Sheffield Unitedin unelmakausi jatkuu

Viikonloppuna Valioliigassa pelattiin lopulta vain kolme ottelua, kun Manchester Cityn ja West Hamin välinen kohtaaminen jouduttiin perumaan sääolosuhteiden takia. Sheffield Unitedin sensaatiomainen kausi sai jatkoa, kun se kaatoi tiukassa ottelussa Bournemouthin. Unitedin viime aikojen peliesityksiä ei enää loistokkaiksi voi kutsua, mutta tulosta joukkue osaa edelleen tehdä ja se nousi viikonlopun voittonsa myötä sarjassa komeasti viidennelle sijalle.

Kierrosraportti

Everton – Crystal Palace 3-1

Everton hoiti odotetusti kotiottelunsa Crystal Palacea vastaan voitokkaasti. Vierasjoukkueen etsikkoaika oli toisen jakson alussa, jolloin Palacella oli erittäin vahva jakso. Se tuotti myös tasoitusmaalin, jonka Jordan Pickford tosin lipsautti luvattoman helposti selkänsä taakse. Richarlison iski seitsemän minuuttia myöhemmin vastahyökkäyksestä isäntien 2-1 johtomaalin ja Palacen hyvä ote katkesi siihen paikkaan. Ansaittu kotivoitto Evertonille, joka vei ottelun maalipaikat nimiinsä 6-3.

Brighton – Watford 1-1

Ottelun kovat panokset näkyivät pelikentällä. Sekä Brighton että Watford välttelivät viimeiseen saakka virheitä ja ottelu meni hyvin varovaiseksi pelailuksi. Abdoulaye Doucoure iski avausjaksolla komealla yksilösuorituksella avausmaalin ja pitkään näytti siltä, että Watford vie täyden potin tällä osumalla. 12 minuuttia ennen loppua Adrian Mariappa ohjasi kuitenkin paineettomassa tilanteessa pallon omaan verkkoon ja vaisua hyökkäyspeliä esittänyt kotijoukkue pääsi sen myötä pälkähästä. Watfordia viime viikot ovat koetelleet kovalla kädellä. Kolmesta täysin voitettavissa olleesta ottelusta käteen on jäänyt yksi ainoa sarjapiste. Brightonin ja Watfordin välisessä kamppailussa maalipaikat tasattiin 2-2.

Sheffield United – Bournemouth 2-1

Bournemouth aloitti tämän ottelun terävämmin ja siirtyikin nopeasti johtoon maalivireensä jälleen löytäneen Callum Wilsonin toimesta. Vierasjoukkue koki kuitenkin kylmän suihkun juuri ennen puoliaikaa, kun Billy Sharp tasoitti ottelun. Toisella jaksolla United haki ahnaammin voittomaalia ja tämä palkittiinkin lopulta kuutisen minuuttia ennen loppua. Vaihtomiehen rooliin valahtanut John Lundstram antoi päävalmentajalleen pään vaivaa viimeistelemällä 2-1 osuman komeasti kahdella nopealla kosketuksella. Bournemouth antoi Sheffield Unitedille hyvän vastuksen, mutta isännät olivat loppua kohden piirun verran edellä voittaen ottelun maalipaikat 5-4.

Tulevan viikonlopun ottelut

Wolverhampton – Leicester

Erittäin kiinnostavassa perjantai-illan taistossa molemmat joukkueet taistelevat europaikkojen kannalta tärkeistä pisteistä. On mielenkiintoista nähdä kumpi ”joutuu” ottamaan ottelussa pallonhallinnan itselleen. Molemmat joukkueet ovat nimittäin parhaimmillaan nimenomaan silloin kun pääsevät iskemään vastahyökkäyksillä. Wolverhampton pelaa yleensä aina vahvasti kärkijoukkueita vastaan ja on sen myötä oma suosikkini otteluun. Leicesterin puolustus ei ole enää viime aikoina ollut niin pitävä kuin alkukaudesta. Unibetin kotikerroin 2.55 vaikuttaa sen myötä pelattavalta.

Southampton – Burnley

Southamptonin talvivire pitää, vaikka viimeksi selkäsauna Anfieldillä tulikin. Ottelu oli kuitenkin loppunumeroita tasaisempi. Burnley on kääntänyt talven tappioputkensa hyviksi tuloksiksi viime aikoina. Nykyvireinen Southampton taitaa olla kuitenkin liian iso kanto kaskessa Sean Dychen miehistölle, jonka toivo lepää lähinnä erikoistilanteissa. Unibetiltä Southamptonin voitolle saa kertoimen 1.78 mikä riittää korkeintaan viihdevedoksi.

Norwich – Liverpool

Suosikkia ei ole tästä ottelusta vaikea löytää. Uskomattomalla tavalla voitosta voittoon kulkeva Liverpool on saanut nyt vielä huilata ennen Norwich-kamppailua ja kun Sadio Manekin lienee toipunut pelikuntoon, eivät kotijoukkueen rahkeet todennäkäisesti riitä millään haastamaan sarjajohtajaa. Pelillistä mielenkiintoa otteluun on overeissa. Vaikka Liverpoolin puolustus onkin pitänyt erinomaisesti viime aikoina on Norwichilla eväitä tehdä ainakin yksi osuma vaikka tappio tulisikin. Teemu Pukin pitää vain löytää alkukauden kliinisyytensä. Yli 3.5 maalille Unibet tarjoaa varsin kelpo kertoimen 2.33.

Aston Villa – Tottenham

Aston Villan ja Tottenhamin välinen kohtaaminen on vaikeasti ennakoitavissa. Pelillisesti kumpikaan joukkue ei ole viime kierroksilla häikäissyt, vaikka Tottenhamilla kaksi kotivoittoa onkin alla. Molemmissa voitoissaan Jose Mourinhon miehistö oli lähinnä onnekas. Aston Villa vahvisti tammikuun siirtoikkunassa jälleen joukkuettaan ja Pepe Reinan sekä Mbwaba Samattan värväykset vaikuttavatkin ensimmäisten otteiden perusteella onnistuneilta. Kummankaan joukkueen peliesitykset eivät ole minua säväyttäneet, joten otteluun on vaikea saada otetta. Tottenham on asetettu ehkä hieman liiankin suureksi suosikiksi otteluun. Etenkin Unibetin hyvä tasapelikerroin 3.85 herättää siten pientä mielenkiintoa.

Arsenal – Newcastle

Arsenalin peliesitys Burnleyn vieraana oli pienoinen pettymys, mutta laajemmassa kuvassa joukkueen peli on parantunut Mikel Artetan alaisuudessa. Sarjan onnekkaimpiin joukkueisiin kuuluva Newcastle häviää jokaisessa ottelussa maalipaikat, mutta raapii siitä huolimatta hämmästyttävän hyvällä tahdilla sarjapisteitä. Arsenalilla on alla peräti neljä peräkkäistä tasapeliä, mutta tässä ottelussa tykkimiesten pitää pystyä palaamaan takaisin voittokantaan. Pelillistä mielenkiintoa kotivoitossa ei kuitenkaan ole, sillä niin alas Arsenalin kertoimet on painettu.

Chelsea – Manchester United

Viikonlopun huippuottelussa paineet ovat Manchester Unitedin leirissä. Tappiolla ero Mestarien liigaan oikeuttavaan neljänteen sijaan kasvaisi jo tavoittamattoman tuntuiseen yhdeksään sarjapisteeseen. Pelin kuva voi hyvin olla sellainen, että se suosii Manchester Unitedia. Molemmilla joukkueilla on ollut vaikeuksia bussijoukkueita vastaan. Kotiottelussaan Chelsea ottanee aloitteet käsiinsä minkä pitäisi sopia vierasjoukkueelle. Kun Chelsea on asetettu kertoimissa isoksi suosikiksi nousee Unibetin ManUlle tarjoama kerroin 4.55 tämän ottelun parhaaksi pelivalinnaksi.