rakas päiväkirja,
tuntuu hassulta sanoa sua rakkaaks,
tuskin tunnetaan.
lapsesta asti oon pärjänny asioissa hyvin, en loistavasti. peruskoulussa olin ysin oppilas opiskelematta juurikaan, lukiossa tuli seinä vastaan ja tipahdin about seiskaan, kirjoituksissa vaikeaa. urheilu ja musiikki sujunu lajista riippuen/riippumatta aina ihan hyvin, ylempään keskitasoon pääsy helpompaa, huippuun asti ei palaa.
en oo oikeastaan koskaan oppinu työskentelemään täysillä.

kattomalla käyrää viime aikaisista peleistä pitäis olla ihan selvää, että sisään laitetut pelitunnit tarkoittaa ainakin tiettyyn rajaan asti lisäansiota. en missään nimessä oo niin varakas, että ois varaa jäädä laakereille makaamaan. oikeastaan kasvattamalla kuukausittaista keskiansiota elintaso nousisi konkreettisesti vielä jonkin verran. motivaatiota ei pitäisi olla vaikea etsiä. tämän kuvaajan pitäisi olla käsimäärän perusteella kahdelta edelliseltä kuukaudelta. on neljältä (viideltä+wcoop-tauko)
laiskuus on pokerinpelaajan perisynti, sanovat. minun on tyytyväisyys. jo teukka osasi kertoa kehityksen loppuvan siihen. vaikka pidän tästä lajista enemmän kuin lähes juuri mistään päivittäisestä tekemisestä, on pokeri jo jonkin aikaa tuntunut arjessa suorittamiselta. ilman toistuvaa kehityksellistä ambitiota on vaikea saada niskavilloista tarpeeksi jämäkkää otetta.
oonkin koittanut tehdä volyymista valuuttaa, osin myös avauspostauksessa esittämäni mentaliteetin vuoksi. jostain syystä näkyvissä olevalle liitutaululle tai exceliin ikuistettu rasti päivän volyymitavoitteen suorittamisesta auttaa mua tässä. toivottavasti myös jatkossa.
koitan olla jatkossa sulle tulosvelvollinen.