Sampo Las Veegasissa

Pokerisivut.comin käyttäjien omat blogit

Re: Sampo Las Veegasissa

ViestiKirjoittaja Sappa » 12.12.2018 14:33

Viva eiku Via Dolorosa Las Vegas


Pari kertaa koitin päivitellä tässä välissäkin. Ymmärrettävää tekstiä en kuitenkaan ollut kykeneväinen tuottamaan vikoina Vegasin päivinä. Käydäänpä kuitenkin viimeset päivät vielä läpi.

Perjantai

Intoa täynnä ja hyvillä mielin peleille. Rahaakin on taskussa enemmän kuin eilen samaan aikaan, erikoista. Joka puolella aivan helvetisti porukkaa. Aamukahviakaan en saanut lähi Starbucksista 50 päisen jonon vuoksi. Bellagion pokerihuoneessa on yhtä vaille kaikki pöydät käytössä. 200/400 mixiä pyörii yksi pöytä ja listalla 11 nimeä. Olin kuitenkin ainoa, joka olisi ollut valmis pelaamaan samantien. Parin tunnin päästä laumana liikkuva kuuden kaverin poppoo saapuu ja saadan pelit känytiin. Oikein mukavia miehiä, mutta vaikea tuntea oloa kotoisaksi. Kaverukset kävivät aamuisin golffaamassa ja iltaisin pelasivat mixiediä. Höpöttelivät keskenään ja nittailivat kilpaa. Hauskinta tässä pöydässä oli ruokatauko. Pokerihuoneen oli pullollaan pelaajia, mutta Bobby's roomi tyhjillään. Tilattiinpa siis illallinen Primestä seitsemälle ja pyydettiin kattamaan se BR:n pokeripydälle. Peliä riitti tuskin kolmeksi tunniksi. Jotenkin onnistuin tähän reilun 15k häviämään.

Pikku odottelun jälkeen pääsen pääpeliin, johon aikasempi oli toiminut mustmovena. Hyvin nopeasti porukka laittaa hanskat tiskiin. Jäädään kahdestaan pelailemaan San kanssa. Sa on semmonen tyyppi, jota vain katsomalla alkaa väkisinkin hymyilyttämään. Näyttää pullukalta Manny Pacquiaolta ja naureskelee koko ajan. Molemmat valkataan 4 peliä. Hyvin nopeaa käy selväksi, ettei Sa ole kovinkaan hyvin kärryillä miten löysästi huppia kuuluisi pelata. Voitan varmaan 65% poteista, mutta aamu kuudelta on pakko lopettaa. Tappiolle jäin tästäkin pöydästä.

Lauantai.

Herätyskello soi 11.45. 10k 11-Game (8-game + Big O, Badugi ja NL 2-7 single draw) alkaa 15min päästä. Ostin lipun jo eilen, jotta säästän 500$ raken. Suihku ei herätä ja todella kehnolla fiiliksellä pöydässä 40 min myöhässä. Turnaus oli varsin turbo, mutta 80k alkupinosta oli vielä hyvin jäljellä. Hieronta auttaa huomattavasti fiilikseen. Pino kuitenkin pienenee ja pienenee. Yksi kiperä käsi tuli NL 2-7 single drawssa. Päätin heti käden jälkeen, etten saa tulla vegasiin ennen kuin tiedän mitä kuulu tehdä.

NL 2-7 single draw

Avaan ug 3x T7652
Ug+1 maksaa ja niin tekee myös BB

Vaihdot 2/pat/1

Check, check, Bet 75%, fold, Call

98743 vie.

Tykkään pelistäni. No limitissä olisi toki mukavaa, jos nutsit saisi. Meidän reilu 60% romahtaa kuitenkin alle 50% jos aletaan vaihtelemaan. Jos BB olisi vaihtanut 1, niin silloin olisin varmasti breikannut. Sekin olisi kyllä tainnut olla virhe. Aika paisti sitä on näinkin simppelissä pelissä.

Turnauksessa kitkuttelin kolmisen tuntia. Fiilis tippumisesta oli niin voimakas etten uskaltanut edes ruokaa tilata. Hemmetin kylmäkin tuli heti hieronnan jälkeen. Nälissään ja kylmissään parittelut 2-7 td ja Razissa ei edes harmittanut. Päikkäreille oli oikein mukava mennä.

Illalla pelit oli jälleen Bobby's Roomissa. Pääsin heti varsin kehnoon mustmove-pöytään. Jenkkejä selkeästi ahdistaa pelata ilman selkeitä vonkaleita ja peli breikkaa parissa tunnissa. Päikkäreitten jälkeisistä $22k onpi enää 9k jäljellä. Vähän ahdistunut olo. Niin vähän ettei viitsi pidempiä aikoja kyllä pöytään jonotellakkaan, mutta kuitenkin ihan liikaa lähteä Ruletilla rollia muokkaamaan. 1k/2k peli breikkaa myös ja siitä saankin Hanksin pelikaverikisi. Hanks ehdottaa 50/100 Big O huppia ja pääsenki viimesistä dollareista eroon.

Tilaan huonepalvelusta lohturuokaa ja nukun kuin tukki.


Sunnuntai

Arvon hetken recreational Marijuanan ja Shown välillä. Ensinmäiseksi menen kuitenkin shoppailemaan. Montuttelun jälkeen on hyvä muistuttaa, että edelleen on fyrkkaa ostaa mitä lystää. Pää tuntuu hiukkasen sumealta jo valmiiksi niin päädyn Cirque du soleilin Michael Jackson tribuuttiin. Varsin kelpo show. Liikutun kyyneliin They don't really care about usin aikana. Kiva huomata että omaan vielä tunteita, kun toisinaan tuntuu että pokeri on turruttanut musta sosiopaatin. Jotenkin tuommoset muistoja mieleen tuovat isot live-esitykset saa tipan linssiin. Ensinmäisen kerran näin muistan käyneen UFC:n tunnusbiisin raikuessa Grand Garden Arenalla. Wtf.

Gary oli laittanut viestiä, että bigbetmix pyörisi Ariassa. Ihmettelen aikani automaatin erillaisia nosto vaihtoehtoja. 10k sais nostettua 400$ kululla ja 3k 7.99$ kululla. Päädyn jälkinmäiseen ja suhteellisen fiksulla kursilla näytti lähteneen tililtä.

Viimeiseen sessioon 9k rollilla. Heti en missään nimessä halunnut poikkasta ja tässä onnistuinkin hyvin. Tunnissa 10k ylös limitti peleissä. Pelattiin vissiin 24-gamea. Pot limit Archie ja limi A-5 single draw tuli ainakin ihan uusina peleinä. Limit 2-7 ja A-5 SL on tullut uusina peleinä kesästä mukaan mixeihin. Ihan kivoja pelejä. Blindit tuplaantuu ja button laittaa sb:n kokoisen blindin kanssa. Vaihdon jälkeen bigbet on kanssa tupla kokoinen. Seilailin breikin ja +10k välillä muutaman tunnin ja aika breikissä olin, kun alettiin huppia pelaamaan. Mukava Japanilais taustainen Seatlelainen vihu vastassa tällä kertaa. Tällä kertaa tais olla vihulaisella kyllä edge. Puuttuu kokemus aika totaalisesti noista PL TD peleistä. Potti Archiessa nyt lapsikin tajuaa, että pitää vetää lähinnä high käsiä. Tajusinkin kyllä tämän, mutta enpäs silti osannut kiltisti kippailla tarpeeksi. Jotenkin tuntus väärälle kippailla bb:ltä yli 50%, mutta tämä kyllä saattas olla semmoinen peli.
Meinasin päästä jo rahojen kanssa karkuun, kun väsy tuli. Ihmeen kaupalla piristyin kuitenkin ja rahat loppui vasta kasin maissa aamulla.


Laitan varmaankin vielä yhteenvedon reissusta. Syitä ja seuraksia pitää tutkailla.
Sappa
 
Viestit: 93
Paikkakunta: helsinki
Liittynyt:
19.01.2007 23:44

Re: Sampo Las Veegasissa

ViestiKirjoittaja Sappa » 13.12.2018 9:54

Soitellen sotaan

Jos näitä pokeri reissuja ajattelisi sotana, olisin kyllä joka ikiseen mennyt soitellen ja soitellut vielä etulinjassakin. Ei siinä mitään. Tällä kertaa vihulaiset oli hyvin valmistautuneita kotikentällään ja sain kutakuinkin mitä ansaitsin. Haluan ehdottomasti pelata samoja pelejä jatkossakin. Lompakko ei anna kuitenkaan myöten montutella +10k/sessio. Pitäis varmaan siis tehdä jotain.

Pokeri variantit, joita tuli pelattua, voi jakaa kolmeen eri kategoriaan, draw-, flop- ja studpeleihin. Lisäksi kaikissa on vielä splitpot ja high/low only versiot ja toki eri limittejä (Fixed-, pot-, nolimit). Kaikista näistä mulla löytyy jossain muodossa kokemusta.

Katsomalla edellistä kappaletta on varsin helppo löytää heikoimmat pelit itselleni. Draw, splitpot, potlimit = Archie. Limittinäkään ei ole tullut splitpot draw pelejä ikinä netissä pelattua (Badacey, Badeucey). Nämä pelit on ihan sieltä mukavimmasta päästä. Pelipöydässä kuulinkin, että jollakin Bitcoin saitilla pääsee näitä treenaamaan. Sinne siis.

Splitpot peleistä kokemusta löytyy lähinnä Omaha 8/betteristä ja Stud 8/b. Mixeissä oli varmaan reilut puolet
aina jakopottipelejä. Pitää kyllä terävöittää hi/low-osaamistani. Tällä hetkellä se on lähinnä aloittelijoiden iskulauseiden 'älä vedä vain puolikasta pottia' ja 'keskikokoiset kortit on huonoja' varassa. Toki pelaamalla pari kikkaa on tullut hoksattua. Big O ei reissussa kulkenut. Pitääpä klikata Starssin filttereistä 5-card Pot limit Omaha Hi/low taas näkyviin.

Studeja tulee 8-gamessa varsin paljon pelattua. Stud8/b niistä mun lemppari. Hävisin siihen ennen varsin paljon ja aloin kiinnittämään huomiota peliin. Nykyisin olenkin marginaalinen voittaja siinä. Razzissa voitin vielä vuosi sitten, mutta tänä vuonna olen siihen ihan miehekkäästi montussa. Näihin meni vegasissa paljon. Pitää jatkaa treeniä.

Kaikissa peleissä ei toki voi huippu olla. Pitää kuitenkin saada eri tyyppisistä peleistä joku vahvaksi. PLO:sta on aika vaikea johtaa vinkkiä Badeuceyn riverin päätökseen, mutta 2-7 tripledrawsta vois olla apua.

Ihan skarpeimillaan ei tullut pöydissä notkuttua. Yksin reissussa oleminen tarkoitti käytännössä sitä, että pöydissä juotiin aamukahvit ja syötiin iltapala. Alkuun pysyi ihan OK rytmi elämässä, mutta lopussa vuorokaudet venyi pahasti.

Thor Hansen sanoi:
”Älä aloita tupakointia. Ja mikä olennaisempaa, jos olet aloittanut niin älä vain lopeta. Vieroitusoireet tuhoavat pelin täydellisesti ja keskittyminen heikkenee. Olin itse 11 vuotta tupakoimatta, mutta aloitin hiljattain taas. Nyt en pysty enää lopettamaan, koska en halua joutua vararikkoon.”
Vuosia tuli tupakkia eri muodoissa nautiskeltua. Reissuun lähdin 10 nuuskapussin ja loputtomien nikotiinipussukoiden voimin. Todella yllättävän helpolta tunttuu irtautuminen nyt viikon ilman olleena. Jos lueskelet tätä biitti huulessa, suosittelen Zonnicin jauhetta suuonteloon lämpimästi. En usko tämän vaikuttaneen peliin ollenkaan.

Tästä sai hyvin taas motivaatiota pokeriin. Pelit menny turhan hyvin pitkään vasemmalla kädellä huiskien. Nyt on syytä taas voittaa kunnolla, että pääsee vetämään WSOP:n kesällä isolla profiililla.

Heippa! (h)
Sappa
 
Viestit: 93
Paikkakunta: helsinki
Liittynyt:
19.01.2007 23:44

Re: Sampo Las Veegasissa

ViestiKirjoittaja Sappa » 13.12.2018 10:01

Ainiin, Antoniuksen IG:hän se oli joka eniten keskustelua herätti. Pate on itelleni ollut aina semmonen vähän mystinen hahmo. Ikinä pelannut hänen kanssaan saati jutellut. Julkisuudessa tullut vähän semmonen jäyhän jöpöttäjän kuva. Fiksuna ja rauhallisen ukkona pitänyt. Nyt on kuitenkin alkanut päivittelemään ja oma näkemyseni häneen muuttunut. En ois ikinä uskonut Paten kysyvän yleisesti 'Where are you from?' ja ilahtuvan vasauksesta Norway toteamalla 'Norway! We are neighbours'. Pääsi vain yllättämään minut.
Sappa
 
Viestit: 93
Paikkakunta: helsinki
Liittynyt:
19.01.2007 23:44

Re: Sampo Las Veegasissa

ViestiKirjoittaja comakid » 13.12.2018 11:49

^Youtube-psykologina heitan etta menestyksen myota Pate on saanut sosiaalista itsevarmuutta ja nain todellinen luonne tulee paremmin esiin.
comakid
 
Viestit: 85
Liittynyt:
19.03.2012 16:43

Re: Sampo Las Veegasissa

ViestiKirjoittaja NikkiX » 13.12.2018 14:40

comakid kirjoitti:^Youtube-psykologina heitan etta menestyksen myota Pate on saanut sosiaalista itsevarmuutta ja nain todellinen luonne tulee paremmin esiin.

Patrik sattui menestymään pokerissakin jo 13 vuotta sitten,sekä sitä ennen tenniksessä ja biljardissa,opiskeli ulkomailla ym.tuskin se siitä on kiinni että heikko itseluottamus olis koskaan ollut,kukaan ei pelannut 2007 high stakesia paskalla itseluottamuksella tai ollut helvetin hyvä edellä mainituissa lajeissa.

Ja jos olis heikko sosiaalinen itseluottamus niin tuskin olis opiskellut ulkomailla nappulana jo,saatika pelannut huipputasolla kyseisiä lajeja joissa ollaan tekemisissä kokoajan tuntemattomien kans.
NikkiX
 
Viestit: 1254
Liittynyt:
10.05.2009 17:05

Re: Sampo Las Veegasissa

ViestiKirjoittaja NikkiX » 13.12.2018 14:44

Sappa kirjoitti:Ainiin, Antoniuksen IG:hän se oli joka eniten keskustelua herätti. Pate on itelleni ollut aina semmonen vähän mystinen hahmo. Ikinä pelannut hänen kanssaan saati jutellut. Julkisuudessa tullut vähän semmonen jäyhän jöpöttäjän kuva. Fiksuna ja rauhallisen ukkona pitänyt. Nyt on kuitenkin alkanut päivittelemään ja oma näkemyseni häneen muuttunut. En ois ikinä uskonut Paten kysyvän yleisesti 'Where are you from?' ja ilahtuvan vasauksesta Norway toteamalla 'Norway! We are neighbours'. Pääsi vain yllättämään minut.

patehan on lanseeramassa omaa flop- pokerisysteemiä ja se vaatinee esille tuloa mediassa?
NikkiX
 
Viestit: 1254
Liittynyt:
10.05.2009 17:05

Re: Sampo Las Veegasissa

ViestiKirjoittaja Krenjuussa » 15.12.2018 4:50

Huikea reissublogi. Sääli että pelit ei palkinnu tällä kertaa. , olin missannu tän ku en hetkeen täällä kirjotellu saati lukenu kun oon painanu niska limassa töitä ja pokeri on ollu vähemmällä mut tää blogi kyl herätti taas vegas innon. Pitää vakavasti harkita jos lähtis wsop aikaan itekki grindaa pariks viikkoa.

Hienoja käsiä ja historioita. Kiva lukea noista mixed peleistä vaikka en itse niistä niin syvällisesti ymmärräkään. Ja kaikesta vegasii liittyvästä muutenkin.

Oon joskus miettiny paljon kans tota et pelaamisessa/pöydäs ois etu olla täysin sosiopaatti, elämäs taatusti ei. En tiiä onko siinä sellasta slippery slide juttua, silti nyt finanssi alalla pari vuotta pyörineenä ni täällä tapaa paljon enemmän täysin tunteettomia koneita joille ainut mikä merkitsee on prosentit ja raha. Pokeriammattilaiset jotka itse tiedän ovat paremmin tasapainoisia jopa.

Miskavärillä sait mut repeämään :-D

Kirjottele ihmeessä lisää jos näitä reissuja teet, mukavaa luettavaa.
Krenjuussa
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 986
Paikkakunta: Vaasa
Liittynyt:
19.03.2006 12:05

Re: Sampo Las Veegasissa

ViestiKirjoittaja Paco » 16.12.2018 6:55

Kiitos yhdestä viime aikojen parhaista blogeista sivuilla! Toivottavasti pelit menevät hyvin, että pääset vetämään WSOP:n isolla profiililla ja saamme lukea siitäkin.

Blogin myötä on itsellenikin herännyt pieni kiinnostus harvinaisempia pokerivariaatioita kohtaa ja olisi kiinnostavaa kuulla, miten aloitit mixed-pelien opettelun ja millaisia pelimääriä sinulla on taustalla tuolle tasolle päästäksesi?
I see dead money.
Paco
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 388
Paikkakunta: Helsinki
Liittynyt:
08.06.2006 19:08

Re: Sampo Las Veegasissa

ViestiKirjoittaja Sappa » 17.12.2018 15:52

Paco kirjoitti:Kiitos yhdestä viime aikojen parhaista blogeista sivuilla! Toivottavasti pelit menevät hyvin, että pääset vetämään WSOP:n isolla profiililla ja saamme lukea siitäkin.

Blogin myötä on itsellenikin herännyt pieni kiinnostus harvinaisempia pokerivariaatioita kohtaa ja olisi kiinnostavaa kuulla, miten aloitit mixed-pelien opettelun ja millaisia pelimääriä sinulla on taustalla tuolle tasolle päästäksesi?


Kiitos!

Pelaamalla oppii. 2015 voitin 10-game turnauksen Maltalla ja en kyllä sääntöjä enempää monista peleistä tiennyt. Siitä lähti innostus. 8-gamessa käsiä tulee todella hitaasti. Veikkaisin, että pelasin eniten 8-g käsiä 2017 ja silti jäädään vain 9000 käteen per peli. 16.4k kättä on näköjään 7-studia (vähiten) ja 18.3k 2-7 TD:tä (eniten).

Runitoncella on Iteopepe88:lla hyviä videoita. Upswingpokerin mixedi-kurssi oli musta vähän kehno. Ken Lo kirja A Poker Player's Guide to MIXED GAMES on ihan hyvä ja ainut tietolähde joihinkin peleihin. Näköjään löytyis Dramaha eli Sviten kirjakin Amazonista. Jotkut Slanskyn kirjat saattais olla edelleen todella hyviä Studeihin. En oiken osaa lukea niin tulee videoita paljon mielummin kateltua. Suosittelisin opettelemaan yhden pelin kerraallaan.
Sappa
 
Viestit: 93
Paikkakunta: helsinki
Liittynyt:
19.01.2007 23:44

Edellinen

Palaa alueelle Blogit