WSOP 2018

Pokeriin liittyvä mielenkiintoinen keskustelu, joka ei sovi muiden otsikoiden alle

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 13.06.2018 22:08

Turnaus #26: $1,000 PLO on edennyt kakkospäiväänsä. Omahakin on nykyisin varsin universaali laji, sillä kärjessä on mies Trinidad & Tobagon saarivaltiosta, Ryan Goindoo (kuva alla). Eikä Goindoo muuten mikään turha mies olekaan, vaan mies on rahastanut live-turnauksista lähes 700 000 dollaria. Trinidad & Tobagon all time-rahalistalla sillä pääsee sijalle yksi, kun Suomessa olisi tyytyminen sijaan 30 Toni Ojalan ja Toni Petterssonin välissä. Kotimaassaan Goindoo ei ole rahastanut yhtään turnausta, mutta USA:n puolella sitten sitäkin enemmän: mies on voittanut mm. Kalifornian osavaltion mestaruusturnauksen ja yli 160 000 dollaria.

ryangoindoo.jpg
ryangoindoo.jpg (168.14 KIB) Katsottu 3318 kertaa


Turnaukseen oli myös jonkin verran suomalaisodotuksia, mutta alustavan kakkospäivän jatkajien listan mukaan kovin vahvasti ei ole mennyt. Ainoa suomalainen, joka selvisi kakkospäivälle on nimittäin Jan Larsson. Larsson onkin tosin sitten sadasta jatkajasta mukavasti noin sijalla 20 69,500 merkin pinollaan. Keskiarvostäkki on 49,300 merkkiä.

Pelaajat ovat kaikki jo varmistaneet ainakin $1,658 rahastuksen.

***

Turnaus 27: $10,000 H.O.R.S.E. taas keräsi 157 pelaajaa, joista alkamaisillaan olevaan kakkospäivään selviytyi 72. Joukkoa johtaa Shaun Deeb kannoillaan Michael McKenna ja Robert Mizrachi. Jatkoon päässeiden joukossa ei ole yhtään suomalaista. Rekisteröinti on ilmeisesti juuri sulkeutunut, joten pieni mahdollisuus on että joku päätti käydä tekemässä "Doylet" ja rekisteröityi viime hetkellä. Seurataan tilannetta.

Tänään alkaa lisäksi kaksi turnausta, eli $3,000 NLHE 6-max ja $1,500 2-7 Lowball.
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37


Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 14.06.2018 15:48

Uusi tuhkimotarina on syntynyt:

arnekernbracelet.JPG
arnekernbracelet.JPG (53.78 KIB) Katsottu 3035 kertaa


Arne Kern, Saksa. Kern jätti taakseen 7360 pelaajaa ja voitti Event 21: $1,500 Millionaire Makerin. 28-vuotiaan Kernin aiempi ennätysrahastus ($28,000) korjaantui kertaheitolla yli miljoonalla dollarilla. Kern kertoi voittajahaastattelussa pelanneensa tiukkaa short stackia koko turnauksen ajan, ja odotelleensa lähinnä vastustajien putoilemista yksi kerrallaan finaalipöydässä. Toimituksen tiedossa ei ole, onko Kern kenties saanut yksityisvalmennusta Las Vegasissa paraikaa oleilevalta Mika "Sharkie" Paasoselta.

Tulokset: WSOP Millionaire Maker:


1. Arne Kern, Saksa $1,173,223
2. Sam Razavi, UK $724,756
3. Joe McKeehen, USA $538,276
4. Michael Souza, USA $402,614
5. Justin Liberto, USA $303,294
6. Manuel Ruivo, Portugali $230,120
7. Barny Boatman, UK $175,865
8. Ralph Massey, USA $135,383
9. Sean Marshall, USA $104,987
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 14.06.2018 16:05

Event 24: $2,620 Marathon Event on edennyt jo nelospäivään. Mukana on vielä 60 pelaajaa, mukanaan mielenkiintoinen nippu huippupelaajia. Kärjessä on yhdysvaltalainen Taylor "taypaur" Paur 2,96 miljoonalla merkillään. Lähin uhkaaja taas on Saksan Anton Morgenstern, joka muistetaan kahdesta deep runistaan WSOP Main Eventeissä vuosina 2013 (20.) ja 2015 (22.). Morgenstern tunnetaan varsin villistä pelityylistä, ja etenkin toisen Main Eventinsä loppuvaiheet mies haluaisi varmasti ottaa takaisin. Morgenstern oli nimittäin parhaimmillaan hirvittävässä murskajohdossa 27 pelaajan ollessa jäljellä vuoden tärkeimmässä pokeriturnauksessa, mutta miehen vaihdelaatikosta löytyi pelkkä kutonen ja merkit karkasivat ennen aikojaan kärsivällisemmille vastustajille.


Tässä vaiheessa Morgensternin muuvit vielä toimivat (27 jäljellä 2013 Main Eventissä).

Ranneke Morgensternilta vielä puuttuu, mutta josko nyt sitten. Tosin muutaman nimimiehen saksalainen saa vielä tieltään raivata, kuten esimerkiksi pari maailmanmestaria:

scottynguyen.jpg
scottynguyen.jpg (66.62 KIB) Katsottu 3026 kertaa

Scotty Nguyen, Yhdysvallat. Scotty on muuten lähtenyt tänä vuonna mukaan lääkekannabisbisnekseen, ja mies vaikuttaakin viime aikoina hurahtaneen yrttiin täysin. Nguyen on esimerkiksi lanseerannut oman kannabispiipun, jonka nimi on "Focus, baby". Kyllä, ihan oikeasti. Scottyn 483,000 merkin pino on turnauksen häntäpään stäkkejä, sillä keskiarvo on 714,000 merkkiä.

jacobson.jpg
jacobson.jpg (37.39 KIB) Katsottu 3026 kertaa

Martin Jacobson, Ruotsi. Jacobsonin 811,000 merkkiä oikeuttavat tuloslistalla tässä vaiheessa top 20:n tienoille.
Viimeksi muokannut PS uutistoimitus päivämäärä 14.06.2018 16:27, muokattu yhteensä 1 kerran
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 14.06.2018 16:15

Turnauksessa #25: $1,500 Seven Card Stud Hi-Lo 8 or Better jatkaa enää kolme pelaajaa. He ovat:

bendobson.jpg
bendobson.jpg (51.2 KIB) Katsottu 3014 kertaa

1. Ben "f3nix35" Dobson, Iso-Britannia, 2,615,000 merkkiä. Dobson on kunnostautunut nettiturnauksissa ja mixed-peleissä jo pidemmän aikaa. Live-turnauksista tämä on jo voittanut mm. Venetian Deepstackin, FPS Amnevillen, pari EPT- ja WPT-sivuturnausta sekä PCA:n Triple Stud-sivuturnauksen, mutta ranneke mieheltä vielä puuttuu. Nyt se on lähempänä kuin koskaan.

timfinne.jpg

2. Timothy "Highlandfox" Finne, USA, 1,185,000 merkkiä. Suomalaisillekin tuttu Finne on tehnyt pitkän päivätyön nettiturnauksissa ja voittanut siinä sivussa 1,3 miljoonaa live-turnauksistakin, mutta ranneke Finneltäkin vielä puuttuu. Kerran Finne on jo tullut toiseksi ranneketurnauksessa, tuolloin lajina oli PLO Hi/Lo.

jessemartin.jpg
jessemartin.jpg (177.55 KIB) Katsottu 3014 kertaa

3. Jesse "MazeOrBowie" Martin, USA, 675,000 merkkiä. Martinin live-turnausansiot kolkuttelevat kolmen miljoonan dollarin rajapyykkiä, ja WSOP-rannekkeitakin mieheltä löytyy jo kaksi. Tältä vuodelta miehellä on WSOP:sta kaksi 10:sijaa, kummatkin harvinaisemmista pokerivarianteista eli Triple Draw Lowballista ja Dealer's Choice 6-maxista.


Kova taistelu tulee varmasti olemaan.
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 14.06.2018 16:18

Event 27: $10,000 H.O.R.S.E:ssa viikatemies on riehunut oikein kunnolla. Kolmospäivään selvisi vain 16 pelaajaa, joista 13 tulee Yhdysvalloista.

Laith Salem 1,456,000
Albert Daher 1,300,000
John Hennigan 687,000
Iraj Parvizi 620,000
Randy Ohel 571,000
Carol Fuchs 562,000
David Baker 559,000
Daniel Zack 546,000
Jean Gaspard 405,000
Jake Schwartz 357,000
Michael Noori 343,000
Anthony Zinno 237,000
Robert Campbell 210,000
Katherine Fleck 186,000
Illya Trincher 159,000
Robert Mizrachi 111,000
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 14.06.2018 16:27

Turnauksessa #26: $1,000 Pot Limit Omaha suomalaispaukku oli varsin lähellä. Jan Larsson sijoittui 20:ksi yhteensä 986:sta pelaajasta tienaten $4,852. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Pari sijaa Larssonin jälkeen putosi myös ykköspäivän chipleader eli trinidadjatobagolainen Ryan Goindoo, josta kerroimme aiemmin tässä ketjussa.

janlarssonwsop.JPG
janlarssonwsop.JPG (33.27 KIB) Katsottu 3004 kertaa


Larssonin (kuvassa) kohtaloksi koitui A (c) J (s) 5 (c) 4 (d) , jolla tämä sai merkit sisään ennen floppia Peter Kleinin K (d) K (c) Q (h) J (d) :tä vastaan. Floppi T (h) 9 (d) 8 (c) ei ollut Larssonille suotuisa, eikä mikään takaoven vedoistakaan tällä kertaa realisoitunut. Larssonille rahastus oli Hendon Mobin mukaan uran toinen. Hendon Mobissa mies on tosin merkattu ruotsalaiseksi ja WSOP:n tilastoinnissa suomalaiseksi, mutta koska ruotsalaisilla on jo Martin Jacobsonin ja kumppanien muodossa ihan tarpeeksi turnausglooriaa, sovitaan ainakin toistaiseksi että suomalaisestahan tässä on kyse.

Turnauksessa jatkavat vielä:

plo1kjatkajat.JPG
plo1kjatkajat.JPG (63.52 KIB) Katsottu 3004 kertaa

Varsin lyhyillä pinoilla mennään. Jäljellä olevista pelaajista voisi nostaa esiin ainakin Felipe Ramosin, joka jahtaa ensimmäistä rannekettaan. Ramos kuuluu PokerStarsin ammattilaistiimiin.
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 14.06.2018 16:38

Turnauksessa 28: $3,000 NL 6-max ei suomalaisjatkajia. Kovaa joukkoa johtaa Saksan Christian Rudolph, joka pääsee kakkospäivään 210,000 merkin turvin. 842 aloittaneesta kakkospäivälle selviytyi 186.

Turnauksesta 29: $1,500 Limit 2-7 Lowball Triple Draw sen sijaan kantautuu iloisia suomalaisuutisia, sillä jatkoon on selviytynyt hieman yli keskiarvopinolla Sampo Ryynänen (34,000). Onneaan mahdollisimman huonon käden metsästämisessä saapui koettamaan 356 pelaajaa, joista jatkoon pääsi 88. Keskiarvopino on tällä hetkellä 30,400 merkkiä. Rekisteröinti on jo sulkeutunut, ja rahoille pääsee yhteensä 54 onnekasta. Toivotaan Sampolle suotuisia runeja kakkospäivänä.

Turnauksen kärjessä on tämä mies:

bleznick.JPG
bleznick.JPG (59.46 KIB) Katsottu 2985 kertaa

Jared "harrington25" Bleznick, USA, 72,900 merkkiä.

Puolueeton toimitus ei luonnollisestikaan toivo kenellekään epäonnekaita runeja, mutta yhdelle historian pahimmista multiaccountaajista on vaikeaa kovin suotuisia korttejakaan toivoa. Bleznick on entinen Full Tilt Pro, joka sai kertaalleen jo bannit WSOP:hen vuonna 2016, kunnes Bleznickin valmentaja (?!?) Phil Hellmuth onnistui jotenkin puhumaan miehen bannin pois.

hellmuthcoachaa.JPG
hellmuthcoachaa.JPG (63.02 KIB) Katsottu 2985 kertaa



Näin olemmekin sitten ajan tasalla. Toimitus kasaa lähipäivinä suomalaisrahastukset yhteen postaukseen, kunhan vielä muutama turnaus saadaan päätökseen ja jokunen rahastus lisää (toivottavasti) raportoitavaksi. Tänään Riossa alkaa kaksi $1,500 sisäänoston turnausta, eli PLO ja Seven Card Stud. Huomenna pelataan sitten $1,000 Seniors Hold'em ja $50,000 Poker Players Championship.
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 14.06.2018 17:07

PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 14.06.2018 21:28

Greg Merson vapautui huumeriippuvuudesta, laittoi elämänsä uusiksi ja voitti WSOP Main Eventin. Merson on parasta aikaa Vegasissa taistelemassa rannekkeista, mutta nykyään miehen polttoaineena toimivat Adderallin sijaan jooga ja terveelliset elämäntavat.
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja Mascali » 15.06.2018 11:18

Vegasia sivuten: Toimitus tekee helvetin nättiä duunia tuodessa juttuja 2+2:n puolelta tänne. Oisko mahdollista saada MMM eli Maanantain Matt Moore-tarinoita joskus tänne herran blogista käännettynä? Itse olen toki koko blogin lukenut mut veikkaan että foorumilla olisi paljon kiinnostusta lukea herran juttuja jotka on varmaankin 2+2:n parasta antia.
Mascali
 
Viestit: 565
Liittynyt:
19.12.2005 4:47

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 15.06.2018 16:04

Mascali kirjoitti:Vegasia sivuten: Toimitus tekee helvetin nättiä duunia tuodessa juttuja 2+2:n puolelta tänne. Oisko mahdollista saada MMM eli Maanantain Matt Moore-tarinoita joskus tänne herran blogista käännettynä? Itse olen toki koko blogin lukenut mut veikkaan että foorumilla olisi paljon kiinnostusta lukea herran juttuja jotka on varmaankin 2+2:n parasta antia.


Hyvä että jutut kelpaavat! 2+2 on tosiaan hyvä lähde moniin uutisiin ja käännösjuttuihin, Matt Mooren tekstit ovat luonnollisesti myös tiedossa. Ihan yksi yhteen kenenkään tekstejä ei voi tekijänoikeussyistä kääntää, toki jos tuonkin ketjun OP:hen saa yhteyden niin varmasti hyvin mahdollista että lupa heltiäisi. Lähinnä tässä on toimituksella kädet sen verran täynnä töitä (nytkin tekeillä 5 eri käännösartikkelia, pitkä Doylen elämäkertajuttu ja 2 piinapenkkiä samanaikaisesti päivittäisen uutisoinnin ja WSOP-seurannan ohella), että ihan hirveästi enempää ei ehdi ainakaan tähän väliin ottamaan uusia projekteja. Käännettävissä olevaa materiaalia 2+2:ssa kyllä riittäisi vaikka vuodeksi eteenpäin, yritetään parhaamme mukaan aina puskea jotain vähänkään ajankohtaista esiin (esim nyt Merson twiittasi juuri pari päivää sitten tuosta 6,5 vuoden rajapyykistä). :)
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 15.06.2018 19:23

Event 25: $1,500 Stud Hi-Lo:ssa kävi näin:

dobsonranneke.JPG
dobsonranneke.JPG (45.9 KIB) Katsottu 1566 kertaa


Ben Dobson, Iso-Britannia ja ensimmäinen ranneke. Dobson on siis nettiturnausmies "F3nix35", joka on viime vuosina keskittynyt mixed-pelien opiskelemiseen. Jotenkin toimituksen mieltä ainakin lämmittää ajatus siitä, että vuosikausia texuturnauksia ammatikseen pelannut voi panostaa pari vuotta täysillä mixed-pelien opiskelemiseen ja sitten käydä hakemassa rannekkeen. Yleisestihän näissä vähän harvinaisemmissa pelimuodoissa pitkän linjan ammattilaisten edgeä on pidetty hyvin suurena yksinkertaisesti siksi, että nettiammattilaiset eivät pääse edes pelaamaan vaikka Seven hi-lo-turnauksia missään paitsi pari kertaa vuodessa SCOOP/WCOOPissa.

Dobson itse analysoi peliään seuraavasti: "Pelasin aika löysästi kolmannella kadulla, mutta pidin aina varani, etten tunge pottiin liikaa merkkejä viidennellä, kuudennella ja seitsemännellä tai jahtaa käsiä jotka voivat tulla kalliiksi. Onnistuin pysyttelemään pinnalla pienten pottien avulla, ja lopulta runnasin hyvin muutamassa isossa potissa jotka scooppasin. Se onkin tämän pelin avain: älä brickaa 7. kadulla".

Tulokset, Event 25: $1,500 Seven Card Stud Hi-Lo:

1. Ben "F3nix35" Dobson, UK $173,528
2. Tim "HighlandFox" Finne, USA $107,243
3. Jesse "MazeOrBowie" Martin, USA $74,324
4. Richard Monroe, USA $52,359
5. Tom McCormick, USA $37,504
6. James Nelson, USA $27,321
7. Georgios Sotiropoulos, Kreikka $20,248
8. Peter Brownstein, USA $15,271
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 15.06.2018 21:10

Vegasista kantautuu jälleen iloisia uutisia Mika "Sharkie" Paasosen faneille: Paasonen on tehnyt 4-way-diilin $365 iltaturbossa ja kuitannut $6,700. Sharkielle siis vuorokauden sisään reilut 25 000 dollaria puhdasta profitia. \:D/

paasonen.jpg
paasonen.jpg (44.72 KIB) Katsottu 1424 kertaa


Ylläoleva kuva ei ole ihan tuoreinta hottia, mutta tarina siihen liittyy: Kuva on noin vuosikymmenen takaisesta EPT Badenin liveraportoinnista, jonka mukaan Paasonen oli rohmunnut itselleen niin monta pottia, että sai paikalliselta raportointitiimiltä lisänimen "The Cleaner". Toimituksen tiedossa ei ole, milloin ja miksi tämä lempinimi on mieheltä karissut, mutta liputamme ehdottomasti sen uudelleenlanseerauksen puolesta.

Lämpimät onnittelut siis Siivoojalle kesän toistaiseksi parhaasta suomalaissuorituksesta!
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

Re: WSOP 2018

ViestiKirjoittaja PS uutistoimitus » 15.06.2018 22:21

Turnauksessa #24: $2,620 The Marathon päästään kohta leikkaamaan nauha ja ylittämään maaliviiva. 653 581 dollarin ykköspalkinnosta taistelee vielä finaalipöydällinen harvinaisen turnauskestäviä pelaajia:

1. Mark Sleet 7,725,000
2. Martin Jacobson 7,345,000
3. Bart Lybaert 7,155,000
4. Michael Addamo 6,165,000
5. Ihar Soika 4,990,000
6. Taylor Paur 4,815,000
7. Anton Morgenstern 1,800,000
8. Ying Chan 1,725,000
9. Cate Hall 1,175,000

Mielenkiintoinen porukka on kasassa. Ruotsi Martin Jacobson lienee nykyisin näistä nimekkäin, sillä miehellä on plakkarissaan sekä WSOP Main Event-voitto että melkoinen nivaska muita meriittejä niin netti- kuin live-turnauksistakin. Jacobsonhan tunnetaan PokerStarsin nimimerkistään M.Nosbocaj, jos joku ei vielä ollut ratkaissut tätä arvoitusta. Taylor "Taypaur" Paur on nettiturnauslegenda, ja Anton Morgensternin syvistä Main Event-runeista kerroimme tässä ketjussa jo aiemmin. Valko-Venäjän Ihar Soika on joku Valko-Venäjän nettiturnausjyristä myöskin, mutta toimituksella on nyt nimimerkin suhteen oikosulku ja nopealla googlauksella nimimerkki ei valitettavasti selvinnyt. Belgian Bart Lybaert kävi jo viikko sitten hakemassa 8. sijan ja reilut $44,000 1,500 dollarin 6-maxista, ja miehellä on tilillään myös yli 100 000 euron voitot niin Eureka Poker Tourilta kuin France Poker Touriltakin. Sitten on vielä Cate Hall, jolla saattaa olla jonkinlainen maailmanennätys muiden pokerinpelaajien kanssa Twitter-sotiin joutumisessa. Näistä ikimuistoisin lienee Hall vs Mike Dentale-kärhämä, jonka alkuperää kukaan ei varmaan enää edes muista, mutta joka huipentui $10,000 live-freezeoutiin jossa Hall vei Dentalea kyllä kuin pässiä narussa. Hall on mielenkiintoinen persoona, ja ennen kaikkea etevä pokerinpelaaja. Hall seurusteli ainakin aiemmin James Obstin kanssa, joka kuuluu planeetan parhaisiin turnauspelaajiin.





Turnaus pelataan loppuun tänään ellei ihmeitä tapahdu. Turnauksen sisäänosto ja 26 200 merkin alkupinohan tulee siitä, että maraton on jenkkiläisittäin 26,2 mailia.
PS uutistoimitus
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 142
Liittynyt:
22.02.2018 14:37

EdellinenSeuraava

Palaa alueelle Yleinen pokerikeskustelu