Tieni tasoissa ylöspäin

Pokerisivut.comin käyttäjien omat blogit

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja 3betforfun » 17.07.2018 15:17

hauki2 kirjoitti:Onko sinulla tarkoitus tehdä pokerilla rahaa vai oppia vain hyväksi pelaajaksi? NLH on vaikuttaa aika kiviseltä tieltä jos aikoo saada kohtuullisia kuukausi ansioita. Kannattaa harkita myös muita pelimuotoja ja opetella niistä ainakin perusasiat alkuun ja katsoa miten niissä pärjää.


Tarkoituksenani on oppia hyväksi pelaajaksi ja samalla tienata sitten rahaa. Tällä hetkellä tavoitteenani on vain oppia pelaamaan paremmin ja paremmin ja nousta tasoissa sitä mukaan. Tiedossa on kyllä holdemin kova taso, mutta tällä hetkellä keskityn vain siihen. Todennäköisesti myöhemmin siirtyminen esim. PLO tulee olemaan helpompaa kun on hyvä texu tausta.


Korpisoturi kirjoitti:Yksi hyvä tie voi olla siirtyä espanjan verkkoon pelailemaan. Itse kävin tästä blogista innostuneena kokeilemassa eilen siellä reilin ohessa nl2 zoomia, ja suht helposti sieltä kyllä rahaa irtosi. Siellä, kun jaksaa hakkaa käsiä, niin nopeasti nousee tasot!


Monilta nyt kuullut tuosta espanjan verkosta, eli pitäneepä itsekin käydä testailemassa olisiko sielä valaita pöytä täynnä =)
3betforfun
 
Viestit: 34
Liittynyt:
02.07.2018 18:04

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja 3betforfun » 17.07.2018 18:35

Tänään tuli pelattuu tosi huonosti. Profittia nyt noin 1BI, mutta sekin nyt vain sen puolesta että sattui tuuri olemaan puolellani.

Alla kaks kättä jotka kovin mietityttää.

Flopilla ajattelin olevani edellä (BB oli suht aggro SB ja BTN vastaan). Oli kuitenkin top pair ja suoran veto. Lähinnä mille kädelle laitoin vihun tässä on pieni taskupari tai suitedconnector. Sopisi hyvin tän tasoiselle pelaajalle kun minraises pre. Flopin jälkeen pientä pelkoo KQ kädestä ku makso, mut meil kuitenki blokkeri. Saatto maksaa myös värin vedolla. Turnin checkki vahvistais oletusta värinvedosta sillä usein täl tasol drawit pelataa just noin et maksetaa floppi ja checkkaillaa showdown jos ei osuta.

Ku ässä tuli riveriin aattelin et mul on aika varmat nutsit. Valuebettinä vedin showen ku aattelin et saattais hyvin maksaa jollain 66-99 kädellä. Vihun TT:tä en kyl odottanu ku aattelin et ois pre 3betannu kunnolla ja tullu sit flopillaki kylkeen (tuskin laittaa mua BTNilta kovin herkästi AA-JJ kädelle). KQ:llakin olis varmaan tullu jo kylkeen flopilla joten siks pelasin noin..
iPoker - €0.10 NL (6 max) - Holdem - 5 players
Hand converted by PokerTracker 4

Hero (BTN): 147.1 BB
SB: 58.6 BB (VPIP: 46.67, PFR: 10.00, 3Bet Preflop: 7.14, Hands: 31)
BB: 50 BB
UTG: 100 BB (VPIP: 32.14, PFR: 17.86, 3Bet Preflop: 0.00, Hands: 28)
CO: 100.4 BB (VPIP: 13.89, PFR: 11.11, 3Bet Preflop: 7.14, Hands: 37)

SB posts SB 0.5 BB, BB posts BB 1 BB

Pre Flop: (pot: 1.5 BB) Hero has A:heart: Q:club:

fold, fold, Hero raises to 2 BB, fold, BB raises to 3 BB, Hero calls 1 BB

Flop: (6.5 BB, 2 players) A:diamond: J:heart: T:heart:
BB checks, Hero bets 4.5 BB, BB calls 4.5 BB

Turn: (15.5 BB, 2 players) 5:spade:
BB checks, Hero bets 10.8 BB, BB calls 10.8 BB

River: (37.1 BB, 2 players) A:club:
BB checks, Hero bets 128.8 BB, BB calls 31.7 BB

Hero mucks A:heart: Q:club: (Three of a Kind, Aces)
(Pre 43%, Flop 21%, Turn 9%)
BB shows T:diamond: T:spade: (Full House, Tens full of Aces)
(Pre 57%, Flop 79%, Turn 91%)
BB wins 92.2 BB

Tää käsi ärsytti tänään eniten.
Talk through: SB:ltä min reissasin ku vihu oli aika kova foldailee ryöstöihin. (ehkä myös hieman turhautunut kun 2 kertaa aiemmin jo KK-AA käsi vaan foldattiin mulle ku avasin).

Ok floppi näyttää mun silmään aika vaarattomalta? En millään usko että olis 97/37/39 kättä edes maksanut BB:ltä. Oli siis kuitenkin foldaillut sen verran kovaa stiileihin, että vaikka oli minraise niin en kyllä tommoselle kädelle laittanut missään tapauksessa. Ajattelin että hyvällä tuurilla siellä on joku 9x jolta saa ehkä valuee.

Jälkikäteen katottuna tääki ois ollu fold tohon vihun 4bettiin flopilla. NL10 pelatessani 365betillä mun shovet on maksettu jo aika monesti pelkällä TPWK joten tää ehkä hämärsi vähän mun päätöksentekoa. Hyvää pelaajaa vastaan olisin varmasti foldannutkin ton. Samalla mietein että ois varmaan kyl 3betannu ainakin 99 preflop SB:tä vastaan.

Anyhow, en ois vihua kyllä koskaan laittanut 37o kädelle tohon :-D
iPoker - €0.10 NL (6 max) - Holdem - 6 players
Hand converted by PokerTracker 4

Hero (SB): 96.1 BB
BB: 46.8 BB (VPIP: 33.33, PFR: 33.33, 3Bet Preflop: -, Hands: 3)
UTG: 55.1 BB (VPIP: 47.06, PFR: 8.82, 3Bet Preflop: 6.25, Hands: 35)
MP: 76.9 BB (VPIP: 75.00, PFR: 25.00, 3Bet Preflop: 50.00, Hands: 4)
CO: 101.5 BB (VPIP: 34.38, PFR: 18.75, 3Bet Preflop: 0.00, Hands: 32)
BTN: 100 BB (VPIP: 12.50, PFR: 10.00, 3Bet Preflop: 6.25, Hands: 41)

Hero posts SB 0.5 BB, BB posts BB 1 BB

Pre Flop: (pot: 1.5 BB) Hero has A:club: A:diamond:

fold, fold, fold, fold, Hero raises to 2 BB, BB calls 1 BB

Flop: (4 BB, 2 players) 9:diamond: 7:heart: 3:spade:
Hero bets 2.8 BB, BB raises to 6 BB, Hero raises to 15.4 BB, BB raises to 44 BB, Hero raises to 72.6 BB, BB calls 0.8 BB

Turn: (93.6 BB, 2 players) 4:diamond:

River: (93.6 BB, 2 players) 4:spade:

Hero shows A:club: A:diamond: (Two Pair, Aces and Fours)
(Pre 86%, Flop 25%, Turn 18%)
BB shows 3:club: 7:spade: (Two Pair, Sevens and Fours)
(Pre 14%, Flop 75%, Turn 82%)
Hero wins 85.8 BB
3betforfun
 
Viestit: 34
Liittynyt:
02.07.2018 18:04

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja 3betforfun » 18.07.2018 15:11

Kai tää on ihan standard badbeat? :roll:
Laitoin vihun flopilla lähinnä flushdraw / 10Q-AQ akselille. Siel oli sit molemmat mut onko oikeen pelattu?

PokerStars - $0.02 NL FAST (6 max) - Holdem - 6 players
Hand converted by PokerTracker 4

BTN: 107 BB
SB: 11.5 BB
Hero (BB): 100 BB
UTG: 216 BB
MP: 502.5 BB
CO: 322 BB

SB posts SB 0.5 BB, Hero posts BB 1 BB

Pre Flop: (pot: 1.5 BB) Hero has Q:spade: 9:spade:

fold, fold, fold, BTN raises to 4 BB, SB calls 3.5 BB, Hero calls 3 BB

Flop: (12 BB, 3 players) Q:heart: 8:spade: 4:spade:
SB checks, Hero checks, BTN bets 7.5 BB, fold, Hero calls 7.5 BB

Turn: (27 BB, 2 players) 9:club:
Hero checks, BTN bets 13 BB, Hero raises to 65 BB, BTN calls 52 BB

River: (157 BB, 2 players) 4:club:
Hero checks, BTN checks

Hero shows Q:spade: 9:spade: (Two Pair, Queens and Nines)
(Pre 17%, Flop 45%, Turn 82%)
BTN shows K:heart: K:spade: (Two Pair, Kings and Fours)
(Pre 83%, Flop 55%, Turn 18%)
BTN wins 151.5 BB
3betforfun
 
Viestit: 34
Liittynyt:
02.07.2018 18:04

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja ReportAasi » 20.07.2018 15:46

Pitäny jo pidempään kommentoida, että on mielenkiintoisimpia microblogeja, mitä on tänne ilmestynyt (yhtään väheksymättä muiden tasoa) ja tulee availtua melko aktiivisesti sun postauksia. Asenne tekemiseen on vähintäänkin kohdillaan ja uskon kyllä, että tulosta tulee, kunhan vaan jaksaa pitää kiinni omasta työmäärästä ja tavoitteista. GL siis kaikkeen!

3betforfun kirjoitti:Kai tää on ihan standard badbeat? :roll:
Laitoin vihun flopilla lähinnä flushdraw / 10Q-AQ akselille. Siel oli sit molemmat mut onko oikeen pelattu?
.....


En ole tosiaankaan mikään teksupeluri, mutta tossa pistää isosti silmään vihun avauskoko. Avaa 4bb buttonilta, niin aika usein on jokin iso käsi vastassa, eli todnäk AQ, AKss, KK, AA vihulla tossa varsinki, ku lyö flopin viel isosti vs 2 (ja pitäisin AQ:ta epätodennäköisimpänä), joten sun peli on oikeen jeba ja toki river on vaa biitti, koska hyvissähän tossa pääsit sisään. :) Mut ottaen huomioon ton pf-sizen ja flopin cbetin, niin menisin iteki maksun kautta tossa hyvin usein. Kannattaa nois microis kyllä jonku verran kiinnittää huomiota myös noihin pf-sizeihin, sillä noita isoja avauksia tuntuu näkevän melko usein isoilla käsillä ja sit muuten avataan jotain pienempää. Ja disclaimerina, että voin olla täysin hakoteillä/väärässä. :D
ReportAasi
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 768
Liittynyt:
25.11.2016 12:54

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja 3betforfun » 21.07.2018 0:17

Kiitti vastaukesesta! Itselläkin vahva tunne että tulosta alkaa tulemaan vielä jossain vaiheessa.

Tällä hetkellä olen aika breakeven nl2 6maxin suhteen. Kävin läpi databaseani leakkien löytämiseksi, koska huomasin että häviän aivan liikaa rahaa hero calleihin second nutseilla yms. Toisin sanoen PT4:sessa redline menee loivasti ylös, ja sininen alas. Samalla huomasin kuinka kaikista muista positioista olen pelannut melko hyvin (BB yllättävänkin hyvin), mutta SB pelaamisessa on TODELLA suuri leakki. Vajaa 10k samplella hävisin SB:ltä 1,12bb per hand. Tämän takia profit on breakeven. Laskin että jos olisin vain foldannut kaikki SB:t kortteihin katsomatta winrate olisi todella hyvällä tasolla.

Uskon SB pelaamisessani käyvän usein näin: Maksan buttonin/CO minraisen jollain usein dominoituna olevalla kädellä (QJ,K9,Q10,J10) yms, ja sitten osun floppiin kohtalaisesti mutta häviän rahaa maksamalla pari streettiä joutuen kuitenkin foldaamaan riverin / häviämään SD.

Kun huomasin kuinka hyvin voittaisin NL2 ilman edellä mainittuja leakkeja ajattelin puuttua asiaan. Tästä päivästä eteenpäin aloitan pelaamaan vain Nl2 fullring ja keskittymään erityisesti SB:ltä pelaamiseen ja turhien herocallejen tekemättä jättämiseen. Pyrin jatkossa tiukentamaan SB rangeani huomattavasti ja avatessa/3betatessa aina reissaamaan n. 4x turhan limppaamisen sijaan. Myös turhat vahvan käden reppaukset jätettävä pois ainaki NL2 pelatessa. Siinäkin tulee takkiin pahasti kun esim. avaa UTG 44, flop AK7, villain(CO) betsaa, reissaan repaten Ax, Villain maksaa, turn blanko, meitsi barreloi ja villain maksaa. Sit ku checkataa kädet alas vihul joku 75o..

Yritän nyt saada NL2 FR:stä kohtuullisen samplen (n10k vähintään) ja katsomaan onko kehityskohteet lähteneet etenemään toivottuun suuntaan. Tämän jälkeen sitten pikku hiljaa laajentamaan rangea ja siirtymään takaisin 6maxiin, jota pidän edelleen profittien kannalta parempana.

OT: Katoin muute jeanssin jonku vanhan videon NL100sesta. Oli tosi mielenkiintosta settiä vaikka suht vanhaa tavaraa onkin. Onko jens tehny muita videoita texusta joita löytyis vielä tänäkin päivänä jostain?
3betforfun
 
Viestit: 34
Liittynyt:
02.07.2018 18:04

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja Angelarch » 21.07.2018 0:27

..., jos et ole NERO numeroiden, ...

..., / paikkojen, ...

..., opettele pelaamaan, ...

..., että muistat koko session, ...

..., miten saavutit, ...

... / ...

..., jouduit tilanteeseen, ...

..., korttien, ...

...,

..., niin - kuin olen sivustolla kertonut tarinan, jossa nuori pelaaja kehuu olevansa pöytien, &, Mestari tokaisee, että en osaa vieläkään edes yhtä täydellisesti, ...

...,

..., keskity, ...

...,
Angelarch
 
Viestit: 56
Liittynyt:
18.07.2014 17:17

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja KissMyBass81 » 23.07.2018 17:49

3betforfun kirjoitti:Uskon SB pelaamisessani käyvän usein näin: Maksan buttonin/CO minraisen jollain usein dominoituna olevalla kädellä (QJ,K9,Q10,J10) yms, ja sitten osun floppiin kohtalaisesti mutta häviän rahaa maksamalla pari streettiä joutuen kuitenkin foldaamaan riverin / häviämään SD.


Kannattaa noissa(kin) tilanteissa ottaa huomioon aina että varsinkin syvillä stäkeillä pelattaessa käden ev on huomattavasti parempi kun kortit samaa maata. Esim. K9s flat sb vs co varmasti ihan fine mutta K9o rupeaa olemaan aika kyseenalaista.
KissMyBass81
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 924
Liittynyt:
18.04.2016 3:08

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja 3betforfun » 03.08.2018 18:58

Viimeaikoina on aika vähän tullut käsiä kun ollut kaikkea muuta tekemistä. Se vähäinenkin aika mennyt pääosin pokerin opiskeluun pelaamisen sijaan. Olen myös siirtynyt pelaamaan MTT turnauksia käteisen ohella, koska uskoisin että itse soveltuisin mahdollisesti paremmin MTT pelaajaksi kuin käteispelaajaksi. No vaikea sanoa, mutta valueta matalan BI:nin MTT:eissä on hurjasti.

Tulen tänne kuitenkin päivittelemään graafien kera sekä käteistä että turnauspelaamisia kunhan kohtuullista samplea saa aikaan.
Unibet Openin striimiä katellessa 1 tablattu NL2 zoomia.
BB/100 = 53,55
AVG AI-Equity = 68%

Kuva

(Statseja saa kommentoida)
3betforfun
 
Viestit: 34
Liittynyt:
02.07.2018 18:04

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja 3betforfun » 08.08.2018 17:37

Kuukausi alkanut NL2 zoomin osalta vaihtelevasti. Kuun ensimmäisessä sessiossa 6biniä turpaan. Töiden jälkeen väsyneenä pelaaminen ei ilmeisesti ole kannattavaa koska parin coolerin jälkeen tuli tehtyä ihan käsittämättömiä tyhmyyksiä (tiltti). Sen jälkeen rauhotuin ja kasasin ajatukset ja kaivoin kuopan pois vielä saman päivän aikana.

Tästä opittuani olen pyrkinyt ajoittamaan sessiot mahdollisimman hyvin ajankohtiin jossa olo on levännyt ja ajatuksen kulku sulavaa :-D. Nyt ollutkin mukava upswing päällä. Ylipäätään fiilis, että kun pelaa A peliä ja on täysi focus pelkkään pokeriin niin biittaa kyllä nl2 zoomin jo aika kiitettävästi. Ainoat tappiot tulee juuri tilteissä tehdyistä calleista second nutseilla.

Elokuu so far
Kuva
3betforfun
 
Viestit: 34
Liittynyt:
02.07.2018 18:04

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja PeeuuPeeuu » 09.08.2018 12:29

3betforfun kirjoitti:Kuukausi alkanut NL2 zoomin osalta vaihtelevasti. Kuun ensimmäisessä sessiossa 6biniä turpaan. Töiden jälkeen väsyneenä pelaaminen ei ilmeisesti ole kannattavaa koska parin coolerin jälkeen tuli tehtyä ihan käsittämättömiä tyhmyyksiä (tiltti). Sen jälkeen rauhotuin ja kasasin ajatukset ja kaivoin kuopan pois vielä saman päivän aikana.

Tästä opittuani olen pyrkinyt ajoittamaan sessiot mahdollisimman hyvin ajankohtiin jossa olo on levännyt ja ajatuksen kulku sulavaa :-D. Nyt ollutkin mukava upswing päällä. Ylipäätään fiilis, että kun pelaa A peliä ja on täysi focus pelkkään pokeriin niin biittaa kyllä nl2 zoomin jo aika kiitettävästi. Ainoat tappiot tulee juuri tilteissä tehdyistä calleista second nutseilla.

Elokuu so far
Kuva


Mulla vaikutti tilttteihin huomattavasti Mental Game of Poker 1. Suosittelen. En edes tehnyt kirjassa olevia harjoituksia. Jo pelkkä kirjan lukeminen auttoi tilttailuun merkittävästi. Sähköinen versio löytyy alle kympillä.
PeeuuPeeuu
 
Viestit: 15
Liittynyt:
23.07.2018 18:57

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja JunttiJussi » 09.08.2018 13:30

PeeuuPeeuun kirja suositukselle iso + myös täältäkin. Muistaakseni saa jostain ebookkina ilmaiseksikin
JunttiJussi
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 18
Liittynyt:
04.08.2018 13:13

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja Kyyberi » 09.08.2018 15:18

Audiokirjana saa ilmaseksi, kun liittyy audibleen. Tilauksen voi perua samantien ja kirja jää itselle.
Kyyberi
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 210
Liittynyt:
09.10.2009 16:04

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja 3betforfun » 09.08.2018 15:32

Olenkin jo aiemmin kuullut kyseisestä kirjasta ja pitänee nyt laittaa sitten kirjaa tilaukseen!
Kiitoksia teillekin vielä suosituksista! :yes:
3betforfun
 
Viestit: 34
Liittynyt:
02.07.2018 18:04

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja 3betforfun » 10.08.2018 16:05

Voiko tätä foldata turnilla? Vihulla ei oo hirveesti Tx käsiä rangessa (ATs/ATo)? Luulis että noistaki vaihtoehdoista ATo foldais 3bettiin pre? Mitä muuta vihu saattais shovee tos turnilla? 33 tuskin shovee turnin koska foldaan lähes kaiken siinä ja menettää hyvät valuet nutseillansa.
Voisko shovee jonku AhKh tyyppisen käden tossa semibluffina? Flush drawei siel ei oikee voi olla muutako AhKh/AhJh/AcKc/AcQc/Ac/Jc, mut shoveisko noita semibluffina ku oon näyttäny niin paljo strenghtii.. TT tietysti voi olla mutta hyvin epätodnäk.

Voisko vihu survoo tos turnil AT käden protectionina jos pelkäs flushdraweja. Tosin aika huono peli ois seki. Miten pelaisitte tän..
PokerStars - $0.02 NL FAST (6 max) - Holdem - 6 players
Hand converted by PokerTracker 4

BTN: 164.5 BB (VPIP: 25.00, PFR: 25.00, 3Bet Preflop: 0.00, Hands: 4)
SB: 100 BB (VPIP: 14.29, PFR: 7.14, 3Bet Preflop: 0.00, Hands: 14)
Hero (BB): 154.5 BB
UTG: 100 BB (VPIP: 33.33, PFR: 33.33, 3Bet Preflop: 20.00, Hands: 9)
MP: 31.5 BB (VPIP: 66.67, PFR: 33.33, 3Bet Preflop: 50.00, Hands: 3)
CO: 345 BB (VPIP: 0.00, PFR: 0.00, 3Bet Preflop: 0.00, Hands: 7)

SB posts SB 0.5 BB, Hero posts BB 1 BB

Pre Flop: (pot: 1.5 BB) Hero has Q:heart: Q:spade:

UTG raises to 3 BB, fold, fold, fold, fold, Hero raises to 7.5 BB, UTG calls 4.5 BB

Flop: (15.5 BB, 2 players) 3:heart: T:heart: T:club:
Hero bets 11.5 BB, UTG calls 11.5 BB

Turn: (38.5 BB, 2 players) 9:club:
Hero bets 18.5 BB, UTG raises to 81 BB and is all-in, Hero ?
3betforfun
 
Viestit: 34
Liittynyt:
02.07.2018 18:04

Re: Tieni tasoissa ylöspäin

ViestiKirjoittaja sharkie » 11.08.2018 1:40

3betforfun kirjoitti:Voiko tätä foldata turnilla? Vihulla ei oo hirveesti Tx käsiä rangessa (ATs/ATo)? Luulis että noistaki vaihtoehdoista ATo foldais 3bettiin pre? Mitä muuta vihu saattais shovee tos turnilla? 33 tuskin shovee turnin koska foldaan lähes kaiken siinä ja menettää hyvät valuet nutseillansa.
Voisko shovee jonku AhKh tyyppisen käden tossa semibluffina? Flush drawei siel ei oikee voi olla muutako AhKh/AhJh/AcKc/AcQc/Ac/Jc, mut shoveisko noita semibluffina ku oon näyttäny niin paljo strenghtii.. TT tietysti voi olla mutta hyvin epätodnäk.

Voisko vihu survoo tos turnil AT käden protectionina jos pelkäs flushdraweja. Tosin aika huono peli ois seki. Miten pelaisitte tän..
PokerStars - $0.02 NL FAST (6 max) - Holdem - 6 players
Hand converted by PokerTracker 4

BTN: 164.5 BB (VPIP: 25.00, PFR: 25.00, 3Bet Preflop: 0.00, Hands: 4)
SB: 100 BB (VPIP: 14.29, PFR: 7.14, 3Bet Preflop: 0.00, Hands: 14)
Hero (BB): 154.5 BB
UTG: 100 BB (VPIP: 33.33, PFR: 33.33, 3Bet Preflop: 20.00, Hands: 9)
MP: 31.5 BB (VPIP: 66.67, PFR: 33.33, 3Bet Preflop: 50.00, Hands: 3)
CO: 345 BB (VPIP: 0.00, PFR: 0.00, 3Bet Preflop: 0.00, Hands: 7)

SB posts SB 0.5 BB, Hero posts BB 1 BB

Pre Flop: (pot: 1.5 BB) Hero has Q:heart: Q:spade:

UTG raises to 3 BB, fold, fold, fold, fold, Hero raises to 7.5 BB, UTG calls 4.5 BB

Flop: (15.5 BB, 2 players) 3:heart: T:heart: T:club:
Hero bets 11.5 BB, UTG calls 11.5 BB

Turn: (38.5 BB, 2 players) 9:club:
Hero bets 18.5 BB, UTG raises to 81 BB and is all-in, Hero ?


Kun mietit vihun käsiä niin ainakin iteltä löytys tossa vihuna vielä Ats kts qts jts t9s 99 rangesta(en kippais mitään pf tohon 3b sizingiin)
33 ei olis avausrangessa utg itel

Kysymykseen miten olisitte pelannut niin ite isompi 3b pf ja pienempi cbet flopille. Uskon että olisin kipannut as played turnilla. AK ois kai usein 4b vihulta pf oop. Blockataan AQs ja KQs myös hertan vetoon tai QJhh comboveto.
sharkie
 
Käyttäjän avatar
Viestit: 3081
Paikkakunta: Janakkala
Liittynyt:
28.11.2005 12:58

EdellinenSeuraava

Palaa alueelle Blogit