Elimäenkadun tarkoitus

Pokerisivut.comin käyttäjien omat blogit

Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja nvolk » 26.07.2016 21:15

Douglas Adams kirjoitti aikanaan radiokuunnelman "Linnunradan käsikirja liftareille", joka menestyksen myötä laajeni neliosaiseksi kirjasarjaksi, elokuvaksi ym. Yksi keskeinen juonentynkä liittyi maapallo-nimiseen tietokoneeseen, joka selvitti perimmäistä kysymystä. Erinäisistä syistä tietokone tuhoutui. Vastaus onnistuttiin kuitenkin pelastamaan, ja se oli 42. Se, mikä tuo perimmäinen kysymys olisi ollut, puolestaan jäi epäselväksi tuhon takia. Teoksen hahmot yrittivät arvata mikä kysymys olisi voinut olla. Yksi arvaus oli "Mikä on elämän tarkoitus?". Vastauksen ollessa 42 tämä tuskin oli oikea kysymys...

Douglas Adams kirjoitti muutakin, mm. teoksen "The meaning of Liff" (yhdessä jonkun muun kanssa). Tämä oli viittaus edellä mainittuun kysymykseen sekä tietysti Monty Pythonin elokuvan nimellä ratsastamista. Liff on pieni paikka jossakin Skotlannin perukoilla. Teos suomennettiin nimellä "Elimäen tarkoitus". Elimäki puolestaan on joku pieni paikka jossain päin Suomea.

Aika ajoi ohi aiemmasta "Paskaa ja pokeria"-blogistani, mutta koska en malta pysyä hiljaa, niin avaanpa sääntöjen vastaisesti uuden blogin. Ylläpito ei kuitenkaan uskalla/vaivaudu sulkemaan tätä. Mittarissa on nyt 42 vuotta, siksi viittaukset Douglas Adamsiin. En kuitenkaan tiedä enkä jaksa googlata missä Elimäki on, joten nimeän tämän blogin Vallilan kätketyn helmen, Elimäenkadun mukaan.

Elämän tarkoituksena en suostu pitämään geeririhmastojen kopiointia jne, vaikka se ihan hauskaa onkin ihan aluksi. Ajattelin sen sijaan kirjoittaa asioista, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista, kuten lempijuomastani alkoholista, kesästä, jäätelöstä, kauneudesta, uhkapeleistä ja hyvästä musiikista. Tarkoitus on pysytellä aiheen tiukasti aiheen vieressä ja tarkastella asioita välillä sangen kierosta näkövinkkelistä. Yritän kuitenkin sanoa vain kivoja asioita, tai ainakin perustella kritiikkini.

Jonain taivaallisena täräyksenä vedin eilen kaikki tilit tyhjiksi. Eli joku katharis tai resetointi tätä blogia varten. Tileillä olikin todella vähän rahaa muutenkin. Tai no WH:lle jäi jokunen sentti, kun en jaksanut etsiä sopivaa slottia niiden tuhomaiseen. Kolmesta paikkaa kotiutin (sain hilut slotitettua järkeviin summiin), muista yli 10 paikasta hävisin hilut. Eli blogin alussa rollit 0€. Frollataan tuo johonkin kivaan summaan tässä vuoden aikana. Jos joku huippupromo tulee, saatan kyllä sortua depoamaan, mutta muuten yritän olla depoamatta.
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja nvolk » 27.07.2016 20:48

Piti sitten katsoa kartasta missä se Elimäki on. Huomasin fillaroineeni siitä vuosia sitten noin kymmenen kilometrin päästä Ruotsinpyhtään läpi. Eli Kymenlaaksossahan tuo sijaitsee...

Varsinaisia blogauksen aiheita olisi näin alkuun enemmänkin. Aloitaan vaikka tämmöisellä lifestyle-tyyppisellä kirjoituksella. Eli alkuviikosta tuli käytyä Hernesaaressa paikkaamassa aukkoja baariyleissivistyksessäni. Vierailukohtena oli Sedu-lähtöinen Hernesaaren ranta ja Pokerisivujenkin taustayhtiötä osaomistaneen Jasper Pääkkösen osaomistama Löyly.

Hernesaaren rannassa oli vähän puolen päivän jälkeen melkoisen unelias tunnelma. Tuli vedettyä siellä ihan asiallinen hirviburger-lounas. Kaipa tuolla ihan hyviä pippaloita voi iltaisin olla, vaikka itse paikka on hevonvitunkuusessa päätyvän tien päässä, ja ulkopuolelta melkoisen ruma. Viime kesänä tuolla tapasi kuulemma paikallisten sijaan espoolaisia ja muita punaniskoja, mitä ei voi pitää meriittinä millekään Espoon ulkopuolella sijaitsevalle paikalle. Mun nuoruudessa espoolaiset emigrantit sentään tajusivat jäädä heti bussiaseman viereen Kynään ja Arkkuun.

Löylyssä puolestaan oli liikaakin väkeä näyttäytymässä tuossa kolmen aikoihin. Rouva joi tuolla hyvinkin inhimillisen hintaisen kaffen. Varsinaisissa löylyissä tuntui olevan enimmäkseen turisteja, ja se puoli vaikutti ulkoa katsottuna vierailun arvoiselta. Itse tyydyin ostamaan tuolta Liqin gourmet-lakua (7€/150g, hmm, tuolla rahallahan olisi saanut jo juotavaa), jota en yrityksistä huolimatta ollut mistään aiemmin löytänyt. Jono kesti ikuisuuden koska edelläni oli asiakkaana maitoallergikko, jolle myyjä luki kaikkien potentiaalisten purtavien sisällöt etiketeistä. (Näin allergikkona olen sitä mieltä, että sinänsä hienoa, että tieto löytyi. Jonottajan aika vaan oli pitkä.) Ja sitten kun tuli minun vuoroni maksaa, tarjoilija tarvitsi kollegan apua, koska tuotetta ei löytynyt järjestelmästä ja myyjä ei itse osannut lyödä ostostani yleisempään makeiset-luokkaan. Eli paikka on hieno ja konseptikin on kunnossa, mutta henkilökunnan sisäänajossa on vielä vähän hiomista. Kumpaankin suosittelen silti tutustumaan.

Hernesaaren Rannassa oli muuten ihan mukavanoloinen paatti (ks. kuva, jossa taustalla näkyy myös Löylyn persoonallinen puurakennus), jolla oli tämän sivuston aihetta sivuava nimi "Poker Face". Googlaamalla selvisi, että tuo on joku vuokrapaatti. Tietääkö joku, että onko tuolla nimen lisäksi muuta pokerikytköstä?
Liitteet
20160725_125523.jpg
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja nvolk » 28.07.2016 20:44

nvolk kirjoitti:Jonain taivaallisena täräyksenä vedin eilen kaikki tilit tyhjiksi. Eli joku katharis tai resetointi tätä blogia varten.


Tuli ammuttua ittenäni nilkkaan: VeikkausTV olisi näyttänyt IFK Göteborg - HJK -ottelun, mutta tilillä pitää olla rahaa, jotta tuon voisi katsoa. Sitä se parin kympin kotiuttaminen teettää...

Mutta rollit on jo nousussa: erinäisiltä pelisaiteilta tuli erinäisiä synttärilahjoja. Ankein "lahja" olisi vaatinut depoamisen, jolla olisi saanut free spinejä, joiden mahdolliset voitot olisi pitänyt kierrättää N kertaa. Noloa, joten en kerro mikä Unibetin taannoin ostama pulju tässä oli kyseessä. Jokunen kierrätysyritys epäonnistui, mutta Pafin lahja on nyt kierrätetty ja kasvatettu yli 30€:hen sloteissa. Siellä voisi siirtyä pian pokeriinkin. Lisäksi Winalla tuli vielä käyttämätön frollitiksu ja 888:lta sain jonkun muun promon takia neljä tikettiä, joilla voi vissiin voittaa jotakin. Eli nousukiidossa ollaan.

Edit: 888:lta tuli myös lahjaksi 5 taalaa.
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja nvolk » 29.07.2016 21:57

Edellisen postauksen jatko: pari turnausta samana iltana, ja Paffin rolli oli murto-osa alkuperäisestä. Enkä edes nauttinut kummastakaan, vaikka toinen turnauksista oli teksun sijaan omppuhilloa. No, sunnuntain frolleista vauhtia hakemaan...

Njoo, olen jo pitkään kamppaillut nettipokerimotivaatio-ongelmien kanssa. Ranking-turnauksiin yms on (vähenevässä määrin) jaksanut skarpata, ja tällä rollien tyhjennyksellä ennen blogin aloitusta hain jotain selkä seinää vasten -motivaatioboostia. Ei toiminut riittävän hyvin.

Livepuolella olen viihtynyt viime turnauksissa nettiä paremmin, joten nilkutin keskiviikkona Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuman jälkeen kasinolle, ja ostin liput loppuunmyynnin pelossa hip hop hold'emiin ja rankasti etukäteen myös 25v-synttäriturnaukseen. HHH siksi, että ko. musiikin fanitus on melkoinen telli. 25v-turnaukseen oli vielä noin puolet paikoista vapaana, btw.

Toisaalta mun esittämää musiikkikritiikkiä ei kannata ottaa liian vakavasti. Esim. calypsolaulaja Harry Belafonte jaksaa hymyilyttää minua vuodesta toiseen:


Mutta liikaa pokerista. Ensi kerralla ehkä sitten SOPPia ja oluttietoutta pilteille.
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Elimäenkadun tarkoitus: Penny Dreadful

ViestiKirjoittaja nvolk » 30.07.2016 21:13

Myönnän olevani jäärä, kun en katsele televisio-ohjelmia koneelta enkä omista mitään kanavapaketteja, vaan tyydyn katsomaan ohjelmat kotimaisilta kanavilta. Tästä seuraa sellainen ongelma, että välillä ei huomaa kun joku sarja/tuotantokausi alkaa. Game of Thronesin viimeistä edellisestä kaudesta missasin ekan puolen, ja viimeistä kautta joudun tietysti odottamaan jonnekin ensi vuoteen. Kyllä mä ihan minä vuonna tahansa päivitän itseni nykyaikaan tässä asiassa. Olenhan "jo" tänä vuonna oppinut elämään ilman käteistä rahaakin...

Tuorein osamissaus on Penny Dreadful, joka on näemmä myös loikannut Yleltä Subille. Olen näemmä missannut tokan tuotantokauden pari ekaa jaksoa :( Penny Dreadful on siis eräänlainen 1800-luvun lopun X-files, jossa pyörivät monet aikakauden kirjallisuudesta tutut hahmot (vampyyreja, ihmissusi, Frankensteinin hirviö ja morsian, Dorian Grey jne.) sangen hauskasti yhteenpunotulla juonella. Suosittelen. Toki sarjasta saa enemmän irti, jos katsojan yleissivistys on ajantasalla erinäisistä kauhuklassikoista.

Penny Dreadfulin kakkoskauden kolmosjakso tulee siis nyt lauantai-illalla Subilta. Maailmalla kattellaan jo kolmoskautta. PD:n perään tulee Supernatural, josta itse pidän kovastikin (mm. loistavien musiikkivalintojen takia), mutta jota on vähän vaikeampi suositella muille.

EDIT: Katsomostahan nuo pari ekaa jaksoa löytyivät... Ekan jakson perusteella eka tuotantokausi oli paljon parempi.
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja nvolk » 02.08.2016 22:53

Taisin jinksata tuon Penny Dreadfulin. Eka kausi oli hieno, mutta tokan kauden parin ekaa jaksoa nihkeitä, ja vasta tämä kolmas ok, kun tän kauden pahiksia ja juonta esiteltiin... No, toivottavasti parempaa tulossa.

Se on kyllä hienoa, miten parhaat tv-sarjat ovat kehittyneet mun nuoruudesta kaikilla rintamilla. Loistavia käsikirjoituksia, roolituksia, näyttelijöitä, lavastuksia ym. piisaa. Nykyään tehdään enemmän katsomisen arvoista kamaa kuin ehtisi katsoa, vaikkei olisi perhettä haittamassa sohvaperunan uraa.

Ensimmäisinä uuden aikakauden sarjoina itse muistan Romen ja Deadwoodin. Jälkimmäinen tosin sortui turhan nopeasti pitkäpiimäiseen jaaritteluun. Molemmissa noissa sarjoista muuten näkyy hyvän roolituksen merkitys harvinaisen hyvin: Kevin McKidd oli loistava paskanjäykkänä Lucius Vorenuksena ja Timothy Olyphant Deadwoodin tiukkapiposheriffinäkin menetteli. Molemmat roolihahmot olivat melkoisia siis pökkelöitä. Myöhemmin kun nuo tyypit ovat tulleet jossain vastaan, he ovat olleet edelleen melkoisia pökkelöitä, mutta ko. pökkelyys ei ole laisinkaan sopinut tyypien uusiin rooleihin.
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja nvolk » 06.08.2016 22:42

Päivitystahti vähän heikentynyt. Ja heikentynee vastakin. Toivottavasti sen vastapainoksi kirjoitan jorinani paremmin. Tänään en kyllä vielä jaksa hioa tekstiäni kauheasti. Eli nyt tuo aiemmin lupailtu olutposti:

nvolk kirjoitti:Livepuolella olen viihtynyt viime turnauksissa nettiä paremmin, joten nilkutin keskiviikkona Suuret Oluet Pienet Panimot -tapahtuman jälkeen kasinolle [...]

Mutta liikaa pokerista. Ensi kerralla ehkä sitten SOPPia ja oluttietoutta pilteille.


Kuva

Virvokkeissa aloitin lonkerosta lukiossa, ja makeuden alkaessa tympiä siirryin siiderin kautta olueen. Painava osasyy oli armeija ja sen aiheuttama budjettivaje: kahdella kympillä sai silloisessa kantakapakassani joko 0,33 litran pullon lonkkua tai siideriä, tai puolen litran oluen. Lisäksi join olutta paljon edellä mainittuja hitaammin. Selvää säästöä, siis!

Minun nuoruudessani pystyi vielä maistelemaan kaikkia markkinoilla olleita oluita. Aikanaan maailma muuttui ja tsekkioluet rantautuivat. Tummemmat tsekkioluet sopivat pimeään aikaan suomalaisia bulkkilagereita paremmin, ja jonkinlainen kiinnostus lajiin oli syntynyt.

Oluita on nyttemmin maisteltu nelinumeroinen määrä. Osa hyviä, osa ei. Olen alkanut potea erikoisolutvitutusta: välillä on juotu kymmenen eri kybän olutta putkeen ja kaikki pahoja, eli rahoille ei aina ole saanut vastinetta. Pienpanimobuumin myötä tilanne on pahentunut: koska pienpanimon ei tarvitse panostaa laatuun saadakseen koko pienen erän myytyä harrastajille (joita piisaa), seassa on nykyään melkoisen amatöörimäisiä tekeleitä. Veikkaan, että tämä joidenkin matalaotsaisuus tulee ennen pitkää tappamaan pienpanimobuumin. (Sen sijaan kuivat siiderit -buumi lienee nurkan takana.) Seassa on kyllä loistavia ja hyviä panimoita. Koska olen nykyään kiltti, kerron vain, että esim. skotlantilainen Brewdog, kotimainen Radbrew ja virolainen Põhjala tekevät pääasiassa hyvää kamaa. Paskoista panimoista multa oi kysellä pöydissä, esmes tuolla Hip Hop -pokerissa.

Maitokauppavahvuuksissa yllättäen suht. ison kotimaisen panimon, Olvin, uudet IPAt ja APAt ovat olleet hyviä. Samaten Nokian Elowehnä ja Keisari 66 APA ovat olleet hyviä saavutuksia tässä prosenttiluokassa.

Makuasioista ei tietty kannata kiistellä, ja viisainta olisi pysytellä holittomissa. Itse jatkan kuitenkin pääni seinään takomista maistelemalla ylikalliita entten-tentten pienpanimo-oluita (jos punk ipaa ei ole tarjolla), tai sitten siirryn noihin mainitsemiini kuiviin siiderein. Näillä vuosirenkailla itse aiheutetut päänsäryt ovat aiempaa pahempia, ja siiderin sokeri auttaa lieventämään tätä.
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja Bmajor » 07.08.2016 19:56

Jätit maitokauppaoluista mainitsematta Stadin Panimon tuotteet, oletko maistellut? Varsinkin puolen litran tölkeissä myytävät session ipa, pale ale sekä american lager tarjoavat erinomaisen valuen rahoille.
Bmajor
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 307
Liittynyt:
23.07.2006 10:02

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja nvolk » 07.08.2016 21:07

Bmajor kirjoitti:Jätit maitokauppaoluista mainitsematta Stadin Panimon tuotteet, oletko maistellut? Varsinkin puolen litran tölkeissä myytävät session ipa, pale ale sekä american lager tarjoavat erinomaisen valuen rahoille.


Olen juonut Stadin panimon tuotteita matkan varrella niin paljon kapakeissa, että maitokauppatuotteet olen jättänyt heiltä väliin, semmenkin kun useimmissa oluttyypeissä kun optimiprossa on yli tuon entisen III-veroluokan. Aiemmin ko. panimo oli yksi suosikeistani, mutta ihan viimeisen vuoden aikana noilla on valikoima laajentunut radikaalisti kaiken maailma sessiokikkailuilla mielestäni osin laadun kustannuksella. Eli nuo tekevät (tai ainakin tekivät) nykyään pale aleja liukuhihnalla, ja joka toisen olisi mielestäni voinut jättää tekemättä. Tarvinnevat kassavirtaa veromätkyjensä takia, luulen ma.

Stadin panimon omassa ravintolassa Suvilahdessa kannattaa muuten käydä. Panimon hanaoluita saa kivasti pienissä maistelulaseissa, ja ekalla visiitilläni viime kesänä tuolla oli todella mielenkiintoinen valikoima Belgiasta rahdattuja luostarioluita järkevin hinnoin.

---

Ja pokeriakin välillä. Olen sortunut depoamaan ensin Unibetin pokerileaderboard-promon takia satskun ja juuri äsken Psivujen 888Live Tallinn Giveaway -promon takia viiskybää. Unibetin promon jätin sikseen ekan turnauksen jälkeen (vaatisi liikaa aikaa). Tallinna-promoa varten olin saanut 5$-synttärilahjani kasvatettua sisäänostoon, mutta piti depota rebaa ja addonia ajatellen. Tallinna-promo alkoi perinteisesti koppaamalla köyhän pusku ja ottamalla takkiin KTo vs T9o (ysi floppiin). No, puolet jäi, ja kassa kestää nyt rebankin :lol:

Edit: 23:10. Jäätävää korttikuolemaa. Olis jälkiviisautena pitänyt puskea paskasta positiosta illan toinen pari (huikea 33), niin olis triplannut... Eli kaksi rebaa ilman all-in tilanteita tuli tehtyä, ja nyt sitten add-on. Kaikki huono tuuri on takuuvarmasti tullut käytettyä, joten paketti on öbaut taskussa... Eiku heti flippasin AK vs 99 ja pääsen nukkumaan.


--

Olipas hieno loppu naisten maantiepyöräilyssä.
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja Bmajor » 08.08.2016 0:16

No joo tuo 0,5l tölkki apa on hieman valju, mutta otapa kokeeksi tuo vihreä tölkkinen session ipa jos ruokakaupassa osuu silmään. Preferoin itsekin dipoja ja triple ipoja jos on saatavilla, mutta mielestäni tuo on ehdoton valinta alle 4,7%sta valikoimasta jos ei ole alkoa saatavilla/laatikot tullissa jumissa :o

Täytyypä pistäytyä tuolla SP:n ravintolassa jos siellä päin pyörii.
Bmajor
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 307
Liittynyt:
23.07.2006 10:02

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja nvolk » 11.08.2016 20:50

Tänä vuonna olen risteillyt kerran Tukholmaan ja nyt alkuviikosta olin parin yötä Tallinnassa turisteeraamassa. Eli kauas on tultu niistä ajoista kun vietti vuodessa kuukauden voittomatkoilla ja siihen matkusteli vielä pari oman rahan reissut päälle.

Voisin kirjoittaa pitkän entryn paskasta hotellista, mutta ei olla negatiivisia, ja kerrotaan muutama tutustumisen arvoinen tärppi:

Lennusadam on näkemisen arvoinen. Jos 14€ museolippu ei nappaa, niin museon Maru-kahvilastakin näkee jonkin verran sisälle ja ennen kaikkea päheän hallin (kuva on hallin katosta). Lisäksi museon ulkopuolella on läjä semijänniä paatteja ja lasten leikkipaikka. Museossa pääsee Lembit-sukellusveneen sisälle, josta sai pienen vau-elämyksen (kuuma, huono happi, ahdasta, naurettavat pienet sängyt jne. kontratoivat upean kapteenin hytin kanssa), eli kyllä tuo sisäänpääsy kannattaa kerran maksaa. Tuolla oli myös kelvollisen näköinen lentosimulaattori, johon en jaksanut jonottaa. Lennusadamista pääsee päheetä rappioromanttista rantareittiä entisen vankilan sisäpuolellakin käväisten satamalle.

Leib Resto & Aed -nimisessä ravintolassa kannattaa käydä varsinkin jonain hämäränä syysiltana. Ruoka on hyvää, jos kohta virolaisittain kallista, ja maisema erityisesti on upea. Eli jos joudutte ottamaan eukon mukaan lahden yli, niin viekää se tuonne. Paikalla on lisäksi joku kytkös asialliseen Hopster-pienpanimoon (mm. sama osoite)

Saku-bulkkipanimon Antvärk-sarjan tuotteita tuli pussikaljahengessä testattua pimeässä hotellihuoneessa lasten nukahdettua (laatuaikaa, jee!). Ovat mokomat yllättäneet ja tehneet ihan hyvää kamaa (pl. American Ale), jonka hintalappu on kuitenkin bulkkitasoa.

Tallink Starilla tuli tehtyä matka sinne ja takaisin. Parasta paatissa oli Burger King, jonka kyljessä olevalle leikkipaikalle saa lapset tungettua, mutta tätä ei pidä tulkita roskaruokaravintolan kehuksi. Kivaa oli myös se, että laivalla myytiin edes Olvin IPAa laatikossa normi bulkkikaman sijaan. En tosin itse pidä noita olutlaatikkojen raahaamisia kauhena järkevänä touhuna, ei se bulkki niin paljoa maissa maksa.
Liitteet
20160809_130406.jpg
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Jäätelökesä

ViestiKirjoittaja nvolk » 13.08.2016 15:11

Lisää off topicia ja itseäni miellyttävien tuotteiden kehumista...

Itse olen aina pitänyt syömisestä ylipäätään, ja makeista ruokapaheista, erityisesti leivonnaisista ja suklaasta. Rouva taas on ollut kallellaan enempi jäätelöön ja karkkiin, joten niistäkään ei ole ollut pulaa. (Suklaa ei ole karkkia, ja olet sivistymätön moukka, mahdollisesti jopa perussuomalainen, jos et tiennyt tätä.) Niinpä a) en tulle loputtomine paheineni koskaan oikeasti laihtumaan, mutta kuolenpahan onnellisena ja b) nyt on uhkapeliasioiden sijaan aika kertoa kaikki oleellinen jäätelöstä.

Jäätelöissä alueellinen eriarvoisuus tulee julmasti esille: Suomen pallojäätelöistä paras on yksiselitteisesti Jädelino, erityisesti noiden pistaasi, lakritsi ja pähkinä. Helsingin jäätelötehtaan yli-iso kookosjäätelökin kuuluu tietty kesään. Voi teitä raukkoparkoja, jotka ette asu Helsingissä, ja joudutte tyytymään Tampereen jäätelötehtaisiin, Minetteihin tms.

Paras kaupan irtojäätelö on Ben and Jerry'sin Cookie Dough 'Wich. Piste. Nestlen Geisha-tötterö on kelvollinen korvike ja melkein kotimainenkin, jos ensinmainittua ei ole saatavilla.

Muuten olen sitä mieltä, että Ben and Jerry's on yliarvostettu ja kikkailuun sortuva ylihintainen merkki. (Tosin sittarin kolme purkkia kympillä -tarjous tuli juuri hyödynnettyä.) Samaten kaikki noin puolen litran pyöreissä purkeissa myytävät erikois-whatever-jäätelöt ovat ylihintaisia jne. Jäätelöpaketeista kannattaakin ostaa halvin vaniljakermajäätelö, ja tuunata se itse oman maun mukaan esim. mansikoilla tai vaahterasiirapilla.

Ja teiltä, jotka olette koko ajan syöneet vääriä jäätelöitä, pyydän anteeksi hidasteluani ja että sain tämän rustattua vasta nyt, kun kesää ei oo enää jäljellä... Makuasioista ei voi kuin kiistellä.



Youtube-linkki ei tunnu toimivan, joten laitetaan se näinkin: https://www.youtube.com/watch?v=nlPwvQE3ds0
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Jäätelökesä

ViestiKirjoittaja rcv » 13.08.2016 21:07

nvolk kirjoitti:Paras kaupan irtojäätelö on Ben and Jerry'sin Cookie Dough 'Wich. Piste. Nestlen Geisha-tötterö on kelvollinen korvike ja melkein kotimainenkin, jos ensinmainittua ei ole saatavilla.

Mites kolmen kaverin jäätelöt? Ja ehdottomasti kannattaa maistaa stadin panimon session IPAa
rcv
 
Viestit: 15
Liittynyt:
28.01.2009 19:36

Re: Jäätelökesä

ViestiKirjoittaja nvolk » 13.08.2016 22:08

rcv kirjoitti:
nvolk kirjoitti:Paras kaupan irtojäätelö on Ben and Jerry'sin Cookie Dough 'Wich. Piste. Nestlen Geisha-tötterö on kelvollinen korvike ja melkein kotimainenkin, jos ensinmainittua ei ole saatavilla.

Mites kolmen kaverin jäätelöt? Ja ehdottomasti kannattaa maistaa stadin panimon session IPAa


Enimmäkseen noi on ihan jees, kuten esmes Papagallo, parempaa kuin Caminito, joka tosin palvelee maitorajoitteisia hyvin. Kavereiden Suklaakookos (kait vain K-kaupoista kuten jotkut Stadin panimonkin tuotteet) oli pettymys. Odotukset ehkä liian korkealla koska diggaan sekä kookosta että suklaata. Vau-elämykset ovat jääneet puuttumaan. Noi korvapuusti- ym. maut ovat mielestäni turhaa kikkailua, ja puusti on parempaa puustina. Vertaa Jädelinon ja 3 kaverin lakujädejä toisiinsa, niin huomaat kyllä eron. Jädelinoa saa ainakin Teurastamolta ja vissiin Hietalahden kauppahallista.

Muista tuottajista pari sanaa: Olen maistanut vain yhtä Jymyn jäätelömakua, sitruunaa, ja se ei vakuuttanut. Haastava maku toki, joten pitää antaa noille joskus toinenkin mahdollisuus. Lisäksi erinäisillä ravintoloilla on nykyään omia mielenkiintoiselta vaikuttavia artesaanijädejään, esmes tommoinen on varmasti mahtava: https://www.facebook.com/SmakuTasteOfPo ... 21/?type=3 (Pitääkin ylistää Porvoota jossain postauksessani.)
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Re: Elimäenkadun tarkoitus

ViestiKirjoittaja nvolk » 15.08.2016 21:51

Jäätelöteemaa edelleenkin. Tuli osallistuttua johonkin Rayn Etupäivät-skabaan alkukuusta ja perinteinen arvontamenestyksen sen kun jatkuu:

Hei Etunimi,

Osallistuit viime viikolla Etupäivien jäätelöarvontaan ja onni on suosinut sinua!

Näyttämällä oheista koodia R-kioskilla saat Magnum-jäätelön. Vaihtoehdot ovat Magnum Classic, Magnum Double Caramel, Magnum Double Peanut Butter, Magnum Honey Comb sekä Magnum White. Valikoima vaihtelee kioskeittain.

Koodi on voimassa 31.12.2016 saakka

Lahjakoodisi: LORUM IPSUM

Mukavaa elokuun jatkoa, ja tervetuloa etuilemaan uudelleen!

Terveisin
RAY


Viikon tuo ehti lojua postilaatikossa, ennen kun noteerasin, ja melkein vahingossa deletoin spämminä.
The paths of glory lead but to the grave.
nvolk
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 914
Liittynyt:
05.08.2010 15:50

Seuraava

Palaa alueelle Blogit