KUKA KENELLEKIN KUOPPAA KAIVAA

Pokerisivut.comin käyttäjien omat blogit
Avatar
nikkipe
Pokerisivut - striimaaja
Viestit: 2868
Liittynyt: 15 Loka 2006, 21:53

Re: KUKA KENELLEKIN KUOPPAA KAIVAA

Viesti Kirjoittaja nikkipe » 06 Huhti 2021, 20:34

Markkinoinnin kikkoihin törmää säännöllisesti. Sitä kuvittelee näkevänsä asioiden lävitse, mutta aina e ei pidä paikkaansa. Juuri paistettu pulla asuntonäytöllä saa asunnon vaikuttamaan houkuttelevammalta kuin tuoksuton lukaali.

Kaupasta on mukavaa ostaa hetki sitten paistettua leipää. Tosin 20 vuotta sitten lopetin hetkeksi paistopisteissä paistetun raakapakasteen ostamisen kun vehnätaikinaa tuotettiin Alankomaista. Jotenkin kotimaisuus joissakin asioissa painaa. Toki jo 30 vuotta sitten Fazer toi Norjasta pakastettuna taikina möykkyjä kauppoihin paistettavaksi, eli ei nyt ihan uusi asia ollut kyseessä.

Lähikaupasta on välillä loppunut ”lempi” leipä, niin otettiin tavaksi ostaa pakastettuna aina puolitusinaa pakkaseen ja paistellaan kotona sitten ihanaa ja tuoretta leipää. Koska kyseessä on kiireetön brändillä myytävä lämmin lähikaupassa paistettu tuote, niin paisto-ohjeita ei pussin kyljessä ole. Eräänä iltana poika oli ottanut pakastimesta leivän sulaman ja nautti sitä aamulla hyvillä mielin.

Silloin paljastui kuluttajien raaka manipulointi. Leipä on kypsä ja valmis, mutta lämmittämällä se kaupassa luodaan illuusio juuri hetki sitten paistetusta leivästä.

Pitäisiköhän huomisista turnauksista taas myydä siivuja?
nikkipe

LongJohn
Viestit: 1032
Liittynyt: 10 Loka 2005, 23:52

Re: KUKA KENELLEKIN KUOPPAA KAIVAA

Viesti Kirjoittaja LongJohn » 06 Huhti 2021, 21:08

nikkipe kirjoitti:
06 Huhti 2021, 20:34
...
Pitäisiköhän huomisista turnauksista taas myydä siivuja?
Saakohan ostetusta siivusta trophy hunt-pisteitä, jos myyty turnaus pytytetään?
:-k

Voisin minäkin pärjätä ostamalla osuuksia. :-D
äksy xxx_yyy_

Avatar
nikkipe
Pokerisivut - striimaaja
Viestit: 2868
Liittynyt: 15 Loka 2006, 21:53

Re: KUKA KENELLEKIN KUOPPAA KAIVAA

Viesti Kirjoittaja nikkipe » 11 Huhti 2021, 22:36

Missä pytyt? No muissa blogeissa.

Maanantai ja tiistain pyrin aina olemaan pelaamatta. Ja yllättävän paljon odotan seuraavaa kahta iltaa, sillä viikon pelit ovat repineet hermot aivan riekaleiksi. Mukana järjettömiä aivopieruja ja vihujen ohivetoja väärään hetkeen.

Toki ilta on vielä pitkä mahdollisesti väännetään sananlasku uusiksi: Ilo pitkästä itkusta.
nikkipe

Avatar
KiraKirAxu
Viestit: 159
Liittynyt: 19 Elo 2017, 01:58
Viesti:

Re: KUKA KENELLEKIN KUOPPAA KAIVAA

Viesti Kirjoittaja KiraKirAxu » Eilen, 03:11

nikkipe kirjoitti:
11 Huhti 2021, 22:36
Missä pytyt? No muissa blogeissa.

Maanantai ja tiistain pyrin aina olemaan pelaamatta. Ja yllättävän paljon odotan seuraavaa kahta iltaa, sillä viikon pelit ovat repineet hermot aivan riekaleiksi. Mukana järjettömiä aivopieruja ja vihujen ohivetoja väärään hetkeen.

Toki ilta on vielä pitkä mahdollisesti väännetään sananlasku uusiksi: Ilo pitkästä itkusta.
Kuulostaa tutulta. Toivotaan että ilo pitkästä itkusta seuraa todellakin vielä meille pytyttömille.
Seksualisoi pelisi - Pimppi- ja pippelipitoinen näkökulma pokeriin -kirja saatavilla: https://www.bod.fi/kirjakauppa/seksualisoi-pelisi-kira-contender-9789528018957

Vastaa Viestiin

Palaa sivulle “Blogit”