Valtion rahapula toi Helsinkiin laillisenkin kasinon

Casino Raylla oli jo vuonna 1995 edellisen vuoden joulukuussa pokerin aloittaneeksi kasinoksi käsittämättömän osaava pokerihenkilökunta. Matkustelin 1990-luvun lopulla melko ahkerasti ympäri Eurooppaa Helsinkiä parempien pelien perässä, ja niitä löytyikin monesta paikasta. Parempia pokeridiilereitä löytyi vain sellaisista kasinoista, joissa jakajat saivat pitää omat tippinsä.

Syyksi arvelen, että pokerihenkilökunnan rungon muodostivat 90-luvun alun laman aikana rekrytyt pelinhoitajat. Kun kukaan muu ei palkannut ketään, pääsi joulukuussa 1991 aloittanut Casino Ray poimimaan mansikat hyvin isosta kakusta.

Kasinon perustamisesta Helsinkiin keskusteltiin lehdistössä vilkkaasti jo kasinotalouden vuosikymmenenä tunnetulla 1980-luvulla. Harri Holkerin sinipunahallituksen sisäministeri Jarmo Rantanen (SDP) lupasikin vuonna 1987 ottaa kasinoasian käsittelyyn.  Pitkittynyt nousukausi ja 80-luvun lopun juppikulttuuri ei kuitenkaan ollut riittävä peruste kasinon perustamiselle. Vasta kun vuoden 1990 alussa Suomi valmistautui vahvan markkansa kanssa taloudelliseen benjihyppyyn ilman toisesta päästä kiinnitettyä köyttä, kasinohankekin sai nopeasti tuulta purjeisiinsa.

Rantasen aloitteesta asetettiin tammikuussa 1990 työryhmä, jonka tehtävänä oli selvittää pelikasinotoiminnan harjoittamisen edellytykset Suomessa, sekä laatia ehdotus tarvittaviksi säännöksiksi perusteluineen. Ripeästi toiminut työryhmä valmisteli asiaa koskevan ehdotuksen, jota käytettiin pohjana hallituksen eduskunnalle antamassa esityksessä.

Hallituksen esityksen perusteluissa todettiin suhtautumisen rahapeleihin muuttuneen sallivammaksi. Perusteena mainittiin myös, että erilaisten viihde- ja ajanvietepalvelujen kysyntä oli merkittävästi lisääntynyt kasvaneiden tulojen ja matkailun vaikutuksesta. Lisäksi korostettiin, että kasinotoiminnalla voitaisiin kerätä lisää varoja yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Tuolloin ei ollut vielä murheena EU:ta vaatimassa jotain turhaa peliongelmaisten suojelua. Pelikasinon vuotuiseksi kokonaistuotoksi voittojen maksun jälkeen arvioitiin 75–100 miljoonaa markkaa. Raha siis ratkaisi tämänkin arpajaislakipäätöksen.

Kasinon perustamisen katsottiin myös vaikuttavan myönteisesti Suomeen suuntautuvaan matkailuun sekä hillitsevän laitonta uhkapelaamista. Molemmat perustelut olivat arpajaislaislainsäädännön tavanomaiset perustelut huomioon ottaen relevantteja. Ainakin venäläiset uusrikkaat ja kiinalaiset turkiskauppiaat löysivät hyvin Hotelli Presidenttiin. Ehkä olisivat löytäneet Suomeen muutenkin, mutta ainakin jättivät tänne entistä enemmän rahaa.

Helsingissä ja muuallakin Suomessa oli vielä 1980-luvulla paljon kukoistavia pelihooleja. Poliisi oli hyvin tietoinen sekä siihen aikaan että nykyisin laittomien helsinkiläisten peliluolien toiminnasta ja käytti tehokkaasti hyväkseen niiden olemassaoloa lähinnä muunkaltaisen rikollisuuden hallitsemisessa. Sotien jälkeisissä hooleissa vieraili kunniallisten kansalaisten ja yhteiskunnan silmäätekevien lisäksi monen alan erikoisliikemiehiä – ja poliiseja. Laajamittainen hoolitoiminta viritettyine ruletteineen ja tekopakkoineen lopahti Helsingissä pitkälti Casino Ray:n perustamiseen. Kasinon ei muuten tarvitse voittaakseen turvautua vilunkipeliin.

Humoristista kyllä, moni leipäpuunsa menettänyt vanha hooleri etsi Casino Rayn rulettipöydistä uutta nousua. Tämän toiminnan logiikka ei miulle koskaan oikein hyvin auennut. Ensin keräät hyvät hillot kasaan laitonta pelipaikkaa pitämällä, ja sitten tyrkkäät rahat pöydän toisella puolella menemään. Peliongelma on tosin hyvin yleinen ilmiö muunkin kasinohenkilökunnan keskuudessa.

Hallitus katsoi esityksessään myös, että pelaamisesta mahdollisesti aiheutuvat sosiaaliset haitat olisivat valvotussa kasinossa minimaalisia. Lisäksi perusteena käytettiin maaliskuussa 1990 valmistunutta RAY:n pelaajatutkimusta, jonka mukaan ravintoloissa ja yökerhoissa pelatuista kasinopeleistä ei ollut aiheutunut merkittäviä sosiaalisia haittoja. Aika harvoin ovatkin potentiaaliset kasinon perustajat jakaneet lainsäätäjille tutkimuksia, joissa todetaan kasinopeleistä aiheutuvan merkittäviä sosiaalisia haittoja.

Eduskunta lähetti pelikasinotoimintaa koskevan lakiehdotuksen talousvaliokunnan käsittelyyn marraskuussa 1990. Talousvaliokunta piti hallituksen esitystä tarpeellisena, mutta kiinnitti huomiota pelikasinotoiminnan mahdollisesti aiheuttamiin sosiaalisiin ja mielenterveydellisiin haittavaikutuksiin. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan vaikein pelaamiseen liittyvä ongelma oli patologinen pelihimo, ”jonka keskeisin ominaisuus on pelaamisen pakonomaisuus ja mahdottomuus lopettaa ennen perusteellista häviötä.”

Valiokunta saattoi kuitenkin huojentuneena todeta voivansa tukea lakiesitystä, sillä pelihimoon taipuvaisten lukumäärä oli tutkimusten mukaan kaikissa yhteisöissä varsin pieni. Suhtaudun aavistuksen epäluuloisesti kolmenkymmenen vuodenkin takaisiin haastattelututkimuksiin, mutta edustaja Claes Anderssonin (vas.) eduskunnassa antama arvio tuon ajan 40 000 suomalaisesta, joilla oli patologinen pelihimotaipumus, saattoi hyvin olla oikeansuuntainen.

Tästä ollaan edunsaajien kannalta onnellisesti jo päästy vähän korkeampiin lukuihin, joskin peliongelmaisten kovin ydin (THL 2019: 52 000) lienee edelleen samaa suuruusluokkaa. Huomattavaa kuitenkin on, että tämä ei ole stabiili ryhmä. Osa tekee itsarin, osa tulee uskoon ja jotkut lopettavat muistakin syistä. Ja 60 000:sta vähän lievemmin peliongelmaisesta tulee uusia tilalle. Tulevaisuus on sikäli turvattu, että yleisintä peliongelma on nuorten keskuudessa.

Eduskuntakäsittelyssä kristilliset ja lestadiolaiset murehtivat erityisesti tässä yhteydessä tapahtunutta uhkapelaamisen laillistamista. Uhkapelihän on Suomessa tänä päivänäkin kriminalisoitu, paitsi jos se tapahtuu Veikkauksen puitteissa. Kaikki jonnat eivät tiedäkään, että jos ringissä yksi pelaa yli varojensa, kaikki syyllistyvät uhkapeliin. Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen taas voivat pelata keskenään millin sittareita, eikä siinä ole mitään laitonta. Kunhan kukaan ei järjestä pelejä, vaan ne syntyvät ”spontaanisti”.

Uskovaisia ahdisti myös, että kasinolla oli tarkoitus pelata korttipelejä. Kolmekymmentä vuotta sitten korttipeliä pidettiin juopottelun ohella ja erityisesti siihen yhdistettynä suurimpana uhkana kirkolliselle järjestykselle. Tosin alkuun uhkana olivat vain Black Jack ja Punto Banco, pokeri tuli tosiaan tarjontaan vasta kolme vuotta myöhemmin.

Kasinotoiminnan mahdollistanut lainsäädäntö vahvistettiin maaliskuussa 1991. Vain 11 kansanedustajaa äänesti vastaan, joten muutama uskovainenkin kansanedustaja kovetti sydämensä lisää rahaa järjestöilleen haistaessaan. Ruletti lähti pyörimään varsin rivakkaan tahtiin Eteläisellä Rautatiekadulla jo reilut puoli vuotta myöhemmin.

Mainittakoon, että jo vuonna 2000 rahapeliautomaatit toivat kasinon tuotoista 55 prosenttia. Jotkut matemaattiset nerot Leppävaarassa laskivatkin, että pokeripöytä tuottaa selvästi vähemmän per neliö kuin mummorulla, joten pokeri Casino Rayllä oli moneen otteeseen uhanalainen eliölaji.

Ilmeisesti jollain oli kuitenkin ymmärrystä pari vuosikymmentä sitten siihen, että kannattavaa toimintaa ei ole taloudellisessa mielessä järkeä lakkauttaa, elleivät pelaajat oikeasti siirry muihin omiin peleihin. Meidän vuosituhannen vaihteen pokeririnkimme ei tosiaankaan olisi siirtynyt pokerisaluunan paikalle tuotuihin hedelmäpeleihin, vaan pääosin aivan muihin kuin monopolin tarjoamiin peleihin.

Samaa ymmärrystä ei enää Veikkauksesta löytynyt, kun 14 miljoonaa vuodessa tuottaneet ravintolapöytäpelit kaksi vuotta sitten lopetettiin ja vajaat 400 pelinhoitajaa lähetettiin etsimään muita tulonlähteitä. Mutta eipä päätöstä välttämättä ollutkaan tekemässä laman keskeltä runsaasta työvoimatarjonnasta poimitut helmet.

Sinänsä pidän kasinotoiminnan järjestämistä laillisissa puitteissa yhteiskunnalta rationaalisena toimintana. Muuten syntyy varmasti runsaasti korvaavaa laitonta pelitoimintaa ja tämä on pelkästään hoolerien etu.

Nuorempana mököttelin, kun Casino Rayllä jaettiin viimeiset kolme jakoa puoli neljä juuri kun pelit olivat kuumimmillaan. Nykyisin näen hyväksi, että pelit loppuvat ajallaan ja unirytmit siten säilyvät. Koska Taleon Club ei Putinin tahdosta tarjoa enää pokeria, sanoisin omalta kannaltani viihtyisimmäksi nykyisin Euroopassa toimivaksi pelipaikaksi Casino Helsingin Fennia Salongin.

Kunhan se nyt taas koronan jäljiltä aukeaa. Koronarokotusten edistymistä ja päätöksentekoa asian tiimoilta tarkkailleena sanoisin tämän tapahtuvan viimeistään elokuussa.

P.S. Päälähteenäni oli neljättä kertaa peräkkäin Jukka Ahosen väitöskirja etenkin tapahtumiin ennen vuotta 1995, jolloin itse astelin ensimmäisen kerran Casino Rayn vastaanottoon.

Jukka Ahonen 2019: Kolme kriisiä ja kansalliset rahapelit: Yhteiskunnallisten murroskausien vaikutus suomalaisen rahapelijärjestelmän muotoutumiseen

Pokerisivut 31.3.2021: Simo Häyhä on tottunut täysosumiin

Pokerisivut 7.4.2021: Lotto-tyttö antoi potkua suomalaisten pelihulluudelle

Pokerisivut 14.4.2021: Lamassa opetettiin lapsetkin pelaamaan

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokerisivut seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokerisivujen virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.