasan 2-2.

Everton – Brighton 2-3

Brighton näytti harvinaista kliinisempää puolta vierasottelussaan Evertonia vastaan. Graham Potterin miehistö ei pelillisesti ihmeitä esittänyt, mutta onnistui silti viimeistelemään kolme osumaa. Vieraiden sankarina hääri Alexis Mac Allister, joka tuplasi kauden maalimääränsä kahdella täysosumalla. Isäntien nuori lupaus Anthony Gordon vastasi tähän myöskin kahdella osumalla. Everton sai otteluun kaivatun lisävahvistuksen, kun ykköshyökkääjä Dominic Calvert-Lewin palasi pitkän loukkaantumisen jälkeen pelikentälle. Kovin ruusuisissa merkeissä paluuottelu ei sujunut, sillä Calvert-Lewin laukoi 24. peliminuutilla rangaistuspotkun taivaan tuuliin. Everton voitti maalipaikat 4-3 ja olisi ansainnut ottelusta tasapelipisteen. Brighton hyödynsi kuitenkin tehokkaammin omat tekopaikkansa.

Chelsea – Liverpool 2-2

Kierroksen huippuottelussa nähtiin kaksi täysin erilaista puoliaikaa. Avausjaksolla tempo oli hengästyttävä ja kummankin osapuolen puolustuksista löytyi runsaasti aukkoja. Sen myötä maalipaikkoja syntyi kuin liukuhihnalta. Liverpool heilutti tahtipuikkoa puoleen tuntiin saakka, mutta Chelsea kiri vielä ennen taukovihellystä kahden maalin takaa tasoihin. Toiselle jaksolle intensiteetti laski merkittävästi ja molemmat joukkueet pelasivat huomattavasti varovaisempaa jalkapalloa. Sen myötä myös maalitilanteet hyytyivät. Toinen jakso jäikin lopulta maalittomaksi. Tasapeli satoi ennen kaikkea Manchester Cityn laariin, sillä Pep Guardiolan miehistö on nyt sarjataulukossa jo peräti 10 pisteen karkumatkalla. Maalipaikat Liverpool vei Chelsean vieraana nimiinsä erinomaisen ottelun alkunsa ansiosta niukasti 6-5.

Manchester United – Wolves 0-1

Manchester Unitedin tämän kauden ongelmat eivät loppuneet valmentajan vaihtamiseen. Ralf Rangnick ei ole saanut parannettua joukkueen peliä, vaan mollivoittoinen vire jatkuu yhä edelleen. Wolves hallitsi pelitapahtumia Old Traffordilla, joskin ne viimeiset ratkaisevat suoritukset tökkivät vierasjoukkueellakin. Avausjakso oli vahvasti susien hallussa, mutta toisella jaksolla ManU sai edes hieman hyökkäyspeliään rullaamaan. Vaihdosta kentälle tullut Bruno Fernandes oli erittäin lähellä viedä isännät 67. peliminuutilla johtoon, mutta tykitys avopaikasta pysähtyi ylärimaan. Lopulta ottelun ratkaisu nähtiin kymmenisen minuuttia ennen loppua, kun Joao Moutinhon kaukoveto painui David De Gean selän taakse. Vaikka ottelun maalipaikat tasattiinkin 3-3, ei ManUn peliesitys paljoa kehuja ansaitse. Red Devils tipahti sarjataulukossa jo sijalle 7 ja näillä suorituksilla eurokentät jäävät ensi kauden osalta haaveeksi.

Leicester-Norwich ja Southampton-Newcastle

Nämä ottelut jouduttiin siirtämään runsaiden koronatapausten vuoksi.