Simo Häyhä on tottunut täysosumiin

Suomen rahapelimonopoli -pelikin on perustamisestaan asti perustunut rahaan. Peliongelmaisista alettiin olla välittävinään EU:hun liityttäessä, koska oli pakko. Heti perään eli vuonna 2019 tehtiin median paineessa myös toimenpiteitä peliongelman hillitsemiseksi.

Miten tähän aikoinaan päädyttiin, selviää suurelta osin Jukka Ahokkaan vuoden 2019 väitöskirjasta ”Kolme kriisiä ja kansalliset rahapelit”. Tutkimus tarkasteli monopolin pelien lanseerausten kytkeytymistä yhteiskunnallisiin murroskausiin.

Väitöskirjan lukemalla selviää, että rahaa sitä on yllättäen jokaisen uuden monopolipelin lanseerauksessa lähinnä kaivattu. Ahokas kiinnitti kuitenkin erityistä huomiota ei-taloudellisiin seikkoihin.

Tutkija löysi ”valta-asemaan pyrkineet miehiset eliittiryhmät, joiden tavoitteiden ja ylivallan legitimointiin myös laillistetut rahapelit ovat omalta osaltaan ja omalla tavallaan liittyneet”.

Totesin tutkimuksen laadukkaaksi, kun näiden ryhmien ”Ylivaltaa on tuettu myös propagandalla, jonka ansiosta suomalaiset on opetettu mieltämään kotimaisten rahapelien pelaaminen osana kunnialliseksi kansalaiseksi kasvamista ja uhrautumisena isänmaan selviytymisen puolesta.”

Tokihan tutkimuksen täytyy olla hyvä, kun se päätyi samaan lopputulokseen Veikkausperheestä ja sen propagandasta kuin mie. Tosin parina viime vuosikymmenenä Veikkausperhe on naisistunut vauhdikkaammin kuin pörssiyhtiöiden hallitukset.

Mutta murroskausina, eli 40-luvun, 70-luvun ja 90-luvun alussa, valtaa Suomessa ja Veikkausperheessäkin vielä käyttivät enimmäkseen miehet. Jos joku noihin aikoihin näki jostain Viisikosta märkiä unia, se johtui luultavasti lähinnä Enid Blytonin kirjoista.

Tarkastelen Ahokasta plagioiden talvisodan hengessä – ennen ja jälkeen – perustettujen Veikkauksen ja Raha-automaattiyhdistyksen varhaisvaiheita.

Jos on palkkakuoppa syvä – veikkaus on apu hyvä

Oy Tippaustoimisto Ab perustettiin heinäkuussa 1940. (Jonneille tiedoksi: talvisota loppui 13.3.1940). Suurimmat osakkaat olivat SVUL, TUL ja Palloliitto, niillä oli 500 osakkeesta 390 kappaletta. Perustamisen takana oli urheilujärjestöjen perusteltu pelko valtion rahoituksen vähenemisestä ja tarkoitus vaalia talvisodan aikana saavutettua kansalaispiirien lähentymistä.

Syksyllä 1940 alkanutta Tippaustoimiston veikkausta saatiin mainostaa lähes vuoden ajan rauhan oloissa. Perustetussa Veikkaaja-lehdessä esiintyi mm. tarkka-ampuja Simo ”Valkoinen Kuolema” Häyhä, josta kerrottiin: ”Simo Häyhä on tottunut täysosumiin. Niistä hän ei kuitenkaan halua sen enempää kerskailla.”

Myös mainostoimistoyhteistyö aloitettiin ja ensimmäinen voittajamainos näki päivänvalon: ”Täysosuma tuli varastotyöläiselle – hän sai 117.000 markkaa”.

Veikkaustoiminta keskeytettiin jatkosodan alla vuonna 1941, mutta sitä päätettiin jatkaa yleishyökkäyksen alettua. Perusteluissa todettiin mm. ” veikkaus saattaisi juuri nykyoloissa olla hyvinkin sopivaa askartelua ihmisille, joiden ajatukset sen avulla ainakin jossain määrin vapautuisivat sodasta ja siihen liittyvistä ilmiöistä.”

Veikkaustoiminnan ensisijaista edunsaajaa, suomalaista urheilua, ei jatkosodan alkukuukausien lehtimainonnassa mainittu lainkaan, vaan esillä pidettiin ainoastaan invalidien saamaa tukea. Mainoksiin tulivat mukaan myös sotainvalidit: ”Ennen hän hiihti ennätyksiä – Nyt hän katselee maailmaa kainalosauvoihinsa nojaten. Veikatkaa hänelle tulevaisuutta”. Tämä sotaveteraaneihin vetoamalla pelaamaan kannustaminen jatkuu yhä edelleen, 80 vuotta myöhemmin. Kun kerran oppii pyörällä ajamaan, osaa aina.

Veikkauksen suosio hiipui kuitenkin sodan loppua kohden. Hyvin alkanut veikkaushuuma supistui sotavuosien aikana todennäköisesti vain muutaman tuhannen säännöllisen veikkaajan harrastukseksi. Epäilen syynä olleen lähinnä hyvin vähäiset käytössä olleet rahat hävittäviksi.

Kun sodan lopputulos (Suomi tuli toiseksi) oli jo selvillä, veikkausmainoksissa valmisteltiin rintamaoloista kotiutumista ja muistutettiin veikkauksen herrasmiesmäisestä luonteesta:

Solmio ja veikkauskuponki…kaksi siviilielämän tunnusta! (…) Siis…solmio kaulaan ja veikkaus käyntiin!

Sodan jälkeen Veikkaustoimiston lehtimainonnassa alettiin jälleen selvemmin esittää jalkapalloveikkaus onnenpelinä ja korostettiin kenen tahansa mahdollisuutta voittaa. Mainoksiin tuli mukaan myös ennätysvoitoilla hehkuttelu, ja mainosten pääsisällöksi nousi mahdollinen veikkausvoitto täydellisenä rahahuolista vapauttajana.

Vuoden 1947 kireässä työmarkkinatilanteessa Veikkaustoimisto julkaisi muun muassa lehtimainoksen, jossa yrmeän näköinen mieshenkilö murjotti pöydällä olevan maksamattoman laskun äärellä: ”Jos on palkkakuoppa syvä – veikkaus on apu hyvä”.

Veikkaustoiminta elpyikin ripeästi. Vuonna 1946 pelattiin neljä kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna, ja sen jälkeen pelaamisen määrä suurin piirtein kaksinkertaistui joka vuosi vuoteen 1950 asti.

Automaatteja vaikka Itä-Karjalaan

Tammikuussa 1938 kahdeksan järjestöä ja sisäasiainministeriö perustivat Raha-automaattiyhdistyksen. Perustajajäseninä olleet järjestöt olivat huomattavia automaattitoiminnan harjoittajia jo valmiiksi. Helmikuussa 1938 sisäasiainministeriö antoi päätöksensä uuden raha-automaattiasetuksen soveltamisesta ja Raha-automaattiyhdistyksestä. Asetuksen mukaan avustusta voitiin myöntää yleishyödyllisille järjestöille ja maanpuolustusjärjestöille. RAY ja sen rahoittamat järjestöt muodostivat kattavan perustan sille, mitä myöhemmin alettiin nimittää kolmanneksi sektoriksi. Saman syssyyn siis aloitettiin myös ”kolmannen sektorin” sitouttaminen veikkaushäviövarojen maksimoimisen kovaksi ytimeksi.

Vuoden 1938 lopussa Raha-automaattiyhdistyksen peliautomaattien lukumäärä oli 670, josta se ehti nousta ennen talvisotaa hieman yli 700:aan. Automaateista menetettiin noin 15 prosenttia alueluovutusten ja pommitusten takia. Sotavuosien aikana automaattien kokonaismäärä vaihteli noin 650–750 välillä riippuen ennen kaikkea sotatapahtumien vaikutuksesta Viipurin läänin automaattikantaan.

Raha-automaatteja sijoitettiin myös miehitysalueelle Itä-Karjalaan. Raha-automaattiyhdistyksen huoltopäällikkö totesi, että ”aikaisemmin vain sökön avulla pelihimoaan tyydyttämään joutuneet sotilaat suhtautuivat myönteisesti uuteen ajanvietemahdollisuuteen”. (Toivottavasti muuten pääsen tänä vuonna puolustamaan Sökön SM-kultaani.)

Sota aiheutti selvän laskun raha-automaattitoiminnan tuotossa, mutta sijoituspaikkojen vaatimuksia tiukennettiin silti entisestään ja uusia automaatteja pyrittiin sijoittamaan vain paikkoihin, ”joita käyttävä yleisö on hyvin toimeentulevaa.”

Vuonna 1950 automaattien määrä nousi 966:een, mutta 2000 peliautomaatin raja saavutettiin vasta 1960-luvun alussa.

Peliautomaattien ja myös säännöllisesti automaatteja pelanneiden henkilöiden lukumäärä pysyi sodan jälkeen pitkään melko vähäisenä, mutta automaattituotot kasvoivat muutamassa vuodessa moninkertaisiksi. Se johtui ennen kaikkea siitä, että markan automaateista siirryttiin viiden markan peleihin. Rahapelaaminen oli siis hyvin ”keskittynyttä” jo 40-luvulla. Eli suhteellisen harvat hävisivät tosi paljon.

Ahonen analysoi sodan jälkeistä rahapelitilannetta:

Veikkaaminen tarjosi harrastajalleen kokemuksen arvopaperinomistajien luokkaan kuuluvasta, isänmaallisia tekoja tekevästä kansalaisesta. Suomalainen rahapelijärjestelmä puolestaan hahmottui kansallista järjestystä ja jatkuvuutta vaalivana organisaationa, jonka osana yksittäinen pelaaja sitoutui yhteiskunnassa vallinneiden asiaintilojen ylläpitäjäksi.”

Veikkaustoimiston johto onnistuikin vuoden 1956 yleislakon alla saamaan SAK:n johdon yhtymään käsitykseensä, että peliyhtiön toiminta oli verrattavissa rahalaitosten toimintaan ja siten lakon ulkopuolella. Tuloksettomasta lobbaamisesta onkin päässyt Veikkausperhettä hyvin harvoin syyttämään.

Veikkauksen pokeriturnauslippujen saaminen takaisin nettiin ostettavaksi ei tosin ole edennyt. Ei tämä huippuunsa viritetyltä lobbauskoneistolta nyt sentään ihan ainoa epäonnistuminen ole.

Väitöskirjasta nousi kohu…

…eli Juha Kanerva kirjoitti Ilta-Sanomiin yhden kolumnin. Väitöskirjassa olisi kyllä paljon hyvää materiaalia valtamediankin toimittajien hehkutettavaksi, mutta ymmärrän hyvin sen jääneen vähälle luvulle. ”Yleiseurooppalainen trendi monopolitoimijoista kohti monimuotoisempaa lisenssitoimijuutta noudattaa esimerkiksi hollantilaisen sosiologin Sytze Kingman tunnetun rahapeliregulaatiomallin mukaista kehitystä” -tyyppinen teksti kun ei imaise mukaansa kuin kaltaisiani pervoja.

Yritinkin tiivistää Jukka Ahokkaan verta, hikeä ja kyyneleitä neljän vuoden ajan vaatinutta ansiokasta tutkimusta vähän rahapelitutkijoita laajemmankin yleisön luettavaksi. Olisi nimittäin yleishyödyllistä hahmottaa, miten jäyhistä ja aikoinaan uskonnollisistakin suomalaisista on saatu manipuloitua peruskoulusta huolimatta yksi maailman pelihulluimmista kansoista.

Jatko-osissa on tulossa mm. 1970-luvun Lotto-tytöt ja rahapeliyhtiöiden osallistuminen lamatalkoisiin 1990-luvun alussa. Pysykää kanavalla.

P.S. Olen copypastennut kolumnissani Ahokasta sumeilematta. Mutta jos sen tunnustaa, ei se käsittääkseni ole niin tuomittavaa?

En kuitenkaan laittanut likikään kaikkia suoriakaan lainoja kursiiviin, koska stilisoin vuosi sitten kuvitellessani tekeväni kirjaa jotakin, enkä muista enää mitä.

Lähdeviitteetkin aikoinaan tein. Mutta ne tekisivät tekstistä vaikealukuisen, koska niitä oli niin paljon. Joten editoin ne viimetöikseni pois.

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokerisivut seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokerisivujen virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.