Espanja: Lockdown-neljännes johti pokeribuumiin

Espanja oli viime kevään ensimmäisen koronavirusaallon pahimmin kärsineitä maita, ja maa vietti osan keväästä jopa eriasteisissa lockdowneissa. Espanjan uhkapeliviranomaisten vastikään julkaiseman vuosineljännesraportin perusteella espanjalaiset viettivät lockdown-päiviään nettipokeria pelaten.

Pandemia näkyi jo Espanjan ensimmäisen vuosineljänneksen lukemissa, joissa nettipokeri ponnahti 48 prosentin nousuun. Kun lockdownit alkoivat maaliskuussa, nettipokeri houkutteli yhä enemmän pelaajia siitä huolimatta, että espanjalaisviranomaiset sulkivat maan pokerifoorumitkin suojellakseen kansalaisiaan uhkapeliltä. Yritykset epäonnistuivat, sillä huhtikuussa nettipokerin pelaajamäärät nousivat jopa 170 prosenttia edellisvuoteen nähden. Toukokuussakin oltiin vielä 101 prosentin nousukiidossa, ja vasta kesäkuussa jouduttiin tyytymään “vain” 21 prosentin kasvuun.

Toisen vuosineljänneksen aikana nettipokeri tuotti Espanjassa yhteensä 38,2 miljoonaa euroa. Luvusta 12,6 miljoonaa euroa reikattiin käteispeleissä ja 25,6 miljoonaa turnauksissa. Kaiken kaikkiaan pokeri toi 18 prosenttia kaikista lisenssimarkkinan nettiuhkapelituotoista.

Lähde: Cardschat.