Viesti
Kirjoittaja 1255539 » 01 Huhti 2021, 18:28
Pelityylinsä voi rakentaa oman tyylinsä mukaiseksi, ja sit lähtee tekemään siihen parannuksia ja poikkeuksia kun tilanne on poikkeuksellisempi tai oppii lisää, tai on enemmän tietoa vastustajasta, poolista jne. Ihan sama mikä peli; pokeri ja shakki mukaan luettuna.
Aggressiivisuus että semi-aggressiivisuus on se suositumpi tapa, koska se sopii useimmalle ei-passiviselle pelaajalle parhaiten. Useimmat ovat passiivisia kaikissa peleissä ja lajeissa kadunmiestasoilla.
Passivinen voi erikoistua nittaamiseen, jossa on hieman tiukempi kun on liidissä (bet, raise) ja siten omaa myös vahvempia handuja maksuissa, joka tekee vaikemmaksi saada muuten tiukkaa nittiä ulos potista, ja voi miinoittaa, ansoittaa, varsinkin aggressiivisempia pelaajia vastaan, ja vastahyökätä, jotka on hyviä jatkokehityksiä perusnitille. Venäläisten perusluonne on nitti, ja he ovat sen parhaita toteuttajia useimmilla tasoilla. Parempia kuin muut itäiset pelaajat, jotka nittejä nekin. Valkovenäjä on myös huomionarvoinen. Kaikki tosin yleistyksiä, ja kun tasot nousee, asia alkaa muuttumaan.
Ulkona positiosta kannattaa pelata tiukemmin, eikä preflop ja floppi -aggressiivisuus ole suurinta kun on ulkona positiosta oikeinkaan pelatessa. Jonkun verran tulee lisätä kaasua turnilla ja mahdollisesti riverillä kuin mikä olisi passiivisemmalle luonnollista, mutta sitä ei tulee tehdä väärässä tilanteessa, ja kun ei ole varma, niin ainakin PLO-käteisessä oikea siirto on silloin yleeensä se passiivinen, vaikka tiedon avulla positiosta tulee osassa tilanteita olla liiankin aggressiivinen.
Riverillä ulkona positiosta, vaihtoehdot on joka panostaa/check-kipata vs. check-GTO-maksaa/träpätä. Riippuu tilanteesta kokonaisuudessaan ja vastustajasta. Fisu makselee useammin kuin nitti, ja aggro bluffaa useammin. Check on järkevää kun voi kipata tai maksaa jopa todennäköisenkin bluffin, tai kun ei odota maksua muutenkaan. Panostus taas voi olla järkevää kun toinen on mixed betsaaja, mutta maksaa enemmän kuin panostaa. Jos hän taas panostaa sen millä maksaa, ei syytä panostamiseen ole; ei tarvitse pelätä korotuksia, joita tosin ei pitäisi pelätä käteispeleissä vaan panostaa arvoa ja suojella sitä reissuja vastaan oikein, GTO:sta, korteista, tilanteesta ja vastustajasta riippuen.
NLH:ssa käteispuolella aggressiivisuus toimii paremmin kun PLO käteispuolella, 6-max, johon sitten tulee kaikki GTO-aggressiivisuudet ja tilanne-aggressiivisuudet, että yritetään painaa mahdollisimman lujaa (jos on aggro, täytyy oppia jarrua, ja jos nitti, kaasua), mutta useimmiten se ei ole paras siirto; on useammin oikeassa kun ei tiedä, kun valitsee passiivisen linjan PLO:ssa, kun taas NLH-käteisessä asiasta ei tarvitse olla yhtä huolissaan. NLH-turnauksissa aggroa vastaan joutuu olemaan varovaisempi rikkaammilla turneilla, ja se pitää ainakin osin paikkansa myös PLO-käteisessä.
Aggro ei nappaa bluffeja jne. yhtä usein, joissa on paljon rahaa, kuten lisätyissä hidaspelaamisissa, jotka kaikki suojelee keskinkertaisia ja heikkoja puolustushanduja. Kun on noin GTO-samantekevää panostaako vai ei, voi tehdä mitä haluaa, tai sovittaa vastustajaan jne.
Aggron ja nittailun pelaaminen on helpompaa kuin puolustavan linjan otttaminen vastahyökkäys ja ansoittamispuolella, joka vaatii luonnollisen tyylin siihen, ja on usein väärä linja, että ei ole helppoa, ja vaatii hyvät GTO-taidot lisäksi, että noita pelaajia ei ole monia; vaatii luonteelta passiivis-aggressiivisuutta, että on luonnostaan passiivinen päältä, mutta aggressiivinen sen alla.
Kaikissa tyyleissä on omat räikeätkin heikkoutensa, kunnes oppii paikkailemaan niitä enemmän. Se vaatii niin teoriaa kuin käytäntöä.
NLH:n turnauksissa aggro voi menestyä hyvin, jos on lahjakkuutta ja tonneittainkin kokemusta, joita ilman saattaa riskeerata liikaa. Jos vastustajan range ei ole vahva, ja se kippailee liian usein, aggrotyylissä on enemmän arvoa kuin muuten, ja sit mahdollisesti saa niitä maksujakin enemmän hyviin handuihinsa.
Pehmopooleissa menestyy kaikissa pokerimuodoissa (ja muissakin peleissä) hyvin tai jopa paremminkin ilman erityisempää aggressiivisuutta, mutta sitä on hyvä lisätä kokemuksen karttuessa. Maksutyyli ei toimi hyvin kun vastustajat eivät ole riitttävän aggressiivisia (jos toinen panostaa potin, niin voit teoriassa kipata joka kerta vaikka joka kolmas sen panostus olisi bluffi, että vaatii paljon maksella niitä, ja turnastillanne, stäkkikoko on huomioitava myös), ja kun vastustajat ovat liian aggressiivia tai löysiä, niin joko vastapelaaminen tai nittailu on paras perustyyli. Harva vastapelaa hyvin, joka tekee aggrotyylistä sitäkin paremman, kunhan oppii paremmaksi aggroksi.
Käteispeleissä erityisesti, GTO-tyyli on jota pelataan kun vaihtoehto ei ole oikeastaan lähellä. GTO panostaa handut joilla voi maksaa korotuksen (ainakin osan aikaa), tai ainakin enemmän arvoa panostaa, tai voi kipata helpostikin. GTO tuppaa panostamaan handut joilla ei kannata tai voi check maksaa (heikko "float"), joka pitää sisällään kovia että pehmeitä handuja. GTO träppää jokusella handulla joita ei voi helposti vetää ohi, (check) maksaen, jolloin ei tarvitse maksella turnilla/riverillä aivan yhtä monella keskinkertaisella handulla flopin/turnin (check) maksun jälkeen, ja harva flopin oikein (nitti maksaa harvemmin, fisu ja yleeensä GTO useammin - ei tarkoita, että jatkossa...) maksava jatkaa yleeensä flopilta pitkälle liian usein mahdollisesti edes valikoidusti (myöhemmin alkaviin panostuksiin mahdollisesti jopa liian usein), paitsi usein minä (sitkeää puolustavaa ja puolustavaa aggro peliä, miinus passiiviset vastustajat), ja osan aikaa GTO valikoidusti (puolet ajasta kippi turnilla noin potti-betsiä vastaan, ja sama sit taas riverillä, ja useammin jos vetohandut on saapunut tai muuta parannuksia, tai vastustaja ei panosta riittävän aggrosti - jollain kadulla). Mutta vaatimustaso on omassa kategoriassaan eikä yleensä sovellu pooliin parhaiten. Tavaksi asti ja koko ajan sitä ei tule tehdä. Aggrolla on useammin helpompaa, kunhan oppii paremmaksi aggroksi, kun toi toinen joutuu hallitsemaan puolustuksenkin erityisen hyvin, ja vielä tuntemattomiakin vastaan, että sitä ei voi perustaa vain vastustajiin.
NLH-käteispelaajat (ja fisut ainakin PLO:ssa - vaikka tosin myös keskimäärin rangensa on laajempi) eivät välttämättä osaa kipata riittävän usein riverillä, joka on silloin verrattavissa PLO-pelaajien mahdolliseen maksuhalukkuuteen kun maksavat ekaa kertaa turnilla tai parantavat handuansa looseriin riverillä. Floatit tosin saa usein ulos niinkin. Moni joko maksaa tai ei maksa, ja se on yritettävä päätellä; he kun eivät käytä GTO:ta.
Turnauksissa paljon on kiinni stäkin koosta, ja tulisi suhteuttaa panostuskokonsa ja panostuksensa siihen, että turnaustilanteeseen, ja tietää, että moni muukin tekee niin - suurin osa nitttaa, sen träppäyksen jääden ilmeisiä aggroja vastaan, check-maksun ollessa usein huono ratkaisu poolista johtuen, riippumatta siitä, mitä GTO sanoo. Tunne poolisi ym.
Aggro useammin (muttei aina) panostaa flopilla, tehden sitten mitä tekee turnilla. Ei tarvitse ihmetellä yhtä usein, mitä toinen panostaa, kun itse pistää sökönä ja se toinen panostaa. Aggroja on monenlaisia; kuten vain preflop, vain preflop ja flop, vain preflop, flop ja turn. Kyseisen voi myös suhteuttaa kaikenlaiseen.
Check-reissu riippuu toisen aggressiivisuudesta sillä streetillä ja miten todennäköisesti hän panostaa korteista johtuen, ja maksaa tai ei maksa reissua/check reissua, ja miten vaarallista ilmaisen kortin anto on koko kuvassa;, joka on tärkein check-maksu hidaspelaamisessa vaikka olisi superhandu korottaa (ei vältttämättä saa maksuja yhtä usein mutta toisaalta voi myös dominoida maksuja erinomaisesti).
Esimerkki NLH hidaspelaamisesta on, kun ei odota toisella olevan handua ja oma handu on vähintään kohtalaisen suojassa. GTO esim. AA-JJ voi olla panostamatta flopeissa (matala) joissa ei omaa paljon osumia (ihan sama PLO:ssa), ja sitä useammin sökönä mitä suojatumpi. Jos usein saa kolme katua arvoa, voi panostus olla parempi, kuten jos maksu on odotetumpi. Ylipari ei välttämättä ole paljonkaan arvoinen jos se on keskinkertainen.
NLH GTO liikkuu paljon myös siinä, kuinka monta katua sillä saa arvoa, että kahden kadun handuja ei tarvii panostaa flopilla vaan voi valita ne kaksi katua joilla niistä saa eniten arvoa, suojauksen (ylikortteja vastaan varsinkin) menetysriskin huomioon ottaen, ja toisen aggressiivisuuden (panostaa tai floattaa) ja myöhemmän maksuhalukkuuden. Noi hidaspelaamiset jne. sekoittuu niihin heikompiin handuihin ja usein kuuluu niihin paljonkin.
PLO:ssa ei niin ole kolmen tai edes kahden kadun handuja, tai että se olisi yhtä usein määräävä tekijä arvopuolella. Molemmissa ollaan GTO:n mukaan passiivisia matalissa flopeissa, mutta se ei koske kaikkia floppeja varsinkaan 3-betin jälkeen, koska luultavasti omaa parhaan handun riittävän usein ja voi bluffata varsinkin asiantuntevammat ulos paremmasta handusta perustuen omaan tai poolin rangeen (skaalaan).
Ja sitten on rikkaammat flopit ja turnit, riverit, jotka saattaa vaatia parempia handuja kaikin osin; arvot ja bluffit mukaanluettuna. GTO-tuntemus on se, mitä nykyään tarvitaan, että on jyvällä rangeista ja niihin liittyvistä konsepteista, ja toisaalta miten lähellä päätökset usein ovat, joka jättää valinnan varaa pelata muutakin kuin GTO:ta.
