Veikkaus ei välitä henkilökuntansa lisäksi rikollisuudenkaan kasvusta

Veikkaus rakentaa ”vastuullista, modernia ja tehokasta yritystä” irtisanomalla 125-190 henkeä ja sulkemalla noin 15 pelisalia. Tähän on päädytty sen jälkeen kun

Tulevaisuuden suuntaviivoja ja kehitettäviä osa-alueita on käyty henkilöstön kanssa läpi varsinaisten neuvotteluiden lisäksi useissa esittely- ja keskustelutilaisuuksissa sekä henkilöstöinfoissa. Henkilöstön palautteita ja kehitysehdotuksia saatiin runsaasti ja niitä on hyödynnetty suunnittelutyössä mahdollisuuksien mukaan.”

Veikkauskielestä suomeksi tämä tarkoittaa, että ensin päätettiin suljettavat paikat ja jäljelle jäävä henkilökuntatarve. Sen jälkeen pidettiin yt-neuvottelut, jotka nyt sitten tällä viikolla päättyivät. Sitten tiedotettiin jo etukäteen tehdyistä päätöksistä. Näinhän tämä toimii monilla muillakin toimialoilla.

Veikkaus sulkee siis noin 15 omaa pelisalia, ”joiden kannattavuus painuu liian alas tehtyjen vastuullisuustoimenpiteiden kautta”.

Vastuullisuustoimenpiteiden kautta kannattavuuden lasku tarkoittaa, että koronan takia pantiin pelisalit kiinni. Sitten kun salit taas koronarajoituksin avattiin, ei niissä tietenkään heti pelattu vanhaan malliin. Osa peliongelmaisista – viihdepelaajista puhumattakaan – pelkää edelleen koronaa ihan aiheellisestikin. Ellen olisi opiskellut veikkauskieltä yli neljännesvuosisadan, ihmettelisin miksei totuutta voitu kertoa.

Pelisalien pokerit laitetaan kiinni samoilla perusteilla kuin aikoinaan vuosituhannen alussa suunniteltiin suljettavan Casino Ray:n pokeri. Eli suunnataan pöytäpeleihin tarpeeksi vuokra-, ICT- ja pääkonttorikuluja ja näin saadaan ne näyttämään kannattamattomilta tai vähintään liian vähän kannattavilta.

Tämän seurauksena Suomessa jo olemassa olevien laittomien pelisalien lisäksi syntyy uusia. Kaiken järjen mukaan niihin tulee pian ruletteja ja blackjackejakin, koska kysyntä niille on edelleen kova. Erityisesti rikollinen raha vaikuttaa tykkäävän molemmista peleistä kovasti. Pelisalit ovatkin olleet erinomainen tapa verottaa esimerkiksi huumekauppiaita. Näitä verotuloja ei ilmeisesti enää kaivata sen enempää kuin esimerkiksi kannabiksen tai nuuskan verollisesta myynnistä saataisiin.

Mutta ei hätää, koska tämä ei kuulemma Veikkauksen johdon mukaan ole Veikkauksen, vaan poliisin ongelma. Hooleissa paljon aikaa viettäneenä ja poliisienkin kanssa aiheesta jutelleena tiedän, että poliisia ei pokeriluolien ratsaaminen voisi vähempää kiinnostaa.

Tosin vuonna 2000 ratsattiin RAY:n painostuksesta Helsingin ravintoloiden pokeripelit ja vuonna 2005 poliisihallituksen arpajaishallintopäällikkö Jouni Laihon mahtikäskyllä Pokeriyhdistyksen perustamiskokous. Sen jälkeen en ole pokeriratsioista kuullut.

Kun laiton pelipaikka avataan, sen sijainti on poliisilla tiedossa hyvin nopeasti, elleivät pelurit ja järjestäjä vaikene kuin Sisilian mafia. Tämä ei ole ainakaan suomalaisten pokerinpelaajien keskuudessa ollut mitenkään tapana. Olettaisin poliisin tarkkailevan hooleja ja jos huumekauppaa tai vastaavaa ilmenee, ratsaavan sen vasta sitten.

Poliisi nimittäin tietää, että yleensä virallisesti varattomat hoolerit avaavat ratsian ja paikan sulkemisen jälkeen uuden sitä myöten, kun kuulusteluista pääsevät. Kovaa linnaa kun Suomessa on varsin haastavaa saada.

Tuleva kehitys on käsittääkseni myös Veikkauksen johdon tiedossa. Elleivät ole itse keväällä päätöksiä tehdessään ymmärtäneet, niin nyt ainakin tietävät. Mutta ”Viranomainen valvoo ja pöytäpelit ovat pientä liiketoimintaa” on ollut vastaus asiaa ihmetelleelle henkilökunnalle.

Tämän ”pienen liiketoiminnan” ostaisi isolla rahalla kuka tahansa rahapelitoiminnasta mitään ymmärtävä. Se ei ole tietenkään Suomessa mahdollista. Mutta rahapeleistä puolisivistymätönkin tajuaa, että monopoli saisi pöytäpelit Suomessa kannattamaan kaikilla vähänkään isommilla paikkakunnilla. Ellei saa, pitäisi johto vaihtaa eikä niinkään tuloksentekijöistä eli henkilökunnasta karsia.

Paradoksaalista on, että julkinen paine ei ole kohdistunut pelisalien sulkemiseen, vaan peliautomaattien niihin viemiseen. Oletan sulkemisissa itse asiassa olevan pelko uudesta Veikkaus-skandaalista. Joku tutkiva toimittajahan voisi vaikka avautua siitä, miten Feel Vegaseissa (kuten kaikissa muissakin maailman kasinoissa) ovat rikolliset ja tietyt kansallisuudet vahvasti yliedustettuina.

Vanhana pragmaattisena idealistina näkisin parempana, että rikolliset ja peliongelmaiset (eivät ole toisiaan poissulkevat ryhmät) pelaisivat valvotuissa ja alaikäisiltä suljetuissa tiloissa, joista tuotot tulevat valtiolle. Ja peliongelmaisilla pitäisi olla mahdollisuus käydä lähikaupassa ilman automaattiseireenien kutsuhuutoa.

Toki monopoliyritykseltä vastuullisuuden odottaminen onkin usein liikaa. Sitä varten on regulaatio olemassa. Mutta liikkeenjohdollista osaamista luulisi voitavan vaatia. Ongelmana tässä on, että ei meillä ole ministereitä, jotka ymmärtäisivät rahapelaamisen alkeitakaan. Ne ovat täysin Veikkaukselta ja edunsaajiltaan saamansa tiedon varassa. Useimmat edunsaajat eivät kuitenkaan rahapelaamisesta ymmärrä juuri mitään ja Veikkauksen johdon intresseissä taas on lähinnä säilyttää oma työpaikkansa mahdollisimman pitkään.

Ei Veikkauksen johto henkilökuntaa pahuuttaan leikkaa, vaan kunhan painelevat hädissään paniikkinappuloita, ettei uutta kohua syntyisi. Veikkauksen omistajan ja toimivan johdon välissä on muuten hallitus, jonka seitsemän hengen rahapelikokemus ennen nimittämistään oli yhteensä nolla (0) vuotta.

Olen tarkkaillut ulkomaisten rahapeliyhtiöiden johtajia aika pitkään. Sijoitan nimittäin vain toimialoille, joita luulen ymmärtäväni, ja rahapelit kuuluvat niihin. Siellä on kokeiltu johtajina sekä rahapelitaustallisia että muilla sektoreilla pätevöityneitä. Kaikki rahapelitaustalliset eivät ole olleet hyviä johtajia. Ja kaikki tietämäni täysin alan ulkopuolelta tulleet ”yleisjohtajat” ovat olleet karmeita harhalaukauksia.

Vain yhdistelmällä rahapeleistä ymmärtämätön omistaja, hallitus ja toimiva johto voidaan päätyä sulkemaan monopoliasemassa olevat pelisalit. Ketään ei voida kuitenkaan erottaa, koska sitä myöten, kun palkanmaksu loppuu, niin vaitiolovelvollisuus saadusta poliittisesta ohjauksesta lakkaa. Tai Veikkauksen hallituksesta toki mainoskohun seurauksena erotettiin poliitikot, mutta niillä oli ollut käsi hunajapurkilla niin pitkään, että pystyi olettamaan niiden noudattavan rahapelimonopolin Omertan lakia.

Vähääkään rahapelialasta ymmärtävä tajuaa, että laillisen livetarjonnan supistuessa liikaa tai kadotessa kokonaan, tilalle tulee laitonta tarjontaa. Regulaatioruuvin vääntäminen oikealle kohdalleen ei ole yksinkertaista, mutta ei nyt sentään ihan rakettitiedettäkään.

S-Marketeihin ei kuitenkaan ole tulossa laittomia pelikoneita, vaikka ne sieltä pelisaleihin tyrkättäisiinkin. Eivätkä ainakaan pokerihoolerit taas mielellään ota automaatteja, koska ratsian yhteydessä tulisi isohko taloudellinen menetys.

Rahapelihimmeliämme ei kiinnosta laittoman pelitarjonnan kasvu, vaan pelkästään oman käden pysyminen hunajapurkilla mahdollisimman pitkään. Tässä saavutettiinkin juuri menestystä, kun pääministeri hoiti verovaroista Veikkauksen edunsaajien tuottojen pysyvän toistaiseksi ennallaan.

P.S. Kuulemani mukaan tulevalla Tampereen kasinolla on ollut vaikeuksia rekrytä edes muuten irtisanottavaa henkilökuntaa, vaikka on tarjottu 3.000 euron muuttorahaakin. Tätä en ihmettele, koska viimeistään nyt rahapelimonopolin henkilökunnalle on selvinnyt, että työnantajansa ei ole heidän hyvinvoinnistaan juuri kiinnostunut.

Pokeritieto 20.2.2019: Veikkauksen johto pesee käsiään työntekijöidensä verellä

Pokerisivut 25.8.2021: Veikkaus lopettaa kasinoidensa ulkopuoliset pöytäpelit

Veikkaus 15.10.2021: Veikkauksen yhteistoimintaneuvottelut päätökseen – tavoitteena on varmistaa elinvoimainen Veikkaus jatkossakin

Aki Pyysing toimii nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokerisivut seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokerisivujen virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.