Useimmat pokeriammattilaiset ovat pienituloisia

Jollain parin tonnin kuukausituloilla ei voi itseään pokeriammattilaiseksi kutsua. Paljon enemmän pitää voittaa.”

Ihmiset tykkäävät nostaa erityisesti itseään jalustalle. Fyysisiä investointeja tekevät kutsuvat korkeintaan ”sijoittajiksi” väkeä, joka investoi osakkeisiin. Vain harvoin – jos silloinkaan –osakekauppaa tekevät sijoittajat kutsuvat spekulanteiksi vähänkään enemmän kauppaa tekeviä. Mie lähinnä naureskelen näille veteen viivoja piirteleville, ja tulen mielelläni kutsutuksi spekulantiksi. Itse asiassa vasemmiston suosima ”keinottelija” on vielä hilpeämpi termi.

Väittävät siviilit mitä väittävät, pokeriammattilaisilla löytyy inhimillisiä piirteitä, kun oikein kovasti kaivaa. Kolumnin aloittaneen lainani olenkin kuullut useammaltakin ainakin joskus enemmän tienanneelta. Kysymys on nähdäkseni yhdestä Euagrarios Pontoslaisen kahdeksasta pääpaheesta, eli ylimielisyydestä. On melkoisen alentuvaa väittää, että jos elättää itsensä pienemmillä pokerituloilla kuin tuore maailmanmestarimme Eelis Pärssinen, ei sitten olekaan pokeriammattilainen.

Määritelmäkäsityksistä kinaaminen on enemmän intersektionaalisten feministien mukavuusaluetta kuin omaani. Olen kuitenkin määritellyt pokeriammattilaisuuden vielä laajemmin kuin perinteisen ”ei tee mitään muuta”. Eli jos tienaa niin paljon, ettei muuta tarvitsisi tehdä, voi mielestäni kutsua itseään hyvällä omallatunnolla pokeriammattilaiseksi.

Ja niihä mie itsekii kutsun. Eilenkin voitin yhdeksänkymmentä (90) euroa. Koronatauon jälkeen vanha road gamblerkin on pikkuhiljaa palailemassa tien päälle. You got to hidey-hide.

Olen titteliä haastiksissa kysyttäessä pyytänyt yleensä käytettävän ”yksityissijoittaja, pokeriammattilainen” nimihirviöyhdistelmää. En ole halunnut väittää olevani ammattisijoittaja, koska olen osakemarkkinoilla lähinnä aika äkkinäinen mutuilija. Onneksi kaikki eivät tätä ymmärrä, ja pitävät miuta jonkunlaisena osakeguruna, vaikka osakehuru kuvailisi sijoitusstrategioitani paljon tarkemmin.

Mutta pokeriammattilainen-tittelistäni pidän kiinni niin kauan, kuin pelaan voittavaa pokeria. Ymmärrän kyllä, miksi osa Boomin Lapsista (=pokerin 2004-8 aloittaneet) ei halunnut kaikkia pokeriammattilaisia sellaisiksi kutsua. Mitä harvinaisempi puhuttelumuoto, sen arvokkaampi. Korkealle arvostettuja uittoneuvoksen arvonimiäkin on myönnetty vain kahdeksan.

Valtaosa pokeriammattilaisista on kuitenkin pienituloisia. Pokerin kaltaisessa nollasummapelissä pokeritulokset noudattanevat kohtuullisen hyvin Gaussin käyrää. Vasemmassa reunassa käyrää löytyy sirkustirehtöörejä, öljymiljardöörejä ja huumekauppiaita. Oikeasta reunasta taas pärssisiä, kyllösiä ja äyräksiä. Valtaosa taas sitten majailee käyrän keskellä. Olen selvästi vähemmän oikealla nollapisteestä kuin haluaisin, sniif.

Niukasti, mutta tasaisehkosti pokerista tienaavat eivät juuri itsestään melua pidä. Pokeriammattilaisuus kun ei ole ammatti, joka olisi vieläkään yleisesti hyväksytty. Joskin päällemme räitään reilusti vähemmän, kuin vuonna 1995, jolloin aloin ammattimaisesti tarkkailla korttien kiertämistä ovaalissa.

Pokerilla itsensä elättäminen on kovaa työtä. Reikin lisäksi pitäisi biitata myös elinkustannukset. Muut pelurit ajan funktiona parantavat peliään, joten joka vuosi täytyisi juosta entistä lujempaa edes ruokintaketjussa paikallaan pysyäkseen.

Monet ammattilaiset pelaavat ylisuuressa voittamisen paineessa, koska pelikassansa on ohuehko. On helpommin sanottu kuin tehty, että siitä vain ylijäämä vähäkuluisiin indeksirahastoihin ja kyllä se homma siitä suttaantuu. Ensin pitää hankkia ja ylläpitää se ylijäämä ja sitten vielä malttaa pitkäjänteisesti sijoittaa. Pokeriammattilaisuus vaatiikin sellaista taloudellista itsekuria, että se ei ole ainakaan mitenkään turhan yleistä.

Jos pystyy vuosia elättämään itsensä pokerilla, pitäisi olla kykenevä moneen muuhunkin työhön. Mutta toki vuosien korttien lätkimisen jälkeen on orientoitumisessa varmasti haasteita. Ja aivan kaikki työnantajat eivät arvosta pokeriuraa cv:ssä yhtä paljon kuin Susquehannan perustaja Jeff Yass. Joten ura pokerissa on miinoja täynnä ja turvaverkoissa on isoja reikiä. En siis suosittele pokeriammattilaisuutta juuri kenellekään.

Kaikki tässä sanomani ovat itsestäänselvyyksiä, jotka olen sanonut joskus aiemminkin. Mutta kertasin tässä perustellakseni, miksi eilen rustasin Pokeriyhdistyksen vastinetta hallituksen esityksestä arpajaislaista eduskunnan hallintovaliokunnalle.

Maksublokit satuttaisivat eniten suomalaisia pikkuproita. Ehkä pystyvät elämään näiden blokkien kanssa, ehkä eivät. Mutta mitäs sitten tehdään, kun tulee se yhdestoista ryssä? Eli kun huomataan, että maksublokit eivät tuokaan Veikkausperheelle lisää rahaa. Sillä puolella jokainen läski ja hieman hoikempikin on välittömästi vinkumassa kovempia otteita.

Omaan taloudelliseen hyvinvointiini maksublokit eivät vaikuttaisi sitä eikä tätä. Mutta henkiseen pahoinvointiin ne vaikuttavat ja isosti. Touhussa kun ei ole mitään järkeä ja jostain monelle käsittämättömästä syystä olen päättänyt taistella Veikkausperheen tuulimyllyjä vastaan.

Pokeriammattilaiset ovat yleensä nuorehkoja ja älykkyydeltään keskimääräistä pipopäätä paljon edellä. Kun tälle ryhmälle selviää, että heitä ei Suomessa koske sen enempää ammatinharjoittamisen vapaus kuin omaisuudensuojakaan, kansantalous ei varsinaisesti voita eikä yleinen lainkuuliaisuus vahvistu.

Kun vain viisisataakin kyvykästä nuorta ihmistä menettää uskonsa suomalaiseen yhteiskuntaan, sillä on paljon heijastusvaikutuksia. Heillä on nimittäin puolisoita, lapsia, vanhempia ja kavereita, joille he varmasti avautuvat aiheesta.

Olen yleensä hyvin ylpeä suomalaisista pokeriammattilaisista. Hyvä ettei tullut itku silmään, kun kuulin Eelis Pärssisen rannekkeesta ja samassa finaalipöydässä historiallisesti olleista Joni Jouhkimaisesta (5.) ja Samuli Sipilästä (9.). 5000 dollarin turnauksessa oli muuten 579 pelaajaa. Mahtoi olla hieno fiilis, eli kateellinenkin olen.

Tämä kolmikko ei ole varsinaisesti hyvä esimerkki juuri pienituloisista pokeriammattilaisista. Mutta oikeastiko haluamme tällaisten kykyjen joko muuttavan Suomesta pois tai jäävän tänne katkeroitumaan yhteiskunnalle?

P.S.

En malta olla lainaamatta juuri twitteristä lukemaani tarinaa pokeriammattilaisuuden haasteista.

Miehemme maailmalla rahastaa WSOP:ssa ja menee hakemaan kassalta ITIN-numeroa, joka tarvitaan, jotta Ameriikan Verokarhu ei pidätä ennakonpidätystä voitosta. Suomella ja USA:lla on verosopimus, jonka mukaan Jenkit eivät pidätä suomalaisilta ennakoita, mutta Individual Taxpayer Identification Number tarvitsee hankkia.

Tarkoitusta varten on deski Rion WSOP-kassan vieressä. Kävin prosessin läpi melko kivuttomasti vuonna 2019.

Tarinan hero on ampunut kaksi laukausta 25K omahaan ja yhden 10K omahaan, mutta rahasti 42K 5K omahasta, eli on reissusta 18K tappiolla.

Hän menee kuitenkin kassalle rahastustaan hakemaan ilman passia. Kukaan ei ollut kuulemma kertonut, että passia tarvitaan. Itse kyllä pidin itsestäänselvyytenä mennä passin kanssa amerikkalaisten viranomaisten puheille, ja tämä olikin hyvä idea. Koska mikään ei ilman passia etene ja heron on sovittava uudet deitit seuraavaksi päiväksi.

Hero nukkuu kuitenkin deittiensä ja lentojensa ohi. Uudet saa sovittua vasta neljän päivän päähän, ja on hyvää irtoaikaa hävitä 80K.

Kolmansille deiteille hero kuitenkin ehtii, mutta leidi ei olekaan paikalla. IRS:n virkailija on suivaantunut, kun hero ei tullut edelliseen tapaamiseen ja on ilmoittanut, että oharit tehnyt saa hänen puolestaan maksaa 30 pinnaa ennakkoa eikä suostu enää tapaamaan.

Vain puolessatoista tunnissa verokarhuttaren esimies suostuu ottamaan heron vastaan seuraavana päivänä. Tosin uusi lento on buukattuna lähteväksi samaan aikaan, kuin tapaaminen olisi.

Jään jännittämään, miten tarina etenee. Varsinaista hätää ei ole, koska käsittääkseni jenkit kyllä anomuksesta palauttavat pidättämänsä ylimääräiset verot. Suomessa ei tarvitse pokeriverotuksellisesti tappiovuodesta maksaa mitään.

Tosin Amerikan byrokratia ei ole likikään niin ihmisystävällinen kuin suomalainen vastaava. Oletan tarvittavan kaavakkeen olevan kohtuullisen työläs täyttää ja sen löytämisessäkin olevan haasteita. Muistaakseni joku suomalainen joskus on selättänyt tämän prosessin, en vain nyt saa päähäni kuka se oli.

Tarinalla on kuitenkin opetus: U.S. Immigrationin lisäksi Internal Revenue Servicelle ei kannata vittuilla.

 

Sielun veljet: Pokeriammattilainen

Olen pokeriammattilainen tiedän sen, mutta ylpeä sellainen

Veikkausperhe leikkii jumalaa, sotarummut puhaltaa

Vaikka sinne tänne taipuilen, siihen tuuleen kaadu en

Moni kauneutta palvoo herranaan, lian kiertää kaukaa

Mutta se, joka puhtautta janoaa, ei pelkää paskaa

 

[i] John Fogerty: The Old Man Down the Road

 

He take the thunder from the mountain

He take a lightning from the sky

He bring a strong man to his begging knee

He make the young girl’s mama cry

 

You got to hidey-hide

You got to jump and run

You got to hidey-hidey-hide

The old man is down the road

 

He got the voices speakin’ riddles

He got the eye as black as coal

He got a suitcase covered with rattlesnake hide

And he stands right in the road

 

You got to hidey-hide

You got to jump up run away

You got to hidey-hidey-hide

The old man is down the road

 

He make the river call your lover

He make the barking of the hound

Put a shadow ‘cross the window

When the old man comes around

 

You got to hidey-hide

You got to jump and run again

You got to hidey-hidey-hide

The old man is down the road

 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokerisivut seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokerisivujen virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.