Main Eventin voitto Saksaan – Ensan on uusi maailmanmestari

Pokeri on saanut uuden maailmanmestarin. Valtikka siirtyi John Cynniltä merkkijohtajana jokaiseen WSOP Main Eventin finaalipäivään lähteneelle Hossein Ensanille, joka piti pintansa Alex Livingstonin ja Dario Sammartinon heittämistä haasteista huolimatta. Sekä Livingston että Sammartino ehtivät nousta viimeisenä pelipäivänä hetkellisesti jopa johtoon, mutta Ensanin esitys oli lopulta suvereeni.

Livingston oli sekä ensimmäisenä Ensanilta johtopaikan riistänyt pelaaja että myös viimeisen pelipäivän ensimmäinen putoaja. Kanadalainen oli chipleadissa vielä finaalin 170. kädessä, kunnes pakka kääntyi miestä vastaan kriittisellä hetkellä. Livingston tuplasi ensin Sammartinon, kun italialainen onnistui osumaan T6:llaan turnilta rattaisiin Livingstonin KK:ta ja yliparia vastaan. Livingston luisui tämän jälkeen potti potilta alaspäin, kunnes noutaja tuli 200. kädessä. Tältä erää viimeiseksi jääneessä Main Event -kädessään Livingston meni napilta suoraan all-in AJ:lla, Ensan heräsi AQ:lla eikä ohiveto onnistunut.

Ensan oli heads-upin alkaessa hienoisessa merkkijohdossa (279m vs. 235m). Vasta heads-upin toisessa kädessä asetelma kääntyi kuitenkin päälaelleen Sammartinon riveröityä kolmeouttisensa ja osuttua Ensania isompiin rattaisiin:

Sammartino avasi 6m Ah9d:llä, Ensan maksoi Jc9c:llä. Floppi Jh7d3d meni sökönä läpi, ja Ensan sökötti uudelleen turnin 9s:llä. Sammartino löi nyt 8m, jonka Ensan reissasi 30 miljoonaan merkkiin. Sammartino maksoi, ja jo lähes 75 miljoonaan paisuneessa potissa pöytään napsahti riverillä Ac. Ensan check-maksoi Sammartinon 55 miljoonan merkin lyönnin, muttei voinut kuin puistella päätään nähdessään Sammartinon vetäneen isommat rattaat.

Käden jälkeen Sammartino oli jo noin 2:1-johtoasemassa, ja Italiassa alettiinkin varailemaan torijuhlia vastustajaansa huomattavasti kokeneemmalle Sammartinolle. Ensan onnistui kuitenkin vaikeassa tehtävässä ja grindasi itsensä ensin tasoihin ja sitten ohi pieniä potteja voittamalla. Sammartino vaihtoi heads-upin edetessä strategiaan, jossa tämä myös limppasi buttoneita, mutta mikään ei lopulta estänyt Ensanin vastustamatonta vyöryä kohti maailmanmestaruutta.

Viimeisessä kädessä Ensan avasi 11 miljoonaan merkkiin tasolla 2m/4m KK:lla ja Sammartino puolusti BB:tään 8s4s:llä. Floppi Ts6s2d toi Sammartinolle värinvedon, ja italialainen check-maksoi 15 miljoonan merkin jatkolyönnin. Turnin 9c avasi Sammartinolle myös suoranvedon, ja mies vastasi Ensanin 33 miljoonan merkin lyöntiin menemällä all-in 140 miljoonaa. Ensan ei paljoa aikaillut vaan maksoi välittömästi, eikä Sammartino onnistunut osumaan outteihinsa.

Iranilaistaustainen Ensan huokui voittajahaastattelussa vaatimattomuutta.

“Dario on iso nimi ja erittäin hyvä pelaaja. Lyhytkätisessä pelissä tarvitset kuitekin myös kortteja ja onnea. Ne olivat tänään minun puolellani.”

Ensan kertoi myös, ettei tällä ole suuria suunnitelmia rannekejuhlille.

“Minun on nyt mentävä nukkumaan ja herättävä varmistuakseni, ettei tämä ole unta. Olen niin onnellinen, tämä oli koko elämäni onnellisin hetki.”

Myös EPT Prahan vuonna 2015 voittanut Ensan oli rahastanut pokeriturnauksista ennen Main Eventiä noin 2,6 miljoonan dollarin edestä. Pokeriturnauksia Ensan on pelannut jo vuodesta 2004, mutta tämän todellinen läpimurto on tapahtunut vasta aivan viime vuosina. Ennen pokeriuraansa maalarina työskennellyt Ensan kutsuu edelleen itseään pokerin saralla amatööriksi – tai ainakin kutsui ennen suurta voittoaan. Usein Iranissa vierailevalla Ensanilla on yksi tytär.

Ensan on Pius Heinzin ohella vasta toinen saksalainen WSOP Main Event -voittaja ja ensimmäinen pelaaja, jonka Main Event -voittokädeksi valikoitui KK. Iranissa syntyneistä Ensanin ohella Main Eventin ovat voittaneet Monsour Matloubi (1990) ja Hamid Dastmaichi (1992). 55-vuotias Ensan on vanhin Main Event -voittaja sitten Noel Furlongin, joka voitti turnauksen 61-vuotiaana vuonna 1999.

Tulokset, WSOP Main Event 2019:

1 Hossein Ensan Saksa $10,000,000
2 Dario Sammartino Italia $6,000,000
3 Alex Livingston Kanada $4,000,000
4 Garry Gates USA $3,000,000
5 Kevin Maahs USA $2,200,000
6 Zhen Cai USA $1,850,000
7 Nick Marchington UK $1,525,000
8 Timothy Su USA $1,250,000
9 Milos Skrbic Serbia $1,000,000


391. Antti Halme $34,845
490. Jan Larsson $27,390
580. Antti Marttinen $24,560
1150. Aki Pyysing $15,000