mugman ja pimeä puoli (PLO)

Pokerisivut.comin käyttäjien omat blogit

mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja mugman » 21.09.2017 22:17

Terveppä terve kaikille!!

Jollakin täytyy olla se huonoin blogi, joten viimeinkin päätin aloittaa blogittaan. Täällä on hyvä meininki, joten on hyvä paikka blogittaa. Tähän asti olen ollut taustalla vaan lukien toisten blogeja ja katselemalla striimejä sekä ehkä välillä heittäen kommentin tai kaksi johonkin. Otan silti osaa niiden puolesta jotka tuhlaa aikaa lukemalla tätä! :shock:

1) Keski-ikä kolkuttaa pahasti ovella vaikka viiskymppiseen on vielä jokunen vuosi aikaa, eli taidan kuulua siihen Pokerisivujen vahempaan kaartiin.
2) Peleissä yleensä vallitsee maikkirunien vastakohta ja voin usein todeta sharkien tapaan "being mugman". :P
3) Vähintään semipaisti kaikissa pokeripeleissä.
4) Pelaan yleensä läpällä huvin vuoksi sekä ajankuluksi, eikä opiskelu ole kauheasti napannut. Eikä
häviämiset ole haitannut, tähän asti. Ehkei jatkossakaan. Yritän silti vähän muuttaa tätä.

5) Olen pelannut, tai ainakin kokeillut vähän kaikkea ja lopulta siirryin masokistisimpaan peliin, eli
omahaan. Henkulin syytä. :cry:

Että pitikin seurata noita Henkulin striimejä. No ei se yksin Henkulin syytä ollut, mutta lopulliseen ratkaisuun omahaan siirtymisen suhteen on kyllä syyllinen. :-D Jossain vaiheessa striimasi myös jnandez, jonka takia ylipäänsä innostuin omahaan jo ennen Henkulin striimejä. Striimaa muuten nykyään youtubessa.

Pokeria olen pelannut enemmän tai vähemmän varmaan sen kymmenisen vuotta. Tosin ensimmäiset 5 vuotta pelasin vajaa tunnin päivässä kun jossain raossa oli vähän aikaa. Sittemmin paljon enemmän. Tämä muuten harmittaa jonkun verran, koska vasta jälkikäteen tajusi, että silloin olisi pitänyt painaa ja jopa opiskella pokeria, koska silloin oli todella pehmeät pelit. Itse pelasin ne vähät pelit NL50- NL100 tasoilla.

Omaha on tosiaan kaikista mielenkiintoisin peli ja sen takia olen vajaan vuoden ajan pelannut lähinnä sitä. Joskus pelaan holdemia ja turnauksia. Varsinkin senttisatla on kova. \:D/

Tottakai heron ylivoimaisin meriitti turnauspuolella on senttisatlan voitto:

Kuva

Turnausmenestys on ollut tällaista. Sharkscope näyttää kyllä väärin, olen varmasti voitolla turnauksista ja hem näyttää mielestäni oikein. Mistä graafien ero mahtaa johtua?

Sharkscope

Kuva


Kuva

Se noista. Siirrytään pääasiaan, eli omahaan. Siinä graafia niistä peleistä. Aika paljon olen ehtinyt pelaamaan, oikeastaan. Alkuun kova upswing niinkuin usein taitaa olla ja ajattelinkin että helppo peli. Totuus tuli kyllä esille vähän myöhemmin. :lol:

Kuva

Tuossa pari viikkoa sitten päätin, että pitäisi opiskella omahaa edes sen verran, etten enää häviä siinä, tai jos häviän niin häviän vähemmän. Ei sillä että konkurssiin menen vaikka häviäisin.

Joku joskus sanoi, että sääntö numero yksi on että pelaa rahalla jonka voi hävitä ja joka ei vaikuta muuhun elämään jos sattuukin haviämään. Tämä on ollut aina mielessä jo ensimmäisten jakojen aikaan. On jatkossa myös, joten täysillä eteenpäin.

Laitoin pelit poikki ja muutaman päivän ajan olen perehtynyt tarkemmin omahan strategioihin ja sen sellaiseen. Tein jopa aloitusranget joka positiolle ja sen sellaista. Pidetään tämä silti yksinkertaisena. Käytännön aloittelijana ei varmaan kannata liian monimutkaisia opetella heti alkuun.

Vanha mies menee muuten sekaisin. :-D

Varsinainen syy tämän blogin aloitukseen onkin se, että lähdetään seuraamaan miten paisti onnistuu tässä opiskelu+pelaaminen hommassa. Minulla on rolliksi rahaa Pokerstarsilla tämän verran:

Kuva

En viitsi mennä mihinkään satasen peleihin todennäköisesti häviämään joten lähdetään ihan alusta ja tuo rolli on ihan hyvä harjoituspeleihin. Graafin pelit on mikroista myös, sen verran itsesuojeluvaistoa vanhalla jäljellä. Taisin kyllä käydä kääntymässä PLO 50 tasolla upswingin aikaan, koska "helppo peli, helpot rahat". :P

Jos tuo valtava rolli :roll: menee, niin ladataan lisää, mutta yritetään pärjätä sillä. Tärkeintä tässä on että opin, ei pelin taso. Eri asia on että opinko. Voin tietenkin aina heittää nikkipen tavoin kommenttia, "milloin oikein opin" ja kuitata asia sillä. :P

En vaivaa enempää tällä kertaa ja anteeksi ajan tuhlaamisesta! [-o<
mugman
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 106
Liittynyt:
19.01.2017 23:39

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja nikkipe » 22.09.2017 2:52

Loistavaa, kyllä sä opit.
nikkipe
nikkipe
 
Viestit: 1543
Liittynyt:
15.10.2006 20:53

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja Kuula » 22.09.2017 23:31

PLO blogit kiinnostaa aina. Tsemppiä!
Kuula
 
Viestit: 344
Paikkakunta: Oulu
Liittynyt:
06.12.2005 18:05

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja mugman » 23.09.2017 3:40

nikkipe kirjoitti:Loistavaa, kyllä sä opit.


Kuula kirjoitti:PLO blogit kiinnostaa aina. Tsemppiä!


Kiitos! :)

Ensimmäinen päivä oli ihan hyvä.

Kuva

Tuollaiseen tulokseen pääsin ensimmäisellä rykäyksellä, varmaan enemmän tuurilla ja hyvällä runilla, mutta oli minulla apuna aloituskäsitaulukko pelipöydän vieressä. Tämä kalkkis ei muista ulkoa mitään kovin äkkiä, joten luultavasti taulukko pysyy vierellä jonkin aikaa. :-D

Tässä päivän isoin kolistelu.

En tiedä oliko oikein pelattu, mutta pelatessa mietin, että minulla kärkirattaat ja TOIVOIN että kummallakin vihulla on värinveto jolla blokkaa toistensa patoja kun riehuu tossa tuolla tavalla, niin keskelle vaan. :-D

Pelkäsin kyllä vähän sitä, että jos toisella onkin setti, mutta ei silti voinut mitään vaan all in sen enempiä miettimisiä.

Poker Stars, $0.01/$0.02 No Limit Omaha Cash, 6 Players
Poker Tools Powered By Holdem Manager - The Ultimate Poker Software Suite.

SB: $1.67 (83.5 bb)
BB: $1.12 (56 bb)
Hero (UTG): $4.06 (203 bb)
MP: $1.80 (90 bb)
CO: $1.96 (98 bb)
BTN: $2 (100 bb)

Preflop: Hero is UTG with AKuva JKuva 8Kuva KKuva
Hero raises to $0.07, MP raises to $0.24, CO folds, BTN calls $0.24, 2 folds, Hero calls $0.17

Flop: ($0.75) 8Kuva JKuva 6Kuva (3 players)
Hero checks, MP bets $0.36, BTN raises to $1.76 and is all-in, Hero raises to $3.82 and is all-in, MP calls $1.20

Turn: ($5.83) KKuva (3 players, 2 are all-in)
River: ($5.83) TKuva (3 players, 2 are all-in)

Results: $5.83 pot ($0.19 rake)
Final Board: 8Kuva JKuva 6Kuva KKuva TKuva
Hero showed AKuva JKuva 8Kuva KKuva and won $5.64 ($3.64 net)
MP showed 9Kuva 8Kuva KKuva AKuva and lost (-$1.80 net)
BTN showed KKuva TKuva 2Kuva 2Kuva and lost (-$2 net)
mugman
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 106
Liittynyt:
19.01.2017 23:39

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja Kuula » 23.09.2017 12:12

SPR 2,5 ,vedokas boardi ja kärkirattaat pitäis mennä helposti keskelle.
Kuula
 
Viestit: 344
Paikkakunta: Oulu
Liittynyt:
06.12.2005 18:05

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja M0NN1 » 23.09.2017 14:19

Juu flopilta sisään vaan on ainut oikee peli. buttonille paistin merkki :P
M0NN1
 
Viestit: 14
Liittynyt:
17.09.2017 12:10

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja mugman » 23.09.2017 17:44

Kiitos vastauksista. Niin vähän ajattelin että on must mennä keskelle. :)

Entä tämä. En osaa sanoa, että miten pitäisi pelata. Mikä line näissä tilanteissa on paras. checkback, betcall vai jopa betfold??

Poker Stars, $0.01/$0.02 No Limit Omaha Cash, 6 Players
Poker Tools Powered By Holdem Manager - The Ultimate Poker Software Suite.

SB: $5.29 (264.5 bb)
BB: $11.02 (551 bb)
UTG: $1.93 (96.5 bb)
MP: $2 (100 bb)
CO: $2.28 (114 bb)
Hero (BTN): $5.38 (269 bb)

Preflop: Hero is BTN with 3Kuva 7Kuva AKuva AKuva
UTG raises to $0.06, 2 folds, Hero raises to $0.21, 2 folds, UTG calls $0.15

Flop: ($0.45) KKuva QKuva 6Kuva (2 players)
UTG checks, Hero?
mugman
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 106
Liittynyt:
19.01.2017 23:39

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja mugman » 24.09.2017 0:05

Toinen päivä paketissa.

Ei tämäkään päivä huonosti mennyt. Upswingissa on mukavaa pelaa. :)

Kuva

Lisäksi senttisatlassa melkeinpä pahin sijoitus, 4 sija, mutta jotain siitäkin saa. Erikoisplussana voitin baban arvonnan tänään. Yleensä en voita koskaan mitään mistään arpajaisia, niin tuntuu mukavalle. :)

Tämän päivän isoin kolistelu tulee tässä!

Vähän erikoinen tapaus on tämä jako. Kummallisia nuo mini3betsit jota jotkut harrastaa mikroissa. Tällä kertaa, vaikka UTG 4betsaa ja reppaa jotain nauloja niin haluan nähdä omasta ässästä huolimatta flopin, koska last in action tossa ja suittinaula.

Floppi on helppo pelaa ja plussana SB tunkee merkit keskelle ennen heroa. Ei varmaan suurta merkitystä sillä, koska UTG katkeaa pommikädellä silti. :)

Poker Stars, $0.01/$0.02 No Limit Omaha Cash, 6 Players
Poker Tools Powered By Holdem Manager - The Ultimate Poker Software Suite.

SB: $1.73 (86.5 bb)
Hero (BB): $2 (100 bb)
UTG: $11.32 (566 bb)
MP: $3.42 (171 bb)
CO: $9.81 (490.5 bb)
BTN: $3.21 (160.5 bb)

Preflop: Hero is BB with KKuva QKuva AKuva 7Kuva
UTG raises to $0.07, MP folds, CO raises to $0.12, BTN folds, SB calls $0.11, Hero calls $0.10, UTG raises to $0.60, CO calls $0.48, SB calls $0.48, Hero calls $0.48

Flop: ($2.40) 3Kuva AKuva 6Kuva (4 players)
SB bets $1.13 and is all-in, Hero raises to $1.40 and is all-in, UTG calls $1.40, CO folds

Turn: ($6.33) 4Kuva (3 players, 2 are all-in)
River: ($6.33) 7Kuva (3 players, 2 are all-in)

Results: $6.33 pot ($0.21 rake)
Final Board: 3Kuva AKuva 6Kuva 4Kuva 7Kuva
SB showed JKuva AKuva 2Kuva 2Kuva and lost (-$1.73 net)
Hero showed KKuva QKuva AKuva 7Kuva and won $6.12 ($4.12 net)
UTG showed TKuva QKuva TKuva JKuva and lost (-$2 net)
CO mucked and lost (-$0.60 net)
mugman
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 106
Liittynyt:
19.01.2017 23:39

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja mugman » 24.09.2017 20:38

Päivä 3

Kun pelit ei oikein lähde runnaamaan, niin on hyvä pelata lyhyempi päivä ja siirtyä peliteoriapuolelle. Ensimmäinen tappiopäivä tässä operaatiossa.

Kuva

Päivän suurin kolistelu. Tällä kertaa varmaan mitään kummallista tässä.

Poker Stars, $0.01/$0.02 No Limit Omaha Cash, 6 Players
Poker Tools Powered By Holdem Manager - The Ultimate Poker Software Suite.

SB: $2.40 (120 bb)
BB: $2 (100 bb)
Hero (UTG): $2.66 (133 bb)
MP: $9.33 (466.5 bb)
CO: $4.82 (241 bb)
BTN: $3.43 (171.5 bb)

Preflop: Hero is UTG with TKuva QKuva KKuva 9Kuva
Hero raises to $0.07, 3 folds, SB raises to $0.23, BB folds, Hero calls $0.16

Flop: ($0.48) JKuva 7Kuva AKuva (2 players)
SB bets $0.24, Hero calls $0.24

Turn: ($0.96) 9Kuva (2 players)
SB bets $0.93, Hero calls $0.93

River: ($2.82) KKuva (2 players)
SB bets $1 and is all-in, Hero calls $1

Results: $4.82 pot ($0.16 rake)
Final Board: JKuva 7Kuva AKuva 9Kuva KKuva
SB showed QKuva AKuva 4Kuva AKuva and lost (-$2.40 net)
Hero showed TKuva QKuva KKuva 9Kuva and won $4.66 ($2.26 net)
mugman
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 106
Liittynyt:
19.01.2017 23:39

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja mugman » 26.09.2017 1:06

Day 4.

Kuoppaa tänään myös. Käännettä hiukan havaittu päivän lopussa. Katsellaan huomenna miten käy. :)

Kuva

Tämänkertainen isoin kolistelu.

Nyt en ole varma oliko oikein pelattu. Varmaan päin peetä pelattu. :-D

Kun vihu vaikutti olevan aggressiivisempi riehuja, niin annoin painaa. Arvelin siellä olevan lähinnä joku nuttivärinveto ja/tai pari kombolla. Olisikohan riehunut kärkisetillä noin. River nihkeä. Riverillä siellä joko on heron biitti tai ei ole. Jos river olisi ollut risti, niin checkback tai fold jos vihu olisi painanut edelleen.

Jälkeenpäin mietittynä tuollaiseen boardiin nämä ehkä on parempi pelaa siten, että reissaa jo flopilla tai viimeistään turnilla suojellaksemme kättä koska, boardi vedottuu pahemmaksi turnilla. Ehkä kuivempiin boardeihin voisi pelkästään maksella myös turnin.

Tähän käteen olisi mukavaa saada kommenttia. :)

Poker Stars, $0.01/$0.02 No Limit Omaha Cash, 6 Players
Poker Tools Powered By Holdem Manager - The Ultimate Poker Software Suite.

SB: $1.57 (78.5 bb)
BB: $2.78 (139 bb)
UTG: $2 (100 bb)
MP: $2.29 (114.5 bb)
CO: $4.35 (217.5 bb)
Hero (BTN): $2.73 (136.5 bb)

Preflop: Hero is BTN with 5Kuva 5Kuva AKuva 4Kuva
2 folds, CO raises to $0.07, Hero calls $0.07, SB folds, BB calls $0.05

Flop: ($0.22) 5Kuva 3Kuva JKuva (3 players)
BB checks, CO bets $0.20, Hero calls $0.20, BB folds

Turn: ($0.62) TKuva (2 players)
CO bets $0.60, Hero calls $0.60

River: ($1.82) QKuva (2 players)
CO bets $1.76, Hero calls $1.76

Results: $5.34 pot ($0.18 rake)
Final Board: 5Kuva 3Kuva JKuva TKuva QKuva
CO showed JKuva QKuva AKuva KKuva and won $5.16 ($2.53 net)
Hero mucked 5Kuva 5Kuva AKuva 4Kuva and lost (-$2.63 net)
mugman
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 106
Liittynyt:
19.01.2017 23:39

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja Detru » 26.09.2017 8:12

Noissa spoteissa kantsii kattoo miten paljon CO avaa käsiä. Toki meidän käsi nyt liian weak lähtee 3bettaamaan, mutta jos CO availee tosta liikaa meidän pitää rankasta jossain vaiheessa. Perinteinen "fold pre"-kommentti kävis tähänkin käteen, mutta kippaamalla ei voi voittaa, niin napilta ihan ok-flatti.

Flopilla varsinkin kun ollaan IP ja meillä 0 ristiä niin maksu on hyvä. Voidaan kattoo turni ja equity monesti kääntyy meille parempaan suuntaan, jos vihulla nyt on mitkään ristit. Vihujen ranget myöskin pysyy kivan laajana eikä donatoida päin kärkisettiä. Huppifloppina korottaisin jo sitten useemmin, mutta tässä 3way-spotissa maksunappi löytyis useemmin, kuin korotus.

Turnilla kun vihu jatkaa niin hana pohjaan. Jos on isompi setti niin sitten on, mutta leijonasosa ajasta vihulla joku ylipari + ristit tai pelkkä pari + ristit jota se ei foldaa (ihan jo siks, että painettais JTxx tässä, joten 55xx on rangessamme todella vahva käsi!). Jotkut ei irrota edes wrappeja. Mikäli nyt jostainsyystä löytää potfoldin turnilla, niin notet ylös ja voidaan ite ruveta shoveemaan vaikka nutfd balanssina. Maksulle en ainakaan itse löydä hyviä perusteluja, koska oletan ettei vihut millään täysin random 0-equity kädellä tossa miekkaile, niin pottia vaan turnista suojeluksi.

As played river sitten aika nihkee. Lähinnä pitää kysyä kysymys, että painaako vihu pillinä risti AAxx/KKxx. Tai osaako vihu edes säännöt ja painas liian ohuesti jollain QJxx - kädellä. Sanoit, että vihu on aggro niin en vihaa tarkistusta riverillä. Aina ei pysty foldaamaan ja ollaan ihan alirepattuja + kuten flopilla 0 ristiä niin jotain missanneita vetoja vihulta löytyy. Puolet ajasta pitäis löytyä huonompi käsi. Sanoisin mutulla PLO2, että aika likellä ollaan.

Kannattaa pyyhkii käden tulokset pois vastaisuudessa :)

Onnea peleihin!
Detru
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 90
Liittynyt:
02.11.2016 19:02

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja poloho » 26.09.2017 13:29

Itekki löisin turnilla potin kylkeen, melkein puolet pakasta huonoja rivereitä ja saadaan vihun JTxx all-in. :)
River close, ku lyö potillisen ni tuntuu monesti olevan nuts. AK (K9) risteillä tai wrapilla. Ja Detru, ei me tarvita potillisen maksuun
kuin 33% ni breakeven. Aggro vihu ni pakko kai maksaa vaikka pahalta tuntuu. :?
poloho
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 112
Liittynyt:
07.01.2009 21:53

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja Detru » 26.09.2017 13:49

poloho kirjoitti:Ja Detru, ei me tarvita potillisen maksuun, kuin 33% ni breakeven.


Tällä kertaa luin positiot oikein, mutta pottikertoimet viel hukassa \:D/ Ei pitäis ehkä työn lomassa vastailla käsiin. Hyvä tarkennus! Noinhan se tottakai on :oops:
Detru
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 90
Liittynyt:
02.11.2016 19:02

Re: mugman ja pimeä puoli (PL

ViestiKirjoittaja Kyyberi » 26.09.2017 14:10

Ei se vihu tossa kyllä varmaan koskaan potita floppia ja turnia ja foldaisi kun takana on potillinen. Turnilla merkit sisään, en oikein näe maksulla saavutettavan mitään.

Jos haetaan plo2 optimia, ni flopilla potti kylkeen ja ristittömiin turneihin loput. Varmistetaan että saadaan vihu stäkättyä. Potin konttari indikoi jonkinlaista osumaa ja plo2 ei osumia kipata.
Kyyberi
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 219
Liittynyt:
09.10.2009 16:04

Re: mugman ja pimeä puoli (PLO)

ViestiKirjoittaja mugman » 26.09.2017 17:56

Mahtavaa! Monta kommenttia. Kiitos! :)

Olen varmaan liian usein passiivinen vahvoilla käsillä ja yritän vaan antaa vihujen painaa, jos painaa, merkkiä keskelle. Ehkä pitäisi lisätä aggressiivisuutta ja varsinkin noiden käytännön nutsien slowplayaamiset jättää vähemmälle. Katselen paljon Jnandezin videoita niin eipä kauheasti himmaile niissä, vaan esim menee aika usein keskelle käsillä joilla itse aina makselen passiivisesti. Taitaa jäädä paljon valueta pöydälle. :-D

Jätän jatkossa tulokset pois, kiitos vinkistä. Palataan illemmalla uudella kädellä asiaan. :)
mugman
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 106
Liittynyt:
19.01.2017 23:39

Seuraava

Palaa alueelle Blogit