Keinoja oman pelin kehittämiseen

Keskustelua pelistrategioista Texas Hold'em No limit peleihin
Avatar
jaekki
Viestit: 554
Liittynyt: 31 Loka 2005, 11:41
Paikkakunta: Espoo
Viesti:

Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja jaekki » 22 Helmi 2009, 12:34

Haluaisin herättää keskustelua siitä millasilla keinoilla porukka on kehittänyt omaa peliään sellasissa tilanteissa ku tuntuu että ollaan jääty jauhaan paikalleen tasasena voittajana omalla tasollaan. Tottakai mieluiten isoja harppauksia aiheuttaneet uudet jutut mitä alettu miettiin mutta pienempiäkin kuulis mielellää. Oma tilanne tällä hetkellä se että pelannu NL100-shorttia tasasena voittajana nyt jonkun aikaa mutta tuntuu etten "keksi" minkä osa-alueen kehittämiseen alkas erityisesti kiinnittää huomiota. Ja ei, en tarkota että en löytäs kehitettävää mun pelistä :-D vaan siis haluaisin muiden kokemuksia siitä, minkä asioiden pohdiskelu on tuntunut tuovan isoja harppauksia oman pelin laatuun.

Selventääkseni vielä mitä meinaan, laitan tähän vielä lopuks muutaman esimerkin omista jättiläisharppauksista omassa pelissä mikrolimit-ajoilta:

NL10: no ofc tiukka avausrange pf joka riittää jo aika pitkälle tolla tasolla, ja POSITIO
NL25: luin ekaa kertaa cbetistä :-D ihan tosissaa tohon asti olin käytännössä check-foldannu osumattomat ............... winrate nous pilviin
NL50: polarisoitu 3bet-range, adjustoituminen villainin mukaan pf ja monet monet post-flop asiat jotka oli vielä aika heikolla tasolla. Lisäks laitetaan nyt tähän vielä hehkutuksena tuoreen EPT-voittaja Jeanssin videot jotka tällä hetkellä varmaan parasta matskua mitä oon nähnyt, erittäin paljo uutta löysin aikanaan noista videoista.

-> Tällä hetkellä NL100 ja edellee noissa ylemmissäki asioissa PAAAALJON kehitettävää, etenki 3bettaamisessa/3bettejä vastaan pelaamisessa.

Toivottavasti joku tajus mitä tarkotan ja tää herättää keskustelua!

ps. Ja vois olla jees jos keksiessään jonkun hyvän aiheen porukka linkittäis siihen liittyviä hyviä artikkeleita/videoita tms. jotka nähny hyödylliseks siihen asiaan liittyen.

Avatar
Limppari
Viestit: 1990
Liittynyt: 29 Loka 2006, 23:06
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Limppari » 22 Helmi 2009, 13:02

Mistäs noi videot löytää??

Vertti
Viestit: 1801
Liittynyt: 28 Elo 2007, 13:58
Paikkakunta: Helsinki

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Vertti » 22 Helmi 2009, 13:25

Limppari kirjoitti:Mistäs noi videot löytää??
Paina tästä

Avatar
Limppari
Viestit: 1990
Liittynyt: 29 Loka 2006, 23:06
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Limppari » 22 Helmi 2009, 13:35

Kiits.. :yes:

pajatsopepe
Viestit: 35
Liittynyt: 01 Huhti 2007, 21:26
Paikkakunta: Tre

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja pajatsopepe » 22 Helmi 2009, 13:54

Itse myös tasainen NL100 grinder. Kehitystä on tapahtunut hitaasti mutta varmasti.

muutamia pointteja:

Automatisoitumista pitäisi välttää – tarkoittaa esim. että lyö kärkiparilla valuen flopilla, sököttää turnin peräs ja ottaa valuen riverillä. Jokainen käsi pitäisi pelata mietinnällä läpi. Joitain vihuja vastaan lyö AT:llä T high boardiin 3 barrelia, toisia vastaan pelaa mahd. pienen potin. Mielestäni erittäin tärkeää on myös vihun AF:n huomioon ottaminen. Välillä pitää sököttää erittäin vahva käsi ja antaa aggron vihun painaa pottia sisään. Tarkoittanen, että myös postflop pitäisi adjustoitua vihun tyyliin/rangeen.

Riidien ottaminen - varsinkin silloin kun ei ole itse kädessä mukana. Toisilla pelaajilla on vaistomaista puskea supervahvalla kädellä instant romut sisään, silloin pitää löytää itseltäkin se iso kippi. Hyvät pelaajat osaavat kuitenkin vaihdella ajoittamista. Tyylin huomioiminen lyönneissä, toiset lyö "aina" thin value, toiset lyö potteja. Pitkällä tähtäimellä nää pitäis myös osata spotata, että koska pystyy kylmästi bluffaamaan ja koska ollaan helvetisti perässä. Näissäkin, hyvät pelaajat osaavat vaihdella tuota. Tärkeää on myös ottaa normaalista pelistä poikkeavat kädet mukaan.

Bluffit/Bluffien löytäminen - Bluffin tarina pitää olla uskottava. Jos ei saa käsitystä vihun lyönneistä, yleensä hämmentyy ja kyselee, ja monesti se kooli on oikea ratkaisu. Sitä oon omassa pelissäkin pyrkinyt kehittämään, että bluffilla on kokonaisuudessaan tarina. Monesti se toimii, joskus vihu tekee hero-kooleja. Tässäkin on tärkeää katsoa vihun rangea ja pelitapaa boardiin verrattuna, esim. onko vihu kykenevä kippaamaan TPTK kolmeen barreliin mua vastaan jos pöytä on xxxxx, tässä pitää myös miettiä omaa imagoa. (ompas monimutkaista)

3-bet/call 3-bet - Nää kädet on henk.koht vaikeimpia postflop pelissä, ellei ole ihan selkeä tilanne. Koska c-bet, koska c/f, koska b/AI. Näistä en osaa paljoa sanoa, mutta tässäkin pitää mennä ihan vihun rangen/pelitavan mukaan.

River value - tää on kans itselleni niitä vaikeimpia pointteja semi käsillä. Koska sitä valuee saa, paljoko pitää lyödä, koska ollaan peräs, että kannattaako lyödä. Selkeät tilanteet erikseen, mutta marginaalikäsistä pitäis löytää se ero, että onko oma käsi paras vaiko ei.

Self-control - Häviämisen kulmakivi :) Kun et pelaa parasta peliä, oot tilttaamas, häviät isoja potteja ja löysennät peliä etc.etc. = Clientti kiinni. Yksi tärkeimmistä pointeista imo.

Gentleman
Viestit: 117
Liittynyt: 24 Joulu 2007, 19:18
Paikkakunta: Hki

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Gentleman » 14 Maalis 2009, 20:48

Useampikin ammattilainen on kertonut että vertaisryhmässä keskustelu aiheesta on ollut merkittävä osa oppimista.

Itselläni on suuri mielenkiinto saada ryhmä kasaan, tähänastiset yritykset ovat valitettavasti jääneet ilman mainittavaa tulosta.

Minulle ko. kanssakäymisessä aktiivinen ote ja osallistuminen tiedon jakamiseen ovat peruslähtökohtia. Haastavana kynnyksenä tuntuu olevan että asenteeltaan oikeat henkilöt pelaavat jo korkeammalla tasolla eivätkä koe projektia mielekkääksi kannaltaan.

Nooh, jos jotakuta kiinnostaa keskustella/opiskella/kehittyä niin laittakaa postausta threadiin jotta päästään katsastamaan yhteistyömahdollisuuksia.

Keksa
Viestit: 212
Liittynyt: 10 Heinä 2006, 23:26
Paikkakunta: bghh
Viesti:

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Keksa » 14 Maalis 2009, 21:28

Gentleman, minkä kokosta peliä pelaat? Ja minkä tyyppistä HU, 6maxvai fullia?

Gentleman
Viestit: 117
Liittynyt: 24 Joulu 2007, 19:18
Paikkakunta: Hki

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Gentleman » 14 Maalis 2009, 23:38

Lyhyt vastaus pelitasoon: Pelaan tietoisesti pientä peliä minimoidakseni heilahteluja.

Pöydät: Suosin fullia, tavoite kehittää lyhyen pöydän pelitaitojani
Limitit: Limit/pot/NL (riippuu pelistä)
Pelit: texu, omppu, 7c stud ja soko.

Pidempi vastaus: Olosuhteet huomioonottaen pelaan satunnaisesti keskitasoa (sng buyin isoa kahtanumeroa tai pientä kolmea). Käteispöydässä blindit ,5$/$1 tai $1/$2 (Limitti,potti ja nl peliä. blinditaso mielestäni selkein tapa ilmoittaa asia). Keskitasolla olen breakeven tai lievästi plussalla.

Rollini on liian pieni käteispeleihin (mikä on ilmentynyt mm. negatiivisen varianssiputken rampauttavana vaikutuksena). Noh, käteispelin kokeilu oli tiedostettu shotti.. sattuu se silti..) Käteispeleissä siis 2€/2€ tasoa.

Koska olen erittäin kiinnostunut luomaan kontakteja niin seuraavassa hivenen lisää tarinaa minusta pokerin pelaajana.

Verrattaessa ns. keskivertopelaajaan keskitasoilla vahvuuteni on ns. akateeminen tietämys ( ja lähestyminen) pelistä ja peliympäristöstä. (Tähän mennessä lukemistani pokerikirjoista yhden koin sisällöllisesti haastavaksi, muiden käsitteet ovat olleet selkeitä ja haaste minulle on soveltamisessa)

Mihinkä koen että shottini ovat tähän mennessä kilpistyneet?
25% bad beat (eli rahat/chipit keskelle selkeässä johdossa 70/30 tai parempi upto 95/05 johtoon)
15% cooler hands eli hyvällä kädellä rahat keskelle altavastaajana.
10% scared money syndrooma eli panostaso on vaikuttanut päätöksen tekoon negatiivisesti.
35% standardi varianssia.
10% parempi vastus
05% tekniset häiriöt

Olen huomioinut että joskus hyvätkin johtokädet häviävät. Tämä fakta on jo huomioitu arvioitaessa bad beat prosenttiosuutta.
Cooler käsien peluussa tapahtuneet virheet ovat mahdollisa, en pysty itse niitä paikantamaan.

Yakutat
Viestit: 131
Liittynyt: 22 Touko 2007, 21:58

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Yakutat » 15 Maalis 2009, 07:37

Mua kiinnostaa. Pelinä shortti texu NL25-NL100, tällä hetkellä NL25 ja NL50. Taidot ei riitä sataseen. Pelaan siis cashia pääsääntöisesti (siisti sana), mutta josku harvoin MTT:tä.

Rockhead
Viestit: 35
Liittynyt: 29 Maalis 2006, 18:37

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Rockhead » 15 Maalis 2009, 12:42

Gentleman kirjoitti:Useampikin ammattilainen on kertonut että vertaisryhmässä keskustelu aiheesta on ollut merkittävä osa oppimista.

Itselläni on suuri mielenkiinto saada ryhmä kasaan, tähänastiset yritykset ovat valitettavasti jääneet ilman mainittavaa tulosta.

Minulle ko. kanssakäymisessä aktiivinen ote ja osallistuminen tiedon jakamiseen ovat peruslähtökohtia. Haastavana kynnyksenä tuntuu olevan että asenteeltaan oikeat henkilöt pelaavat jo korkeammalla tasolla eivätkä koe projektia mielekkääksi kannaltaan.

Nooh, jos jotakuta kiinnostaa keskustella/opiskella/kehittyä niin laittakaa postausta threadiin jotta päästään katsastamaan yhteistyömahdollisuuksia.

Sama kiinnostaa myös mua. Olen koonnut aika mittavat määrät dataa (muistiinpanoja, kirjallisuutta, videoita)pokeriin liittyen, mutta yksin analysointipuoli jää aika vähälle ==> joskus jonkun säännön mukaisesti toistuvan vuodon löytäminen vie kuukausia, kun itse vain on niin sokea omalle pelilleen.

Tällä hetkellä pelit: NL100, PLO50, STT 10-20 $ turbo tai tavallinen. Opiskellut ja pelannut lisäksi sevenin eri muotoja, FLH:ta (shorttina ja fullina) ja omppuhiloa.

Alkuhistoria fullin (NL) kautta nousten aina NL600:aan saakka. Siellä varianssin valtatietä pitkin liki katki :-# ja häntä koipien välissä tutustumaan käsitteeseen pelikassan hallinta. Nyt harjaan kiltisti shorttisatkua ja kerään matkakassaa Vegasiin kesäksi.

Rockhead
Viestit: 35
Liittynyt: 29 Maalis 2006, 18:37

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Rockhead » 15 Maalis 2009, 20:48

Pistä Gentleman postia tulemaan, NL-shorttiin saat musta varmaan jotain irti. Vastaavasti sinun NL-full-strategiasi kiinnostaa minua. Ja PLO:ta voisi kuutioida yhdessä molemmilta vähän ylöspäin. Sitäkin pelasin voitollisesti jonnekin PLO200:aan saakka nutpedlaamalla täydessä pöydässä (ennen sitä aiemmin mainitsemaani "valaistumistani" kassanhallinnan tärkeydestä), mutta shortti-PLO:ta vetelen PLO50:ssä enkä ole PLO100:aa vielä shorttina edes kokeillut. Niin, siis blindeina ilmaistuna NL-short 0,5/1 ja PLO-short 0,25/0,5, niinkuin toivoit nuo ilmoitettavan.

email: rockheadfin@gmail.com

jDIF
Viestit: 28
Liittynyt: 23 Helmi 2008, 19:24

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja jDIF » 15 Maalis 2009, 21:10

Kiinnostaako ketään mikrotason HU:sta keskustelu? Pelaan itse NL20 ja NL50 HU rollin pienuuden vuoksi. Myös NL100-200 kiinnostaa, jos niiltä tasoilta innokkaita löytyy. Pistäkää sähköposti-/meseosotteita tulemaan niin saadaan keskustelut käyntiin! :yes:

P.S. Jos joku suostuu opettamaan mirko PLO:ta niin otan oppeja vastaan! Pari kuukautta kokeillut ja vain jokuset binit jäänyt taskuun PLO20 ja PLO50 peleistä... :no:

Gourmet
Viestit: 80
Liittynyt: 04 Helmi 2007, 17:33
Paikkakunta: Tampere

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Gourmet » 15 Maalis 2009, 22:10

tässä vaikuttaisi olevan myös mua kiinnostava ketju.
Oma pelitaso on NLHE20-50 6max. nyttemmin enemmän keskittymässä NL50 max6 Välillä shottia NL100, mutta kassa ei kestä painetta toistaiseksi, joten helposti tulee scared-money-meininki.

Vaikeita asioita tuntuu olevan etenkin miten ottaa 3-bet OOP.
Jos sanotaan että ollaan UTG kädessä (As)(Qs) bet 3,5-4,5xBB muut fold TAG-LAG button raise to 13xBB blindit kippaa, niin mitäs tässä tehdään? Call, fold vai 4-bet/AI? sitten jos ei osu niin c/f? , maksetaan pusku fd. vaikkei silloin implareita olekaan, vai?. Käsi on vaikee pelata myös A-korkeeseen floppiin ja jos vihu on pienemmällä parilla liikkeellä, niin helposti voi vielä luopua, joten ainoa käsi, jota vastaan AQ vastaavassa tilanteessa on tuottoisa on AJ(aika ohut range). Tuntuu että 4-bettiin käsi on liian heikko ainakin OOP ja eikös shove ole EV- jos kuitenkin ollaan 100bb jos vihun range on esim 99+/AJs+ niin silloin ollaan ~35% osuudessa kiinni, toki 99-JJ(QQ) voi laskea jotain FE samaten AJs-AQ, mutta se ei merkittävästi paranna tilannetta, koska ainakin näillä tasoilla ja näissä mitä oon pelannut, niin monet vihut pelaa vielä jopa 77 AI :shock:

Samaten sitten se, miten otetaan UTG/HJ bet vastaan BB, jos kädessä ATs-AQ/67s+/22+? Ite oon maksanu kahdella ekalla kategorialla ja pareista TT+ 3-bet?onko liian löysä BB maksu kategoria? miten ootte toiminu vastaavissa tilanteissa?
Nämä nyt ainakin mua kiinnostais.

e: ja varmasti mulla paljon muitakin ongelmia pelissä, kuten esim. parin pelaaminen 3-bet potissa flopilla, kun yksi OC, samoin yliparilla tuntuu, että katkean liian usein settiä vastaan. mitenkä siinä otetaan vihusta readit ilman pitkiä historioita, että nimenomaan setti eikä TPTK/oesd/fd
yliparilla kuitenkin teen 3-bet pottiin c-betsin 100%, jos ei tekstuuri aivan hirveä. jos vihu shovee niin eikös se ole kuitenkin "pakko" maksaa?

no allekirjoitus kertoo jälleen kaiken olennaisen... :P
"Are we OK?"
"I'm pretty fucking far from OK"
-Pulp Fiction

Avatar
procombo
Viestit: 544
Liittynyt: 25 Loka 2007, 02:45

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja procombo » 15 Maalis 2009, 22:20

Jos sanotaan että ollaan UTG kädessä (As)(Qs) bet 3,5-4,5xBB muut fold TAG-LAG button raise to 13xBB blindit kippaa, niin mitäs tässä tehdään? Call, fold vai 4-bet/AI? sitten jos ei osu niin c/f? , maksetaan pusku fd
Mielestäni huonoin vaihtoehto on maksu, jos kyseessä on LAG niin 4bettiä vaan. LAG 3bettaa positiosta kaiken näköisiä suittariconnectoreita, pieniä pareja, jotka kippaavat 4bettiisi, koska on pakko antaa respectii UTGn 4bettiin. Mutta kysyn nyt muilta et mitä jos 4bettaat vaikka to 40bb ja LAG shovee, pakko kipata vai onko liikaa rahaa potissa?

Gourmet
Viestit: 80
Liittynyt: 04 Helmi 2007, 17:33
Paikkakunta: Tampere

Re: Keinoja oman pelin kehittämiseen

Viesti Kirjoittaja Gourmet » 15 Maalis 2009, 22:35

mä laitan kans e-mailin jos joku haluaa keskustella postitse. pelaan myös HU tasoilla NL20-50, enimmäkseen kuitenkin shorttia.

email: gourmet77@gmail.com
"Are we OK?"
"I'm pretty fucking far from OK"
-Pulp Fiction

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Texas Hold'em No Limit”