Puuraketin rakentamista: freerolleja ja mikroilua

Pokerisivut.comin käyttäjien omat blogit

Re: Puuraketin rakentamista: freerolleja ja mikroilua

ViestiKirjoittaja Puuraketti » 30.08.2019 6:57

Keikkauksen 150€ 6-maxista tuli kakkossija palkinnoksi. HUPissa olin koko ajan jonkin verran perässä chipeissä ja merkit menivät loppuvimeksi keskelle 33 vs. A3o, eli aika isona dogina tällä kertaa kun ei edes flippiä saanut aikaiseksi. ~33% käsi ei saanut siis apuja ja tällä kertaa haukattiin hopeaa. Pitää tunnustaa, että parissa spotissa kävi herolla hieman tuuriakin miekkailun aikana. Pitkässä juoksussa nämä kuitenkin tasaantuvat, joten otetaan hyvät tuurit ilolla vastaan kun kerran ollaan saamapuolella. Pieni fieldi ja heikohkot vastustajat: ei tässä nyt juuri henkseleitä kannata paukutella kuitenkaan.

Kiitokset poke(r)manille vastauksesta HUDin suhteen. Juuri tuollaiset käytännön kokemukset kiinnostavat ja pitää yrittää itsekin tehdä jonkinlaista vertailua eri vaihtoehtoen välillä jossain vaiheessa. Ajattelin laiskana miehenä mennä siitä missä aita on matalin, eli käyttää forumin kollektiivista älykkyyttä hyväkseni HUDin valinnan suhteen. Omakohtaiset kokemukset ovat minusta aina kuitenkin parempia kuin googlattu tieto ja siksi tätä siis yritän kysellä täältä.

Käytännössä ei tosiaan taida olla oikein muita vaihtoehtoja kuin nuo kaksi yleisintä, ja yleisimpiin varmaan kannattaa mennä kun tukea ja vinkkejä saa parhaiten. Yksi huomioitava tekijä on tietenkin se, että trackerin tulisi toimia MPN-verkossa, Winalla ja Microgamingilla. PS:llä nyt kaikki tietenkin toimivat, mutta tuolla en juuri turnauksia tässä vaiheessa pelaa. Tutkimusretkilläni löysin myös tietenkin neljännen vaihtoehdon joka on nimeltään drivehud ja tästä on pikaisen vilkaisun perusteella ihan positiivisiakin kokemuksia maailmalla. Käyttäjäkunta sitten lienee melko pientä verrattuna näihin kahteen isoon? Käyttääkö täällä kukaan drivehudia ja onko mitään kommentteja?

Pokerman (ja muutkin) kuinka paljon sinulle on ollut apua HUDista? Onko peli paljonkin helpompaa kun VPIP:t PFR:t, 3bet% etc. on tiedossa? Kuinka paljon on ollut apuja leakkien löytämisen suhteen omasta pelistä? Oma peli varmaan vuotaa kuin Titanic viime hetkillään, mutta näistä ei sen enempää ole tietoa muuten kuin noiden itse manuaalisesti merkkaamieni ns. mielenkiintoisten käsien osalta. Muut ammottavat aukot jäävät sitten vielä mysteeriksi.

Kuva
Puuraketti
 
Viestit: 86
Liittynyt:
12.08.2019 9:19

Re: Puuraketin rakentamista: freerolleja ja mikroilua

ViestiKirjoittaja sharkie » 30.08.2019 8:00

Ite en voi suositella veikkauksen ja mpn verkkoihin kyllä HEM2. Kuten nähty striimeissä niin koko ajan ylimäärästä säätöä mitä ei käsittääkseni ole pokertrackerillä. (Lähinnä että tablefinderilla saa ettiä koko ajan pöytiä). Holdemmanagerilta tulossa vissiin kolmosversio,betaversio taitaa olla jo. Stars wina toimii ilman ongelmia ja ihan käypä peli kyllä toimiessaan.
sharkie
 
Pokerisivut - striimaaja
Viestit: 4231
Paikkakunta: Janakkala
Liittynyt:
28.11.2005 12:58

Re: Puuraketin rakentamista: freerolleja ja mikroilua

ViestiKirjoittaja Puuraketti » 31.08.2019 8:33

Veikon Koneen 6-maxista kakkossija lopputuloksena. HUPissa ei juuri ollut saumaa oikein mihinkään, sillä merkkien määrässä oli sen verran suuri delta, että pienehkö Miracle on Ice olisi vaadittu.

Bubblessa oli kyllä melkoinen myllytys päällä kun iso stack laittoikin mankelin laulamaan asentamalla napit kohtaan 11. ICM-orjat kippailivat kiltisti pienimpien stackien menehtymisen toivossa. Itselläni tuossa vaiheessa oli todellinen kortti-Sahara-vaihe menossa, joten ei kyennyt tekemään oikein mitään. Hengissä kuitenkin selvittiin.

Kannuja ei nyt näytä saavaan irti kirveelläkään, mutta kyllä nämä rahastuksetkin kelpaavat. I'll take it.

Pelien määrä on ollut kyllä varsin pieni. Eilen pelasin Veikalla kaksi 6-max peliä joista toisesta pihalle ja toisesta tuloksena siis 2. sija ja näiden lisäksi läpsyttelin jotain freerolleja ilman mainittavampaa tulosta laaduttomalla keskittymisellä. Pitää nyt yrittää ainakin 888:n "parempiin" frolleihin keskittyä jonkin verran tässä vkl aikana. Näistä kun voi sen muutaman kympin voittaakin kun oikein jaksaa yrittää.

Latasin muuten HEM'n trial-version ja ihan soiva peli tuo tuntuu olevan. Pitää asetusten ja näytettävien metriikoiden kanssa vielä jonkin verran leikkiä vähän tarkemmin tässä jossain välissä. Särjen varoitukset olivat kyllä silti paikallaan. Tosin Veikon Koneen kanssa en tuota saanut automaagisesti ylipäätänsä edes toimimaan. Tosin en nyt mitään asetuksia edes yrittänyt katsella tai etsiä infoa tuohon enempää. Jokin linkkivinkkihän tuohonkin jossain muistaakseni oli. Taisi jopa olla Särjen itsensä tekemä video jos oikein muistan?

Betsauksesta sen verran, että PSG:n voitto nousija-Metzistä kasvatti myös mukavasti ostovoimaa. Tuohon työnnettiin kuitenkin melko paksu panos. Kerroin ei luonnollisestikaan ollut mitenkään erikoinen, mutta tapahtuman todennäköisyyden huomioon ottaen kerroin oli erittäin maistuva.

Kuva
Puuraketti
 
Viestit: 86
Liittynyt:
12.08.2019 9:19

Re: Puuraketin rakentamista: freerolleja ja mikroilua

ViestiKirjoittaja Puuraketti » 01.09.2019 10:56

Laittelen tänne omaan pergamenttiini näitä säälittäviä pikkuvoittoja kun muut keikaroivat jättimäisellä volyymillä kannujahdissa :)

Pelitili(e)n saldoahan tässä nyt on tarkoitus kasvattaa, ja se on onnistunut tyyliin hitaasti, mutta jossain määrin varmasti. Ainakin toistaiseksi.

Jostainhan sitä pitää kuitenkin yrittää ottaa se mitä saatavissa on. Kärsivällisyyttä tässä kyllä vaaditaan, mutta on tuo alunperin nollasta aloitettu ja sitten toki neljälle saitille pikkudepottu rolli kasvatettu noin ~320€ tasolle pl. og. talletukset kullekin saitille. Volyymia tässä pitäisi saada vaan lisää, mutta ei oikein ole aikaa moiseen hardcode-grindailuun. Elämä häiritsee harrastuksia. En tiedä pitäisikö tästä olla huolissaan kun on elämääkin? Tällä tasolla todennäköisesti ei.

Kuva
Puuraketti
 
Viestit: 86
Liittynyt:
12.08.2019 9:19

Re: Puuraketin rakentamista: freerolleja ja mikroilua

ViestiKirjoittaja Puuraketti » 05.09.2019 9:45

Ei ole oikein ollut aikaa investoida turnauksien läpsyttelemiseen, joten loogisesti investoin rajallisen vapaa-ajan käkyn läpsyttelemiseen. Pelasin eilen Winamaxilla .25 & .50 peleja noin tunnin verran ja tulokseksi sain +57.28€.

Tulos olisi ollut parempikin, mutta luonnollisesti pääsin pienemmässä pelissä riveröidyksi kymppiparillani. PF korotin 3x BB ja yksi maksaja, floppi 569 rainbow ja semi-ok blokkerit suoraan plus ylipari, joten löin 75% potista ja sain maksun. Turn oli blankko 2c, sillä ei tuossa nyt mitään 34 kättä kenelläkään voi olla. 78s tietenkin olisi voinut mahdollisesti olla, en kuitenkaan siihen uskonut joten löin tähän taas 75% potista johon kaveri vastasi AI-lyönnillä johon löysin maksun. Luonnollisesti esiin pongahti 89o ja riverille sitten tietenkin 9.

Käsiä tuossa ei nyt tietenkään kovin paljoa edes tullut, mutta taso vaikuttaa olevan melko heikkoa ja peli paikoitellen melkoisen innovatiivista vihujen toimesta sen perusteella mitä tuota nyt on vähän nähnyt ja pelaillut. Sokeiden maailmassa yksisilmäinen on kuningas.
Puuraketti
 
Viestit: 86
Liittynyt:
12.08.2019 9:19

Re: Puuraketin rakentamista: freerolleja ja mikroilua

ViestiKirjoittaja Puuraketti » 11.09.2019 10:54

Kirjoitellaan tänneki nyt vaihteeksi jotain.

Unibetille olin tallettanut kympin ja grindaillut sitä pikku betseillä ja satunnaisilla stabeilla mikrokäkkyihin (enemmän kuitenkin betsien kautta) 55€ asti.

Noh. Pelailin sitten eilen tuossa vähän NL4:sta aikani kuluksi ja pitää kyllä sanoa, että ainakin niissä pöydissä missä minä istuin oli melkoista sukankuluttajaa paikalla. Sain kaksi biniä sinne tiputettua kun yksikin mestari korottaa 3xBB UTG:stä, ja minä istun BB:ssä naulojen kanssa. No korotin siihen päälle potin, jonka UTG tietenkin maksaa mikropenis kovana. Floppi 882 rainbow ja minä mietin mielessäni, että nyt ei taida olla UTG:lla kovin montaa komboa, jotka sisältävät kaseja tai kakkosia. Pocket kasit ehkä kokonaisen kombon arvoisesti? Pocket kakkoset ei oikein ikinä? A2s ei luulisi tuolla tavalla pelaavan kuten ei 87s myöskään?

Lyön 3/4 potin ja tähän tulee lähes instana maksu. Mietiskelen, että siellä voisi olla jotain JJ - QQ - KK käsiä jotka makselevat innoissaan. Turn kakkonen ja johon lyön 75% ja instamaksu. River oli J ja tässä toki hieman ajattelin, että olisikohan se J sitten osunut settiin. Työnsin loput keskelle johon maksu instana ja kaveri näpäyttää auki nutsikkaasti K2o. Kuvittelin ekstraktoivani valueta nauloillani. Kuinka väärässä sitä voikaan olla. Vastaus: erittäin väärässä. Vastassani oli siis melkoinen mestarismies ja itse olin turnin jälkeen käytännössä housut kintuissa kahden outtini kanssa.

Toinen hieman vastaavanlainen binin tipautus tuli sitten kun oli pääsin työntelemään KK:lla kuivaa boardia vastaan samaan tyyliin kuin yllä. Sillä poikkeuksella, että pöytä ei ollut pariutunut ja vihollis-fasistilla oli 36o josta ei päästänyt kirveelläkään irti. Kolmonen oli osunut flopissa ja se oli boardin alin kortti. Riverillä haisunäätä sai sitten tietenkin kutosen kiinni. En osannut kyllä kuvitella villeimmissä unelmissanikaan rangea vihulle joka nuo kortit olisi sisältänyt. En vain osaa. Tunnustan. Ratkaisu: PF fold KK / AA. Ei ongelmia enää.

Pitää siis vaan nöyrästi opiskella lisää ja asennoitua peliin uudella tavalla.

edit: huomenna alkaa salibandykausi HPK - Kärpät ottelulla ja tähän olen itse työntänut melkoisen paksusti (ei siis Unibetillä :) ) Kärppien suoralle voitolle. Markkinatoppi taitaa tällä hetkellä olla Coolbetin 2.12 (jos sinne siis jotain sisään saa) Laillinen toimijakin tarjoaa 2.05 kerrointa Kärppien voitolle.

Molemmat joukkueet ovat toki heikentyneet viime kauteen verrattuna, joten sinänsä tuossa on pieni riski olemassa. Kärpillä on kuitenkin kovana vahvistuksena melkoiset näyttöhalut omaava Puljujärvi jonka motivaation ainakin luulisi olevan kohdallaan. Liigaan Puljun kuitenkin pitäisi olla ihan kovakin vahvistus kenelle tahansa. Huomennahan se sitten nähdään miten tässä käy.

1. kierros joka on aina hieman arvoitus etc. varoitukset tähän.
Viimeksi muokannut Puuraketti päivämäärä 11.09.2019 11:43, muokattu yhteensä 2 kertaa
Puuraketti
 
Viestit: 86
Liittynyt:
12.08.2019 9:19

Re: Puuraketin rakentamista: freerolleja ja mikroilua

ViestiKirjoittaja peeksa » 11.09.2019 11:39

Puuraketti kirjoitti:huomenna alkaa salibandykausi HPK - Kärpät ottelulla


Onko tämä lapsus vai kendo-janari-hassuttelua?
peeksa
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 2096
Liittynyt:
19.03.2007 0:18

Re: Puuraketin rakentamista: freerolleja ja mikroilua

ViestiKirjoittaja Puuraketti » 11.09.2019 11:40

peeksa kirjoitti:
Puuraketti kirjoitti:huomenna alkaa salibandykausi HPK - Kärpät ottelulla


Onko tämä lapsus vai kendo-janari-hassuttelua?


Yritin sellaista huumoriksi kutsuttua lajia harrastaa vähän heikommalla menestyksellä näemmä. Captain Hindsight vinkkasi, että olisin ehkä voinut jättää kirjoittamatta tuon. Vaihtoehdoksi tarjottiin sanaa "ringette". En kuitenkaan sitä tohtinut käyttää.

Pahoittelen mikäli pahoitit mielesi.
Puuraketti
 
Viestit: 86
Liittynyt:
12.08.2019 9:19

Edellinen

Palaa alueelle Blogit