Jussi Nevanlinna voitti Master Classics of Pokerin pääturnauksen ja 300 tuhatta euroa!

Amsterdamissa pelatun Master Classics of Pokerin €4,250 Main Event on päättynyt Suomen Jussi Nevanlinnan voitonjuhliin. Kolmannelta sijalta turnauksen finaalipöytään lähtenyt Nevanlinna teki vastustajistaan selvää jälkeä jyrätessään turnauksen 300 tuhannen euron arvoiseen voittoon.


Nevanlinnalle Master Classics of Pokerin pääturnauksen finaalipöydät ovat tuttua puuhaa, sillä tämän vuoden voitto oli jatkumoa hänen vuoden 2011 toiselle sijalleen ja viime vuoden viidennelle sijalle. Tänä vuonna kenelläkään ei kuitenkaan tuntunut olevan lääkkeitä Nevanlinnan pysäyttämiseksi, sillä Nevanlinna vastasi yhtä lukuunottamatta yhdeksänkätisen finaalipöydän kaikista pelaajapudotuksista.


Ensimmäisenä finaalista putosi erinomaista turnausvuotta pelaava Kilian Kramer, joka Nevanlinnan avauksen jälkeen 3-bettasi loput merkkinsä keskelle AQ:lla, josta ei kuitenkaan ollut vastusta suomalaisen kalleparia vastaan. Hieman myöhemmin sama kuvio toistui myös Johnny Hansenin kohdalla, jonka A8 ei saanut tarvittavia apuja Nevanlinnan AJ:tä vastaan.


Turnauksen seuraava pelaajapudotus tapahtui finaalipäivän toisella tasolla, kun Joep van den Bijgaart joutui laulukuoroon massiivisessa kolmen pelaajan all-in potissa. Bijgaart 3-bettasi avauksen perään pinonsa sisään, jonka Nevanlinna päätti vain maksaa. Nevanlinnan maksun jälkeen päivän merkkijohdossa aloittanut Donald Rae meni myös all-in ja Nevanlinna maksoi salamana näyttäen taskuässät. Bijgaartin kuutospari ja Raen kallepari eivät saaneet apuja, joten Bijgaartin turnaus oli ohi ja Rae vajosi lyhyelle pinolle.


Vain kolmen ison blindin merkkipinolle vajonnut Makarios Avramidis putosi kuudennella sijalla, kun hänen puskunsa A2:lla ei onnistunut ohittamaan isossa blindissa istuneen Nevanlinnan A6:sta. Saman kohtalon koki myös isäntämaan Clyde Tjeuw Foe, jonka floppaama kärkipari oli puolestaan paperia Nevanlinnan floppaamaa värinvetoa vastaan.


Päivän ainoa ei-suomalaisen operoima pudotus tapahtui, kun Kees van Brugge ampui viimeiset neljä isoa blindiaan keskelle pidellen J7, joka ei kehittynyt Georgios Zisimopoulosin ässä-nelosta vastaan. Heads-up pari saatiin puolestaan selville, kun Donald Raen kallepari ei pärjännyt tulikuumana runnanneen Nevanlinnan A6:lle.


Turnauksen voittajan selvittäminen kesti vain puolen tusinaa jakoa ja viimeiseksi jääneessä jaossa Nevanlinna pääsi jälleen liikkeelle etumatkalta. Merkit saatiin keskelle ennen floppia.


Nevanlinna A{#emotions_dlg.card_heart}Q{#emotions_dlg.card_club}

Zisimopoulos A{#emotions_dlg.card_spade}J{#emotions_dlg.card_diamond}


Floppi toi pöytään Q{#emotions_dlg.card_diamond} 2{#emotions_dlg.card_heart} 3{#emotions_dlg.card_spade} ja turnin 9{#emotions_dlg.card_diamond} sinetöi kreikkalaisen kohtalon. Riverin merkityksetön 3{#emotions_dlg.card_diamond} päätti turnauksen ja suomalaisjuhlat pääsivät alkamaan.


Pokerisivut onnittellee Jussi Nevanlinnaa vuoden 2015 Master Classics of Poker Main eventin voitosta!


Finaalitulokset:

 

1. Jussi Nevanlinna, Suomi – €300,000

2. Georgios Zisimopoulos, Kreikka – €178,616

3. Donald Rae, Iso-Britannia – €102,560

4. Kees van Brugge, Hollanti – €81,818

5. Clyde Tjauw Foe, Hollanti – €70,294

6. Makarios Avramidis, Kreikka – €57,618

7. Joep van den Bijgaart, Hollanti – €46,095

8. Johnny Hansen, Tanska – €34,571

9. Kilian Kramer, Saksa – €23,047