
Mennään kerrankin suoraan asiaan ja siinäpä Maaliskuun pelit toistaiseksi. Tuntui, että varmasti on pelit isossa montussa, mutta niin ne vaan on breikissä. Tosi väsyny olo koko touhuun ainakin tällä ABI:lla. Jotenkin tuntuu, ettei noissa €50+ peleissä kyllä ole pahemmin valueta. Piosolvereita vastaan pelaaminen on ensinnäkin aivan järkyttävän kuluttavaa ja swingit kasvaa kun matsit lähes aina päättyy 10bb limittiholdemiksi ja sitten katotaan kumpi voittaa sen prefloparvan. Oon niin kyllästyny kattelemaan muitten pyttykuvia ja päivityksiä käteispeleistä, missä on rouhittu mun kuukaustulos kertaa viis ihan vasemmalla kädellä tuosta vaan.
Vaihtoehtona on oikeastaan joko jatkaa samalla tiellä, eli ABIa ylös (kassan sallitessa) edelleen kohti €100 ja €200 pelejä, ABIn reiluhko pudotus tuonne €25 kieppeille ja volan merkittävä lisääminen, ABI:n naurettava pudottaminen tuonne €10 kieppeille ja volan tuplaus/triplaus tai virtuaalisen korttipakan sammuttaminen for good. Koko ajan huoli kasvaa puserossa, että ihan oikeasti runnasin vain hyvin viimeisen puoli vuotta ja nyt on paluu todellisuuteen.
Ei myöskään avita Unibetin rakeback-systeemi, missä jäädään mun peleillä just siihen pahimpaan 10% limboon rakebackin osalta. Vähemmän peliä tai enemmän peliä niin tilanne kohenisi huomattavasti. Kyllä maistuis joku 40-60% palautus, tekisi sekin jo useamman satasen. Partylle kartelleja vastaan miekkailemaan?
Potentiaalista olen kuullut niin monessa yhteydessä, että en oikein enää tiedä onko kyse sarkasmista vai aidosta kehumisesta. Omat vanhemmat ovat käytännössä pettyneitä allekirjoittaneeseen, kun menee "potentiaali" hukkaan. Eli koulutusta vastaamattomassa duunarihommassa oon luuseri heidän mielestään. Pokerin osalta aikoinaan useampi tullut kyselemään valmennusta milloin mihinkin ja alkuaikoina moni meritoituneempi pelaaja kehaisi, että potentiaalia kyllä löytyy. Siitäkin huolimatta, että oon aina alleviivannu olevani lähinnä paisti/hupipelaaja. Ainakaan mua ei keltainen käyrä vieläkään kiinnosta yhtään, vaan vihree on ainoo, millä on merkitystä. Tulee vähän mieleen kun aikoinaan sain rukkaset Whatsapp-viestillä, jossa kyllä kehuttiin, että oon ihanin ihminen jonka koskaan tavannu, mutta asianomainen itse ei pidä itsestään "tarpeeksi"
Pohjustuksena siis itse asiaan, eli yhteishaut lähestyy. Tiedän kyllä aika hyvin (vihdoinkin) mihin voisin lähteä hakemaan, mutta en rehellisesti sanottuna usko omiin mahdollisuuksiin ollenkaan. Kouluihin kun nyt kuitenkin on pääsykokeet ja lukiot sylkee joka vuosi hikareita pihalle, että en nää fieldiin mitään edgeä. Duunista saan kyllä kesälomat laitettua, että pyrkiminen periaattessa onnistuisi, mutta kun en vaan usko, niin en tiedä viittiikö lähtee vetämään kuollutta.
Samaan hengenvetoon kuitenkin sitten duunissa saanut katella, miten yksitellen kollegat joko siirtyvät ylemmäs organisaatiossa tai vaihtavat muuten vaan parempiin hommiin. Mulla ei ole saumaa edes vakkaripaikkaan, vaan neljättä määräaikaista työsopparia peräkkäin kirjoitellaan kesällä. Kait se sisäinen kunnianhimo herää sen verran, että suorastaan sieppaa katella muitten menestystä, kun ite et oo saanu viimeseen kuuteen vuoteen oikein mitään aikaseks.
Niinkuin oisin oman elämäni ulkopuolinen tarkkailija, ilman mitään päätäntävaltaa asioihin. En oo kuskin, en ees kartturin paikalla, vaan lähinnä joku kisainsinööri, joka antaa suosituksia ja osaa kyllä jälkiviisaana analysoida kaiken mahdollisen, miten ois pitäny toimia ite tilanteessa. Porno ja pokeri mädättäny aivot? Just do it?
