ROTKORETKET

Pokerisivut.comin käyttäjien omat blogit

ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yipyiphupbup » 16.12.2017 13:07

Olen pohtinut jo pidemmän aikaa blogin avaamista, minne milloinkin. Alkuperäinen tarkoitus oli aloittaa kirjoittaminen jo Macauun saapuessani, mutta se jäi tekemättä. Syinä klassiset laiskuus ja haluttomuus. Mulla on lento takaisin Helsinkiin huomenna ja koen että blogin kirjottaminen on asia mikä mun tulee tehdä itseni vuoksi.

Mun nimi on Max Rotko. Oon 23-vuotias ja oon pelannut pokeria vuoden 2014 lopusta asti ammatikseni, en ammattimaisesti ja nyt mun on aika alkaa olemaan tilivelvollinen itseni kanssa. Tää blogi sopii siihen täydellisesti. Oon aina digannu kirjoittamisesta, vaikka se tuntuu menevän vähän aalloissa. Toisekseen oon saamassa mun kandidaatin tutkinnon kohta ulos Turun Kauppakorkeakoulusta ja pidän sen seurauksena tauon opiskelusta. Kirjoitan myöhemmin syitä, mitkä ovat ajaneet mut pois yliopistosta ja miks en koe, että se on mua varten. Tuhlasin paljon aikaa jahkaillessa ja olin todella kauan kahden vaiheilla lopetanko koulun ja en yhtään tienny mitä haluan tehdä tulevaisuudessa. Vaihtojakso Macaussa löi naulan arkkuun.

Tän hetkiset ajatukset blogin suhteen on päivittää tänne miten pelit kulkee ja elämästä siinä sivussa. Tuun varmasti käymään käsiä läpi ja erittäin mielenkiinnolla luen myös teidän ajatuksenne käsistä. Jos käyn retkeilemässä jossain, niin pyrin sieltäkin tekemään jonkinlaista matkapäivyriä teille. Lähinnä on mukavaa saada kanava minne voi pumpata omat tuntemukset avoimesti pihalle ja jos siinä sivussa pystyy herättämään ihmisissä tunteita suuntaan tai toiseen niin koen, että tavoitteet on saavutettu.

Omia mielenkiinnon kohteita pokerin lisäksi on tällä hetkellä *rummunpärinää* kryptovaluutat ja lohkoketjuteknologia ja keskustelen näistä enemmän kuin mielelläni kenen tahansa kanssa. En oo siis mikään ekspertti tai edes tietäjä aiheessa, mutta oon lueskellu nyt enemmän ja enemmän aiheesta viime aikoina ja todella mielenkiinnolla seuraan tapahtumia. Seuraavassa postauksessa voitte odottaa että kerron vähän Macausta, mitä oon tästä paikasta mieltä ja millasta täällä oli asua neljä kuukautta. Tulee varmaankin näpyteltyä se lentokoneessa eli tavaraa tulee ulos lisää jo su/ma.
yipyiphupbup
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 30
Liittynyt:
11.10.2017 15:13

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja peeksa » 16.12.2017 13:38

Tervetuloa blogittamaan! Ilmeisesti herraa nähdään vieraana Ravustajan twitchissä lähiaikoina?
peeksa
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 2044
Liittynyt:
19.03.2007 0:18

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yksinäinen_ravustaja » 16.12.2017 16:53

Blogin otsikosta 10 pistettä, tervetuloa! Ylläolevaan viitaten, alustavasti puhuttiin jos joulun välipäivinä saatais Rotko rotkoretkeilemään rapustreamiin. Suunnitelmat elää vielä mutta jos nyt ei mitään aivan ihmeellistä tapahdu niin seuraavan 3 viikon sisään pitäisi toteutua.
Clear eyes, full hearts, can't lose
yksinäinen_ravustaja
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 1447
Paikkakunta: MTTs
Liittynyt:
13.04.2013 1:14

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yipyiphupbup » 18.12.2017 23:00

Saavuin Macauun elokuun puolivälissä. Muistan kasinoiden valot ja tukahduttavan kuumuuden. Valoissa oli uutuuden tuntua ja toivoa. "Jumalauta, tää on se mesta missä ne megat printataan" ajattelin istuessani taksissa. Todellisuudessa poistuessani taksista megat katosivat mielestä yhtä nopeasti kuin suomalainen ajaa kohti Alkoa lauantaina kello 17.55. Etelä-Kiinan lämpö ja kosteus eivät olleet yhteensopivia suomalaisen hipiäni kanssa. Ensimmäinen flippi turpaan.

Olin myös täynnä intoa, sillä olin kuullut pelkkää hyvää opiskelijavaihdosta. Reissu oli myyty minulle loputtomina juhlina ilman huolen häivää tai vastuuta. Odotukset osuivat melko nappiin ja ensimmäinen kuukausi menikin jotakuinkin pullon varressa kiinni. Tunnelmaa voisi kuvailla jopa melko eläimelliseksi. Jengi petti kumppaneitaan jo ensimmäisenä iltana silmää räpäyttämättä. Yksiavioisuus ei taida olla katolinen arvo. Voisi sanoa, että maariidit Etelä-Eurooppalaisista eivät ainakaan kauheasti muuttuneet.

Ensimmäinen kuukausi oli hauska. Kaikki oli uutta ja jännittävää. Pääsin pelaamaan pokeriakin. City of Dreamsissa oli Starsin turnaussarja syyskuun alussa, joka meni hieman mollivoittoisesti, mutta saatiin lippu Hendoniin eli ei tarvitse ainakaan sen takia palata Macauun. Pelit olivat odotetun pehmeät ja kiinalaisissa on se hyvä puoli, että ne eivät ole ainakaan nittejä ja niiden kanssa on ihan hauska pelata. Toinen hyvä spotti olisi olla ACOPit, mutta päätin jättää pankkikorttini Shanghain kansainvälisen lentokentän pankkiautomaattiin ja likviditeettiongelmat estivät pelit. Taas flippi turpaan.

Aikaa kului ja Macau alkoi tuntumaan pieneltä. Ajattelin matkailun korjaavan asian ja kävin Filippiineillä sekä Soulissa. Filippiineillä vesi oli kaunista, snorklaaminen oli mukavaa ja olut oli halpaa. Erinomainen "rantalomakohde" ja ei ollut ihan tukossa turisteista. Souliin menin toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla rakastuin kaupunkiin. Siinä kaupungissa on jotain sanoinkuvailematonta. Tiedättekö sen viban, joka tulee välillä kun menee jonnekin ja et vain tiedä mikä luo sen positiivisen fiiliksen, mutta jotain siinä täytyy olla? Positiivinen fiilis tarttui kaikkiin ja tehtyämme lähempää tuttavuutta paikalliseen alkoholiherkkuun, Sojuun, aamuiset positiiviset vibat eivät olleet ainakaan paikalla meidän Airbnbssä.

Tämä tieto on merkittävä siksi, että palattuani Macauun kiinalaisen kultainen viikko oli tehnyt minusta täydellisen raunion. Saavutin jonkinlaisen pitkäaikaiskrapulan ja Macau ei enää tuntunut kovinkaan hohdokkaalta. Vietin paljon aikaa tietokoneella pienessä huoneessani ja vaelsin haamun lailla kampuksella etsimässä ruokaa täysin absurdeina vuorokauden aikoina. Kun pääsin siitä fiiliksestä yli vaihto alkoi olemaan jo loppumaan päin ja en vain saanut siitä enää samalla tavalla kiinni.

Olen nyt ollut vuorokauden Suomessa ja fiilikset kotiinpaluusta ovat fantastiset. Suomessakin on vain sitä jotain. Ehkä se on tottumuskysymys, mutta kliseemäisesti sanottuna täällä kaikki asiat tuntuvat olevan paremmin. Sydän vetää kotiin tai jotain sen suuntaista. Tässä menee vielä varmaan pari päivää, kun käy kavereita ja sukulaisia moikkailemassa ja sitten pitäisi taas availla lobbyt ja käydä katsomassa miten flipataan.

Loppukaneetti Macausta on solidihko 7+/10. Neljä kuukautta Macaun kokoisessa paikassa, vaikkakin hyvien matkustuskohteiden läheisyydessä, on vain aivan liian pitkä aika. Sanoisin että kriittinen piste menee jossai 6-8 viikon välimaastossa, vaikka olisi miten hyvät pelit, säät, kaverit, bileet tai olot. Sen jälkeen ollaan lifetiltissä paikan koon ja kiinalaisen populaation kanssa.

Voin myös vahvistaa, että olen menossa ravustajan striimiin ja tarkoituksena olisi ainakin nyt avata muutamat turnaukset ja höpistä niitä näitä. Toivottavasti Bitcoin ei romahda ennen uutta vuotta niin allekirjoittanuttakin hymyilyttää.
yipyiphupbup
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 30
Liittynyt:
11.10.2017 15:13

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yipyiphupbup » 21.12.2017 15:29

Oon kohta starttaamassa ekaa sessiota Suomeen paluun jälkeen ja haluun sitä ennen kirjottaa tarkemmin syitä miksi avasin tän blogin ja mikä sen merkitys on tässä kaikessa. Bare with me, tiedän että tää voi nyt mennä vähän avautumiseks ja höpinäks omasta sielun maisemasta, mutta päästään kohta sen pokerin pariin.

Oon nyt pidemmän aikaa kamppaillut itseni kanssa koulun jatkamisen suhteen. Tein vihdoin päätöksen kuukausi tai kaksi takaperin ja päätin laittaa koulun jäihin ja antaa itselleni paras mahdollisuus menestyä pokerissa pidemmällä tähtäimellä. Päätökseen vaikuttivat seuraavat tekijät: into/palo, sosiaalinen elämä ja muiden mielipiteet. Lista voi vaikuttaa teille typerältä, mutta täydessä rehellisyydessä nämä olivat tekijät, jotka mietityttivät mua eniten. Ensimmäisenä on into/palo eli passion. Pokeri voittanut, voitti ja tulee aina voittamaan yliopiston tässä kategoriassa. Tällä hetkellä 95% asioista on yliopiston yläpuolella tässä kategoriassa ja varmaan 50% tulee aina olemaan. Toisessa ääripäässä pokeri on kokoajan ajatuksissa ja mielessä. Herätyskellon soitosta siihen asti, että nukahtaa joko pokeria pohtien tai kryptovaluuttamarkkinan romahdusta peläten. Sosiaalinen elämä on mulle tosi tärkeetä niin kuin se varmasti on suurimmalle osalle meistä homo sapienseista. Ensisijainen huoli ei ole se, että en koskaan enää poistuisi luolastani ulkoilmaan muiden ihmisten seuraan vaan se, että miten sosiaaliset kontaktit vähenevät, jos poistun yliopistosta. Tapaan siellä ison osan todella hyvistä kavereistani päivittäin ja siellä heidät tapasinkin. Tämä kategoria menee yliopistolle, vaikka tiedostankin ettei yliopiston tarkoitus ole toimia hengausalueena, mutta sellaiseksi se muodostui itselleni. Viimeisenä on maailman typerin syy, mutta asia joka vaikutti minuun suuresti. Varsinkin perheelle on ollut erityisen tärkeää, että olen yliopistossa ja se miten siellä menee. Pokerin he ovat hyväksyneet ja ymmärtäneet siitä hetkestä alkaen kun olen itseni sillä elättänyt, mutta poika pokeriammattilaisena ei luonnollisesti ole ollut heille mikään juhlan aihe. Joten vanhempieni mielipide painoi yllättävän paljon päätöksessäni kunnes tajusin että sillä ei ole mitään merkitystä mitä he ajattelevat. Nyt on taas kliseinen tarina, mutta näin se nyt taas meni. Joka tapauksessa seurauksena yliopisto pakettiin ja oon nyt toiveikkaampi tulevaisuuteni suhteen kuin pitkään aikaan.

Sen seurauksena, että oon nyt 100% pokerissa kiinni ja että arki ei mene lomailuksi vaan duunin tekemiseksi tää blogi on tärkee osa pitämässä mua rehellisena tekemisen suhteen. Tulen olemaan kaikesta täysin rehellinen mentiin ylös, alas tai ihan metsään. Uskon, että työ puhuu puolestaan ja tulokset tulevat perästä. Totta kai voi juosta kuin jumala, mutta se ei ole pitkässä juoksussa kovinkaan produktiivista, jos sitä ei käsittele ammattimaisesti. Kokemusta on.

Kaikkia näitä päätöksiä ajoi tämän vuoden surkea tulos ja varsinkin syksyn monttu. Runnasin huonosti ja en pelannut hyvin. Nämä kun laskee yhteen syntyy muutaman sadan binin monttu missä nyt ollaan. Onneksi kryptovaluutat on juossut niin ei olla ihan katki. Syitä voi yrittää keksiä sille miksei pelit kulkeneet syksyllä. Huono timezone Macaussa, huono työtila jne ympäristölliset tekijät tai myöntää itsellensä, että on pudonnut kärryiltä pelillisesti ja pokerissa ei voi printata enää rahaa avaamalla 95% napilta.

Aikataulu ravustajan striimissä vahvistettu ja pelailen pokeria siellä perjantaina 29.12. Höpinää varmaan laidasta laitaan ja yritetään rikkoa striimikirous samalla.
yipyiphupbup
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 30
Liittynyt:
11.10.2017 15:13

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja mental » 21.12.2017 17:25

yipyiphupbup kirjoitti:Herätyskellon soitosta siihen asti, että nukahtaa joko pokeria pohtien tai kryptovaluuttamarkkinan romahdusta peläten.

Oiskohan aika myydä kryptot pois? Aika degen saa olla että tossa pyramidissa vielä pysyy mukana :D
mental
 
Viestit: 251
Liittynyt:
27.12.2006 14:55

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja dulle11 » 21.12.2017 20:26

Pysyhän koulussa ja hoida se loppuun. Ei se nyt kenellekään hauskaa oo mutta sulle helppo backup plan kun pokerit kusee. Toisaalta, oot jo päätökses tehny ja onnea sille tielle. :)
dulle11
 
Viestit: 136
Liittynyt:
30.04.2007 3:37

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yipyiphupbup » 21.12.2017 22:04

mental kirjoitti:Oiskohan aika myydä kryptot pois? Aika degen saa olla että tossa pyramidissa vielä pysyy mukana :D


Saatan olla degen ja se on ihan up for debate, mutta ei kryptovaluutat mikään pyramidihuijaus sentään ole :D. Ne saattaa olla kuplassa ja sanoisin itse että on, mutta ei se niitä estä nousemasta. Siinä on hirvee hype nyt ympärillä ja markkinalle virtaa niin paljon uutta rahaa kokoajan, että vaikea nähdä mitään suurta lamaa ihan lähiaikoina. Uskon siihen teknologiaan siinä taustalla ja sit mennään saappaat jalassa, jos ne nyt romahtaa.

Saatiin myös ensimmäinen sessio Suomessa pakettiin. Aika rennosti aloiteltiin, koska oon viel täs tyttöystävän luona Helsingissä ja set-uppi on mitä on. Session alku otettiin samaa tunkkihelvettiä mihin on totuttu jo tässä syksyn aikana, mutta session lopussa seisoi kiitos ja niputettiin Starsilta turnaus.

Varmaan oikeesti eka pytty sitten kesän ja ei helvetti kun tuntuu hyvältä. Ei tällä vielä minnekään maailmanympärys matkalle lähdetä, mutta tekee ihan sairaan hyvää itseluottamukselle. En osaa linkata käsiä tänne eli jos joltain saa pikaoppaan niin arvostaisin sitä. Tänään oli muutama aika hauska, mitkä jakaisin mielelläni teidän kanssa. BTW En ollut päässy Macausta edes Veikkauksen softaan sisään ja ei pelit ainakaan olleet koventuneet siellä :D.
Liitteet
22d turbo.png
yipyiphupbup
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 30
Liittynyt:
11.10.2017 15:13

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yipyiphupbup » 21.12.2017 22:07

dulle11 kirjoitti:Pysyhän koulussa ja hoida se loppuun. Ei se nyt kenellekään hauskaa oo mutta sulle helppo backup plan kun pokerit kusee. Toisaalta, oot jo päätökses tehny ja onnea sille tielle. :)


Tätä on pohdittu ja pohdittu ja en nää vaan mitään valueta koululla itselleni tällä hetkellä. Saan kandidaatin paperit siis pian ja se toimii nyt jonkinlaisena backuppina, ettei olla ihan luonnon voimien armoilla. Arvostan toki "huolen pitoa" ja varmasti elämän kokemuksella tulee, mutta tällä hetkellä kouluun palaaminen ei vaan ole mahdollisuus.
yipyiphupbup
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 30
Liittynyt:
11.10.2017 15:13

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yksinäinen_ravustaja » 21.12.2017 23:05

Hemistä valitset käden, painat "view", alhaalta keskeltä "copy hand to clipboard in phpBB forums format", copypaste tänne.

PS. Kuuluu tapoihin että yleensä kun avaa Pokerisivuille blogin ekassa sessiossa tulee pytty eli tervetuloa kerhoon. Valitettavasti toinen yhtä varma asia on se, että streamikirous on vahva ja turpaan tulee pahasti :-D
Clear eyes, full hearts, can't lose
yksinäinen_ravustaja
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 1447
Paikkakunta: MTTs
Liittynyt:
13.04.2013 1:14

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yksinäinen_ravustaja » 21.12.2017 23:48

Jos noi cryptoihin liittyvät kuplakeskustelut kiinnostaa niin tässä twitterissä on IMO parhaat analyysit kirkkaasti: https://twitter.com/woonomic

Laitan tähän vielä pari tarkempaa twiittiketjua:

https://twitter.com/woonomic/status/940681439372300288
https://twitter.com/woonomic/status/943946819461111809

Itsekin todella paisti vielä, mutta kyllä tää musta innostavaa ja kiinnostavaa on ja IMO kupla nyt ei ihan heti oo puhkeamassa kun koko cryptot on nousseet mainstreamiksi tyyliin viimeisen 3 viikon aikana ja nyt sitä tuularirahaa sinne alkaa vasta virrata. Ravustaja nyt lienee viimeinen ihminen jonka sijoitusvinkkejä kannattaa peesata, mutta ainakin itse odottaisin että etenkin nyt joulun jälkeinen aika tulee olemaan todella hyvää aikaa jos cryptoja omistaa. Aihe muutenkin pinnalla plus ihmiset haluaa sijoittaa joululahjarahojaan, tehdä elämänmuutoksia jne = erittäin otollista aikaa cryptoille nousta. Se onkin sitten eri asia mihin niitä painaa. Ollaan keskusteltu näistä Rotkon kanssa viime päivinä ja ens viikon streamissa obv paljon lisää.

Henkkoht painaisin altcoineihin koska varmaan avg tuularille Bitcoinin kalleus voi tulla shokkina ja ei ole niin houkuttelevaa omistaa 0,02 bitcoinia vs omistaa yksi coin joka maksaa vaikka 300 tai iso nivaska jotain halvempia. Kokonaisuutena löisin kyllä mitä vaan vetoa että seuraavan kuukauden-parin suunta markkinalla tulee olemaan rivakasti ylöspäin eikä se cryptojuna todellakaan ole vielä mennyt. Bitcoinit nyt varmaan alkaa olemaan siinä S-curven loiventumisvaiheessa mutta ei se markkina tosta hetkeen mihinkään poksahda.

smartmoney.JPG
smartmoney.JPG (39.92 KIB) Katsottu 4379 kertaa


Tässäkin on IMO aika paljon järkeä. Hyvin mahdollista että noin älyttömiä nousuja ei tulla enää näkemään kuin mitä BTC otti loppuvuodesta, mutta investointifirmojen ja general publicin raha alkaa vasta ~nyt ylipäätään virtaamaan koko bisnekseen ja koko skene on edelleen isossa kuvassa ihan alkuvaiheessa. Ei se sitä tarkoita että kannattaisi pantata talo ja hakea jotain älyttömiä rakettinousuja, mutta lyhyen tähtäimen suunta on kyllä edelleen ylöspäin.
Clear eyes, full hearts, can't lose
yksinäinen_ravustaja
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 1447
Paikkakunta: MTTs
Liittynyt:
13.04.2013 1:14

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja Mattu » 22.12.2017 3:21

Tervehdys vaan!

Hyvää settii ollu blogissa tähän asti. Sen verran läheltä liippaa toi äijän stoori, et aattelin tulla kertoo vähän omaa tarinaa ja ajatuksii. Ite alotin Turun kauppakorkeessa 2007 syksyllä. Olin hiukan sitä ennen lopettanu kesäduunit niin et pokeri jäi ainooks tulonlähteeks. Ite en kauppakorkeessa viihtyny lopulta kun reilun 30 nopan verran. Syynä oli pokeri, ihan niin ku sullaki. Ite en ollu pokerista niinkään missään jäätävässä huumassa, mut ekan kerran oli kertyny tilille hiukan ylimäärästä rahaa. Siitä sit huomasin, et raha ei mulle merkkaa juurikaan ja tajusin, et ainut syy miks kauppakorkees olin, oli se, et sais joskus ison palkkashekin. Päätin siis noin puolentoista vuoden hangottelun jälkee jättää opinnot ja miettii mitä sitä elämäs keksis. Eipä mullakaa mutsi ja mummi ihan hirveen innoissaa meikäläisen päätöksestä ollu. Olivatpa mulle maksaneet pääsykoekurssit sun muut ja niin vaan päätin toistaseks mennä pokerin pelaamisella. Lupasin kyllä heille, et joku koulutus käydää lukemassa plakkarii. Mun pokeritouhut ei tossa vaiheessa ollu mitenkään ammattimaisia. Pelit vaan oli niin pehmeet, et pystyin NL200-käteisen biittaamaan vaikken ees ollu mikää kummone pelaaja. NL400 en uskaltanu oikee pelata. Rahat tuntu siel liian isoilt ja olin oikeestaa ihan tyytyväine ku NL200 sai sen verran tienattua hyvin vähillä työtunneilla, et pysty elää.

Nojoo 2010 syksyllä menin sitte opiskelemaan luokanopettajaks. Tuntus jotenki sopivan itelle kivasti. Ajatuksena oli painaa pokeria sen verran, et sai opiskelut rahotettua ja sit ku valmistuu, ni mennä oikeisiin töihin. Sinäänsä mikään kiire mulla ei ollu valmistua, koska opiskelijaelämä on melko huoletonta ja lepposaa. Ja mikäs siinä oli opiskellessa kun ei tarvinnu ihan kädestä suuhun elää. Keväällä 2016 mulla oli gradu tehtynä ja vaan muutama hajakurssi jäljellä, et ois opinnot pulkassa. Pokerit oli menny koko opintojen ajan siinä sivussa. Opiskelut oli ollu etusijal ja korttia tuli painettua sen mitä ehti ja jakso. Koko ajan olin painellu jossain NL100-NL200 -tasojen välimaastossa. Oli mun siis pokerissaki ollu pakko jotain oppia, koska pelien taso oli hitusen koventunu vuodesta 2007. Vaikka opinnot alko olee paketissa, niin jotenki tuntu, ettei tää pokerihomma ollu vielä paketissa. Oli semmone fiilis, et en ollu lainkaan testannu, et mikä mun oma taso pokerissa vois olla. Päätin siis pistää opinnot jäihin ja lykätä valmistumista ja koittaa miltä tuntuis keskittyä vaan pokerin pelaamiseen. Alotin tän projektin syksyllä 2016. Nyt reilu vuos myöhemmi täytyy todeta, et oikea päätös tuli tehtyä. Oman pelin taso menny itellä tosi paljo eteen päin, winrate noussu reilusti, päässy tasoja ylös päin sekä saanu käsimäärää isommaks. Se tosin vieläki on aika surullinen todellisiin grindaajiin verrattuna.

Muutaman kyssärin/tipsin voisin heittää äijäl päin:

Puhut tossa aika lopullisesti koulun lopettamisesta. Voisko olla mitään ideaa, et ilmottautuis vaan poissaolevaks ja antais homman olla niin toistaseks. Ite toimin sillee, et teen itseni kanssa työsopparin vuodeks aina eteenpäin. Mun työvuosi alkaa 1.9 ja loppuu juhannukseen. Asetan itelleni vuodeks jonkun rahallisen minimitavotteen, mihin mun pitää päästä. Ja sit aina työvuoden loputtua mulla on ajatuksena pohtia, et onko tää niin mielekästä, et tätä haluu ammattimaisesti jatkaa. Jos oon tienannu riittävästi ja pokeriammattilaisuuden plussat biittaa miinukset, ni sit mennään taas vuos eteenpäin tällä. Mitään pitkän tähtäimen pläänejä en korttiammattilaisuudelle vetäis. Sen verran epävarma tän lajin tulevaisuus on, netissä siis.

Nyt kun pokeriammatilaiseks rupiat, ni suosittelen lämpimästi kuukausisäästämistä bitcoinien ohella. Joku passiivine etf:n tapane ratkasu, jolla alat kartuttaa omia eläkesäästöjäs. Ei varmaan ekana mieles 24-vuotiaana, mut 32-vuotiaana saattaa alkaa olee ku ei oo kymmenee vuotee eläket kertyny.

Ja kun ton päätöksen pelkkään pokeriin keskittymisestä oot tehny, ni tee kaikkes, et siinä hommassa onnistut. Pelitunteja vaan paljon sisää ja samalla koittaa opiskella pokeria mahdollisimman paljon. Jollekkin tää voi olla tietty itsestäänselvyys, mut ainaki itellä lipsuu aika helposti lomailun puolelle, kun ei oo ns. pakko pelata.

Kaipa sitä jottai muitaki juttui ois voinu mieles olla, mut tähän kellonaikaan ei irtoo enempää. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten tää homma lähtee kehittymään. Toivottavasti ei jää blogi vaan muutaman postauksen mittaseks. Eipä siinä muuta kun onnea matkaan!
Vittu kun vituttaa että pelaa itse täydellisesti mutta vittu pakka on rikattu
Mattu
 
Viestit: 200
Paikkakunta: turku
Liittynyt:
20.08.2006 15:20

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja mental » 22.12.2017 9:51

Jos kiinnostaa niin voin kyllä kirjottaa pidemmänkin sepustuksen miksi kryptot on ihan surkea idea eikä tule koskaan johtamaan mihinkään järkevään, mutta tuskin semmonen tässä maniavaiheessa ketään kiinnostaa. :D Mun puolesta kaikki saa hävitä rahansa kyllä ihan mihin itse haluaa, mutta varsinkin pokeripiireissä lisääntynyt shillaus tän pyramidin puolesta on alkanut vituttamaan ihan huolella lähiaikoina.

Suurin syy mikä tota hintaa on pitänyt ylhäällä on bitfinexin rahanprinttausoperaatio. Toki normaalikin kysyntä on kasvanut kokoajan, mutta osaltaan tää pumppausoperaatio on sitä myös kasvattanut.

Kun kaikki tykkää pistellä noita mitäänsanomattomia graafeja ni pistetäänpä itekin pari:
Kuva
Kuva

En ihan uusinta graafia löytänyt, mutta yhteensä tethereitä on pumpattu +1mrd markkinoille joista (muistaakseni) 500miljoonaa joulukuussa ja tää on ollut juuri ja juuri riittävä pitämään hinnan "vakaana". En usko että ne pystyy tukemaan laitaa enää kauhean kauan jolloin nähdään paljon siellä oikeasti on kysyntää.

En toki ihmettelisi yhtään vaikka bitcoinin arvo tuplaantuis koska ei näissä markkinoissa ole pitkään aikaan mitään järkeä ollut, mutta todennäköisempänä vaihtoehtona näen että toppi nähtiin jo ja nyt alkaa pitkä lasku jonnekin 1k tienoille, toisaalta riippuen ihmisten positioista en pidä nopeaa romahdusta alle sataseen mitenkään erityisen epätodennäköisenä.
mental
 
Viestit: 251
Liittynyt:
27.12.2006 14:55

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yipyiphupbup » 22.12.2017 15:06

Mattu kirjoitti:Muutaman kyssärin/tipsin voisin heittää äijäl päin:

Puhut tossa aika lopullisesti koulun lopettamisesta. Voisko olla mitään ideaa, et ilmottautuis vaan poissaolevaks ja antais homman olla niin toistaseks. Ite toimin sillee, et teen itseni kanssa työsopparin vuodeks aina eteenpäin. Mun työvuosi alkaa 1.9 ja loppuu juhannukseen. Asetan itelleni vuodeks jonkun rahallisen minimitavotteen, mihin mun pitää päästä. Ja sit aina työvuoden loputtua mulla on ajatuksena pohtia, et onko tää niin mielekästä, et tätä haluu ammattimaisesti jatkaa. Jos oon tienannu riittävästi ja pokeriammattilaisuuden plussat biittaa miinukset, ni sit mennään taas vuos eteenpäin tällä. Mitään pitkän tähtäimen pläänejä en korttiammattilaisuudelle vetäis. Sen verran epävarma tän lajin tulevaisuus on, netissä siis.

Nyt kun pokeriammatilaiseks rupiat, ni suosittelen lämpimästi kuukausisäästämistä bitcoinien ohella. Joku passiivine etf:n tapane ratkasu, jolla alat kartuttaa omia eläkesäästöjäs. Ei varmaan ekana mieles 24-vuotiaana, mut 32-vuotiaana saattaa alkaa olee ku ei oo kymmenee vuotee eläket kertyny.

Ja kun ton päätöksen pelkkään pokeriin keskittymisestä oot tehny, ni tee kaikkes, et siinä hommassa onnistut. Pelitunteja vaan paljon sisää ja samalla koittaa opiskella pokeria mahdollisimman paljon. Jollekkin tää voi olla tietty itsestäänselvyys, mut ainaki itellä lipsuu aika helposti lomailun puolelle, kun ei oo ns. pakko pelata.

Kaipa sitä jottai muitaki juttui ois voinu mieles olla, mut tähän kellonaikaan ei irtoo enempää. Jään mielenkiinnolla odottamaan, miten tää homma lähtee kehittymään. Toivottavasti ei jää blogi vaan muutaman postauksen mittaseks. Eipä siinä muuta kun onnea matkaan!


Moikka Mattu, oli nastaa nähä et aika monta yhtymäkohtaa meidän teillämme. Tässä blogin alussa on saattanut olla hieman maailmanlopun meininki koulunkäynnin suhteen ja ehkä jengi saanut väärän kuvan suunnitelmastani sen suhteen. Jätän koulun nyt ns. jäähylle eli olen poissaolevana ja 2019 alkukesästä oli tarkoitus tutkailla fiiliksiä sen suhteen uusiksi, että haluunko mennä painamaan maisteria vai jatkanko pokeria eli siinäkin suhteessa tosi samanlainen idea tän homman suhteen. Rahallisestihan oon 100% luonnollisesti nuorena pokerin pelaajana asiat jokseenkin ryssinyt tai ehkäpä jättänyt asioita tekemättä, mitkä olisi käyneet järkeen tehdä. Kun voitin 2015 joulukuussa Sunday Millionin niin makuutin paistina rahoja tilillä, koska ei ollut yhtään mitään hajua mitä helvettiä mä tekisin niillä ja mihin niitä kannattaisi sijoittaa tjsp. Kyselin kauppiksesta kavereilta ja tutuilta jeesiä ja sain ihan solideja vinkkejä. Yhden kaverin kanssa jopa rakenneltiin mulle mahdollista salkkua, mutta en sitten saanut vain sitä aikaan ja se jäi roikkumaan. Kuvaa hyvin mun asennetta kaiken suhteen muutenkin viimeisen 5 vuoden aikana. Jos asiaa ei ole pakko tehdä niin sitähän ei tehdä eli laiskuus on lyönyt kovaa ja pitänyt peukalonsa alla, mutta nyt se kierre loppuu. Blogi auttaa siinä varmasti. Nyt jo yks kaveri laitto aamulla viestiä, että otetaan alkuvuodelle jotain betsiä tms. sopparia, että molemmat laittaa ryhtiliikettä kehiin ettei mee laskotteluks, koska helpostihan se menee. Kavereiden kanssa on kivempi olla aurinkoisella säällä kaljalla kuin sisällä ajamassa simulaatioita. Toisin sanoen tää blogi tulee olee mun työkalu millä saan ajatuksia ulos ja pääsen keskustelemaan ja kuulemaan muiden ihmisten juttuja ja tarinoita, mikä on iha sairaan siistiä mun mielestä. Jos blogiin ei yhtäkkiä tule viestejä olen joko mennyt katki, lopettanut pokerit tai kuollut. Kiitos viestistä!!

Kiitos ravustajan isken tänne nyt muutaman käden, joita olin merkannut ihan blogia varten peleistä. Kaikki varmaan aika standard, en ole siis edes itse käynyt läpi vielä niin tulee ihan ekalla fiilikselle pohdinnat käsistä. Käsiä ei myöskään ole kovinkaan paljoa, koska en tietenkään muistanut ottaa mielenkiintoisia ylös teille. Kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.

Tässä turnilla varmaan voi kipata myös ihan onnellisesti tota sizingia vastaan, mutta mulla on aina ollut kippinappulat vähän kadoksissa. Ysiä on ofc huono blokata, mutta maita antiblokkaan. Kaveri oli myös melko räjähtävää sorttia. Riverillä toi sizing reppaa turnin sizingin kanssa IMO ~ei mitään ja taisin maksunapilla olla aikalailla valmiina.

Winamax - 150/300 NL (6 max) - Holdem - 6 players
Hand converted by PokerTracker 4

UTG: 31,409
MP: 16,804
CO: 22,030
Hero (BTN): 21,470
SB: 19,370
BB: 18,551

6 players post ante of 40, SB posts SB 150, BB posts BB 300

Pre Flop: (pot: 690) Hero has 9:spade: A:club:

fold, fold, fold, Hero raises to 681, SB calls 531, fold

Flop: (1,902, 2 players) T:heart: 3:heart: 8:diamond:
SB checks, Hero checks

Turn: (1,902, 2 players) 4:diamond:
SB bets 1,268, Hero calls 1,268

River: (4,438, 2 players) T:spade:
SB bets 1,650, Hero calls 1,650

SB shows J:diamond: Q:diamond: (One Pair, Tens)
(Pre 47%, Flop 37%, Turn 39%)
Hero shows 9:spade: A:club: (One Pair, Tens)
(Pre 53%, Flop 63%, Turn 61%)
Hero wins 7,738


Tästä nyt en kovin ylpeä ole vaikka toimikin. Pelitilanteessa ajatus oli jotain luokkaa UTGn paisti lyö varmaan aina ysinsä tohon, siellä käytännön kuollutta rahaa niin kai tässä voi squeezata. Käsivalinta aika Danten seitsemäs helvetti tyyppinen, mutta kai tässä voi sanoa että vanhalla kunnon feel playlla mentiin ja kaverit pakkaan. Ideoita otetaan vastaan.

PokerStars - 80/160 Ante 24 NL - Holdem - 8 players
Hand converted by PokerTracker 4

MP: 9,350
MP+1: 17,577
CO: 10,083
BTN: 3,632
Hero (SB): 5,104
BB: 6,898
UTG: 15,279
UTG+1: 3,984

8 players post ante of 24, Hero posts SB 80, BB posts BB 160

Pre Flop: (pot: 432) Hero has 6:spade: 3:spade:

UTG calls 160, fold, fold, fold, fold, fold, Hero calls 80, BB checks

Flop: (672, 3 players) 6:diamond: 8:diamond: 7:spade:
Hero checks, BB checks, UTG checks

Turn: (672, 3 players) T:club:
Hero checks, BB bets 370, UTG calls 370, Hero raises to 1,101, fold, fold

Hero wins 1,782


Tässä vielä muutama käsi tosta turnauksesta, missä otettiin pytty.

Käytännön stonebubble. Vaihtelevat fiilikset, mutta lopputulema positiivinen. Pienistä nää pytytkin on kiinni.

PokerStars - 300/600 Ante 70 NL (6 max) - Holdem - 5 players
Hand converted by PokerTracker 4

UTG: 47,496
Hero (CO): 25,998
BTN: 11,878
SB: 4,173
BB: 32,744

5 players post ante of 70, SB posts SB 300, BB posts BB 600

Pre Flop: (pot: 1,250) Hero has J:heart: J:spade:

fold, Hero raises to 1,350, fold, fold, BB raises to 4,210, Hero raises to 25,928 and is all-in, BB calls 21,718

Flop: (52,506, 2 players) 7:club: K:diamond: J:club:

Turn: (52,506, 2 players) 5:spade:

River: (52,506, 2 players) 9:diamond:

BB shows Q:diamond: Q:heart: (One Pair, Queens)
(Pre 82%, Flop 12%, Turn 5%)
Hero shows J:heart: J:spade: (Three of a Kind, Jacks)
(Pre 18%, Flop 88%, Turn 95%)
Hero wins 52,506


Tässä kohtaa kiroiltiin hieman elämää, runeja ja kaikkea mahdollista. Ehkä 13 pelaajaa jäljellä ja niitä sijoja on vaan tullut ihan liikaa viime aikoina. Toisaalta toi JJ>QQ oli sen verran lähimuistissa, että osasin olla ihan iloinen turnauselämästänikin.

PokerStars - 900/1800 Ante 225 NL (6 max) - Holdem - 5 players
Hand converted by PokerTracker 4

SB: 48,518
BB: 83,373
Hero (UTG): 102,650
CO: 59,028
BTN: 69,140

5 players post ante of 225, SB posts SB 900, BB posts BB 1,800

Pre Flop: (pot: 3,825) Hero has A:club: A:spade:

Hero raises to 4,050, CO raises to 11,610, fold, fold, fold, Hero raises to 102,425 and is all-in, CO calls 47,193 and is all-in

Flop: (121,431, 2 players) 7:club: J:spade: Q:diamond:

Turn: (121,431, 2 players) 2:diamond:

River: (121,431, 2 players) 9:spade:

Hero shows A:club: A:spade: (One Pair, Aces)
(Pre 81%, Flop 11%, Turn 5%)
CO shows J:club: J:diamond: (Three of a Kind, Jacks)
(Pre 19%, Flop 89%, Turn 95%)
CO wins 121,431

PokerStars - 3600/7200 Ante 900 NL (7 max) - Holdem - 4 players
Hand converted by PokerTracker 4


Tässä 4 left ja FT:ssä. Iso pino ja avaaja semi random ihan ok brassi. Prenä varmaan aina maksu näillä stäkeillä tässä tilanteessa. Flopilla ei kipata ikinä, turnilla varmaan pitäisi taas, mutta kun pelataan brassia vastaan, joka antaa painetta ihan vaan koska ei osaa olla höllentämättä kaasupoljinta niin tällä päätelmäketjulla maksu ja riverillä itketään ja maksetaan varmaankin taas. Nää on näitä joista en osaa ite sanoa kun oon nii stationi, mutta vihun maariidit + nähny sen ajavan paljon niin maksu.

SB: 156,641
Hero (BB): 199,163
CO: 342,399
BTN: 186,797

4 players post ante of 900, SB posts SB 3,600, Hero posts BB 7,200

Pre Flop: (pot: 14,400) Hero has A:club: T:diamond:

CO raises to 16,056, fold, fold, Hero calls 8,856

Flop: (39,312, 2 players) 2:heart: 8:diamond: 3:diamond:
Hero checks, CO bets 14,275, Hero calls 14,275

Turn: (67,862, 2 players) J:spade:
Hero checks, CO bets 28,640, Hero calls 28,640

River: (125,142, 2 players) T:club:
Hero checks, CO bets 86,400, Hero calls 86,400

CO shows 6:diamond: A:spade: (High Card, Ace)
(Pre 28%, Flop 15%, Turn 7%)
Hero shows A:club: T:diamond: (One Pair, Tens)
(Pre 72%, Flop 85%, Turn 93%)
Hero wins 297,942

yolo. huppivihu ei ollut ihan mikään jenssi myöskään. Tarpeellisuuden voi kyseenalaistaa, mutta itse tykkään kun ei se oikein voi naulalla maksaa ja jos sinne ylipari eksynyt niin tuskin kippaa, mutta ei näistä ikinä tiedä. Varmaankin painoin jonkin QJs pakkaan.

PokerStars - 5000/10000 Ante 1250 NL (7 max) - Holdem - 2 players
Hand converted by PokerTracker 4

BB: 446,419
Hero (SB): 438,581

2 players post ante of 1,250, Hero posts SB 5,000, BB posts BB 10,000

Pre Flop: (pot: 17,500) Hero has A:spade: T:heart:

Hero raises to 22,500, BB raises to 55,000, Hero calls 32,500

Flop: (112,500, 2 players) 6:club: 4:spade: 4:club:
BB bets 45,000, Hero calls 45,000

Turn: (202,500, 2 players) 6:heart:
BB checks, Hero checks

River: (202,500, 2 players) J:club:
BB bets 81,000, Hero raises to 337,331 and is all-in, fold

Hero wins 364,500


Ensimmäinen limp/raise herolta ja ei vihu päässyt paskanaulastaan irti. Ei pokeri ihan kuollut vielä ole.

PokerStars - 6000/12000 Ante 1500 NL (7 max) - Holdem - 2 players
Hand converted by PokerTracker 4

BB: 262,169
Hero (SB): 622,831

2 players post ante of 1,500, Hero posts SB 6,000, BB posts BB 12,000

Pre Flop: (pot: 21,000) Hero has A:club: A:diamond:

Hero calls 6,000, BB raises to 36,000, Hero raises to 621,331 and is all-in, BB calls 224,669 and is all-in

Flop: (524,338, 2 players) J:heart: A:heart: 9:spade:

Turn: (524,338, 2 players) Q:heart:

River: (524,338, 2 players) 8:club:
BB shows A:spade: 2:heart: (One Pair, Aces)
(Pre 7%, Flop 4%, Turn 18%)
Hero shows A:club: A:diamond: (Three of a Kind, Aces)
(Pre 93%, Flop 96%, Turn 82%)
Hero wins 524,338



Mental: luen enemmän kuin mielelläni kaiken kritiikin kryptomarkkinoita vastaan, koska rehellisesti sanottuna sellaista on melko vaikeata löytää välillä. Bitfinexin tilanteesta olen ollut tietoinen, mutta markkina ei vaikuta olevan asiasta atm kovin huolissaan. En taaskaan osaa sanoa onko hyvä vai huono asia, en siis todellakaan ole normaalia tallaajaa kummoisempi sijoittaja. Mutta jos jaksat kirjoittaa aiheesta pidemmin luen sen varmasti ajatuksella ja suosittelen kaikkien sen lukevan, koska kryptomarkkinoilla pelataan isoilla rahoilla ja kannattaa tietää mihin niitä rahoja survoo. Vastaan siihen viestiin sitten omilla argumenteillani.
yipyiphupbup
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 30
Liittynyt:
11.10.2017 15:13

Re: ROTKORETKET

ViestiKirjoittaja yipyiphupbup » 28.12.2017 14:33

Joulut ja välipäivät on kohta lusittu ja elämä alkaa kulkemaan taas normaalimpaan suuntaan Macaun ja joulun jälkeen. Pokeria pelasin maanantaina ~5 turnausta, ilman mainittavia tuloksia. Realistisesti pelien kimppuun pääsee kunnolla 2018 alussa ja tammikuun loppupuolella pystyy pistämään degenmoden päälle, kunhan olen selvitynyt Alpeilta hengissä. Sen jälkeen on aidosti sitten kaasu pohjassa ja sosiaalinen elämä tulee varmasti kärsimään. Tällä hetkellä vaan niin kova hinku ja into päästä pelaamaan ja opiskelemaan, että melkein harmittaa se että olen Alpeilla ensi kuussa viikon.

Huomenna onkin jo striimipäivä ja siitä olen aika innoissani. Sekin ajatus on kummitellut takaraivossa vaikka kuinka kauan, että pitäisikö omia pelejä striimata jne. kun lontoo taipuu hyvin ja ainakin omasta mielestäni olen ihan viihdyttävä persoona. Latasin OBS:n koneelle joskus 2015 alussa ja olin jo avaamassa omaa kanavaa, mutta sen aikainen läppäri oli niin paska, ettei riittänyt tehot siihen puuhaan + olin semi katki vielä silloin eikä ollut kiveksiä lähteä painamaan rolleja läppäriin ja se sitten jäi. Olisihan siitäkin voinut jotain kasvaa. Välihuomiona, että jaimestaples aloitti joskus 2014 syksyllä oman kanavansa. Whatever. Ollaan ravustajan kanssa juteltu ja sovittiin että aloitetaan kuuden maissa pelit. Tarkoituksena ensin availla pari tuntia turnauksia ja sitten loppusessiosta pelata jotain pientä käkkyä kun alkaa ruudulle aukeamaan tilaa.

Ei tähän hetkeen ole muuta sanottavaa. Tulkaa kurkkaamaan striimi ja moikkaamassa chatissa!
yipyiphupbup
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 30
Liittynyt:
11.10.2017 15:13

Seuraava

Palaa alueelle Blogit