Veikkausperhe pelkäsi EU:ta – turhaan

Olin hyvin tyytyväinen, kun Mauno Koivisto valtiopäivien avauspuheessaan helmikuussa 1992 vihdoin ilmoitti puoltavansa EY-hakemusta. Euroopan yhteisöstähän (EY) tuli Euroopan unioni (EU) vasta 1. marraskuuta 1993. Olen varmasti puhunut EY:stä EU:ta tarkoittaen vielä tämän vuosituhannen puolellakin.

Jo syksyllä 1991 solmittu ETA-sopimus oli johtamassa rajojen ja kaikkien osakkeiden ulkomaalaisomistuksen avautumiseen (toteutui 1993 alusta), mikä tarkoitti silloisesta osake- ja optiospekulantin perspektiivistäni pörssikurssien nousua, kunhan vain liian vahvasta markasta päästäisiin eroon. Meillä ei siis ollut Manun kanssa erimielisyyksiä Eurooppaan integroitumisen tarpeellisuudesta, rahapolitiikasta kylläkin.

Tosin juteltiin aika harvoin. Itse asiassa taisin nähdä livenä vain kaksi kertaa: Ensimmäisen kerran kurkkasin 1987 Lappeenrannan Urheilutalolla vaalitilaisuuttaan ja heti perään 2017 hautajaissaattuettaan Arkadiankadulla.

Mutta jos Suomen integroituminen Länsi-Eurooppaan ilahdutti miuta, Veikkausperhettä se pelotti enemmän kuin Paavo Väyrystä. Jo ETA:an sisältyi yksi EY:n keskeisimmistä tavoitteista eli täydellisten sisämarkkinoiden luominen. Tämä tarkoitti tavaroiden ja palveluiden vapaan liikkumisen kaikkien esteiden poistamista.

Rahapelien kohdalla monet Veikkausperheessä (ja mie) ymmärsivät tämän tarkoittavan samanlaisten paineiden kohdistumista kansallisten monopolien oikeutukseen kuin muillakin yksinoikeustoimijoilla. Veikkaushäviövarojen menettämisestä oli kova pelko perheessä siis jo vuosikymmeniä sitten.

Ahon hallitushan etsi rahapelituottoja varsin aggressiivisesti. Valtion menojakin tyrkättiin 90-luvussa ”kolmannelle sektorille”, joka kotimaisessa merkityksessään tarkoittaa lähinnä sitä sektoria, joka saa veikkaushäviövaroja. Tämä projekti olisi mennyt puluille, jos ETA tai EY olisi pakottanut avaamaan rahapelimarkkinat.

1990-luvun alkuvuosina ETA- ja EU-neuvotteluissa mukana olleiden pohjoismaiden – Suomen, Ruotsin ja Norjan – rahapelijärjestelmät olivat perusluonteeltaan melko lähellä toisiaan. Kaikissa maissa pelaaminen oli periaatteessa kiellettyä, mutta sallitut poikkeukset oli pääasiassa uskottu kansallisille monopoleille. Pelijärjestelmiin sisältyi rajoittavia elementtejä (Jukka Gustafssonin toppareita), joiden funktiona määriteltiin olevan pelaamisesta mahdollisesti aiheutuvien sosiaalisten haittojen ehkäisy. Lisäksi Pohjoismaissa onnistuttiin kanavoimaan verrattain suuri osa rahapelaamisen tuotoista suoraan yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

”Yleishyödyllinen” tässä yhteydessä tarkoittaa edunsaajia. Edunsaajien yleishyödyllisyyttä ei Suomessa juuri ole kyseenalaistettu kuin aivan viime vuosina. Tutkiville journalisteille on pääsääntöisesti riittänyt RAY:n avustusosaston eli nykyisin STEA:n tai ministeriöiden päälle lyömä yleishyödyllisyyslätkä. Kuka nyt kyseenalaistaisi Imatran Monikulttuuriyhdistys Kipinän tai Inkun ideapajan ystävät ry:n yleishyödyllisyyttä?

Marinin hallitus päätti muuten tänään korvata veikkaushäviövarojen supistumisen kaikille yleishyödyntäjille.

Veikkausperhe pelkäsi turhaan

Kansallisten rahapelijärjestelmien oikeutuksesta ei jouduttu käymään sellaista kädenvääntöä kuin Veikkausperhe pelkäsi. EY:n sisällä pyrittiin vuonna 1992 selvittämään mahdollisuuksia rahapelilainsäädännön harmonisointiin, mutta hanke kariutui vuoden lopussa jäsenvaltioiden vastustukseen. Vanhojen jäsenmaiden rahapelijärjestelmien keskeisenä piirteenä säilyi kilpailun jonkinasteinen rajoittaminen, joten pohjoismaiset monopolit eivät EU-neuvotteluissa herättäneet suuria tunteita.

Perinteisesti vapaata kilpailua rahapeleissä kannatti EY:ssä vain Iso-Britannia. Nyt hörökorvat sitten ottivat ja erosivat, nyyh. Nykyisin vapaan kilpailun puolesta EU:n rahapeleissä taistelevat Johanniittain ritarikunnan aviottomien lasten jälkeläiset pienellä saarellaan EU:ssa yksinään. Toisaalta Maltalla on pitkä historia piiritysten kestämisestä.

RAY:n ruuvia kiristettiin ja teeskenneltiin sen toimivan kilpaillussa ympäristössä

Jukka Ahosen väitöskirjasta:

RAY-tuotoista riippuvaisten hyvinvointivaltion toimintojen turvaamiseksi pelituottojen oli kasvettava vakaasti ja aikaisempaa rivakammin. Tuottojen kasvua ei enää laman aikana määritelty ainoastaan tuotekehittelyn suotuisaksi seuraukseksi, vaan ennen kaikkea valtion tulo- ja menoarvion sanelemaksi ehdottomaksi tavoitteeksi. Tähän pyrittiin pelitarjonnan lisäämisen ohella monilla julkisen sektorin ja julkisen hallinnon uudistamisprosessista tutuilla keinoilla, joiden avulla RAY pyrki samanaikaisesti hahmottumaan sekä julkisen palveluympäristön toimijaksi että markkinaehtoiseksi yritykseksi. Yhdistyksen liiketaloudellista luonnetta pyrittiin korostamaan muun muassa erilaisin tuottavuus- ja laatukriteerein arvioitujen ydinprosessitoimintojen avulla. Liikemaailmasta lainatun prosessiajattelun avulla RAY:n toimintoja pyrittiin kehittämään ”asiakaslähtöiseen” suuntaan.

Yhdistyksen ydinprosessien tuotteita kuvattiin ikään kuin ne olisivat syntyneet todellisessa kilpailuympäristössä ja asiakkaiden aitoihin valintamahdollisuuksiin vedoten: ”Palveluiden laadun ja hinnan on oltava kilpailukykyisiä ja vertailukelpoisia minkä tahansa yrityksen palveluiden kanssa.”

Harhakuvaa RAY:n toimimisesta jonkinlaisessa kilpailuympäristössä ei pidetty yllä ainoastaan toiminnan tehostamissyistä. Asiaan vaikutti merkittävästi myös pyrkimys kansallisen rahapelijärjestelmän säilyttämiseen. Suomalaisesta rahapelijärjestelmästä haluttiin antaa kuva, jonka mukaan viiden vuoden välein myönnettävät rahapelitoimiluvat olivat ikään kuin aidosti kilpailtavissa ja rahapelitoimijat sen vuoksi pakotettuja kehittämään tuotteitaan ja tehostamaan toimintaansa. Toisaalta kotimaiselle yleisölle alettiin korostaa toiminnan vastuullisuutta, jonka nimissä puolestaan vaadittiin kilpailun rajoittamista. RAY:ssä pelättiin erityisesti teknologisen kehityksen myötä avautuvaa mahdollisuutta tarjota ulkomaisia rahapelejä suomalaisten pelattaviksi.

Markkinoistumisilluusion varjossa valtiovalta pyrki kynsin hampain pitämään kiinni RAY:n monopoliasemasta, joka koko laajuudessaan käsitti myös niin sanotut ajanvieteautomaatit. Suomen liityttyä vuoden 1994 alussa Euroopan talousalueeseen (ETA) tulkittiin suomalaisen ajanvietemonopolin olevan varsinaisen rahapelimonopolin perusteeton laajennus. Sen seurauksena eduskunta sääti helmikuussa 1995 voimaan astuneen lain, joka mahdollisti vapaan kilpailun ajanvieteautomaattitoiminnassa. Käytännössä määräävä markkina-asema alalla säilyi kuitenkin RAY:n perustamalla tytäryhtiöllä Pelika RAY Oy:llä, jonka tuotto ohjattiin samalla tavalla RAY:n avustustoimintaan kuin raha-automaattien tuotto. RAY myi tytäryhtiönsä toiminnan vasta vuonna 2000, kun arpajaislain uudistamisen yhteydessä annettu kilpailuviraston lausunto totesi RAY:n rahapeliluvan olevan vaarassa sen tytäryhtiön toiminnan vuoksi.

Kotitalouksien käytettävissä olleiden tulojen romahtamisesta huolimatta RAY:n tuotto oli automaattikannan uudistamisen ansiosta vuonna 1995 lähes 40 prosenttia suurempi kuin viisi vuotta aikaisemmin. Lamassa opetettiin lapsetkin pelaamaan.

Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun RAY pakotettiin myymään flipperinsä, Kilpailuvirasto on jälleen Veikkauksen suurimpia murheenkryynejä. Jos Veikkausperhe saisi päättää, korvattaisiin Kilpailu- ja kuluttajaviraston pääjohtaja Kirsi Leivo varmasti jollain vähän leppoisammin virkaansa suhtautuvalla.

Esimerkiksi valtiontalouden tarkastusviraston kohta kenkää saavan Tytti Yli-Viikarin toimintamalli kelpaisi Veikkausperheelle paremmin kuin Leivon. Tarkastettavathan olivat Yli-Viikarille yhteistyökumppaneita, eikä niitä ollut syytä erityisesti kovistella. Pitkälti samanlainen tarkastusmalli kuin STEA:lla on Veikkauksen edunsaajiin.

Huolia, murheita ja turha toive

Oppositio voisi vähän kovistella hallitusta Veikkauksen edunsaajien rahahanojen jättämisestä entiselleen. Toisaalta kaikki muutkin hanat jätettiin puoliväliriihessä auki, ja sitten laidalta huutelijat tulisivat kovistelleeksi omiakin lypsylehmiään. Joten epäilen, että konditionaalin käyttö tässä yhteydessä oli aivan liian toiveikasta.

Suomalainen rahapelijärjestelmä on maailman paras ainakin suojatyöpaikkojen ylläpitämisessä. Ja rakennettu kestämään tuulta, tuiverrusta ja pasuunansoittoa paremmin kuin Jerikon muurit. Marinin hallitus reagoi odottamallani tavalla Liikasen työryhmän raporttiin, jossa ehdotettiin veikkaushäviövarojen siirtämistä valtion budjettiin: Ei mitenkään.

Jukka Ahonen 2019: Kolme kriisiä ja kansalliset rahapelit: Yhteiskunnallisten murroskausien vaikutus suomalaisen rahapelijärjestelmän muotoutumiseen

Pokerisivut 31.3.2021: Simo Häyhä on tottunut täysosumiin

Pokerisivut 7.4.2021: Lotto-tyttö antoi potkua suomalaisten pelihulluudelle

Pokerisivut 14.4.2021: Lamassa opetettiin lapsetkin pelaamaan

Pokerivut 21.4.2021: Valtion rahapula toi Helsinkiin laillisenkin kasinon

 

Aki Pyysing toimii Pokerihuoneen pokeriasiantuntijana ja nykyään myös Sijoitustieto.fi -verkkosivuston kolumnistina. 

Akin mielipiteet ovat hänen omiaan. Pokerisivut seisoo vahvasti sananvapauden takana, mutta Akin mielipiteet eivät edusta Pokerisivujen virallista kantaa.

Akin Showdown ilmestyy toistaiseksi keskiviikkoisin, ellei Pyysing ryyppää deadlinea.