Valioliigassa maaliorgiat

Valioliigakauden toinen pelikierros tarjosi ainakin puolueettomille katsojille viihdettä kerrakseen. Kymmenessä ottelussa tykitettiin nimittäin yhteensä peräti 44 osumaa! Kierroksen odotetuimmassa ottelussa hallitseva mestari Liverpool kaatoi kovia satsauksia kesän siirtoikkunassa tehneen Chelsean pitkälti Andreas Christensenin ulosajon ansiosta.

Kierrosraportti

Everton – West Bromwich 5-2

West Bromwich pysyi pitkään varsin hyvin nimivahvan Evertonin kyydissä mukana. Ensimmäisen jakson lisäajalla tullut Kieran Gibbsin punainen kortti oli kuitenkin lopulta liikaa vierasjoukkueelle ja toisella jaksolla Everton karkasi vääjäämättä 5-2 voittoon. Carlo Ancelottin miehistö oli odotetun vahva hyökkäyssuuntaan, mutta puolustus hapuili kuitenkin vielä yllättävän paljon. Dominic Calvert-Lewin on selvästikin selättänyt kesän viimeistelyongelmansa, sillä kausi kaudelta parantava hyökkääjä iski ottelussa hattutempun. Maalipaikat Everton voitti ottelussa 7-4.

Leeds – Fulham 4-3

Leeds on ollut ehdottomasti kauden kahden ensimmäisen kierroksen viihdyttäjäjoukkue. Marcelo Bielsan ryhmä pelasi jo toisen 4-3 ottelunsa ja tällä kertaa voitollisesti. Kummankaan joukkueen puolustuspelistä ei voi juuri mitään positiivista sanoa, sillä niin helposti puolustuslinjat revittiin kerta toisensa jälkeen auki molemmissa päissä kenttää. Leeds johti ottelua jo 4-1, mutta vierailijat olivat lähellä kiriä vielä jopa tasoihin. Maalipaikkoja nähtiin viihdyttävässä kamppailussa runsaasti, sillä Leeds vei ne nimiinsä 7-5.

Manchester United – Crystal Palace 1-3

Roy Hodgson on tekemässä sen jälleen kerran. Miltei koko puolustuksen avausnelikko on edelleen sairastuvan puolella, mutta Crystal Palace porskuttaa tästä huolimatta kahden kierroksen jälkeen täysillä sarjapisteillä. Ja vieläpä erittäin hyvillä peliesityksillä! Hodgson osaisi organisoida puolustuspelin kuntoon varmaan vaikka puulaakipelaajilla! ManU puski päätään Palacen bussiin vierasjoukkueen iskiessä vastaan harvemmin, mutta vaarallisemmin. Vaikka maalipaikat tasattiin ottelussa 5-5, oli kotkapaitojen voitto peliesityksen valossa täysin ansaittu. ManU:lta erittäin vaisu kauden avaus, kun vanhat ongelmat vastustajan bussin murtamisessa nostivat taas päätään esiin.

Arsenal – West Ham 2-1

West Ham paransi paljon peliesitystään kauden avauksesta, mutta tuloksena oli tästä huolimatta katkera tappio. Toisella jaksolla näytti koko ajan siltä, että vierailijat olisivat lähempänä voittomaalia. Ratkaisuosuma syntyi kuitenkin lopulta toiseen päähän kenttää vastustajan toimesta. Dani Ceballos ja Bukayo Saka rakensivat vastahyökkäyksestä vaihtomies Eddie Nketiahille avoimen maalipaikan eikä tämä siitä erehtynyt. 6-4 ottelun maalipaikat voittanut West Ham olisi ehdottomasti ansainnut ottelusta jotain, mutta niin vain David Moyesin miehistö jatkaa kahden kierroksen jälkeen edelleen nollakerhossa.

Southampton – Tottenham 2-5

Moni povasi Tottenhamille vaikeuksia Southamptonissa, sillä joukkue oli pelannut vain kaksi päivää aikaisemmin vierasottelun Eurooppa-liigan karsinnassa, mutta mitä vielä. Southamptonin naiivin puolustamisen seurauksena Spurs karkasi jatkuvasti vaarallisiin vastahyökkäyksiin. Heung-Min Son viimeisteli peräti neljä osumaa ja paikkoja olisi ollut vielä useampaankin häkkiin! Harry Kane syötti kaikki Sonin osumat ja samalla hänestä tuli ensimmäinen englantilainen, joka syötti Valioliigassa neljä maalia yhdessä ottelussa. Tottenham voitti ottelun maalipaikat 8-4 ja pyyhki kerralla avauskamppailun pettymykset unholaan.

Newcastle – Brighton 0-3

Monen joukkueen peliesitys toisella pelikierroksella oli peilikuva avausottelusta. Yksi näistä joukkueista oli Newcastle, jonka erittäin pirteän ja lupaavan oloinen kauden avaus oli Brightonia vastaan enää muisto vain. Brighton kuvioi kaksi näyttävää osumaa jo ensimmäisen seitsemän peliminuutin aikana eikä Newcastle päässyt tämänkään jälkeen oikein missään vaiheessa kunnolla peliin mukaan. 6-1 maalipaikat nimiinsä vienyt vierasjoukkue purjehti yllättävän helpolla tavalla 3-0 voittoon.

Chelsea – Liverpool 0-2

Kierroksen huippukamppailussa pelattiin varovaisesti ja tasaisesti aina ensimmäisen jakson lisäajalle saakka. Tuolloin Andreas Christensen nukahti pieneksi hetkeksi ja Sadio Mane oli välittömästi matkalla karkuteille. Christensen päätti jyrätä Manen ennen kuin tämä ehti palloon ja tämän seuraus oli punainen kortti avoimen maalipaikan estämisestä. Liverpool iski toisen jakson alkupuolella miesylivoimalla kaksi osumaa, joista toisen lahjoitti maalivahti Kepa Arrizabalaga syöttämällä pallon suoraan Manelle. Maailmanennätysmolarin vaikeudet Chelsea-paidassa eivät vain ota loppuakseen. Chelsealle tarjoutui vielä pieni sauma epätodennäköiseen kiriin, mutta yleensä varma Jorginho missasi rangaistuspotkun. Vaikka Liverpool voitti ottelun maalipaikat 6-2, ei joukkueiden välisistä voimasuhteista saatu nyt vielä selkoa Christensenin ulosajon takia.

Leicester – Burnley 4-2

Yksi kierroksen lukuisista maalijuhlista nähtiin King Power Stadiumilla. Avoimessa ottelussa maalipaikkoja nähtiin runsaasti molemmissa päissä kenttää. Leicester oli hieman terävämpi viimeistelyssä ja nappasi sen ansiosta lopulta kotivoiton. Molempien joukkueiden on joka tapauksessa parannettava puolustuspeliään jatkossa. Maalipaikat tasattiin ottelussa 6-6.

Aston Villa – Sheffield United 1-0

Aston Villa ja Sheffield United väänsivät kierroksen vähämaalisimman ottelun. John Egan näki jo ottelun alussa punaista, joten maalien lisäksi tällä kierroksella Valioliigassa nähtiin myös kolme punaista korttia. Kaikissa näissä miesylivoimalle päässyt joukkue otti voiton tililleen. Villalle voittomaalin puski toisella jaksolla kulmapotkukuviosta Ezri Konsa. Kahdella tappiolla kautensa aloittanut Sheffield United jäi Eganin punaisen kortin lisäksi harmittelemaan John Lundstramin ensimmäisellä jaksolla hukkaamaa rangaistuspotkua. Villan pallollinen dominointi oli ottelussa pääosin tehottoman näköistä, mutta se voitti kuitenkin maalipaikat ottelussa 4-1.

Wolverhampton – Manchester City 1-3

Wolvesin ja Manchester Cityn välillä nähtiin täysin kaksijakoinen ottelu. City dominoi selkeästi avausjaksoa eikä kotijoukkueella näyttänyt olevan mitään mahdollisuutta haastaa jättiläistä. Tauon jälkeen osat kuitenkin vaihtuivat ja Wolves loi toisen jakson ensimmäisen vartin aikana neljä loistavaa maalipaikkaa. Sudet saivat lopulta ansaitun kavennuksen reilu kymmenen minuuttia ennen loppua, mutta Gabriel Jesus varmisti lisäajalla 3-1 vierasvoiton. City näytti avausottelussa samalta kuin viime kaudellakin. Kaikki oli hyvin niin kauan kuin pallo pysyi omilla, mutta heti kun vastustajakin sai hyökkäyksiä aikaiseksi oli puolustus vaikeuksissa. Maalipaikat City vei ottelussa nimiinsä niukasti 6-5.

Viikon suosikki

Kuva joukkueista ei 1-2 pelatun ottelun jälkeen ole vielä kovin tarkka, joten pelikohteiden pohtiminenkin on vielä osittain arvailua. Jos haluaa osuvuutta painottaa niin viikon paras suosikki on mielestäni West Bromwichin vieraaksi matkustava Chelsea. Frank Lampardin miehistö ei ole vielä hyökkäyssuuntaan loistanut, mutta toisaalta puolustuspeli on ollut varsin hyvin organisoitua viime kauteen verrattuna. West Bromwichin puolustus on sen sijaan avattu ensimmäisissä kamppailuissa todella helposti, joten Chelsealle tarjoutuu nyt mahdollisuus saada onnistumisia myös hyökkäyspäässä. Normaalista voitosta on tarjolla vain minikerrointa, mutta Weban 1.5 maalin tasoituksella Chelsealle saa Unibetiltä kertoimen 2.05. Muista suosikeista Wolvesin 2.08 West Hamin vieraana vaikuttaa parhaalta tapaukselta, vaikka West Ham yllättävän hyvä Arsenalin vieraana viime viikonloppuna olikin.

Viikon yllättäjä

Kahden ensimmäisen pelikierroksen perusteella Crystal Palace on yllätysvalmis Evertonia vastaan. Siinä missä muiden joukkueiden puolustuspeli on ollut vielä pahasti kesäterässä, on Roy Hodgson laittanut tuttuun tyyliinsä palikat puolustuspäässä välittömästi kauden aluksi minttiin. Everton on uusien vahvistustensa myötä vaarallinen joukkue hyökkäyssuuntaan, mutta puolustus osoitti West Bromwichia vastaan haavoittuvuutta. Hodgsonin bussin murtaminen ei ole itsestäänselvyys ja hienosti kauden aloittanut Wilfred Zaha saattaa puolestaan rokottaa vastahyökkäyksistä vierasjoukkuetta. Viikon yllättäjä on Crystal Palace Unibetin kertoimella 3.80.

Viikon overi

Joukkueiden puolustukset ovat alkukaudesta olleet ehkäpä normaalia lyhyemmän valmistautumisjakson takia melkoista risuaitaa. Overipelaajilla on ollut siis toistaiseksi kissanpäivät. Mielenkiintoista nähdä kuinka kauan tämä jatkuu. Joukkueet saavat kyllä lähiaikoina organisoitua puolustuksensa huomattavasti nyt nähtyä parempaan kuntoon. Viikon overikohteeksi valitsen ottelun Manchester City-Leicester. Brendan Rodgersin miehistö on avannut kautensa kahdella voitolla, mutta sen(kään) puolustuspeli ei ole erityisemmin vakuuttanut. Esimerkiksi Chelseaan siirtyneen Ben Chilwellin pelipaikan perinyt James Justin on ollut vahva hyökkäyssuuntaan, mutta puolestaan toistaiseksi erittäin kevyt kaveri puolustuspäässä. Cityn kivikova hyökkäävä arsenaali tullee iskemään useamman osuman Leicesterin tämän hetken puolustusta vastaan. Wolves-ottelun toisen puoliajan perusteella Citynkään puolustusongelmat eivät kesän aikana ole ratkenneet, joten Leicesterillä on hyvä sauma tehdä vastahyökkäyksistä ainakin yksi osuma. Yli 3.5 maalille Unibetiltä saa minulle hyvin kelpaavan kertoimen 2.07.