Sivu 1 / 2

Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 10.02.2018 21:51
Kirjoittaja Merkkari
Moikka!

Heitetään nyt oma lusikka soppaan kun porukka on ruvennut niin sankoin joukoin blogittelemaan viime aikoina. Täällä kirjottelee hiljattain 30 vuotta täyttänyt mtt-pelaaja. Olen pelannut 18-vuotiaasta saakka välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti. Tällä hetkellä pelaaminen tuntuu taas mukavalta ja tarkoitus olisi osa-aikaisen myyntityön ohella rouhia vähän voita leivän päälle pokerista.

Teen siis tällä hetkellä n. 80-100 tuntia duunia kuussa ja sillä kattaa sopivasti vuokran sekä elämisen, kaikki pokerista saatu tulo on plussaa. Aloittelin pelit alkuviikosta 500 euron depolla, joka on nyt nostettu hiukan reilu kiloon 2-3 euron turnauksissa muutamassa illassa. Ajatuksena olisi pelata n. kolmena päivänä viikossa jonkinnäköinen turnaussetti. Tarkoitus olisi myös opetella pelaamaan ns. _oikeasti_. Olen ollut suht. alusta saakka voittava pelaaja, mutten ole oikeastaan koskaan käyttänyt hirveästi aikaa pelin opiskeluun ja terävin potentiaali on jäänyt käyttämättä.

Blogin avaamisella on myös ehkä jonkinnäköinen sosiaalinen aspekti, olen nimittäin jo yli vuosikymmenen pelannut, mutta en tunne oikeastaan ketään koko pokeriskenestä. En koe olevani mitenkään erityisen antisosiaalinen persoona, mutta ei ole vaan koskaan tullut aktivoitua forumeilla ja liveäkin olen pelannut todella vähän. Nyt kun olen hiljattain muuttanut pääkaupunkiseudulle niin casinollakin voisi satunnaisesti käydä näyttäytymässä.

Loppuun vielä mtt-käppyrä niistä nickeistä jotka äkkiseltään muistin:

Kuva

Re: Taasko uusi MTT-blogi?

ViestiLähetetty: 10.02.2018 22:02
Kirjoittaja nikkipe
Loistavan näköistä murskaamista

Re: Taasko uusi MTT-blogi?

ViestiLähetetty: 11.02.2018 1:57
Kirjoittaja Merkkari
nikkipe kirjoitti:Loistavan näköistä murskaamista

Kiitoksia!

Sunnuntaina olisi tarkoitus aloittaa pelit jo puoliltapäivin ja vetää iltaan saakka. Otetaan ehkä jo jokunen 5€ turnaus settiin mukaan.

Re: Taasko uusi MTT-blogi?

ViestiLähetetty: 11.02.2018 18:28
Kirjoittaja Merkkari
Näytti pahasti pytyttömältä sunnuntailta, kun Winamaxin 5€ turnaus päättyi 2. sijalle.

Kuva

Mutta eipä hätää, vielä oli yksi turnaus jäljellä, jossa laitettiinkin patongit ja paellat nippuun tyylikkäästi. Ilmottaudun samalla tällä pytyllä varjoskabaan mukaan :)

Kuva

Liekö blogirunit nyt koettu, ei valittamista. Päivä plussalle 477€.

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 12.02.2018 16:05
Kirjoittaja Merkkari
Nyt kun oli tarkoitus opiskellakin peliä, niin voisiko joku viisaampi kertoa miten esim. tämä tilanne lasketaan auki?

Tossa on positiot pyllyllään. Ensimmäinen puskija on siis UTG, itse olen napilla ja kädessä ei ole small blindia ollenkaan. Pelissä antet eli potissa 6K tuon big blindin lisäksi. Vihuista ei juuri statistiikkaa, reshovettajan VPIP/PFR 9/9 parinkymmenen käden samplella ja UTG tullut juuri pöytään. Rahoille on vielä muutama kymmenen sijaa matkaa.

IPoker No-Limit Hold'em Tournament, 5000/10000 Blinds (6 handed) -

UTG (t241,794)
MP (t192,130)
CO (t244,615)
Hero (Button) (t279,165)
SB (t137,841)
BB (t67,605)

Preflop: Hero is Button with 10Kuva, 10Kuva
BB raises t66,605, 1 fold, MP raises t191,130, 1 fold, Hero ???

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 13.02.2018 0:19
Kirjoittaja Merkkari
Latasin Holdem Resources Calculatorin että pystyn pyörittelemään noita. Se antoi automaattisesti tällaiset ranget, jotka näyttää suurin piirtein ok omaan silmään:

Kuva

Jos nyt ymmärsin oikein niin 77 olisi pienin pari minkä tohon voin itse tunkea ja TT tekee 5.34BB:tä profittia?

Tässä vielä tuo käden lopputulema:

IPoker No-Limit Hold'em Tournament, 5000/10000 Blinds (6 handed) - Converted at http://handhistoryconverter.com

UTG (t241,794)
MP (t192,130)
CO (t244,615)
Hero (Button) (t279,165)
SB (t137,841)
BB (t67,605)

Preflop: Hero is Button with 10Kuva, 10Kuva
BB raises t66,605, 1 fold, MP raises t191,130, 1 fold, Hero raises t278,165, 1 fold

Flop: (t458,865) 4Kuva, AKuva, 3Kuva (3 players)

Turn: (t458,865) 4Kuva (3 players)

River: (t458,865) 8Kuva (3 players)

Total pot: t458,865

Results:
Spoiler!
Hero had 10Kuva, 10Kuva (two pair, tens and fours).
BB had 3Kuva, 3Kuva (full house, threes over fours).
MP had JKuva, JKuva (two pair, Jacks and fours).
Outcome: BB won t215,815

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 13.02.2018 0:43
Kirjoittaja yksinäinen_ravustaja
Kannattaa fiksata noita rangeja käsin, HRC:n oletusranget on lähes aina pyllyllään eikä tuokaan käsi ole poikkeus. UTG:n rangea vähän vaikea määritellä koska ihmiset tunkee näissä todella vaihtelevasti, mutta tuo mp:n reshoverange on kyllä aivan väärä. Mieti nyt itse alatko tunkemaan tossa jotain a9o sen housuissa, lol.

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 13.02.2018 1:00
Kirjoittaja Merkkari
yksinäinen_ravustaja kirjoitti:Kannattaa fiksata noita rangeja käsin, HRC:n oletusranget on lähes aina pyllyllään eikä tuokaan käsi ole poikkeus. UTG:n rangea vähän vaikea määritellä koska ihmiset tunkee näissä todella vaihtelevasti, mutta tuo mp:n reshoverange on kyllä aivan väärä. Mieti nyt itse alatko tunkemaan tossa jotain a9o sen housuissa, lol.

Thanks! Totta, pitääpä huomenna vähän paremmalla ajalla pyöritellä näitä ja opetella käyttämään HRC:ta.

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 13.02.2018 1:51
Kirjoittaja yksinäinen_ravustaja
Aika helppo tuo on lopulta ottaa käyttöön, joku tunti tylsää veivaamista niin on jo aika tikissä, mutta se eka tunti onkin sitten puuduttavinta ikinä. Yleisesti ottaen sanoisin että tossa ohjelmassa on todella sairas value niille jotka jaksaa tutkia juttuja itse (laitella vihuille itse rangeja, fiksailla kaikkia eri skenaarioita tyyliin "jos laitankin vihulle rangen x niin mikä onkin sitten oma pohjarange jne). Etenkin blindien 3b-puskut vs LP avaukset todella silmiäavaavia ja sellaisia missä regut leakkaa älyttömästi. Oletusasetuksilla noissa ei tosiaan tee yhtään mitään paitsi spoteissa joissa Hero miettii voiko puskea tietyn käden suoraan niin ettei actionia edeltä. Unexploitable puskuranget se toki kertoo, mutta niistäkin saa enemmän irti kun fiksaa perässä olevien maksurangeja (lähes aina tiukemmiksi kuin mitä HRC ehdottaa --> voi itse puskea taas lightimmin).

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 13.02.2018 11:56
Kirjoittaja Merkkari
Nettipokerissa ei ole enää valueta vuonna 2018.

PokerStars, €4.50 + €0.50 - Hold'em No Limit - 1,400/2,800 (350 ante) - 5 players

UTG: 21,921 (8 bb)
CO: 150,292 (54 bb)
BU (Hero): 118,031 (42 bb)
SB: 118,842 (42 bb)
BB: 260,605 (93 bb)

Pre-Flop: (5,950) Hero is BTN with 9 Q
2 players fold, Hero raises to 7,000, 1 fold, BB calls 4,200

Flop: (17,150) 9 4 9 (2 players)
BB bets 2,800, Hero calls 2,800

Turn: (22,750) 3 (2 players)
BB bets 2,800, Hero raises to 12,600, BB calls 9,800

River: (47,950) 8 (2 players)
BB bets 2,800, Hero raises to 39,200, BB calls 36,400

Total pot: 126,350

Showdown:
BU (Hero) shows 9 Q (three of a kind, Nines)
(Equity - Pre-Flop: 40%, Flop: 96%, Turn: 100%, River: 100%)

BB mucks A J (a pair of Nines)
(Equity - Pre-Flop: 60%, Flop: 4%, Turn: 0%, River: 0%)

BU (Hero) wins 126,350


Sama jamppa vastassa hetken myöhemmin.

PokerStars, €4.50 + €0.50 - Hold'em No Limit - 1,400/2,800 (350 ante) - 5 players
Hand delivered by Upswing Poker

UTG: 136,412 (49 bb)
CO: 183,535 (66 bb)
BU: 75,366 (27 bb)
SB: 146,442 (52 bb)
BB (Hero): 212,752 (76 bb)

Pre-Flop: (5,950) Hero is BB with K 2
1 fold, CO calls 2,800, 2 players fold, Hero checks

Flop: (8,750) 5 2 K (2 players)
Hero bets 6,563, CO raises to 13,126, Hero raises to 50,400, CO calls 37,274

Turn: (109,550) 4 (2 players)
Hero bets 159,202 (all-in), CO calls 129,985 (all-in)

River: (369,520) T (2 players, 2 all-in)

Total pot: 369,520

Showdown:
BB (Hero) shows K 2 (two pair, Kings and Twos)
(Equity - Pre-Flop: 23%, Flop: 87%, Turn: 84%, River: 100%)

CO shows 2 A (a pair of Twos)
(Equity - Pre-Flop: 77%, Flop: 13%, Turn: 16%, River: 0%)

BB (Hero) wins 369,520


Nyt HRC-grindit tulille ->

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 13.02.2018 20:13
Kirjoittaja Merkkari
yksinäinen_ravustaja kirjoitti:Aika helppo tuo on lopulta ottaa käyttöön, joku tunti tylsää veivaamista niin on jo aika tikissä, mutta se eka tunti onkin sitten puuduttavinta ikinä. Yleisesti ottaen sanoisin että tossa ohjelmassa on todella sairas value niille jotka jaksaa tutkia juttuja itse (laitella vihuille itse rangeja, fiksailla kaikkia eri skenaarioita tyyliin "jos laitankin vihulle rangen x niin mikä onkin sitten oma pohjarange jne). Etenkin blindien 3b-puskut vs LP avaukset todella silmiäavaavia ja sellaisia missä regut leakkaa älyttömästi. Oletusasetuksilla noissa ei tosiaan tee yhtään mitään paitsi spoteissa joissa Hero miettii voiko puskea tietyn käden suoraan niin ettei actionia edeltä. Unexploitable puskuranget se toki kertoo, mutta niistäkin saa enemmän irti kun fiksaa perässä olevien maksurangeja (lähes aina tiukemmiksi kuin mitä HRC ehdottaa --> voi itse puskea taas lightimmin).

Tosiaan aika helppo vempain oli tuo HRC käyttää. Veivailin pari tuntia aamupäivällä noita, pelasin välissä session, jossa merkkailin kaikki puskuspotit sekä 3-bet puskuspotit tarkastelua varten. Loppusessiosta merkkailin jo aivan randomkäsiä, joissa ei edes tapahtunut mitään mutta halusin vaan nähdä millä rangella niissä voisi puskea esim. jos joku avaa. Niin kun sanoit niin nuo blindien 3-bet puskut oli silmiä avaavia ja hieman loksahti leuka myös auki kun rupesin tutkimaan jotain 20bb openshove spottia napilta, se miten löysästi pystytään puskemaan tiukahkoa maksurangea vastaan.

En tajua miksi en ole aikaisemmin vaivautunut näpräämään näiden kanssa, koska tällainen näpertely on omasta mielestä todella mielenkiintoista ja helposti vierähtää muutama tunti ihan huomaamatta.

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 16.02.2018 13:30
Kirjoittaja Merkkari
Tällä viikolla runit on olleet huonohkoja. Eilen toinen varjopytty kävi lähellä, mutta valitettavasti vihulla oli pakkariidit kohdallaan 3-kätisessä.

Ekassa kädessä olisi kyllä itse pitänyt 3-betata hieman isommin, ehkä jopa suora shove olisi ollut paras. Button oli siis availlut aivan liikaa koko finaalipöydän ajan. Vihun maksu flopilla tuli n. nanosekunnissa, mielestäni aika karmeahko tuossa tilanteessa.

Winamax, €4.50 + €0.50 - Hold'em No Limit - 15,000/30,000 (4,000 ante) - 3 players
Hand delivered by Upswing Poker

BU: 716,678 (24 bb)
SB (Hero): 1,866,162 (62 bb)
BB: 937,160 (31 bb)

Pre-Flop: (57,000) Hero is SB with Q J
BTN raises to 63,900, Hero 3-bets to 191,700, 1 fold, BTN calls 127,800

Flop: (425,400) J 9 4 (2 players)
Hero bets 1,670,462 (all-in), BTN calls 520,978 (all-in)

Turn: (1,467,356) T (2 players, 2 all-in)

River: (1,467,356) 5 (2 players, 2 all-in)

Total pot: 1,467,356

Showdown:
SB (Hero) shows Q J (a pair of Jacks)
(Equity - Pre-Flop: 61%, Flop: 80%, Turn: 36%, River: 0%)

BU shows 9 T (two pair, Tens and Nines)
(Equity - Pre-Flop: 39%, Flop: 20%, Turn: 64%, River: 100%)

BU wins 1,467,356

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Winamax, €4.50 + €0.50 - Hold'em No Limit - 15,000/30,000 (4,000 ante) - 3 players
Hand delivered by Upswing Poker

BU: 884,160 (29 bb)
SB: 1,253,356 (42 bb)
BB (Hero): 1,382,484 (46 bb)

Pre-Flop: (57,000) Hero is BB with 9 4
BTN calls 30,000, SB calls 15,000, Hero checks

Flop: (102,000) T 4 9 (3 players)
SB checks, Hero bets 75,000, BTN calls 75,000, SB raises to 1,219,356 (all-in), Hero raises to 1,348,484 (all-in), BU folds

Turn: (2,615,712) 7 (2 players, 2 all-in)

River: (2,615,712) A (2 players, 2 all-in)

Total pot: 2,615,712

Showdown:
BB (Hero) shows 9 4 (two pair, Nines and Fours)
(Equity - Pre-Flop: 32%, Flop: 75%, Turn: 82%, River: 0%)

SB shows T A (two pair, Aces and Tens)
(Equity - Pre-Flop: 68%, Flop: 25%, Turn: 18%, River: 100%)

SB wins 2,615,712

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 03.03.2018 2:01
Kirjoittaja Merkkari
Otetaanpas pieni tilannekatsaus tähän väliin, kun viimeisestä postauksesta on jo vierähtänyt tovi. Harmittavasti yhtäkään varjohaaste-pyttyä ei ole napsunut, ja pakko myöntää tässä vaiheessa että taitaa olla kärki karannut jo liian kauaksi. Olen keskittynyt lähinnä pienten fieldien grindaamiseen ja isoissa fieldeissä runit on aina loppuneet johonkin 3-9 sijan tuntumille parhaimmillaan.

Projekti alkoi siis lähes tarkalleen 3 viikkoa sitten, jolloin talletin 500€ eri sivustoille ripoteltuna. Tällä hetkellä kassa näyttää lukemaa 2061€, eli ihan mukavasti on tullut uppia kolmeen viikkoon. Noista ehkä n. 100-150€ on vedonlyöntivoittoja, niistä en pidä tarkkaa kirjaa.

Toivottavasti päästään kohta taas postailemaan pyttykuvia!

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 07.03.2018 2:38
Kirjoittaja Merkkari
Tulihan sieltä varjopytty vihdoin!

Kuva

Re: Merkkari pytyttelee!

ViestiLähetetty: 07.03.2018 17:23
Kirjoittaja KissMyBass81
Pelattiin tuossa viimeviikolla jokupäivä samassa endgamessa, mielestäni vedit tosi hyvin :)

Gz pytystä, eiköhän niitä tule vielä monta lisääkin!