Villa häikäisi Emirates Stadiumilla

Viikonlopun Valioliiga-kierroksen ehdottomasti vakuuttavimman suorituksen esitti Aston Villa Arsenalin vieraana. Tykkimiehet jäivät huutolaispojiksi Villan dominoitua loistavan Jack Grealishin johdolla pelitapahtumia. Odotetusta Manchester Cityn ja Liverpoolin kohtaamisesta muodostui lässähdys toisen puoliajan osalta.

Kierrosraportti

Brighton – Burnley 0-0

Brightonin peli on näyttänyt alkukauden ajan ihan hyvältä, mutta viimeinen terävyys hyökkäyskolmanneksella joukkueen tekemisestä kuitenkin jatkuvasti puuttuu. Burnleyäkin vastaan kaava oli tuttu. Brighton hallitsi peliä ja sai peräti 19 laukausta maalia kohti. Ottelun jälkeen maalisarakkeessa komeili silti pyöreä nolla. Brighton voitti ottelun hyvät maalipaikat 6-1, mutta Graham Potterin miehistö etsiskelee vielä kliinisyyttään ja sitä miten saisi muutettua pikkunäppäryytensä tuloksiksi.

Southampton – Newcastle 2-0

Southampton jatkaa erittäin vahvaa alkukauttaan. Edes joukkueen talismaanin Danny Ingsin poissaolo ei pysäyttänyt Sotonia. Joukkueen peli rullasi yhtä jouhevasti kuin Ingsin kanssakin eikä Newcastlella ollut voiton osalta juurikaan sanan sijaa kamppailussa. Southampton voitti ottelun maalipaikat 6-3 ja nappasi ehkäpä jopa yllättävän helponoloisesti 2-0 kotivoiton.

Everton – Manchester United 1-3

Kovien paineiden alla pelannut Manchester United haki helpottavan voiton Goodison Parkilta. Everton avasi ottelun maalihanat Bernardin toimesta, mutta ManU jyräsi tästä huolimatta ansaittuun vierasvoittoon. Ottelun ehdoton tähti oli Bruno Fernandes, joka viimeisteli avausjaksolla kaksi osumaa ja tarjoili ottelun lopussa uudelle hyökkääjähankinnalle Edinson Cavanille avopaikan iskeä ensimmäinen osuma punaisten paidassa. 3-6 maalipaikat hävinneen Evertonin käyrä on näyttänyt loistavan alkukauden jälkeen selvästi alaspäin.

Crystal Palace – Leeds 4-1

Leeds kärsi toisen peräkkäisen murskatappionsa. Pienet marginaalit olivat koko ottelun ajan kotijoukkueen puolella. Kotkat tekivät kolme osumaa tolpan kautta ja yksi ohjautui erittäin onnekkasti Leedsin pelaajasta omaan maaliin. Leedsiltä puolestaan hylättiin yksi osuma äärimmäisen niukkana paitsiona. Pelillisesti ottelu oli loppunumeroita tasaisempi Palacen voitettua kamppailun maalipaikat niukasti 6-5.

Chelsea – Sheffield United 4-1

Chelsea ei hätkähtänyt Sheffield Unitedin nopeasta avausmaalista vaan jyräsi vääjäämättä helpohkoon kotivoittoon. Alun jälkeen yksipuolisessa näytöksessä Chelsea voitti maalipaikat peräti 9-1 ja alkaa hiljalleen näyttämään yhdeltä vahvimmista mestarisuosikeista. Sheffield United on sen sijaan edelleen kaukana viime kauden suoritustasostaan.

West Ham – Fulham 1-0

West Ham aloitti molemmat puoliajat erittäin vahvalla myllytyksellä, mutta muutoin ottelu kulki varsin tasaisissa merkeissä. Isomman draaman joukkueet jättivät aivan ottelun loppuhetkille. Lisäajan aluksi loistava kahden suunnan pelaaja Tomas Soucek avasi kamppailun maalihanat. Fulham sai tämän jälkeen vielä hurjan painostuksen aikaiseksi ja se poiki lopulta myös rangaistuspotkun. Ademola Lookmanin chippiyritys epäonnistui kuitenkin pahemman kerran ja näin West Ham selvisi vain isolla säikähdyksellä. Maalipaikat Hammers vei ottelussa nimiinsä 5-3.

West Bromwich – Tottenham 0-1

West Bromwich taisteli hyvin ja oli lähellä saalistaa tasapelipisteen selvältä ennakkosuosikilta Tottenhamilta. Kotijoukkue pelasi hyvin etenkin avausjaksolla, jolloin olisi voinut iskeä vaikka avausmaalinkin. Loppua kohden Spursin laatu alkoi kuitenkin tulla esiin ja lopulta Harry Kane liippasi 88. peliminuutilla Matt Dohertyn boksiin lähettämän pallon maalin perukoille. Työvoitto vahvan toisen jakson ansiosta 6-2 maalipaikat nimiinsä vieneelle Spursille.

Leicester – Wolverhampton 1-0

Tasaisessa taistossa marginaalit olivat pienet. Leicester loi avoimessa pelissä hyvin vähän mitään vaarallista, mutta sai avausjaksolla kuitenkin kaksi rangaistuspotkua. Jamie Vardy onnistui niistä ensimmäisessä, mutta tykitti toisen suoraan päin Rui Patriciota. Wolves otti toisella jaksolla aloitteet käsiinsä, muttei onnistunut rakentamaan tasoitusmaalia. Maalipaikat menivät ottelussa tasan 3-3 ja tasapeli olisikin ollut varsin oikeutettu lopputulos. Leicester vei kuitenkin kaikki kolme sarjapistettä ja nousi sen myötä sarjan piikkipaikalle.

Manchester City – Liverpool 1-1

Viime kausien dominaattoriparin kohtaaminen on aina odotettu, mutta pienoiseksi pettymykseksi matsi tällä kertaa osoittautui. Vielä ensimmäisellä jaksolla tapahtumia riitti mukavasti. Mohamed Salah vei Liverpoolin rankkarilla johtoon, mutta City oli lähellä kääntää ottelun jo ennen taukovihellystä. Gabriel Jesusin tasoitusmaalin jälkeen Kevin De Bruyne sijoitti kuitenkin yllättävästi pilkun selvästi maalin ohitse. Toisella jaksolla kunnon maalitilanteet olivat sitten erittäin vähissä. Tuntui siltä, että hieman vaikean alkukauden jälkeen kumpikin joukkue halusi enemmän vältellä tappiota kuin hakea nälkäisesti voittoa. Näin avausjakson 1-1 numerot jäivät lopputulokseksi. City voitti maalipaikat ottelussa niukasti 4-3.

Arsenal – Aston Villa 0-3

Kahden peräkkäisen tappion jälkeen Aston Villa palasi jälleen komealla tavalla voittokantaan. Arsenal jäi pahasti jyrän alle eikä voittajasta ollut juuri epäselvyyttä missään vaiheessa ottelua. Arsenalin hyökkäyspeli oli jälleen kerran hidasta ja mielikuvituksetonta. 6-2 maalipaikat nimiinsä vieneelle Villalle täysin ansaitut kolme sarjapistettä Emirates Stadiumilta.

Viikon suosikki

Aikaisten vetojen osalta on nyt normaaliakin enemmän epävarmuutta, koska Korona riehuu Euroopassa ja maajoukkueisiin kokoontuu iso joukko pelaajia eri maista. Tartuntoja todennäköisesti siis tulee ja osa niistä voi olla erittäin merkittäviäkin tulevan Valioliiga-kierroksen osalta. Alustavasti viikon parhaana suosikkina pidän joka tapauksessa koko ajan hiljalleen peliään parantanutta Chelseata. Newcastle on ollut jälleen pelillisesti heikko ja kerännyt yläkanttiin pinnoja esityksiinsä nähden. Mikäli Chelsea vain pääsee maajoukkuetauon jälkeenkin vahvalla joukkueella pelaamaan, pitäisi Newcastle kaatua St James Parkilla. Unibetiltä Frank Lampardin miehistön voitolle annetaan tällä hetkellä kerroin 1.52.

Viikon yllättäjä

Niin kauan kun viime kausien hallitsijoiden Liverpoolin ja Manchester Cityn peliesityksissä ei ole näkyvissä tuttua loistoa, voi heitä vastaan pelaaminen olla tuottava idea. Ainakaan vielä toistaiseksi keskinkertaiset peliesitykset eivät buukkereiden kerroinasetelmissa ole isosti näkyneet. Tulevalla kierroksella sekä Leicester että Tottenham ovat yllätysvalmiita superkaksikkoa vastaan. Leicesterin vierasvoitolle Liverpoolista Unibet tarjoaa kertoimen 5.00 ja Tottenhamin kotivoitolle Cityä vastaan puolestaan kertoimen 4.15.

Viikon overi

Koska overimarkkinat tulevallekin kierrokselle vaikuttavat yleisesti ottaen kohtuullisen vaisuilta, jatketaan hyväksi havaittua taktiikkaa lyödä overiveto aina Leedsin otteluun. Arsenalin hyökkäyspeli on ollut alkukaudesta erittäin vaisua ja joukkue on Mikel Artetan alaisuudessa ehdoton underjoukkue. Leedsin rohkeaa pelityyliä vastaan Arsenalkin päässee kuitenkin mukavuusalueelleen ja saa luotua vastahyökkäyksistä maalipaikkoja. Leedskään tuskin ottelussa nollille jää. Viikon overi on yli 2.5 maalia otteluun Leeds-Arsenal Unibetin kertoimella 1.66.