Läksin maailmalle pari viikkoa sitten ja ajattelin raapustella tänne pitkästä aikaa meininkejä. Oon tällä hetkellä asettunut Kolumbiaan Medellin-nimiseen kaupunkiin, eikä täältä oo tarkotus liikahdella pidemmäksi aikaa mihinkään.
Lyödään homma kuitenkin käyntiin Dominikaanisen Tasavallan voimin. Lensin Finnairin siivillä helmikuun alussa Puerto Plataan. Vietin pari yötä paikallisessa hökkelikylässä, jonka nimestä ei ole mitään hajua. Sosuan turistirysät olivat kuitenkin kohtalaisen lähellä.
Tässä vaiheessa ryhmään kuului vielä 7 henkiöä, ja jatkettiin matkaa etelään kohti seuraavaa kohdetta. Enemmistö porukasta halus mennä taksilla, mikä lopulta valikoituikin kulkupeliksi. Tää taksireissu oli kolmas kerta kun istuin auton kyydissä matkan aikana. KAhdella ekalla kerralla auto oli hajonnut, eikä kolmaskaan tehnyt poikkeusta. Noin 80km ennen määränpäätä valkoinen savu nousi konepellin alta kuin hulluilla päivillä Vatikaanissa. Auto mooottoritien sivuun ja ihmettelemään tilannetta aikalailla keskellä ei mitään. Paikalle sattui osumaan sopivasti mekaanikko, joka aikansa muttereita väänneltyään totesi pelin olevan aikalailla selvä. Kuski oli tietenkin huolissaan kyydin päättymisestä ja tilinauhan laihtumisesta, joten jonnekkin päin konetta kaadettiin "ihmenestettä", jota kuvailtiin myös termillä autojen nitro. Ihmelääke antoi kun antoikin sen verran potkua, että moottori alkoi taas kehräämään ja peson kuvat silmissä kuski kurvasi takaisin tielle. Itku pitkästä ilosta, ja alle kilometrin jälkeen oltiinkin taas tien poskessa ihmettelemässä. Ensimmäisen varikkokäynnin aikana paikalla oli käynyt muutama pesoista vainun saanut taksikuski, mutta kellään ei ollut sopivan kokoista autoa. Todella yllättäen yksi paikalla käyneistä kuskeista ilmestyi nytkin paikalle, mutta amigo oli käynyt välissä vaihtamassa pirssin isompaan versioon. Tääkin oli ihan tavallinen viiden hengen farmariauto, mutta kuski mukaanlukien kahdeksan henkilöä matkatavaroineen ei tehnyt edes kovin tiukkaa (Okei, käsi oli loppumatkasta aika puutunut paskan asennon takia).
Tää kumijalka jaksoikin sitten perille asti. Kohde oli siis Los Jobitosin kylä, joka sijaitsee 10 kilometriä Banin kaupungista (jotain 60km Santo Domingosta). Kyseessä on pieni vuoristokylä, josta löyty kaksi colmadoa (Paikallinen baarin ja kioskin yhdistelmä), kymmenisen asuinrakennusta ja kukkotappeluareena. Saavuttiin lopulta perille aika myöhään, joten sen kummempia ihmettelemättä suunnattiin yöpuulle.
Ekana täytenä päivänä napattiin mopot kuskeineen alle ja lähettiin laskeutumaan mäkeä pitkin kohti paikallista vesivoimalaitosta, jonka jälkeen oli aikomuksena suunnata joelle uimaan. Alun asfalttitien jälkeen tie muuttui kokoajan huonommaksi. Lopulta tie oli pientä metsäpolkua tai puhdasta kivi-sora-tietä. Olin kieltämättä välillä aika paskat housussa, kun kuski antaa lisää kaasua, vaikka ite olisin alkanut himmailemaan kymmenen metriä aiemmin. Mitä vanhemmaks tulee, sitä enemmän asiat alkaa pelottamaan. Esimerkiks kävin pari vuotta sitten viimeks Linnanmäellä. Pentuna laitteet oli helvetin hauskoja, mutta tällä ajatukset harhaili turvallisuuden ja sen mahdollisen pettämisen parissa (Nytkin oli hauskaa, mutta ehkä joku tajuaa pointin).
Päästiin ehjin nahoin vesimoimalaitokselle. Maisemat oli todella huikeat, harmi etten saanut puhelimeen hönkää ennen päivän reissua niin ei oo kuvia. Ihmeteltiin jonkun aikaa paikkoja ja siirryttiin läheiseen Colmadon ottamaan oluet ja parantamaan maailmaan. Kerettiin istua colmadossa ehkä kymmenisen minuuttia, kun paikalle alkoi ilmestymään moottoripyörä toisensa perään. Lopulta paikalla oli arviolta ja valehtelematta 50 tyyppiä, ja oltiin siis paikassa missä oli ehkä yks rakennus. Hurjin näky oli parimetrinen valkoisissa college-housuissa ja hihattomassa paikalle ilmestynyt lihaskimppu, jonka housujen puntissa roikkui pistooli. Tyyppi kertoi olevansa poliisi, mutta virka-asu oli ilmeisen vapaamuotoinen. Vaihdettin herrojen kanssa kuulumisia ja juotiin muutama kalja. Tässä vaiheessa aikaa oli mennyt aika paljon odotettua kauemmin, joten päätettiin jättää uintireissu toiseen päivään. Lähettiin takaisin kohti Los Jobitosia ja naukkailtiin matkalla paikallisten piirissä suosiota nauttivaa makeaa syötävää. En nyt muista nimeä, mutta saattoi olla Dolce tai Dulce. Ihan mielenkiintoisen makuinen herkku, mutta liian makea mun makuun. Oltiin päästy takaisin kylille ja juteltiin niitä näitä kylän mopokorjaamoa pitävät miehen kanssa. Vartti saapumisen jälkeen mutkan takaa kantautui tutun kuulosta pärinää. Samat tyypit jotka olivat olleet aiemmalla colmadolla tulivat porukalla meidän kylään ja varmaan tuplasivat kylässä olleiden kokonaismäärän. Menin ite suht aikasin nukkumaan ja aamulla kylä oli taas tutun hiljainen.
Seuraavana päivänä päätettiin parin tyypin kanssa kivuta vuoren huipulle ja kiertää pientä polkua pitkin takaisin. Joonakseksen lanseeraama kokisläski termi hiipi toisinaan mieleen jyrkimpien kohtien osuessa näköpiiriin. Nousua ei kuitenkaan ollut todellakaan mitenkään erityisen paljon, joten vähän huonokuntoisempikin pääsi painovoimaa uhmaten huipulle. Pysähdyttiin nousuvaiheessa vuorella asuvan arviolta +60-vuotiaan poikamiehen tiluksille. Mies tarjosi kahvit ja esitteli meille kotinsa, joka oli luonnollisesti melko vaatimaton. Keittiö ja vessa sijaitsivat erillisissä rakennuksissa. Keittiöstä jäi mieleen etenkin hellan virkaa toimittanut nuotiontapainen viritelmä. Kyseessä oli moderni ainavalmis versio. En tiedä miten systeemi toimi, mutta aina kun klapia siirsi vähän eteenpäin "hella" antoi vähän enemmän tulta. Toilettikaan ei ymmärrettävästi ollut ihan uusinta huutoa, kuten alla olevista kuvista voi tsekata. Miehellä oli kuitenkin seinät jotka pitävät tuulta ja katto joka pitää sadetta, ja tuntui olevan ihan tyytyväisen oloinen meidän mittapuulla vaatimattomiin olosuhteisiin. Retkikuntamme paikallista väestöä edustanut henkilö kiipesi kahvien jälkeen puuhun ja poimi meille hedelmiä, joiden nimeä en enää muista. Hedelmät olivat vähän samankaltaisissa paloissa (Miten hitossa tää taipuu, palko) kuin herneet, mutta sisältä löytyi vihreän sijaan keltaisia ja kirpeähköjä hedelmiä. Nää oli oikeestaan ihan hyviä ja mukavaa pikkunaposteltavaa. Jatkettiin polkua pitkin eteenpäin ja jonkin aikaa tallusteltuamme vastaan tuli hylätty talo, joka oli jo saanut osittain osuutensa luontoäidin innomaisesta sisustussuunnittelusta. Yksi retkiläisistä tiesi kertoa, että talossa asui aiemmin Jobitosin pienemmän colmadon pitäjä. Talolta ei löytynyt mitään ihmeempiä. Seuraavaksi tultiin suurelle aidatulle vesialtaalle. En nyt muista tai ole edes varma ymmärsinkö tarinan oikein, mutta altaan omistaa ilmeisesti rikkaampaa väestöä edustava henkilö, joka ei jaa vettä Jobitosilaisille. Tämän vuoksi suurin osa kyläläisistä joutuu hakemaan vettä about kilometrin päässä kylästä sijaitsevalta lähteeltä. Käveltiin myös tän lähteen ohi, jota seurasi todella jyrkkä mäki. Aasit on ihan ehdoton välttämättömyys veden hakemiseen, ellei haluu tehdä noin miljoonaa reissua päivän aikana. Patikointi laittoi hapot oletetusti kiertämään reisissä ja muutenkin pisti väsyttämään, joten loppupäivän otin lungisti sen kummempia tekemättä.
Kolmantena päivänä suunnattiin rannalle, joka sijaitsee noin 14 kilometriä Banista Santo DOmingoon päin. Mukaan lähti myös runsaasti kyläläisiä, ne ei pääse kovinkaan usein rannalle. Meillä oli ainoastaan yksi lavallinen maasturi, mutta kuten vanha sanonta kuuluu, sopu sijaa antaa. Meitä oli lavalle ahtautuneena 14 henkilöä, ja kabiinin puolella tais istua seitsemän tyyppiä. Ranta oli kohtalaisen rauhallinen, pari paikallista perhettä oli meidän lisäks viettämässä aikaa. Karibianmeren vesi oli ihan sopivan lämpöistä ja tilaamani kookos-kala vei kielen mennessää. Suurimman osan ajasta vietin meressä lilluen ja aurinkotuolilla maaten, tuloksena ilmeisesti lievä auringonpistos. Tai en ainakaan keksi muuta selitystä illan ja seuraavan päivän tajuttomalle väsymykselle ja heikolle ololle.
Seuraava päivä menikin enimmäkseen sängyn pohjalla, mutta kampesin itseni ylös ihmettelemään näillä leveyspiireillä suurta suosiota nauttivaa kukkotappelua. Itse tappelut on aika epäinhimillisia ja myös tylsähköjä, mutta tapahtuman ympärille muodostuva hälinä on ihan mielenkiintoista. Karkelot alkavat jo pari tuntia ennen otteluita, kun ihmiset naapurikylistä saapuvat ja jengi pitää tsembaloita yllä raitilla. Jobitosissa on ottelut aina sunnuntaisin. Pieneen areenaan saa lava-auton tyyliin ängettyä todella paljon porukkaa. Meteli ja kiihko ovat siis taattuja näissä paikoissa. Otteluihin kuuluu olennaisena osana myös vedonlyönti, mutta meininki oli niin sekavaa etten itse päässyt betsailemaan. Ostin kuitenkin arvan, josta tosin en ymmärtänyt tuon taivaallista. Lapulla oli kolme numeroa, jotka ilmeisesti arvottiin puoliajalla. Onnetar suosi vieressä seisonutta herraa, joka sai sadan peson (~1,5€) arvallaan palkinnoksi litran pullon rommia ja todella ison säkin riisiä. Katselin arvonnan jälkeen vielä pari matsia, mutta huonovointisuuden vuoksi vaihdoin kukkotappelut höyhensaariin. Eikä parin ensimmäisen matsin jälkeen hommasta muutenkaan saanut enää mitää irti. ELäimet ottivat välillä todella pahasti damaa, niin voittajat kuin häviäjätkin. Ennen ottelua kukoille teipataan nilkkaan jonkinainen iskukynsi, jolla saa todella pahaa damagea aikaiseksi iskun osuessa kohdalleen. Eräskin ottelu kesti ainoastaan koitain kymmeniä sekunteja, kun kyseinen kynsi napsahti vihua ilmeisen fataaliin paikkaan.
Alkuviikosta viestin pari välipäivää tekemättä sen ihmeempiä. Seuraava vierailukohde oli 10 kilometrin päässä sijainnut kylä. Jos aiemmin olin nähnyt köyhyydestä kärsiviä paikkoja, niin tää vei kyllä ylivoimaisen voiton kaikista. Kylässä asui ehkä parikymmentä ihmistä. Parhaiten mieleen painui ilmeisesti sisarusten välinen leikki. Arviolta alle kaksivuotias poika istui suomalaisen kaljakorin kokoisessa laatikossa, jonka kahvaan oli solmittu naru. Isosisko veti kopassa istunutta veljeään kuin pulkalla, vaikka alustana oli hieman lunta suuremman kitkakertoimen hiekka. Pehmusteena korin pohjalla oli riutunut tyyny. Pojan ajohaalareiksi oli valikoitunut pelkät kalsarit, eikä jarruraidoilta varmastikaan vältytty. Alkeellisista oloista huolimatta tässäkin kylässä jokaisella oli Herramainen (Pokerisivujen Herra) leveä hymy, joskin näillä se ei ollut millään tapaa ärsyttävä. Tää on yks asia mistä oon tykännyt eniten tän reissun aikana. Ihmiset on todella iloisia, vieraanvaraisia ja helposti lähestyttäviä.
Viikonloppuna porukka kokoontuu colmadoon juomaan bisseä ja tanssimaan. Istuin itekin muutaman tunnin kylämme colmadossa, jonka salissa sijaitsee pieni tanssikoroke. Lattialla tanssittiin ainoastaan pari tansseja, eli kyseessä ei siis ollut mikään yökerhomeininki. Kaikki korokkeella käyneet olivat todella taitavia enkä voinut olla miettimättä omaa kaunista heilumista yökerhojen tanssilattioilla. En tiedä maasta yleisesti, mutta ainakin Jobitosissa juhlitaan lautanaina ja sunnuntaina, perjantaina otetaan vielä ihan rauhallisesti. En ollut krapuloissani sunnuntaina, mutta oli taas hieman heikohko olo ja painuin aikasin pehkuihin. Loput päivät Jobitosissa menivät enemmän tai vähemmän löysäillen.
Seuraavana vuorossa oli siirtyminen Santo Domingoon. Kyyti Banista Santo Domingoon maksoi 120 pesoa (vajaat 2 euroa) siistillä ja ilmastoidulla semibussilla. Ekat kaks päivää olivat vähän tylsiä. Mukana reissussa oli mun lisäks vielä 4 jäsentä, jotka viihtyivät lähinnä Condella, joka on varmaan kaupungin turistein paikka. Mulla ei oo mitään turistimestoja vastaan, mutta oon nähnyt ne jo aika monta kertaa. Muu seurue lähti perjantaina Puerto Plataan, josta jatkoivat lentäen takaisin Suomeen. Mulla oli vielä kolme päivää Domingossa käytettävänä. En ollut juonut kännejä koko reissun aikana, mutta nyt rommihammasta kolotti jo kohtalaisesti. Kävin ostamassa marketista litran paikallista rommia, Brucalia, ja pari litraa Real Colaa lantringiksi. Setti maksoi yhteensä jotain vajaat 500 pesoa, eli alle 7 euroa. Tein hotellilla sopivan miksauksen ja kävelin Condella sijaitsevaan puistoon, jossa olin aiemmin nähnyt ihmisten viettävän aikaa. Lyöttäydyin puistossa parin amigon seuraan. Toinen oli amerikkalainen maahan muuttanut englanninopettaja ja toinen ymmärtääkseni omisti taksi/kuljetusfirman Santo Domingossa. Tyypit tunsivat paikat hyvin ja siirryttiinkin rommien loputtua poispäin Condelta. Mentiin taksilla ja ajettiin lopulta aika pitkä matka, varmaan lähemmäs kymmenisen kilometriä. Yksinäni en välttämättä olis lähtenyt näihin paikkoihin seikkailemaan, mutta mitään ongelmia ei tullut koko iltana. Valkoinen mies oli kuitenkin ilmeisesti sen verran harvinaista näissä paikoissa, että ihmiset olivat todella uteliaita. Ilta oli kaikkiaan todella hauska. Jos joku tätä lukevista vierailee joskus SAnto Domingossa, kannattaa ehdottomasti pyrkiä käymään paikallisten paikoissa. Condella pyöriessä on ihan sama ootko Teneriffalla vai Karibialla.
Maanantain mulla oli lento tänne nykyiseen majapaikkaan, Kolumbian Medelliniin. Medellinin kentällä tuli hieman ongelmia, kun automaatit eivät sylkeneet rahaa ulos, eivätkä rahanvaihtopisteet olleet enää auki. Onneksi yksi vossikka hyväksyi myös eurot ja dollarit sekaisin maksuvälineenä. Matkalla kentältä kämpille poliisit pysäyttivät mun taksin. Ensin kuski nousi autosta ja kyybelit kattelivat paperit ja ilmeisesti kyselivät jotain. Tän jälkeen mutkin käskettiin ulos. Poliisit syynäsivät todella tarkkaan mun laukun ja taskut, ilmeisesti huumeita etsien. Olin kuitenkin hieman kuumotuksissa, ei ois kuitenkaan varmasti ensimmäinen eikä viimenen kerta kun näissä maissa joku lavastetaan syylliseksi rahan toivossa. Kaikki oli kuitenkin ok ja pääsin lopulta majapaikkaani.
Täällä on ilmeisesti parikin pokerikommuunia. Oon nyt yhden porukan kämpillä pari ensimmäistä yötä, minkä jälkeen pääsen vuokraamaani kämppään. Viettäisin kyllä mieluusti pidemmänkin aikaa tässä kämpässä, mutta harmillisesti kaikki huoneet on jo asutettu. Mun kämppä on kuitenkin kohtalaisen lähellä, joten täällä ja näiden tyyppien kanssa tulee varmaan vietettyä aika paljon aikaa.
En oo tehnyt täällä vielä mitään ihmeempiä, mutta kunhan saan paremmin asetuttua niin koitan jaksaa päivitellä uusimpia meininkejä. Googlailin alustavati espanjan kielen kursseja. Englannilla pärjää turistialueita lukuunottamatta aika heikosti, joten kieltä olis hyvä osata edes auttavasti. Maasta saa muutenkin varmasti todella paljon enemmän irti, jos kieli on hallussa. Ensivaikutelma kaupungista on lupaava. Kaupunki sijaitsee 1,5km merenpinnan yläpuolella, ja ympärillä kohoavat vuoret pitävät huolen siitä, että härmäläinen punaniskakaan ei pääse hikoilemaan liikaa. Kaupungista käytetäänkin nimeä City of Eternal Spring. Asukkaita täällä taitaa olla 2,5 miljoonaa, joten tekemistä varmasti löytyy ihan riittämiin. En vielä tiedä kotiinpaluusta, mutta viimeistään kesäksi varmasti lennellään takaisin Suomeen.
Koitan napsia kuviakin matkalta, mutta mulla on ainoostaan puhelimen kamera käytössä ja en välttämättä viitsi kantaa sitä aina mukana.
Tuli varmaan pisin viesti ikinä mun ps-historiassa, toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti
- Tää pirssi jäi matkalle ihmelääkkeistä huolimatta
- Vuorilla asuneen miehen kyökki
- Samaisen miehen vessa
- Los Jobitosin muksujen leikkejä. Toinen menee sisään pahvilaatikkoon ja toinen hakkaa pohjaa laulun säestämänä. Mulla on tästä tosi hilpee video, katotaan jos jaksan uppia joskus.
- Kävin vierailulla koulussa Los Jobitosissa. Murtolukuja opiskeltiin iloisissa ja vuorovaikutteisissa meingingeistä. Osaa oppilaista tuntui kiinnostavan enemmän paikalle pamahtanut vieras kuin opiskelu, joten liukenin pois paikalta häiritsemästä opetusta.
